Viitailan kyläpäivät

 

Varsin hauskan perjantaisen kuvausillan päätteeksi käytiin ajamassa koirien kanssa vielä himpun vajaa 3km lenkki Evolla. Juuri hämäräntulon aikaan ehdittiin takaisin. Mukavaa menoa. Puolimatkassa kääntöpaikalla keskinopeus näytti 21km/h. Sitten sekoilin Sports trackerin kanssa siihen malliin, että takaisin tullessa se ei ollutkaan enää päällä. Lämpötila näytti lähtiessä +10 ja tullessa +9. ilma oli kuiva, joka teki juoksemisen vähemmän läkähdyttäväksi.

Lumi aloitti juoksunsa keskiviikkona. Vähän väsyneempi se on eikä lähde samaan malliin kirmailemaan kuin aikaisemmin. Ensi viikon agilityepikset jätetään sen vuoksi väliin. Lokakuussa taas uudelleen kehään=)

 Mutta myyriä Lumikin jaksaa jahdata. Niitä on ilmestynyt vähän joka paikkaan. Lumi on opettanut myös Surkulle niiden pyydystämisen jalon taidon. Pihassa jos ovat hetken irti niin heti ovat puskanjuurella. Samoin kun tullaan lenkiltä. Tänään jopa metsässä painelivat kummatkin vapautuksen saatuaan juoksemisen sijaan myyräjahtiin. Surkun kiinnostus lakkaa nopeammin. Lumi viettäisi varmaan mielellään koko päivän myyriä tonkien. Pihassa ovat nykyään hyvin rajoitetusti irti, joten myyrätkin ovat saaneet hyvin aikaaa temmeltää.

Komea kaksikko

Tänään lauantaina oli Viitailassa kyläpäivien yhteyteen rakennettu agilityrata. Koirakoita oli Lumin ja Surkun lisäksi vain kaksi. Paikalla oli kylän väkeä ja varsin leppoisa tunnelma. Oli köydenvetoa traktorilla, lankkuhiihtoa, puuharataa, poniratsastusta ja keppihevoskisaa elävän musiikin kera.

Hengailua kyläpäivillä

Koirat pääsivät kuuntelemaan oikein aitiopaikalta perinteisiä suomalaisia lauluja huilulla soitettuna

tuolla näkyy jotain tuttua

 Lumi meni vasta viimeisenä juoksujensa vuoksi ja siitä ei ole radalla kuvan kuvaa. Esiteltiin alkuun Surkun kanssa osa esteistä.
Radalla olivat kepit, keinu ja rengas, joita minun koirat eivät osaa. Tai niin kuvittelin. Rengas oli matalalla ja Lumi paineli sen läpi muitta mutkitta. Samoin kävi keinun kanssa. Liian myöhään huusin Lumille käskyn tulla mukaani ja kiertää este ja Lumi meni keinun läpi, vain loppukontakti ei sujunut. Koitettiin pelkkä keinu uudelleen ja toisella harjoituskerralla Lumi tuli sen jo itsenäisesti kenenkään pehmentämättä alastuloa ja pysähtyi oikein alastulokontaktille. En ymmärrä miten se voi muistaa, kun keinua ollaan koitettu joskus talvella vain muutamia kertoja. Surkunkin kanssa mentiin keinu yksistään läpi pehmentämällä alastuloa.

Eräälle pienelle tytölle annoin vastuullisen tehtävän, josta hän suoriutui oikein mallikkaasti. Niinpä kun Surku tuli viimeisen esteen oli sen takana odottamssa lohta kipossa. Surkun kohdalla se onnistui täydellisesti, eikä se tiennyt mistä herkku sinne ilmestyi eikä osannut sitä odottaa. Sain sille siis loppuun vielä onnistunut "eteen" harjoituksen. Lumi joka pääsi radalla viimeisenä nähden muiden suoritukset, osasi jo aavistaa mitä tuleman pitää.

 

 

 

 

 

Yllytyshullu

aarteenetsintää

 Elämässä näkyy olevan vallalla aikakausi "suinpäinmukaan". Joku heittää ehdotuksen joka äkkiseltään kuulostaa ihan utopialta ja jo minuutin päästä alan pitämään sitä mahdollisena. Toivottavasti oven taakse ei ilmesty kohta Jehovantodistajia. Mä taidan olla liian helppo nakki. 
Agilityn epikset voidaan lukea tuohon sarjaan, mutta ne ovat jo vanha juttu. Nyt on ilmoittauduttu Pekolan pakollisiin ja Ohkolan kärrykista siitä viikonpäästä ovat myös listalla. Käyttökokeet Jämillä marraskuun alussa ovat kuitenkin se kaikkein isoin juttu, jota en meidän kohdalle ollut ajatellut vielä piiiiiitkään aikaan.
 Koskaan en ole ollut paikalla edes katsomassa minkäänlaisia valjakkokisoja. Näkemieni vajakkojenkin määrä on hyvin rajallinen: tähän mennessä neljä omani lisäksi. Tai oikeastaan viisi: lapsena meidän kotirantaan tuli yksi koiravaljakko, josta muistan sen, että johtajakoiran silmät olivat eriväriset.

Hankintalistalla ovat siis ainakin ajolasit ja hanskat. Uudet liinat saanen myös kohta. 
Yhden aamun suunta-seis-ei oravien perään-vetoharjoitukset jalkapallokentän ympäristössä eivät vielä täysin vakuuttaneet. 
Huomaan myös auttaneeni koiria ylämäkiin, kun eivät näyttäneet tiukassa paikassa lainkaan ymmärtävän mitä niiltä odotan. Jäätiin seisomaan mäkeen muutaman metrin päähän kotiportista kun en auttanut tippaakaan. Koirat vilkuilivat minua epätietoisina: "Mitä se siellä hihkuu? Eikö se huomaa ettei tuo kulkupeli enää liiku mihinkään? Pitäisikö koettaa maahanmenoa -ai, ei sekään kelpaa. Entä jos sillä on sanat sekaisin ja se tarkoittaakin takaisin- käskyä, ai ei siis sitäkään. Olis kiire jo kotiin ei tässä viitsisi koko päivää seistä." ...Ja lopulta päästiin ne muutamat jäljellä olevat metrit -koiravoimalla. En tiedä pitäisikö treenata muutama kunnon jyrkkä mäki ihan pelkästään. Vietäsiin palkka ylös koirien kanssa ja valjastaisin ne alhalla ja sitten rehkisivät ylös ja se sillä erää... Vai pelkästään pikkuhiljaa totuttaa ne vetämään myös vähän jyrkempiin mäkiin, vaikkei apuja tulisikaan.

 

 

Lähitulevaisuudessa on ajatuksena hankkia järkkäri. Nämä kännykällä kuvatut alkavat jo todella harmittaa. Tulisi blogillekin valoisampi ilme.

Koirat ovat olleet sisällä melkein päivittäin pienen pätkän. Surku hiippailee sisällä väliin arasti kuin kuin haltijatonttu päiväsaikaan. Se kulkee kuin äärimmilleen hidastetussa filmissä. Yhtenä aamuna ihmettelin missä Surku on. Vessassa se istua kyhjötti ja katseli ulko-ovelle. Vielä toukokuussa nuo  olivat siis pelkästään sisäkoirina...

Wintryläisten rekikauden avajaiset

Eväät olivat ensiluokkalaisia. Nooran upea luomus.

Launatai aamuna mittari oli näyttänyt Evolla +3! Mikä tuuri, kun juuri tuolle aamulle oli sovitu wintryläisten rekikauden avcajaiset Evolle.
Kahdeksan maissa sanoin: "mennään". Lähdettiin kikkarilla kärkeen. Noora tuli pyörällä kahden koiran kanssa perään, sitten Antti kutosen valjakollaan ja Tomi viimeisenä kymmenellä koirallaan. Lumi ja Surku lähti matkaan ihan reippaasti, vaikkei ihan sata lasissa, kun muut jäivät taakse. Vauhti kiihtyi kuitenkin niin, että hetken päästä pysäytin menon ja jäätiin odottamaan muita. Kun lähdettiin uudelleen liikkeelle, ei lähdettykkään kärkeen ja annoin luvan mennä vasta muiden jälkeen. Se olikin vaikea käsittää. Koirat olivat sitä mieltä, että matkaan kuuluu ampaista samalla sekunnilla muiden kanssa.
Kääntöpaikalla nähtiin kuinka tärkeä on huolehtia jarruista, etenkin jos koiria on yhtään enemmän edessä. Yksi valjakko huristeli takaisinpäin ilman ajajaa ja vasta menopelin ajauduttua ojaan matka pysähtyi. Siinä kaikkien ollessa pysähdyksissä Lumi ja Surku pysyi ihan kivasti maassa, seisoessani toisen valjakon jarrun päällä.  Vasta kun valjakoita lähti vierestä liikkeelle, oltiin taas nouemassa ylös ilman lupaa. Harjoitusta harjoitusta.
Kumpikin meni tänään täysiä eteenpäin ja olivat ihan täpinöissään ja intoa täynnä.

Ajon jälkeen istuttiin hyvä tovi nuotiolla kauniissa lämpenevässä säässä. Siinä tuli puhetta rekä-kokeeseen osallistumsiesta, jota en ole meidän kohdalle ajatellut lainkaan vielä vähään aikaan. Heti kotona kävin palautamassa mieleen  mitä kaikkea siihen kuuluu. Ei tuo nyt ihan mahdottomalta kuulosta. Pitäisi vain ajattaa Lumiakin vähän isommassa valjakossa. Se on ollut vain omissa liinoissa lukuunottamatta ihan ensimmäistä tutustumistaan rekikoiran elämään ja yhtä reissua Eetun kolmosen valjakossa. Jotenkin olen tähän asti ajatellut, että koiran tulee käyttökokeessa osata itsenäisesti suoriutua kaikista käännöksistä ja täyskäännöksistä yhdellä käskyllä ja myös avoimella kentällä. Ei me kuitenkaan vielä käyttökokeessa johtajaluokkaan olla osallistumassa...

Mikäs siinä on maatessa, kun on ensin juostu täysiä ja vähän syötykin.

VAU:n epiksissä

Väinö-pikkuinen vetää Surkua puoleensa ja päinvastoin.

  Siinä on puolensa, että lähtisi julkisille kentille vasta kun taidot ovat paremmalla tasolla. Säästyisi suuremmalta kritiikiltä itseään kohtaan. Toisaalta tuollainen järkevä ja turvallinen tapa kuulostaa pidemmän päälle jokseenkin tylsältä.  Ei siis kun testaamaan itseään ja päin haasteita. Ja nyt puhutaan niin suuresta asiasta kuin agilityn epikset eli epäviralliset kisat, joissa ollaan mölliluokassa. Jos joku ei tiedä mitä mölliluokka tarkoittaa, niin nimestä voi päätellä paljon.

Kaksi ekaa rataa meni ihan sumussa. Muutaman "hankalamman kohdan" selkeä suunnitelmani haihtui tuon sumun mukana ilmaan ja menin miten sattuu. Ekan radan aikana Lumi joko ei kuunnellut A:n jälkeen tai/ja sitten ohjailin sitä hätäillen. Intoa se oli ainakin täynnä. Viimeisessä radassa Lumin kanssa toimin jo lähes niin kuin olin suunnitellut, vaikka sydän jyskytti edelleen sataa. 

Kontaktien alastulot menivät nyt kaikilla radoilla oikein kummaltakin. Toisella radalla Lumi juoksi puomilla jonkin verran edessäni, mutta pysähtyi oikein alastulolle, kun huusin tiukan "seis". 

Lisäksi koirat saivat kokemuksen hallista, jossa kaikuu koirien haukunta koko ajan ympärillä. 

Voi minkä jännityksen mokoma hassutus sai aikaan. Onneksi Jaana kuvasi kännykälläni meidän radat. Jo seuraavana aamuna totesin, että aika normaalilta meidän menolta tuo näyttää. Itseltä puuttui eilen kokonaiskuva tapahtumista ja tuntui vain, että aluksi lähes kaikki meni pieleen. Onneksi niitä voi tihrustaa uudelleen ruudulta. Ja totta, paljon meni pieleen, muttei ihan sillä tasolla mitä kuvittelin.

  Tuohon jännitykseen ei taida auttaa, kuin mennä mukaan epiksiin uudelleen ja uudelleen, niin kauan ettei enää tunnu missään. Ja nyt kun näin sanon, niin se vasta tylsältä tuntuu. Kun sydän hakkaa, aivot on sumussa ja on voittamssa itseään niin siinä on ainakin elämisenmakua. Mukaan lähdetään siis aina kun on mahdollista. Tässä kaikki neljä rataa kaikessa komeudessaan.  

Kaikki radat

   Kotipihassa harjoiteltiin keppejä. Ihan kivasti sujui. Tuo oma askeltikkaus on varmasti täysin tarpeeton. Siitä(kään) minulla ei ollut mitään käsitystä ennen videon katselua. Keho ja mieli elää näköjään ihan omaa elämäänsä ja toinen ei välttämättä tiedä mitä toinen tekee.

 

Huomio välillä myös Surkuun

Jostain syystä tämä blogi ei suostu lisäämään tekstiin kuvan kuvaa. Ja kerrankin kun olisi ollut parempilaautuisia kuvia veljeni ottamana...

Ensimmäinen pieni vetolenkki tehtiin pe-aamuna lämpömittarin näyttäessä 11-12 astetta. Iloisesti lähtivät matkaan, mutta  taitaa olla vielä liian lämmin ja/tai kostea ilma. Tuon n. 2-3km.n lenkin aikana pysäytin  kahteen kertaan ja toisella kertaa päästin koirat juomaan, mitä tekivätkin hanakasti.
Oikea ja vasen sujuivat hyvin yhtä käännöstä lukuunottamatta. Käännöksissä vähän jännittää. Minulla on aika pitkät liinat ja kun ehdin käännöksiin kikkarin kanssa, ovat koirat jo täyttä vauhtia viilettämässä eteenpäin. Piti hillitä koiria ja jarruttaa samaan aikaan, etten olisi oikaissut ihan pitkin pientareita. Muutoinkin uudet liinat ovat tilauksessa. Mihinkään kisoihin ei minun solmuvirityksillä varmasti päästäisikään.
Koirat olivat liinoissa peräkkän, Surku kärjessä. Seuraavalla kerralla saavat mennä rinnakkain tai Lumin johtaessa. Samalla tulisi testattua osaako Lumi käännökset. Jotenkin on sellainen kutina, että Surku hahmottaisi ne paremmin, mutta tiedä tuota.
Aamulenkillä olleesta koirakosta mentiin nätisti ohi. Käskin koirat toiseen reunaan, minne ne kivasti siirtyivät ja painoivat reippaasti eteenpäin. Sen sijaan kentällä aterioinut sorsaparvi sai Surkun kääntymään pois tieltä. Lumi olisi painellut tällä kertaa kiltisti tietä pitkin.

Surku taitaa olla päässyt välillä kuin koira veräjästä, se kun on se "helppo" tapaus. Agissa Tomi mainitsi asiasta, kun Surku monella toistolla olisi kääntynyt putkesta renkaalle tai esteen ohi, vaikka ohjasin sen hypylle. Se on saanut siis toimia joissain tilanteissa oman päänsä mukaan. En heti keksinyt missä tilanteissa niin olisi, mutta hetken pohdittuana ja havainnoituani huomaan, että se välillä vedättää eikä toimi heti käskyn saatuaan. Nyt kiinnitän huomiota siihen, etten anna Surkun päättää tuleeko heti, vai ihan kohta. Olen tiukentanut käskyjä, koska huomaan ettei ensimmäiseen normiäänellä sanottuun "tänne"-kutsuun tule aina reaktiota. Olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että kun kutsun koirat luokse esim. kesken leikin, niin Lumi on usein se joka kääntyy ensin ja Surku tulee Lumin perässä. Tuleeko Surku silloin käskystä vai vaan Lumin perässä? Sitä en ole aikaisemmin ajatellut. Ajattelin myös aina silloin tällöin palkata niitä nakinpalalla luoksetulosta -siis sitä joka ensin ehtii.
Jos ollaan Surkun kanssa kahden niin silloin se uskoo luoksetulon kerrasta. Testasin sen tänään päivällä ja ei mitään ongelmia. Sorsien seassakin käveltiin. Surku kiinnostuu niistä kovin ja alkaa vaanimisen, muttei yrittänyt sännätä perään. Kielsin sitä vaanimasta ja lopetti sen  alkaen kohta taas uudelleen. Hetken aikaa kierreltyämme ei enää juuri noteerannut sorsia.
Kun vien Surkua tarhaan ja se aavistaa joutuvansa sinne yksin ilman Lumia, se lähtee kyllä käskystä mukaan, ottaa ehkä pari askelta ja pysähtyy. En aina huomaa pysähtymistä ennen kun olen jo tarhan ovella. Sieltä sitten uusi käsky. Tänään annoin tuon yhden käskyn ja kun Surku pysähtyi en toistanut enää käskyä, vaan kävin hakemassa sen pannasta rauhallisen määrätietoisesti.

Tänä aamuna mentiin pururadalla 7km hölkkälenkki. Hikistä oli kosteassa aamumetsässä, vaikka vauhti oli leppoisaa hölköttelyä. Välillä pidettiin kirmailu/mustikansyöntitauko metsässä. Kutsuin tarkoituksella koiria -etenkin Surkua muutamaan kertaan luokse. Ensimmäisellä kerralla Lumi reagoi heti, Surkun jatkaessa vielä mättään tutkimista. Tiukka käsky ja jo heräsi Surkukin: "Ai se koski muakin, miksei kukaan ole kertonut". Seuraavalla kerralla kutsuin pelkästään Surkua. Sama tilanne, ensimmäiseen käskyyn ei reaktiota, kun Lumi sai jatkaa juoksua. Erittäin tiukka käsky ja haltuunotto loppuun asti ja seuraavilla kerroilla olivat jo Surkunkin korvat mukana.
Kotiin tuli kolme tyytyväistä olentoa. On ihan erilaista aloittaa päivä kun on reippaillut hikeen asti aamulla.  Ennen oli yhtä itsestäänselvää, kuin aamuinen töihin meno, että kolme kertaa viikolla 7-10km ja viikonloppuna yksi pidempi hölkkä. Nyt kun ottaisi tavaksi hölkätä sen kolmekin kertaa viikossa, niin olisin tyytyväinen ja saisin pidettyä kuntoa yllä.

Videolisäys eiliseen tekstiin. Supalla kirmailua.

Pikkuisen toisinaan sisälläkin. Tuon rukin toin alas ajatuksena koettaa kehrätä koiran- ja lampaankarvoista lankaa. Joskus aikanaan olin viikonlopun kehräyskurssilla. Muistan sieltä lähinnä sen, että helppoa se ei ollut.

Oma ja koirien kunnonkohtotus alkoi sunnuntaiaamuna koirajuoksulla. Ensin pieni pissakävely alle. Sitten koirat valjaisiin ja juoksuvyö lanteille. "Ihan vain 3km kevyt pururatakierros näin alkuun." Kaksi vetävää huskya edessä tarkoittaa, että turha yrittää ottaa alkua rauhallisesti lämmitellen. Täysiä matkaan minkä kintuista pääsi. Maasto koko matkalta mäkiä täynnä. Alamäet olivat kamalimpia. Piti jarruttaa kaikin voimin ja samalla kuitenkin liikkua eteenpäin. Välillä piti huilia ja kävellä vetämättä pätkiä, ettei takana tuleva olisi ihan kuollut. Ja kyllä ne edessäkin melkoisesti läähätti ja voipui, kun joutuivat kiskomaan 60kiloista vastaanhangoittelevaa massaa takanaan ja lämpöasteitakin oli jonkun verran. Kyllä koirat huokaisee helpotuksesta kun kikkarikausi alkaa. Silloin tuo massa rullaa sentään jouhevasti pyörien päällä.
Ei enää koirajuoksua lämmittelemättä kahden kanssa -tai sitten ollenkaan. Voisi ne kai opettaa olemaan vetämättä alamäissä, mutten jaksa nähdä sitä vaivaa, kun oikea vetäminenkin alkaa ihan kohta. Saa tästä lähin juosta mukana ilman valjaita, ellei löydetä ihan tasaista tai pitkää loivaa ylämäkipätkää.

Samana päivänä alkoi meillä kouluvuoden suunnittelupalaveri ja jo siinä vaiheessa alakropan lihakset ilmoittelivat itsestään. Tänään ensimmäisenä varsinaisena koulupäivänä, vain suorassa seisominen oli ok. Paikallaolon jälkeen muistaa kaikkien lihasten olemassaolon jalkapohjista kylkiin. Rappuset, joita meidän parakeissa tulee rampattua tuon tuosta, olivat aika mielenkiintoinen tehtävä -kumpaankin suuntaan. Kaikkiin kyykistymisiin ja istumaan asettautumisiin tarvitaan hieman aikaa. Tasaisella vielä kävelee, mutta alamäet vaativat jo kevyttä irvistelyä. Miten se menikään se rauhassa pikkuhiljaa aloitus.

Tänään koulupäivän jälkeen pyöräiltiin samaisille supille mistä edellisen kerran video on kuvattu. Koirat intoutuivat oikein urakalla juoksemaan ylösalas suppaa keskenään. Kyllä se oli hauskaa katseltavaa ja pehmeä sammal kaatuneine puunrunkoineen tarjoaa vaihtelevaa alustaa ja hyvää työtä lihaksille. Ensin tasaista ravia muutamia kilometrejä pyörällä, sitten vaativammassa maastossa vapaana juoksua ja taas tasaista ravia takaisin, kuulostaa oikein hyvältä.

Tavoitteena kunnon kohotus

Syksy saapuu hiljalleen ja kunnon kohotus olisi ohjelmassa sekä koirilla, että itsellä.
Niin ne sääennusteet kuitenkin muuttuu. Vielä eilen katselin, että ensiviikolla muutamana aamuna varhain lämpötilat olisi siinä +10 kieppeillä, joka tarjoaisi mahdollisuuden valjastaa koirat. Nyt sitten luvataan taas pitkälle noita vähintään +15 aamuja...
Koirien kuntoa kuitenkin olisi tarkoitus alkaa nostamaan. Päivittäinhän nuo juoksee keskenään rinkiä, mutta pääasiassa tasaisemmalla puistomaisella alueella. Metsässä ei olla juurikaan käyty tai jos ollaan niin pururataa pitkin.
Tänään suunnistettiin toviksi vähän vaikeakulkuisempaan maastoon omatoimiagin jälkeen. Ensin puskaista umpimetsää kohti isompia suppia. Siellä juoksutin koiria heittelemällä nakinpaloja rinteeseen. Lopuksi vielä etenemisharjoituksia ylämäkeen. Ihan hauskaa ja tuota voisi tehdä useamminkin. Sitä on vain jotenkin laiskistunut kahden kanssa, kun ne liikuttaa myös toinen toisiaan. Kun Lumi oli yksin ja vielä syksyllä Surkun tultua käytiin jokaikinen aamu pururadalla 12 km lenkki. Päivittäin tuli itsellekin matkaa vähintään se 20km.  Nykyään päivämatkat itsellä on ehkä puolet tuosta. Täytyisi taas ottaa tavaksi, niin pysyisi oma kuntokin reilassa.
Tässä meidän "suppajuoksua" nakinpalojen perässä. Täytyy seuraavalla kerralla leikata vähän paksummat viipaleet, niin saa lentämään paremmin.

Yksi päivä pystyttelin jo muutamia tolppia valeeseen pientä tarhan laajennusta varten ja raivasin kopille paikan entiselle nuotiopaikalle. Saa nähdä valmistuuko tuo osa tänä vuonna vai koska.

Toiset möllikisat

Viilentymässä ennen möllikisaa. Lämpötila +27

"Isoäiti täällä. Tule sisään vain pikku punahilkka."

 Tiistaina oli meidän toiset möllikisat P-haun hallilla. Alkoi taas hirvittämään jo kotona ennen lähtöä.

Oli kuuma päivä. Hallille saapuessa auton mittari näytti +27. Vaikka oltiin vieraammassa paikassa kaikkien uusien hajujen keskellä, niin "pissakävelyllä" olivat tavallista rauhallisempia. Siinä kohti tuntui, että mitähän tästä oikein mahtaa tulla tänään. Paikalla kuitenkin oltiin, joten mukaan vain.
Olin varautunut ottamalla mukaan vesikanisterin ja pyyhkeen. Pidin märkää pyyhettä hetken kummankin päällä viilentämässä ja ei nuo ainakaan pois sieltä pyrkineet.

Rata näytti tällä kertaa jopa mahdolliselta muistaa. Kai se sitten oli oikea möllirata toisin kuin edellinen.
Surkun kanssa aloitettiin taas maximöllit. Ihan hyvin meni mielestäni siihen nähden missä vaiheessa Surkun kanssa ollaan. Puomin meinasi aluksi kiertää, mutta ihmeekseni A:lle meni ensimmäisellä.

Kohta olikin jo Lumin vuoro... Lumipa yllätti. Pelkäsin ettei sitä kuumuudessa ja uusien hajujen keskellä jaksa kiinnostaa ja pysyyköhän se edes radalla... Mitä vielä. Neiti pisteli varmaan ennätysvauhtia. Jos olisi kyennyt, olisi varmaan loikannut koko A:n yli kertaheitolla. Seis-käsky A:n alastuloon tuli auttamatta myöhässä koiran ollessa jo ilmassa ja päätyessä komealla loikalla kyljelleen maahan.Kontaktit kaipaavatkin kovasti sitä harjoitusta, mitä ei olla viimeaikoina tehty lainkaan. Vauhtia oli vähän liikaakin tietyissä paikoissa enkä tajunnut jarrutella menoa lainkaan ennen kontakteja.
Taitaa tämän arktisen vetokoiran sytyttää hellelukemat.

Tässä meidän radat -kaikki sensuroimatta. Sirpa ja Nuutti selostajina =)

 tässä lumin ensimmäinen rata
Lumin toinen rata
Surkun ensimmäinen rata
Surkun toinen rata

Ei siis saatu tulosta kummaltakaan radalta.
Jäi taas oikein hyvä mieli, vaikka videolta näkyykin  ettei ihan huipulla olla =) Kuulin kentänlaidalta kommenttia Lumin A:sta "noin ei saisi missään nimessä tehdä". Enemmän kuin oikeassa olivat ja harjoitellaan sitä varmasti jatkossa. Viimeksi ollaan menty kontakteja muistaakseni edellisten kisojen jälkeen toukokuun lopussa. Mutta intoa ja motivaatiota riitti tällä kertaa, mikä on oikein hieno juttu.
Olen tyytyväinen. Jos koiria ei olisi kiinnostanut tai olisivat haistelleet tai puuhailleet jotain muuta olisin ollut harmissani. Nyt ne oli tekemisessä mukana ja oli kivaa. Se on tällä hieno asia etenkin Lumin kohdalla. Surku ei ihan ole vielä saanut juonesta kiinni, mutta hellyttävästi se radalla koikkelehtii.
Tomi ja Sirpa olivat mukana kameroineen ja videokameroineen, joten saatiin kaikki nauhalle, mikä on loistojuttu. Videolta voi oppia kaikenenlaista etenkin jos ne pääsee katsomaan asiantuntevassa seurassa. Joitain asioita omasta ohjauksesta huomasin jopa itsekin.

Alla Tomin kuvia kisoista. Laatu muuttui taas surkeaksi, kun en saanut kopioitua niitä isoina.
Täältä löytyy parempilaatuiset versiot agikuvista

Kyllä, kynsi hipaisee kontaktia kun oikein tarkasti katsoo...

 

 

 

 

 

Tiukka katse ja putkeen

Lähtökiihdytys