Peräkanaa

Kerrankin kamera lenkillä. Sain yhdellä kädellä ohjaustangosta kiinni pitäen napattua muutaman kuvan ylämäessä...

 Ostin lukkoja ja köyttä ja väsäsin niistä uudet vetoköydet, niin, että koirat vetää peräkkäin.
Sunnuntaina testattiin ekan kerran ja aika hyvin meni mitoitus kohdilleen. Vähän lyhennystä tiedossa, ettei Surku kulje niin kaukana edessä. Alkuun olivat vähän ihmeissään, etenkin Surku jolle pamahti aika kova tehtävä johtaa yksin ja tavallista kauempana.
Kylillä jos mennään ja käännösiä on paljon, niin vanha parisysteemi on turvallisempi, etenkin käännökset eivät ole vielä satavarmoja ja hidastaminen ei aina toimi.
Kun päästiin suoralle alkoi kulkea upeasti. Lumi piti koko matkan liinat kireällä ja oikeasti veti. Mentiin yhteensä 8km lähes tasaista suoraa kävelytietä. Meidän maastot on helppoja ja siloteltuja, mutta pääasia, että matka taittuu ja on kivaa. Ja kun kikkari on toistaiseksi ainoa menopeli, niin vaihtoehtoja ei ole kovin  montaa.
Tänään sama juttu kirkon suuntaan ja muistinpa ottaa oikein kamerankin mukaan.

 

 

 

 Lauantaina lähdettiin Lumin kanssa kahden pikku iltalenkille. Ulko-oven ikkunoista näkyi Surku seuraavan meidän lähtöä. Takaisin tullessa kuului Surkun itku ulos asti. Se hiljeni heti kun kuuli, että tultiin pihaan. Ei taida poika vielä luottaa, että tytöt pärjää kaksin kylillä tai se itse ilman laumaansa. Iltapissalla pihassa päästin Surkun ensin sisään ja käytiin Lumin kanssa pikku kierros. Surku ei ilmeisesti osannut aavistaa, että lähdetään pois pihasta erikoiseen aikaan ja makasi ihan rauhassa sisällä.

Päivärutiinit ovat tällä hetkellä seuraavat:
Aamulenkille 5.30 . Aikaa vierähtää 1 1/2-2h. Metsässä ja kanavalla suurimmaksi osaksi aamusella. Iltapäivällä käydään usein vetolenkillä tai sitten muuten vain vähän juoksentelemassa ja kyliä koluamassa.
Illalla suurimmaksi osaksi hihnassa kylillä.  Koitetaan löytää mahdollisimman monta koiraa ohituksia varten, mutta aika hiljaista on
Työpäivien aikana on ollut viime aikoina rauhallista. Luulen, että lepäilevät suurimmaksi osaksi.
Aamusta käydään vetämässä usein viikonloppuisin, mutta viikolla en tohdi, kun ruuan ja juomisen jälkeen saattaa hätä yllättää herkemmin.

Vieraita kylässä. Koirat siirtyneet ovelle pitämään vahtia =)

Tutkimusmatkailija

Unten mailla

Väinö ja Surku

Elias tulee tarkistamaan onko pikkuveli hereillä

Oltiin avustamassa paikallista ongelmakoirakoulua ohitustilanteissa ja saamassa samalla Surkulle kokemusta oikein provosoivan koiran ohituksesta. Hyvin meni Surku ohi pelkällä kiellolla.
Lumi oli vuorossa seuraavaksi. Paikka oli sille huono, kun se pelkää ennestään siellä asuvaa tanskandoggia. Lumi yritti vetää paikalta pois matalana ja häntä alhaalla. Kielsin sitä normaalisti hihnan kiristämisestä. Olin mielestäni rauhallinen. Oltiin tilanteessa jonkin aikaa. Lumi hieman rentoutui loppua kohden muttei kuitenkaan niin paljon, että olisi kyennyt syömään nakinpalaa.
Jossain kohti se haki turvaa minusta. Lumi kulki ihan matalana häntä alhaalla, mutta korvat ja katse saattoivat olla hetkittäin eteenpäin, vaikka häntä ja muu asento kieli vaarattomuutta. Jos se olisi ollut irti, se olisi saattanut juosta kotiin. Täytyy seuraavalla kerralla Lumin kanssa ottaa harjoitukset eri paikassa, normaalin kävelyn yhteydessä.

Koirahoitolassa

Tänään oli 12 tuntinen työpäivä, johon sisältyi opetusalan koulutusmessut Helsingissä.
Vein koirat aamulla Koulutuskeskus Salpauksen koirahoitolaan; näin Vääksyläisille tutummin maatalousoppilaitokseen kirkolle. Paikka on sama jossa käytiin viime lauantaina mätsärissä.

Aamulla siis kamat reppuun ja koirat valjaisiin ja kikkarilla 6km kirkolle. Kokemus oli kaikinpuolin positiivinen. Tilat ovat toimivat. Sisällä oli kahden koiran "tarha", jossa kummallekin oma makuupaikka ja vesikippo. Kaikista sisätarhoista on mahdollista kulkea luukun kautta tilavaan ulkotarhaan. Koska paikalla ei ollut Lumin ja Surkun lisäksi, kuin kaksi mäyräkoiraa (jotka viettivät kai aikansa sisällä), oli minun kaksikolla koko ajan vapaa kulku ulkotarhaan. Ja mikä sen jännempää kuin seurailla sieltä aikansa kuluksi hevosten liikehdintää omassa aitauksessaan. Koska tultiin ajoissa paikalle käytiin vielä pikku kierros koirien ja kahden hoitajaopiskelijan kanssa oppilaitoksen ympäristössä. Ihania uusia tuoksuja joka paikka tulvillaan ja kaiken kruunasi hevosen lanta =)

Koirat olivat kuin kotonaan ja jätin ne sen kummemmitta seremonioitta hyvillä mielin.
Työkaverini otti minut tienposkesta kyytiin ja vietettiin pitkä päivä rattoisassa seurassa.
Illalla koiria hakemaan. Kaikki oli mennyt mainiosti. Olin varoitellut, että Surku saattaa esitellä äänijänteitään, mistä ei kannata huolestua, mutta Lumi on ihan hiljainen. Niin siinä sitten oli käynyt, että Surku ei ollut päästänyt ääntäkään, mitä taas Lumi oli loppuajasta vähän tehnyt.
Kaksi kertaa päivän aikana opiskelijat olivat lenkittäneet koiria. Pahoittelivat, että Lumi oli löytänyt jonkun hyvän hajun missä kieriskellä. Minulla on yksi ja sama jos kierivät hajuissa. Joskus saatan sen kieltää, mutta usein annan niiden toteuttaa itseään =)
Hellyyttä, huomiota ja lepertelyä saivat roppakaupalla päivän aikana. Tuntui varmaan sivusta katsoen kylmäkiskoiselle minun suhtautumiseni koiriin jälleennäkemishetkellä, kun en huomioinut niitä lainkaan ennen kuin itse kutsuin ne hetken päästä luokse. Se oli kuitenkin kaikkea muuta.
Kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja hoitivat työnsä sydämellä ja parhaan tietonsa mukaan. Hinatkin oli varsin kohtuullinen. Tosin inhimillisen erehdyksen vuoksi minulle ilmoitettiin vahingossa halvempi hinta. Normaalisti 12h hoitojakso maksaisi 13e/koira. Samat kaksi opiskelijaa vastasivat koirista koko 12 tuntisen jakson ohjaajan valvonnassa. Saatiin mukaan vielä virallinen paperi, jossa olivat lenkitysajat ja jopa tiedot koska koirat olivat pisanneet ja kakanneet.

Oli aika lähteä kotimatkalle. Juotin koirat pihalla ja valjastin kikkarin eteen ja taas menoksi. Nyt kotona makaa uusista kokemuksista rättiväsyneinä kaksi nelijalkaista ja yksi kaksijalkainen.

Tämänhetkinen tilanne. Jälleen kotona.

Valitettavasti kameraa ei ollut  mukana hoitolassa, joten yhtään kuvaa ei ole siltä reissulta. Alla kuitenkin muutama otos kotipihalta.

-  I love you. - I love you too

mätsäri!

Siis kyllä, otsikko on ihan oikein. Me oltiin mätsärissä! Aamulenkin aikaan en vielä tiennyt asiasta tuon taivaallista. Satuin sitten vilkaisemaan facebookista Kirsin päivitystä ja kävin vilkaisemassa missä tuo tapahtuma on. Asikkalassa, kirkonkylällä!

Valkoinen paimenkoira ja susi. Siinä meidän koirien rodut =)

 

 

 

Odottelua

Hmm... reilu tunti aikaa ilmoittautumisen päättymiseen. Jos vielä kirjastossakäynnin jälkeen ehdin, niin miksikäs ei. Autoa ei ole, mutta onhan kaksi huskya. Mukaan eväät ja juotot ja ehkä vähän lyhyempi hihnakin olisi hyvä ja rokotustodistukset ja nakit. Ai niin ja harjakin, kun kerran ihan näyttelyyn; saa edes suurimmat valjaan kuvat turkista pois.
Koirat kikkarin eteen ja kirkolle (suurimmat mäet alusta mentiin hihnassa potkutellen, kun nuo jarrut on edelleen jäässä) vetomatkaa mennessä kertyi ehkä n. 4-5km. Meno oli väliin ihan kiitettävän vauhdikasta ja sitten taas hetki vähän iisimmin.
Paikalla oli paljon väkeä. Huomasin harjan unohtuneen, mutta taskusta löytyi oma kampa. Tosin ei nuo siitä paljonkaan kaunistuneet, kun ovat sitä jo valmiiksi =) Hetki meni ennenkuin löydettiin ilmoittautuminen. Onneksi paikalla oli kaksi ihanaa tyttöstä, jotka auttoivat koirien pidossa. Ilmoittautuminen oli juuri päättynyt, mutta saatiin vielä numerot ja viimeiset vuorot.

Paljon rapsuttelijoita oli tarjolla, tosin niitä ei aina edes huomattu, kun oli niin paljon muuta hajua ja katsottavaa.

 Sitten odottelemaan ja seuraamaan muiden menoa. Ilmoittautmisen yhetydessä sain pikaiset neuvot Kirsiltä miten kehässä toimitaan. Minulla kun ei ole asiasta tuon taivaallisen tietoa. Olen nähnyt vain kuvia näyttelystä. Jalassa oli isän isot lämminvuorikumisaappaat ja tietenkin kunnon toppavaatteet. Olipa hauska kokemus. Minulla ei ollut asioista mitään tajua eikä siis mitään paineita. Olin paikalla vain kokemuksen ja hauskan tapahtuman vuoksi. Koirilla ei myöskään mitään tietoa miten kehässä ollaan saatikka, että oltaisiin harjoiteltu seisomista tms.
Ikää oli juuri sen kuukauden yli pentusarjan 1v 1kk.

Onpa jännä paikka ja paljon seurattavaa.

Hevosen lanta oli ihan ykköstä. Tosin sen syöminen kielsin ihan vain ajatellen tuomaria, joka kohta kurkkaa suuhun...

Taisin juottaa koiria ajon jälkeen vähän liikaa, kun Surku pääsi lorauttamaan maneesilla, vaikka pissasi aina kun käytin ulkona. Kehässäkin juostessa lirautti...
 Koirat käyttäytyi hyvin ja totteli kieltoa, eivätkä menneet tekemään sen lähempää tuttavuutta. Toki olivat alkuun ihan kierroksille, kun oli niin paljon ihmisiä ja koiria.

Lumi oli ensin vuorossa ja seurasi ja juoksi hienosti. Seisominen oli sellaista sinnepäin nakilla imuttamista, kun meinaa muuten istua tai maata. Saatiin punainen nauha.
Minulla ei ollut mitään tietoa kumpi on parempi sininen vai punainen. No selvisihän se, että punainen.
Surku huusi Lumin vuoron ajan kehän reunalla. Tytöt jotka pitelivät sitä sanoivat, että meinasi sydän särkyä. Kerroin heille, ettei huutoon kannata reagoida, vaan antaa sen huutaa. Sillä ei ole oikeasti mitään hätää, se näkee meidät koko ajan ja haluaisi lauman mukaan. Jos sitä surkuttelee, niin se vain lisää sen huolta.
Fiksut tytöt ymmärsivät asian.

Surkun vuoro oli heti Lumin jälkeen. Surku hyöri ja pyöri ja juostessa hypähteli (se on aina niin iloinen) ja pissasi kehää kiertäessä vauhdissa... Kirsin tutkiessa sitä se painautui tapansa mukaan maahan.
Niin pääsi Surku mutkahäntäkin oikein kehään. Saatiin sininen nauha =).

Lopuksi kaikki siniset palasivat kehään, eli me Surkun kanssa. Sieltä meidät käteltiin ulos ja oli punaisten ja Lumin vuoro. Saatiin myös kättelyt. Oli aika kiittää tyttöjä, jotka pitivät aina toista koiraa minun ollessa kehässä ja lähteä kotimatkalle.

 

 

 

 Takaisin tultiin koko matka vetäen n. 6km. Mäissä auttelin potkuttelemalla, mutta hyvin vauhtia riitti vielä lopussakin. Lumi taas välillä juoksi vain mukana ja intoutui taas sitten kirimään. Tuli myös todistettua, että Lumi osaa kakata vauhdissa pysähtymättä kun tosipaikka tulee.

Olipa mukava päivä!
Ei me mitään näyttelykärpästä saatu, mutta jos jotain täälläpäin koirille järjestetään, niin toki ollaan mukana saamassa kokemusta.
 Tällä hetkellä kaksi väsynyttä koiraa vetää sikeitä ja tulet humisee uuneissa. Tästä on hyvä alkaa lauantai-illan vietto.

k-18

Pitkän kokouspäivän lopputulos. Toinen asianosainen katsoi parhaaksi poistua kuvasta. Näyttää vähän hurjemmalta kuin onkaan. Suurin osa on tyhjennetystä pahvinkeräys astiasta. Useimmiten paikat ovat suht koht mallillaan. Jotain pientä touhuilun todistetta lukuunottamatta.

Kuva ja sen tapahtumat eivät liity mitenkään seuraavan. Noista en paljon jaksa murheita ottaa.

Eilisen tunnelmat ihan livenä sensuroimatta heti tilanteen jälkeen. Tällaisia ajatuksia sitä hetkittäin tulee:

"Musta ei ole tähän. Siis kasvattamaan kahta koiraa tai edes yhtä. Asiat menee vain koko ajan perseelleen. Ja ihan oikeasti yritän ja joku ei vaan toimi -ehkä se on juuri se... Ihan sama vaikka välillä vieraatkin ihmiset tulee sanomaan kuinka hyvin koirat käyttäytyy. Mutta se on vain kolikon yksi puoli. Sitten on se toinen missä ne testaa ja jossa asiat ei ole kohdillaan.
Lumi on nöyrtynyt ja sen häntä on usein jo alhaalla minun luona. Mutta mitä helvetin väliä vaikka se toimisi kuinka nöyrästi, jos se joskus tekee mitä tahtoo. Kaksi kertaa ne on jäällä lähtenyt omille teilleen. Ekalla kerralla Lumi löytyi (hämärässä) avannon reunalta syömässä pilkkiahvenia. Toisella kertaa ne vain juoksi päätä pahkaa pitkin jäätä ja pomppi rannoilla eikä välittänyt tuon taivaallista missä olen ja mitä sanon. Niillä vaikutti olevan huisin kivaa. Häätöhän siitä tuli kummallakin kertaa. Toisella kertaa alkoi mennä jo usko. Saatanan koirat. Toimii ihan hyvin ja vois pitää vapaana kotipuolessa vaikka kävelyteillä jos kehtais ja sitten yhtäkkiä ei toimi lainkaan. Korvia ei lainkaan eikä kiinnosta missä mamma huitelee. Sen jälkeen kyllä seuras ihan perseessa kiinni, etenkin Lumi, mutta mitä välii.
Lähdin Lumin kanssa jäällä kaksin sen jälkeen. Se oli irti ja en antanut mitään käskyjä enkä kutsunut (kerran murahdin kun se jäi kauemmas). Se kulki koko ajan lähellä häntä alhaalla ja piti kontaktia. Mutta mitä helvettiä. Muisti on niin saatanan lyhyt. Toivottavasti nämä on nyt viimeisiä testailuja missä katsotaan onko tuo tosissaan. Jäällä tai pellolla eivät enää toviin pääse samaan aikaan irti."

Siinä eilisen ajatuksia.Aluksi kirjoitin ne vain purkautumismielessä ja ajattelin muokata tekstin lukukelpoiseksi ja järkeväksi enkä missään nimessä julkaista sitä tuollaisena. Mutta... nuo hetket kuuluvat yhtälailla elämään kuin rauhalliset, tyynet, järkevät ja selkeätkin. Ripaus draamaa, epätoivoa ja itsesääliä maustaa välillä tätä tallaamista.

Sen jälkeen on kaikki taas mennyt hyvin. Lumi pitää kontaktia ja pysähtyy ensimmäisenä tarkkailemaan missä olen. Tulee käskystä, vaikka olisi juuri bongannut myyrän. Häntä on alhaalla yhä useammin. Mieli on taas ihan hyvä ja luottavainen. Kyllä tästä jotain tulee ja ehkä ihan hyvääkin. Kaikenlaisia kokemuksia sitä vain päiviin mahtuu, eikä aina ole ihan tasaista.

Vetäminen sujuu Lumin osalta koko ajan paremmin. Liinat ei pysy koko ajan kireällä tai näennäisesti pysyy, mutta useammin se on kuitenkin Surku joka oikeasti kunnolla vetää eteenpäin. Nyt ollaan menty vain tasaista pätkää kävelytiellä, kun kikkarin jarrut on jäässä. Sellaisia 6-7km pätkiä. Lumi on se joka ensin hyytyy Surkun vauhdissa, silloinkin kun oikeasti yrittää. Surku pakertaa tasaisesti ja hyvällä asenteella.

Sisähuskyn elämää: karva alkaa lähteä tammikuussa. Siis tammikuussa! Se tarkoittaa, että vuoden kylmin aika ollaan vajaalla turkilla. Kyseessä on Lumi. Surku on toistaiseksi saanut pitää vielä jokaisen karvanhaivenensä.

Kyllä tänään taas lenkillä mietin miten mukavaa se on kun koiria on kaksi. Nautin todistaa niiden yhteiseloa. Sitä kuinka ne puuhailee ja makoilee yhdessä. Myös niiden tapaa leikkiä on hauska seurata. Lumi on ottanut tehtäväkseen Surkun juoksuttamisen. Se vaanii sitä kuin bordercollie: laskien hännän, painumalla matalaksi ja tuijottamalla kiinteästi ja hiipimällä eteenpäin. Sitten se saattaa olla syöksyvinään Surkua päin ja kun Surku ampaisee juoksuun Lumi jääkin paikalleen aloittaen alusta tai jättää asian sikseen. Surku painaa eteenpäin huomaamatta ettei kukaan olekaan perässä... Välillä ne painivat kuin korskuvat oriit toisiaan vasten. Kotona ne loikoilee usein toistensa kyljessä. Ne ovat toistensa parhaat kaverit.

Piharäpsyjä

Jos katsot tarkasti löydät toisenkin koiran

 

 Surku ihanainen oli päättänyt tänään järjestää talon tuuletuksen. Oltiin Lumin kanssa kylillä asioilla hyvä tovi. Kotiin tullessa Surku oli portin takana mutkahäntä iloisesti huiskuen. Ulko-ovi oli selkosen selällään...
 Luulen että osa syy oli hätä. Ulkoa löytyi parikin läjää tuulettumaan tuotujen kenkieni ja rukkasen lisäksi. Tähän asti en ole ikinä irrottanut avainta ovesta. Se on ollut siinä aina yötä päivää, olen kotona tai en. Olen pitänyt sitä parhaana varkausvakuutena; kuka tulee taloon, jossa avain roikkuu ovessa? Ja jos joku olisikin halunnut tulla vieraisille, niin eipä ainakaan olisi tarvinnut uutta ovea hajoittaa. Muutenkin saalis olisi laihanlainen; Ehkä tietokone voisi kiinnostaa, tosin sekin on jo vanha. Ja oikeasti se on vaan ollut niin helppoa ja vaivatonta, kun ei tarvitse huolehtia avaimista.
Nyt sitten sähkärikin saa huokaista; kai se on pakko alkaa avainta kuljettamaan mukana, mistä sähkömies on minua puhutellut useampaan kertaan.
Seuraava keskustelu on käyty muutamaan otteseen:
-Koska olisit kotona?
-Ei sen väliä, voit käydä koska vain sinulle sopii.
-Ei kai vieläkin!! Sinun TÄYTYY pitää ovet lukossa!

Agissa oli Lumilla (ja itsellä) hieman erilainen tsemppi päällä kuin aiemmin. Neiti oli selvästi mielissään tekemisistä. Ainoa ohje olikin mennä täysillä niin, että saadaan Lumpparille kipinä syttymään. Liikettä liikettä...

 

 Koirat olivat perjantaina äidillä hoidossa. Luiden kanssa toistuu aina sama tilanne, minkä äiti kuvaili osuvasti. Kummatkin makoili rauhallisena lattialla toistensa päällä. Luut esille, koirat maahan ja lupa ottaa. Kumpikin kahmaisee luunsa ja viipottaa niin kauaksi toisesta kuin mahdollista aarrettaan nakertamaan. Kun ensihuuma on ohi saatetaan luita vaihtaakin.
Hihnalenkillä äidin kanssa Surkukaan ei ollut kiristänyt hihnaa kertaakaan. Takaisin tullessa vieras koira oli kulkenut kaukana takana. Surku oli pysähtynyt aina vähän väliä tarkkailemaan tulijaa. Ei sana auttoi ihan hetkeksi ja sama toistui aina uudelleen. Lumi oli mennyt ihan nätisti. Surkulle äiti on vieras eikä kuulu laumaan, kun taas Lumille kuuluu itsestään selvästi. Myös käskyistä sen oli huomannut: Lumi oli mennyt maahan heti ja Surkulle niitä oli saanut toistaa.

 

 Vetäessä olen lyhentänyt Lumin köyttä kahden solmun verran. Surku kulkee siis aavistuksen edellä. Tiedä johtuuko siitä tai jostain muusta, mutta Lumikin on nyt vetänyt paremmin aikaisempaan verrattuna. Aamulla tultiin äidiltä kotiin valjakolla - niin kuin sinne mentiinkin. Tosin kikkarista on takajarru jäässä joten täysiä voin antaa niiden painaa vain tasaisella.
Laitan lisää kuulumisia meidän pevi projektista kun saadaan Emilialta huomenna viimeiset ohjeet.

Surkua ei jaksa pallo kiinnostaa ja yksin on tylsää.

 

 

 

kolmas kerta

Lumi rakastaa ahtaita paikkoja. Se pakenee josku kesken leikin pihaportaiden alle. Josku sieltä kuuluu vinkunaa kun se jää jumittamaan johonkin ja sitten taas keplottelee itsensä eteenpäin.

 

Lauantaina Emilian luona mentiin pelkästään Lumin kanssa. Ensin koetettiin onnistuuko häätö. Ei onnistunut, mikä sopi meille ihan hyvin. Neiti tuli joka kutsulla luokse, vaikka monesti kuono maassa (mikä on saattanut nostaa minun ärtymystäni...). Emilia tulkitsi sen monessa tilanteessa rauhoittavaksi eleeksi. Eli pientä epävarmuuttakin on.
Ohje on aina luoksekutsu ja koiran tulee tulla kosketusetäisyydelle, josta se saa poistua vasta luvan saatuaan. Kehu heti kun koira alkaa tulla. Jos koira jää haistelemaan jotain tai ei tule, niin tiukka "ei" tai murahdus ja uusi kutsu tavallisella äänellä. Jos siihenkään ei reagoida, niin seuraava "ei" onkin sitten jo jonkin pakotteen kanssa (purkin ravistus, tömistys... mikä vain, kunhan tehoaa).
Jos koira jää tanne- kutsussa vähän liian kauas niin, että itse joutuisi kumartumaan ylettyäkseen koskemaan koiraan seuraa "ei" ja itse askel taaksepäin ja uusi kutsu.

Seuraavaksi katsottiin ohitukset ja periaatteessa mikä vain tilanne, jota koira käy dominoimaan, yhdessä ollessa. Heti kun katse jää tuijottamaan kohdetta ja korvat on tiiviisti eteen tulee kielto "ei", jos siihen ei reagoida niin "ei" ja samanaikaisesti purkin ravistus ja jos sekään ei vielä tehoa niin "ei" ja purkki koiran lähelle maahan.
Lumi meni tapansa mukaan näennäisen kauniisti ohi, mutta tuijotti ja korvat tiukasti edessä ja karvat pystyssä. Kun kielsin jo tuijotuksesta ja korvien asennosta "pahan ajattelusta", Lumi reagoi lopettamalla, mutta palasi heti uudelleen tuijotukseen. Samassa uusi "ei" ja purkin ravistus. Tehosi. Uudessa ohituksessa aloitti uudelleen ja kaikki alusta. Kerran heitin purkin maahan ja jatkettiin vain matkaa kun ei mitään. Mitä aikaisemmin ehdin reagoimaan koiran eleisiin, sitä parempi. Purkin äänen pitää aina tulla samaan aikaan kiellon kanssa. ja sitä ennen koiralla pitää olla mahdollisuus toimia oikein, eli vasta toisella ei-käskyllä.

Kotona edelleen jääkautta. Eteiseen saa kutsua ja normaalit syömis ja uloslähtö rutiinit. Lisäksi Lumille 3x ja Surkulle 2x päivässä kutsu ja hyvänäpito ihan lyhyesti. Jos koira käy vaatimaan lisää niin ärähdys pois. Minulta ei Lumi ole muistaakseni koskaan pyytänyt lisää silityksiä. Eli meidän elämässä tuossa on jo aikalailla huomiota.
Lenkillä tulisi hakeutua tilanteisiin, joissa olisi mahdollista harjoitella paljon ohituksia. Vapaana voi pitää lenkillä ja luoksekutsut edellisen kaavan mukaan. Häädön voi tehdä viikon aikana, jos siihen tulee tilaisuus. Edelleen koiria käytetään yhteisten lenkkien lisäksi myös erikseen ulkona.
Purkkeja tulisi olla käden ulottuvilla viikon ajan. Tarkoitus olisi selkeyttää sitä, että ei käsky on aina ja joka tilanteessa ehdoton ja koira tietää mitä siitä seuraa. Jos ensimmäiseen ei tehoa, niin seuraava "ei" sisältää jo uhan= purkin helistys, kolmannesta "ei" ja heitto.

Sisällä jos joskus tarvitsee kieltää, niin yksi ei on riittänyt tähän asti. Pihalla tilanne, jossa käytän purkkia on lähinnä se, jos vieras koira menee ohi. Surku juoksee perään, murahtelee ja nousee aitaa vastaan. On jättänyt sen muutamalla tiukalla kiellolla, mutta nyt on selkeämpi toimintamalli ja rauhoittuu nopeammin eikä jää niin täpinöissään hönkimään kohteen perään. Yksi ei ja toisella kuuluu jo purkin ääni, se on riittänyt.
Eräs ulkoiluttaja meni pienehkön koiransa kanssa ja pääsin testaamaan ei sanaa ja purkin helistystä pihassa aitaa vasten hyppivälle Surkulle ja perässä seuraavalle Lumille. Lähdettiin sitten koirien kanssa lenkille ja kyseinen koirakko tuli vastaan. Kun he näkivät meidät he pysähtyivät. Lumilla räpsähti korvat eteen ja tuijotus päälle, josta sitä kielsin ja heti perään Surkua. Ei saatu hyvää ohitustreeniä. Nainen kääntyi ympäri ja vei koiransa turvaan.
Lumiin selkeällä kaavalla kielloissa näyttäisi olevan vaikutusta näiden kahden päivän perusteella ja tuntuu, että on asteen nöyrtynyt.

Töistä tullessa:  Mielipide koirankorjauskirjasta... Tätä voi jo kutsua selkeäksi kommunikaatioksi koiran ja ihmisen välillä.

Surkun ansat keittiössä. Kerran se on yksin ollessaan pudottanut kattilan. Saa nähdä liekö oppinut.

Tänään oli hieno päivä Evolla. Kaikki sisarukset uusine ja vanhoine laumoineen olivat paikalla. Surku juoksi Tomin valjakossa, jota pääsin itse todistamaan reessä istumalla. Hienosti poika suoriutui vajaan 11km:n metsälenkistä, mitä siltä osasin odottaakin. Lumi pääsi Nooran ja Eetun valjakkoon siskonsa Hallan ja Ninjan kanssa. Lumppari oli iloinen yllätys. Se oli juossut meidän koirille raskaan ja ehdottomasti pisimmän lenkin koko ajan liinat kireällä! Luulimme, että Lumin valjakko kiersi vain pienen lenkin ja palasi takaisin, mutta ei. Sinnikkäästi paljon muiden jälkeen sisukas vuotiaiden valjakko saapui urhoollisen ja hikisen ajurinsa kanssa. Siinä vaiheessa Tomin koirat olivat jo uudelleen valjastettuina etsimässä "eksyneitä". Alla olevista kuvista näkyy lopputulos.

Jossu oli vaihtanut kameraan laukaisääneksi koiran haukahduksen. Se noteerattiin vain silmiä raottamalla.

 

2013

Lumi tuli turvaan pöydän alle istuessani päädyssä koneella

 Uuden vuoden raketttirieha alkoi täällä kuuliaisesti tasan kello 18. Koirat olis sisällä ja eivät välittäneet paukauksista syöden siansorkkaa. Lumin louskutus vain alkuun hetkeksi taukosi ja jatkoi sitten normaaliin malliin. Pikku lenkilläkin käytiin kummankin kanssa erikseen. Kumpikaan ei ollut satunnaisista paukkeista moksiskaan. Korvaakaan eivät lotkauttaneet.
Siinä ysin aikaan raketteja alkoi sitten viuhua ihan nurkalla kovien pamausten ja väläysten kanssa. Lumi valpastui. Sitten se alkoi liikkua huoneesta toiseen. Rauhoittui aina lepäämään ja alkoi uudelleen ravaamisen ja kuulostelun kun räiskähti. Välillä se seisoi ja läähätti. Häntä oli meidän bossilla kauniisti alhaalla.
Surku makasi evääkään räpäyttämättä ja viis veisasi koko touhusta.
Kun illalla käytin koirat vielä pissalla pihalla, niin Lumi oli liian varuillaan pissatakseen.

Itse en tietenkään reagoinut Lumin touhuun millään lailla. Alkuillasta ajattelin vielä pyörähtää paikallisessa. Olin ihan tyytyväinen, kun Lumi alkoi reagoida, niin ei tarvinnut lähteä sateessa talsimaan öykkäröivään kuppilaan. Oli hyvä syy käpertyä puhtaisiin lakanoihin lueskelemaan ja katsomaan arenalta Peppi Pitkätossua =) Olihan leppoisa vuoden vaihde. Ei Lumikaan ihan paniikkiin mennyt, mutta varuillaan ja säikähtynyt oli. Varmaan minun ja Surkun välinpitämätön, rauhallinen olemus, myös lievensi paniikkia.

Kumma kun kukaan muu ei tajua, että jotain hyvin epäilyttävää on menossa

Mitä pienempi kolo sen turvallisempi.