Aavistus vetämisen hurmasta

Lähtöä odotellessa

En olisi uskonut, että vetäminen on niin hienoa, ennen kuin sen olen itse kokenut: Kun kaksi karvahäntää juoksee riemulla edessä. Vaikka ollaan vasta vähän saatu tuntumaa aiheeseen -se on yllättävän koukuttavaa. Mitä se onkaan sitten kun koirat ymmärtävät muutakin kuin "mennään" ja "seis" ja päästään oikeasti kokeilemaan pidempää matkaa, yhteistyö toimii ja matka taittuu...
Ehkä kaikkein ihaninta on kuitenkin olla todistamassa innokasta menoa. Tai oikastaan se kun tehdään yhdessä työtä yhteisen päämäärän eteen... Ja päämäärää ei ole, on vain matka. - Tai no ettei mene ihan henkeväksi niin koirilla päämääränä väreilee varmasti lihan tuoksu nenässä =)

Ja maalissa herkuttelemassa

 

 Niiskuttelu päivät koirilla menossa. Nuhaa tai jotain sen tapaista on hieman ilmassa.

Lumin ja Surkun yhteiselo on sisällä ja toisinaan myös pihalla edelleen jännittynyttä Lumin taholta. Lumi liikkuu sisällä edelleen varautuneesti. Surku joskus vielä minun läsnäollessanikin irvistää tai murisee Lumille sisällä. Sen pidemmälle se ei pääse, kun puutun asiaan, mutta Lumilla on tuoreessa muistissa aiemmat kurmootukset ja se reagoi siihen voimakkaasti. Toisaalta voin hyvinkin antaa niille luut ja heittää nappuloita lattialle yhdessä etsittäviksi kun olen itse paikalla.

Työpäiviksi ajattelin ensin varmuuden vuoksi erottaa koirat eri huoneisiin, ettei mitään isoa takapakkia pääsisi syntymään. Sunnuntaina testasin asiaa ja jätin Surkun vajaaksi tunniksi eri huoneeseen lähtiessäni asioille. Tullessani sängystäni tyynyt oli lattialla (koirat ei ole meillä koskaan sängyssä), ikkunalaudan kynttilä lattialla ja kännykän laturin johto vedetty irti pistorasiasta. Avatessani oven Surku käveli monta minuuttia ympäri huoneistoa rauhattomana. Niinpä päättelin että vähimmillä vahingoilla päästään kun jatketaan entiseen malliin. Se tarkoittaa toistaiseksi sitä, että Lumi on tullessani täsmälleen samalla paikalla kun lähteissäni =)
Jos jään lenkin jälkeen puuhastelemaan itse pihalle, niin Lumikin pikkuhiljaa vähän rentoutuu Surkun kanssa ja ne saattaa puuhastella jotain yhdessäkin. Jos menen sisään, niin kumpikin koirista tulee kuistille odottamaan. Lenkillä syntyisi hienot leikit, mutta Surkun flexi on kyllä esteenä oikeille leikeille ja Surkun niskanikamat vaarassa.

Näin voidaan olla sisälläkin, jos se on Surku joka lähestyy makaavaa Lumia. Toisinpäin tilanne ei ole vielä meillä mahdollinen.

Yhden asian olen Surkun myötä huomannut mitä Lumin kanssa ei olla kunnolla toteutettu. Surku nimittäin väistää minua AINA sekä sisällä, että ulkona. Kun olen itse muuttanut käytöstäni on myös Lumi alkanut antaa minulle ulkona tietä. Sisällä pienissä tiloissa toimitaan siten mikä on meille helpointa, mikä ei aina ole se, että koira säntää ylös heti jos lähestyn. Ulkona aion kuitenkin jatkaa tähän malliin.
 

Ylä- ja alamäkiä

Pientä leikintynkääkin syntyy jo silloin tällöin ja yhdessä tutkitaan ja kuopsutellaan -paitsi taas tämänpäiväisen poissaoloni jälkeen.

Pitäähän ne perusasiatkin hoitaa -ja oikeaoppisesti ulos.

 Lumi on ollut jo huomattavasti rennompi sisälläkin ja uskaltanut jo jonkinverran liikkua. Tänään poissaollessani Surku oli mitä ilmeisimmin taas kunnolla kurmoottanut Lumia. Ulkona Lumi ei liiku mihinkään oven edestä jos ei ole ihan viimeinen pakko ja ulostulo ei onnistu jos Surku on lähimaillakaan ja se pitäisi ohittaa. Sisällä Lumi ei tule hakemaan edes lihaisaa luuta jos Surku on lähettyvillä ja meidän kahden huoneen ja keittokomeron asunnossa se melkein aina on =). Lumi yrittää paeta omalle paikalleen turvaan tai jää makaamaan juuri siihen kohtaan mihin on sattunut luikahtamaan sisälle tullessaan eikä vahingossakaan liiku siitä... Minun läsnäollessani Surku ei ole enää Lumia höykkyyttänyt. Kun lähden töihin täytynee ehkä laittaa koirat eri huoneisiin, 

Yhtä pötköä. Kuusijalkainen mäyräkoirahusky

 Kickbikella ajo sujuu huomattavasti vakaammin kuin polkupyörällä. Hihna kun oli vielä tangossa kiinni, niin se on yhtä juhlaa =) Joustinpalatkin löysin ihan vahingossa paikallisesta halppisliikkeestä. Nyt vaan suuntia ja reunoja opettamaan oikein säännöllisesti -voi olla helpommin sanottu kuin tehty... Tänään ohitettiin yksi koiranulkoiluttaja (joka oltiin juuri hetki sitten tavattu) hienosti vierestä. Koirat vain kaarsi vähän ruohikon puolelta ohi. 

Ilmakuvaa. Tuloilma-aukkoja asentamassa.

Tähän ne jäljet loppuu...

Juuri kun ehdin ajatella, kuinka ihanaa on kun on kaksi koiraa jotka toimii hyvin  -kulkee lähellä eikä jää liian kauas tai jos jää niin reagoi huomautukseen- niin hetken päästä Lumi ei ollutkaan takanani missä oli vielä muutama kymmenen sekuntia sitten. Ensilunta pyrytti ja oli vielä hämärää. Näkyvyys oli lampunkin valossa huono. Kutsuihin ei tullut vastetta ja aika kului. Sieltähän se heijastinliivit vilkkuen varovasti lähestyi. Pellon reunasta se oli kaikella todennäköisyydellä pongannut kauriin. Jatkoin matkaa kuin Lumia ei olisi ollutkaan koko loppulenkin ajan. Se kulki perässämme aavistuksen kaempana ja tarkkaili luimussa menoamme. Palkkasin Surkua luoksetuloista silloin tällöin ja piilottelin sille nameja. Lumi yritti tulla mukaan. Otin sitä nopeasti niskasta kiinni ja murahdin pois. Kun tulimme tielle, otin Lumin hyvin vähäeleisesti hihnaan ja käveltiin kotiin. Sielläkin olin kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kutsuin Surkun sisään ja Lumi jäi pihalle. Kun olin syönyt aamupalan päästin sen sisään samalla lähtiessäni asioille.
 Tällä kertaa en joutunut niin valtavaan raivoon kuin yleensä ja pystyin toimimaan selkeämmin ja vakaammin, vaikka ottikin päähän.

Lumi kyllä lenkillä reagoi jos näen sen ottavan vainua tai tekevän lähtöä ja kiellän sitä. Joskus ilmeisesti kuitenkin tapahtuu, kuuluu tai näkyy jotain mitä en huomaa tai kohde on liian lähellä ja minun hallintani ylittyy ja sitten mennään, eikä sillä hetkellä auta mitkään kutsut eikä kiellot.

Lumin irokeesi

Muuten tuntuu, että menee hienosti. Usein päivällä tehdään lenkkiä osaksi pyörällä tai kicbikella jos on tarkoitus vedättää myös. Lumi kulkee nätisti mukana vapaana ja Surku pitkässä flexissä. Koirien ohittamisetkin onnistuvat pääsääntöisesti hyvin kahdella koiralla. Surku on toki vieraampi ja se ei vielä tiedä meidän tapoja ja käskyjä. Eiköhän se ne aika nopeasti kuitenkin opi. Kaksi murkkuikäistä koiraa yhdessä saattaapi aiheuttaa pientä päänvaivaakin toisinaan =) Onneksi kun toista komentaa niin toinen yleensä kuuntelee nöyränä eikä hölmöile itse.

Kävelyteillä kahden koiran ulkoilutus hihnassa on toisinaan aikamoista taiteilua Surkun risteillessä puolelta toiselle ja parhaassa tapauksessa vielä kicbikea tai pyörää taluttaen. Helpommin niistäkin jo päästään ja rauhallisesti itse toimien, vaikka flexin naru olisikin taas pyörän takavalon välissä ja koira risteämässä toiselle puolen.
Ennen tienylitystä sanon seis ja tai vain pysähdyn itse, jolloin Surkukin on oppinut pysähtymään ja odottamaan mennään käskyä.

Toissapäivänä oltiin vielä rennosti näin lähekkäin

Arkistojen kätköistä löytyivät nämä kuvat 5.5kk Lumista (ihan satavarma en ole onko sittenkin Kila...) ja Surkusta

Surkun häntä on mutkalla jo pienestä pitäen

Liinat kireällä =)

Kotitorpan rappusilla

 Koirat ovat jopa pihalla ottaneet kontaktia toisiinsa. Hieman tunnustelevaa leikinalkuakin on ollut ilmassa jopa omalla pihalla. Lumi ei siis enää ihan koko ajan luiki pihan reunoja myöten ja kyhjötä lautakasan luona pitäen Surkua silmällä, vaan on jo vapautuneempi =)  Vein aluksi ruuat ulos hieman etäällä toisistaan ja Surkua en päästänyt Lumin eväiden luo. Sitten levittelin kummallekin nappulat melko lähelle toisiaan ja lopulta kumpikin pisteli ruokaa poskeensa kylkikyljessä kilvan  leuat rouskuen. Sisällä Lumi ei vielä liiku juuri lainkaan ellei sitä kutsuta. Jos se joutuu ohittamaan Surkun se tulee hyvin varovasti ja empien. Muuten se makaa samalla paikalla mihin on sattunut asettumaan. Jos päästän Surkun ensin sisään, niin Lumi jää eteiseen. Äsken annoin niille nappuloiden jälkeen kananmunat kummallekin ja ilman mitään mutinoita se sujui. Sisällekin sirottelin niille nappuloita lattialle. Ajattelin, että se pakottaa Luminkin liikkumaan ja niin tekikin. Hyvin sujui. Melko pitkälle nappuloin ollaan menty. Lihaa toistaiseksi vain ajojen (alkeellisten sellaisten) jälkeen ja kummallekin omansa. Luita ehkä vasta vähän myöhemmin.

Kolmannet ajelut sujuivat mallikkaasti ja vauhdilla.

Tänään tehtiin kolmannet ajotreenit. Ensimmäiset sujuivat mainiosti, mutta varikset olivat vieneet palkat.
Toiset oli vähän nihkeät, kun en jättänyt palkkoja maaliin varisten pelosta, vaan pidin ne mukana. Koirat ei oikein hoksanneet mitä piti tehdä. Onneksi eräs tuttu poika sattui paikalle ja annoin lihat hänelle ja pyysin huutamaan Lumia vähän kauempaa. Hieman haparoiden mentiin ne muutama kymmenen metriä.

Tänään sitten äidillä pyykinpesumatkalla laitoin lihat pussiin, annoin kummankin haistella lihoja ja sitten pussi puuhun. Fillarilla muutamien satojen metrien päähän, valjaat selkään ja menoksi. Vauhdissa ja liinojen kireydessä ei ollut kummallekaan mitään sanomista. Itse taiteilin pyörällä toisella kädellä hihnasta kiinni pitäen ja toinen käsi käsijarrulla ja toivoin vain, että pysyn pystyssä =) Oli varmasti aika näky. Lumi osaa seis käskyn, mutta en halunnut pysäyttää loistavaa menoa ja ehjin nahoin selvisin perille. Koirat pysähtyi hienosti, vaikka edessä meni juuri kaksi koiraa. Hain puusta palkat ja olin haljeta tyytyväisyydestä. Nyt vain välineitä propaamaan. Kickbike odottaa vain pikahuoltoa ja hihnalle jokin kiinnitys pyörään ja tarpeeksi paksua putkea mihin saan remmin ujutettua ja ehkä vielä vähän joustoa niin sitten meitä ei pidättele mikään.

Ajot pulkassa ja fileet vatsassa. Tyytyväinen kaksikko ja ylpeä emäntä kameran takana

 

Surku matkalla pyykinpesuun äidille ja valjakkoharjoituksiin

 

Lumppari

 Yksi kuollut jänis, iso kyykäärme ja eväsleipä = aamulenkin saldo. Lumin kanssa käytiin hetken keskustelu jäniksen hallussapidosta. Surkullekin jouduin muistuttaman, että samat säännöt on voimassa kun Luminkin kanssa. Myöhemmin Lumi jäi nuuhkimaan jotain ja Surku meni tarkistamaan tilanteen. Surku sieltä sitten jolkotteli musta nauha suussaan. Ihan komean kokoinen musta kyy -kuollut sellainen. Koska en halua, että koirat millään muotoa tottuu siihen, että käärmeiden kanssa seurustelu on ok, sai myös Surku luopua saaliistaan.

Lumi ja Unna, erottamattomat. Surku liittyi mutkattomasti joukon jatkeeksi. Läheisyys lämmittää =)

Ruokaa odottamassa. Meillä sen saa kyllä keräillä lattialta tai ruohikolta. Astiassa ruoka tulee vain jos ei muuta vaihtoehtoa ole.

Lenkillä voidaan olla levollisesti näinkin lähekkäin

Nimet ovat meillä meneet väärimpäin. Surku on kotiutunut hyvin ja helposti ja Lumista on tullut täysi Surku kotosalla.
 Ruokailutilanteet ja niiden seuraukset ovat olleet hankalin tilanne. Ensimmäisenä päivänä kumpikin järsi kalkkunankaulaansa ilman mitään ihmeempiä ja söi nappuloita yhdessä pihalta ja sisältä etsien. 
Nyt Surku ei päästä Lumia lähellekään ruokakuppia, vaan pöllyttää Lumin alta aikayksikön, jos Lumi rohkenee lähestyä. Lumi huutaa kuin syötävä Surkun käsittelyssä ja jää maahan makaamaan ja konkkaamaan kun olen komentanut Surkun pois. Alkuun ajattelin, että antaa koirien selvittää itse omat välinsä, mutta sen verran pahalta tilanne minusta vaikuttaa eikä se lopu, vaikka Lumi makaa maassa ja huutaa, että olen mennyt väliin. 

Lumi ei enää halausi tulla ollenkaan omalle pihalle. Siellä se sitten kyhjöttää perimmäisessä nurkassa mahdollisimman kaukana Surkusta. Sama sisällä. Lumi ei tule Surkun ohi eikä kutsuttaessakaan meinaa tulla luo jos Surku on sisällä. Tänään Surku pääsi kurmoottamaan Lumia myös ilman ruokatilannetta. Ilmeisesti paikka oli ahdas, kun toisesta huoneesta alkoi kuulua Lumin huuto ja Surku oli päällä. Juuri äsken veljeni ollessa kylässä kutsuin Lumia. Surku oli sen kulkuväylällä, joten Lumi tuli tuolien alta ryömien ja kovasti empien. Surkun aloitti samalla matalan murinan, mistä sitä kielsin.
 En ole Lumia säälitellyt enkä lällytellyt sen saatua nenilleen, etten omalla toiminnallani vahvistaisi sen surkeutta. Tänään ruokin ne pihalle eri paikkaan. Annoin nappulat ensin Surkulle ja sitten vein Lumin kauemmas. Heti kun Surku kuuli, että ruokaa on tarjolla myös toisaalla se yritti paikalle, vaikka omaakin oli vielä paljon jäljellä. Komensin sen pois pariinkin kertaan ja kumpikin sai syödä oman ruokansa. Pikkuhiljaa alan sitten lähentämään ruokapaikkoja, kunnes tilanne on hieman rauhoittunut. 
Lenkillä pihan ulkopuolella Lumi rentoutuu. Ei se paljon Surkua siellä noteeraa, muttei väistäkään. Silloin tällöin kumpienkin aloitteesta olisi syntynyt leikki, jos ei Surku olisi hihnassa. Kerran Lumi löysi kepin jonka kanssa lähti juosten leikkimään. Kun Surku tuli keppiä haistelemaan Lumi näytti hivenen hampaitaan. Tämä on ihan uutta Lumille. Toivottavasti tilanne rauhoittuu pian.

Tämä tilanne ei olisi mahdollinen jos Lumi ei olisi ensin maannut säkillä. Lumi ei olisi ikimaailmassa ohittanut tuota pelottavaa sutta =) Yönsäkin se nukkui liikkumatta häkissä kun Surku makasi lähettyvillä. Muutoin se aina muutaman kerran yössä vaihtaa paikkaa. Aamulla Lumi ei suostunut tulemaan luokse kun Surku oli lähellä, vaan minun piti hakea se...

Kylpyhuoneen jakkaran takana Lumi kyhjötti niin kauan kunnes taas ulos lähdettiin, kun ei uskaltanut tulla pidemmälle

Pöytien alta ryömien äkkiä tuvan nurkkaan kerälle ja siitä ei liikuta ennenkuin on ihan viimeinen pakko.

Sen verran Juha näyttää isolta mieheltä, että tässä saattaisi olla turvallista. Varuillaan on silti syytä olla aina ettei peto hyökkää. Ottasikohan se minut matkaan vesikoiriensa kaveriksi?

Sunnuntaiaamuna tehtiin pitkä metsälenkki ja sitten rauhassa puuron keittoon valmiina aloittamaan päivän puuhat. Satuinpa avaamaan FB:n, jossa Mia hehkutti Riitta ja Pekka Korrin koulutuspäivää, jonne olivat matkalla. Siis TÄNÄÄN!!! Olin valmistautunut lähtemään sinne viikon päästä ja me olimme vielä ensimmäisenä vuorossa. Ei muuta kun soitto paikalle, että hieman myöhässä saavutaan, yksi vähemmän ja toinen enemmän vastaanhangoitteleva koira autoon ja menoksi Orimattilan suuntaan. Oli hieno päivä ja Lumi toimi yllätyksekseni ihan mukavasti ja saatiin hyviä vinkkejä ja hyvää palautetta. Todella pätevät kouluttajat.

Tehtiin seuruuta ja Lumi pysyi hyvin kontaktissa, kun matkat olivat tarpeeksi lyhyitä. Sivulletulot ja kontaktit sujuivat mainiosti, vaikka odotin jotain ihan muuta. Kahdessa 20 min erässä saatiin ohjausta. Hypytkin sujuivat mallikkaasti. Paitsi, että Lumista oli ihan turhaa ponnistaa kokonaan yli kun esteestäkin sai tukea... Jopa pallo kiinnosti. Ihan lopuksi ympäristön hajut kävivät vähän turhan mielenkiintoisiksi. Surku odotteli sivummalla hihnassa, kun oltiin vuorossa ja muistutti aika ajoin olemassaolostaan kevyellä vinkunalla.

Pekka puhui kuinka nurinkurista on, että me yritämme opettaa koiralle nenänkäyttöä -ikään kuin siitä jotain tietäisimme. Liiottelua on myös se, että ohjaaja hieroo kapulaan hinkaamalla omaa hajuaan, että koira tunnistaisi oikean. Jos metsään viskataan syksyllä puukko ja se viruu syksyn ja talven sateessa ja lumen alla, niin keväällä koira tunnistaa hajusta ihmisen joka sitä on pidellyt. Muutenkin kun kuuntelin ohjausta niin se oli hyvin koiralähtöistä ja omaan elekieleeni opin taas kiinnittämään hivenen lisää huomiota. Se miten teen asioita vaikuttaa siihen miten koira ne tekee ja miten helposti oppii ja ymmärtää.

 Koitettiin sunnuntaina myös ensimmäistä vetokeikkaa kotona. Siwasta hain kananfileelaatikot kummallekin ja suuntana kanava. Jätin kanat "maaliin" odottamaan ja siirryttiin muutaman sadan metrin päähän fillarin kanssa. Koirat valjaisiin ja yllätys yllätys Lumi veti mainiosti kananfileet silmissä kiiluen. Surkukin pääsi vauhtiin mukaan, kun hoksasi mistä on kysymys (siis tähän ei tarvitakaan kymmentä koiraa!) "Maalissa" samantien kippojen kimppuun, jotka olivat TYHJÄT! Varikset olivat olleet nopeampia ja koirat kokivat suurenluokan huijauksen. Surku vielä kurmootti Lumia, ettei vain toisen kippoon olisi jäänyt jotain, mistä itse jäi paitsi. Taskusta löytyneet muutama raksu ja nakinpalat olivat laiha lohtu.

Niitä on nyt sitten kaksi. Ensimmäinen yö meni rauhallisesti. Alkuun Surku oli levoton ja vaelteli valojen sammuttamisen jälkeen pitkin kahden huoneen valtakuntaani. Laitoin pikkuvalon tupaan ja kammarin ovet vain vähän rakoselleen. Pian Surku vetelikin sikeitä kammarin lattialla aamuun asti. Heti aamulla vein ensitöikseni pojan ulos pissalle ja sisällä ollaankin säästytty vesivahingoilta. Se onkin erinomainen asia, sillä sain tänään inspiraation ja siivosin huushollin ensimmäistä kertaa perusteellisesti oikein lattioiden pesua myöten. Nyt alkaa vähän näyttämään kodilta =) 

Sulassa sovussa herkkuja etsimässä

 

 Surkulle kaikki on vielä uutta ja jännää. Sisälle tulo vielä arveluttaa, vaikka sisällä pystyykin jo rentoutumaan. Pihassa Surku pitää minuun hienosti yhteyttä. Lenkillä kutsun sitä edelleen usein luokse ja se tuleekin heti, paitsi niinä muutamana kertana jolloin se on kohdannut jotain ylivoimaisen kiinnostavaa. Silloin tarvitaan toistoja ja matalaa vaativaa ääntä.

Sellaisen huomion olen tehnyt, että kun puhun Surkulle vaativampaan sävyyn, niin Lumi reagoi siihen ja kävelee nätisti yrittäen olla mahdollisimman huomaamaton. Lumia kiellän joskus moninverroin tiukemmin ja silti sen reagointi voi olla riippuvainen tilanteesta. Mutta kun teen sen toiselle, niin Lumi ehkä kykenee kuuntelemaan paremmin, kun ei ole itse kiihtynyt. Silti uskon sen tietävän ettei kielto ole sille. Sen verran selkeästi se mielestäni tulee esiin ja en ole Lumiin missään yhteydessä. Käytän aina kaikissa käskyissä ja kutsuissa ensin koiran etunimeä. Eikä Lumi enää pyrikään luo silloin kun kutsun Surkua ellei sitten kiusaus saada herkku kasva liian suureksi. Silloin en reagoi siihen mitenkään tai jos se tulee liian liki niin työnnän sen pois. Saman huomion tein aiemmin koirakoulussa. Siellä ohitustilanteessa toinen omistaja kielsi hyvin tiukasti omaa koiraansa. Lumille minun ei tarvinnut sen jälkeen kertaakaan sanoa mitään ohitustilanteissa. Se ei edes pyrkinyt kontaktiin, vaikka koirien kyljet hipoivat toisiaan. Ja sama toistui kaikkien muiden koirakoiden kanssa. Päivällä teimme pitkähkön kyläkävelyn ja Surku oli kovin kiinnostunut variksista ja naakoista ja yrittäen vaania ja pöläyttää niitä lentoon. Sain kieltää napakasti ja toistuvasti ennenkuin vaaniminen loppui. Käveltiin sitten tarkoituksella muutaman variksen läheltä ja jo kun huomasin Surkun terästäytyvän kielsin sitä heti. Lumi seurasi vierestä. Sille on jo tuttua ettei lintujen jahtaamista katsota hyvällä. Katsotaan miten hyvin saan opin menemään perille. Ainakin uuden nimensä se hokasi melkein samantien. Surku ei kuitenkaan laittanut ollenkaan pahakseen kun lenkillä vahingossa kutsuin sitä Islaksi =)

 

 

 Surku aloitti Lumin monta kuukautta vanhojen kuivien luiden järsimisen, jotka olivat unohtuneet laatikon pohjalle. Hauskaa oli seurata kuinka nuo luunkappaleet alkoivat äkkiä kiinnostaa Lumiakin. Kun Surku piti taukoa Lumi jatkoi ja päinvastoi.
Muuten Lumi ja Surku on ovat aika neutraaleita toisiaan kohtaan. Tulevat toimeen, mutta eivät kovinkaan paljon toisiaan noteeraa.Välillä käyvät vähän nuuskimassa ja saattavat nukkua lähekkäin tai sitten ei. Leikkimään ne eivät ole pihassa intoutuneet ja Surkun talutin estää sen lenkillä. Pidän sitä pitkässä flexissä, että sillä olisi hieman enemmän liikkumavaraa. Huomana Lumin ja Surkun eri tavan liikkua. Lumi menee suoraviivaisesti eteen ja jos se on mennyt liian kauas se yksinkertaisesti pysähtyy odottamaan. Huomaan nyt flexin kanssa, että Lumin liikkumasäde normaalitilanteissa on n. 10m. Tosin taakse se pääsee jäämään välillä kauemmas. Surku kulkee enemmän edes taas ja siksakkia saaden moninkertaisen matkan Lumiin verrattuna.

 

 

Lumi ja Lauri

Surkua patsas pelotti menomatkalla. Silloin mentiin vaan huomiota kiinnittämättä ohi. Tulomatkalla suunnistin sitten suoraan kohti patsasta ja ei se enää niin pelottava ollutkaan kun oli kaverit mukana.

On se kaunis

Ja se komea

 

Verkkomiehiltä saatiin särkiä. Tästä tilanteesta luultavasti tilanne pihalla alkoi myöhemmin illalla. Lumi oli jo omansa syönyt ja kaverin eväät kiinnosti.

 Äsken Surku kurmootti Lumia niin, että huuto kuului ja pitkälle. Annoin niille lenkillä saamamme särjet. Olin juuri sillä hetkellä ottamassa lisää ruokaa ja hämärässä en heti nähnyt mitä tapahtui. Luulen, että Lumi meni liian lähelle Surkun saalista ja sai selkäänsä. Lumi ei sisälletulon jälkeen ole vilkaissutkaan Surkua vaan meni kauimmaiselle säkkituolille nuolemaan haavojaan (henkisiä=). Viimeaikoina hyvin vaisusta Lumista on tullut Surkun saapumisen jälkeen ehkä vieläkin vaisumpi. Lumilla on edelleen hieman juoksujen hajuja jäljellä, vaikkei varsinaisesti enää kiimassa olekaan. Juoksujen alusta on nyt kulunut ehkä 8 viikkoa. Tomi meinasi että pitkittynyt kesto saattaa johtua siitä, että johtajuudessa on jotain parantamisen varaa ja saattaapi tuo olla oikeassa.

Makuutan kummatkin aina portista liikuttaessa. Ennen Lumin kanssa kahden se sai tulla vasta luvan saatuaan eikä asennolla ollut väliä, mutta nyt on jotenkin selkeämpi kun kumpikin on ensin maassa.