Pohjois-Karjala ja Taiga Maja

Sunnuntaina en vielä tiennyt mihin alkava hiihtolomaviikko minut kuljettaisi vai jäisinkö vain liukastelemaan kotipihaan. Illalla soitin Taiga Majalle ja varasin majoituksen ma-to. Fiilikset eivät olleet kovin korkealla, mutta ajattelin että mennään nyt sitten katsomaan, kun ei kotijäätiköillä ole mahdollsita millään kulkea. Kahdella koiralla ajaminenkin on alkanut jo hieman korpeamaan. Maanantaiaamuna pikkureki autoon tavaroiden ja koirien kanssa ja nokka kohti Lieksaa. Ajomatkaa kertyi n. 500km/suunta. Ihan mukavasti se taittui yksinkin ja ilman radiota. Lumitilanne ei juuri kohentunut matkan edetessä ja tuntuikin vähän hölmöltä ajaa tuollainen matka, kun pellot olivat enemmänkin mustia kuin valkeita. Lämpötila selvästi plussan puolella. Perillä odotti vanha iso koulu ja unohtumaton 4 päivää. Ja kyllä oli sitä lunta, vaikka loskaista olikin tulopäivänä.

  

 Mikä rauha ja levollisuus (ei toimivaa nettiyhteyttä), ei kiirettä, ihania ihmisiä. Koskaan en ole viettänyt niin paljon aikaa istumalla koiratarhan ovensuussa seuraamalla koirien touhuja ja jutustellen samalla ihmisten kanssa.

Koirat asuivat omassa tarhassaan, johon näin suoraan huoneen ikkunasta. Alussa oli ihmettelemistä uusissa tarhanaapureissa. Ensimmäisen illan me ihmisetkin vietimme pitkälle tarhoilla seuraten miten koirat reagoivat.

  

  Joka päivä ajoin reellä. Kaksi kertaa meni matkaennätykset rikki. Täytyy hattua nostaa koirien jaksamiselle. Nelosesta- seiskaan valjakkojen kanssa ajelin kahdella koiralla ja hyvin kulki (paitsi viimeisenä päivänä, kun käännyttiinkin takaisin toisen valjakon jatkaessa eteenpäin...). 

Kaatumisista en pitänyt enää lukua, mutta ohjauskaaresta en kertaakaan irrottanut. Tästä olen kovin iloinen. Taas on yksi mörkö selätetty. Mustelmia tuli, mutta ne kannan ylpeydellä. Maasto oli paikoin haastavaa joka oli oikein hyvä. Rohkeutta kaivataan huimasti lisää. Lämpötila oli monena päivänä hyvinkin plussan puolella, joka teki matkasta koirille raskaampaa. 

Kolmannen päivän rekiajelu 20km. Mukana Sergei ja Antti kummatkin kutosella, minä, Anne seiskalla. Aurinko paistoi niin taivaalla kuin mielessäkin

Koko paikan sielu on Sergei -ihminen joka tekee työtänsä suurella sydämellä vaivojaan säästelemättä, tyytyväisenä ja pyyteettömänä, aina valmiina auttamaan. Tuosta asenteesta toivon tarttuvan rippeitä kotiinviemisiksikin. Elämä on aika yksinkertaista. Vähemmän on monesti tuhannesti enemmän.

 

 

Oli rankka reissu koirille, mutta kuten kuvasta näkyy niin tyytyväsiltä vaikuttivat. Kotimatkalla ei  pissataullekaan ei olisi ollut niin väliksi nousta

Kisasuunnitelmat siirtyvät ensi syksyyn

Tauko ja tilannekatsaus ja sitten matka jatkuu

Sunnuntaina oli koirien ensimmäiset ja viimeiset kunnon vauhtitreenit takana. Antti ajoi kutosen valjakkoa kisakokoonpanolla (neljä Wintry-sisarusta ja kärjessä Tönteri ja Kisu). Lainana oli oikea kisarekikin. Keli oli lämmin ja kostea. Hyvin koirat juoksivat 9km ja keskinopeus oli 21km/h ilman apuja yhden tauon kanssa. Otsalampun valo eteni pellolla ihan mukavaa vauhtia. Jäi oikein hyvä mieli. Koirat näyttivät ihan oikeilta rekikoirilta kipittäessään kieli pitkällä Antin edellä. Vaikutti että niillä oli kivaa ja suunta tiukasti eteenpäin. Lopussa tapahtua ensimmäistä kertaa pieni ihme: Lumi oli Surkua väsyneempi. Se on tainnut oppia työskentelmään =)

Lumikin on tehnyt töitä =)

No, niinhän siinä sitten kävi että Ohkolan kisat peruttiin. Minkäs tälle säälle mahtaa. Se on mitä on ja niillä mennään. 

 Tänään oli taas kova hinku ajamaan. Aika heikolta kuitenkin näytti: Tiet jäätä ja/tai hiekkaa sekä järvenjäät mustana. Ei mahkuja reelle saati kikkarille. Päätin riskillä lähteä ajamaan ja katsastamaan josko vähän kauempana olisi lunta riittämiin. Kyllä autossa tuntui hullulta ajatukselta kun maisemia katselin... Ei tarvinnut kuitenkaan ajelle kuin kymmenisen kilometriä, kun jo löytyikin lumisen oloinen. Ja totta tosiaan lunta oli ihan riittämiin!
Päästiin ajamaan vajaa 6km. Enemmänkin olisi päässyt jos olisi lähtenyt koskemattomille metsäpoluille. Koirat kilpailivat toisiaan kammeten kumpi sai juosta auton jäljessä. Niinhän siinä kävi, että Surku sai uurastaa umpihangessa siskonsa sipsutellessa sileällä. 

On näistä harventuneista ajokeleistä ollut hyötyäkin: olen pystynyt jatkamaan uuden vuoden lupausta ilman suuria pinnistelyjä. 9km olen velkaa ja taidan kuitata ne huomen aamulla...

Rekeilyn aakkosia oppimassa

Annan kanssa tehtiin rohkea veto ja lähdettiin Ohkolaan lähes noviiseina kahdella valjakolla rekeilemään. Olo on kuin olympiavoittalla! Olen ajanut ekaa kertaa nelosella! Kaikki ovat vielä yhtenä kappaleena: reet, koirat ja minä. Sydän löi paikoitellen enemmän kuin laki sallii ja muutaman mutkan jälkeen olin vilpittömän onnellinen, että elämä vielä jatkuu. Mutta mikä huikea tunne, kun homma joissain kohden oli jopa hallinnassa. Viimeinen kokoonpano oli päivän paras: neljä sisarusta paineli sellaisella sykkeellä, etten voinut kun hihkua mukana pelkästä ilosta. Surku, Lumi, Maya ja Inka olivat viimeisellä kierroksella todella iskussa, eikä puhettakaan, että olisi hetkeäkään himmailtu edes ohituksen jälkeen. Suunta eteenpäin ja uusia koitoksia kohden.

Perjantaina olikin taas mönkkärin vuoro. Kunnon voimatreeniä tuli koirien punnertaessa mykällä mönkkärillä kaksi ihmistä kyydissä pitkin lumisia teitä. Rekikin olisi saaattanut kulkea ihan kohtuudella, sen verran oli metsätiellä lunta.

Lähtölupaa odotetaan

Ilmaiseksi ei tänään eteenpäin kuljettu

Hymy herkässä

 Pieni palautteluhetki lenkin jälkeen. Sen verran saivat punnertaa mönkkärin edessä, että huomenna taidetaan mennä umpimetsään hölkkäämään. Jos säät sallivat niin sunnuntaina olisi vauhtitreenit Ohkolan ensi viikonlopun kisoja silmälläpitäen.

'

 

Talven viimeinen rekiajelu?

Tästä lähdettiin. Reki ja varusteet odottaa lähtöpaikalle potkuttelua. Surkukin on jo lähtökuopissa

Niinköhän siinä kävi, että Orimattilassa ajettiin viimeistä kertaa reellä tänä talvena. Vajaa 4km:n lenkki oli hyvässä kunnossa -vielä eilen. Plusasteita oli muutama ja ilma kostea. Se taisi verottaa koirien jaksamista. Ensimmäinen kierrosta voi sanoa ihan hyväksi jolkotteluksi Lumi kevyellä laukalla ja Surku ravilla, mutta vauhtitreeneistä ei voinut kyllä puhua. Vähän tosikkomaiseksi tämä harrastaminen on mennyt, kun en ollut siihen lainkaan tyytyväinen. Toiselle kierrokselle lähdettiin Burklandien kutosen valjakon perään. Odottaa sopikin, ettei juuri niitä nähdä. Keskinopeus nousi kuitenkin 20km/h. Tuon jälkimmäisen reilun 3km lenkin jälkeen nuo oli ihan puhki. Lumikin oikein heittäytyi hankeen kyljelleen retkottamaan samantien kun pysähdyttiin. 
Taitaa Ohkolan kisojenkin tilanne olla hyvin epävarma tällä lumitilanteella ja sääennusteella. Joten voi olla että seuraavan kerran kisataankin sulalla maalla ja jätetään rekeilyt ensi talveen.

Tuli jonkun verran odottelua

...joten siirryttiin lämmittelemään sorakuopalle

Tähystäjät

Äänistä päätellen taitavat muutkin jo tulla

Ja eikun takaisin reen eteen

Taitaa Lumi kutittaa kun noin naurattaa

Suomen yksi ykköshuskyvaljakoista on lähestymässä

Kisasuunnitelmia ja ajatuksia agiradalta

Torstain agissa:
Lumi meni väärälle esteelle.
Minä: "Tekikö se tuon kiusallaan, vai ohjasinko väärin?"
Ohjaaja: "Koira ei tee mitään kiusallaan".
Minä: "Kyllähän minä sen tiedän! Tarkoitan menikö se esteelle vastoin ohjaustani vai ohjaukseni tuloksena."
Olisiko siellä kuitenkin takana ajatus että kiusallaan se sinne meni? Taas yksi inhimillistämisen muoto, josta on hyvä napata itsensä kiinni.

Tänään oltiin pitkästä aikaa lauantain vapaavuorolla agia treenaamassa ja saatiin oikein ohjaaja mukaan. Oli taas hauskaa ja opettavaista. Etenkin kun ulkona satoi räntää oli mukava touhuta sisällä. Koirien motivaatio ei ollut tänään ihan huipussaan, mistä lie johtunee. Jokaisesta harjoituskerrasta saan kuitenkin arvokasta kokemusta. Meidän agility on vielä suureksi osaksi oikean ajoituksen hakua, vähän kankeaa töksähtelyä ja sitten on myös niitä onnistuneita suorituksia. Videomateriaaliakin saatiin.

Ensimmäinen rekiajelu jäällä ei mennyt ihan putkeen. Lumi oli sen verran kiinnostunut  hajuista, että pinna ei riittänyt. Toinen rekiajelu jäällä sujui jo ihan kivasti. Se olikin ehkä viimeinen pikkureellä.
Hain toisen isomman reen, jolla on mahdollista vedättää 4-6 koiraa ja kisatakin. Mukaan sain rekipussin, ankkurin, alppilukon, vaihtojalakset ja nelosen liinat. Kyllä nyt kelpaa. Reki ei ole ihan uusi ja muutama pikkuasia odottaa laittoa.
Ensimmäisellä koelenkillä uudella reellä Inkkari meni kärjessä omien edessä. Ihan alun pahimmat paikat talutin koirat ennen valjastusta. Mentiin jäällä aika leppoisaa vauhtia ja väliin vähän maastossa, jossa oli pientä mutkaakin. Oli ihan hauskaa ja hieman tuntumaa sain rekeen.
Tänä talvena en kuitenkaan pääse itse osallistumaan vielä rekikisoihin. Ei ole mitään edellytyksiä ajaa nelosella tällä kokemuksella -jota ei siis toistaiseksi ole. Kakkosen luokka Ohkolassa on, mutta se on vain 3km. Nyt olisi kyllä siihen vaadittavat rekipussit ja ankkurit, mutta ei se tunnu oikein kunnon kisalta. Oma kuntokin on kasvanut. Olen erityisesti treenannut sitä, että jaksan pitää ylämäissä juoksuvauhdin yllä -kyllä se edelleen puuskuttamaan laittaa. 
Onnekseni Piiraiset tarjosivat mahdollisuutta laittaa koirat niiden valjakkoon Ohkolan kisaan. Käydään koeajolla yhdessä ja mikäli omat koirat pysyy vauhdissa mukana, niin ne pääsevät kisaamaan kutosissa. Muussa tapauksessa osallistutaan vaikka sitten siihen kakkosen luokkaan. Kilpailut on kuitenkin kilpailut ja hinku niihin on kova.

Kannanotto

8kk alaskanhuskyksi tituleerattu pentu etsii uutta kotia kodinvaihtajat.com n kautta. Ilmoituksen seuraavan kohta pisti silmään:
"On kuitenkin huomioitava että Hertta on ihmiselle nöyrä mutta koiria  kohtaan esiintyy hieman dominanssia, joten koirakaverin olisi hyvä olla luonteeltaan pehmeä ja alistuva."
Jos pentu on vasta 8kk ja dominoiva, niin ehdottomasti sijoittaisin sen perheeseen, jossa on vanhempi oman arvonsa tunteva koira, joka laittaa pennun omalle paikalleen. Ei tuon ikäisen pennun dominointiyrityksiä tule mielestäni missään nimessä tukea. Itse olen tehnyt Lumin suhteen paljon virheitä juuri tuon asian suhteen. En tunne lainkaan kodinvaihtajat.comia, mutta toivoisin, että sieltä löytyisi asiantuntijuutta koirien käyttäytymisen suhteen. Koiran hankintaa suunnittelevat eivät osaa aina ottaa kaikkea huomioon, etenkään jos saavat harhaanjohtavaa tietoa "asiantuntijoilta".
Toinen jota en huomioinut Lumin ollessa pieni on pennulle tarjottu liika vapaus. Kun pentu alkaa touhuta omiaan ja kiinnostuu liikaa ympäristöstä sen vapaus saa riittää. Monesti se on hyvinkin pieni hetki. Ja Lumikaan ei pentuna koskaan yksin jäänyt vapaaana touhuamaan, vaan olin aina mukana.

Vuoden ensimmäinen lenkki jalaksilla

Rekiretken jälkeen koirat pääsivät vielä hieman irrottelemaan. Kuvat on ottanut Tomi Niemi

 Ensimmäinen rekiajelu takana ja matkaakin kertyi reilut 15km. Pisin lenkki minkä koirat ovat koskaan juosseet. Surkun valjaat vaikuttaisivat nyt sopivilta, mutta Lumin valjaita pitää vielä vähän syynätä. Itse sain hieman tuntumaa reen ohjaamiseen seisomalla kuormareen jalaksilla. Erityisen iloinen olen saamastani opista miten mutkissa tulee toimia. Vähän jo kutkuttelee päästä itsekin ajelemaan!
Surku vähän höllensi liinoja muutamaan otteeseen, mikä on sille hyvin poikkeuksellista. Tänään agissa sitten Tomi katsoi ja totesi takajaloissa olevan jumia. Surku sai suosituksen juosta umpimetsässä ja vähän huilia. Illalla juoksin ensin Lumin kanssa reilu 10km erityisesti ylämäkiin kirien. Sitten koiran vaihto ja Surkun kanssa metsään. Koska Surku vain jolkotteli polulla perässäni, ei auttanut kun itsekin lähteä umpimetsään. Vauhti ei päätä huimannut kun välillä kynsin mahallani oksien seassa, mutta hiki virtasi ja oli aika metkaa. Tähän ajattelin lopettaa uudenvuoden lupaukseni, mutten tiedä raaskinko sittenkään. 

Huomenna vielä huilitaan. Lumi saa silloin hoitaa Surkun metsässä juoksutuksen ja itse tyydyn vain käppäilemään mukana. Tiistaiksi on sovittu ensimmäiset yhteistreenit reen kanssa Vesijärven jäälle. Toivottavasti koirat on kunnossa, itse sain nimittäin melkoisen rekikärpäsen puraisun...