toinen vaihe

Agilityssä oltiin taas torstaina. Sain tehtäväkseni ohjata Sirpan huskya Rentukkaa. Toivottavasti Sirpalla oli silmät kiinni, koska se ei ollut kovin kaunista katseltavaa. Koira kyllä olisi toiminut hyvinkin mallikkaasti, jos joku olisi sitä ohjannut =). On se helppoa Lumin kanssa, kun kumpikin ollaan yhtä aloittelijoita. Toisaalta oli hienoa oikeasti kokea, kuinka ohjaaminen on se olennainen asia. Kyllähän sen olen aikaisemminkin huomannut, mutta kokemus on aina paras ope. 
Lumin kanssa harjoiteltiin keppikujaa ja keinua. Keinulla menee jo rohkeammin, kuin ekalla kerralla. Kun annan makkaraa juuri sillä hetkellä kun keinu alkaa rysähtää alas, niin muu onkin sitten toisarvoista. Ja tömistelyt pois, kun hidastan vauhtia.

Tämän päiväistä kuvatuotantoa. On näköjään kameran päivitykset vähän pielessä =)

Sisällä chillailua

ja vanhoja luunjämiä

 Toinen kerta Emilia Rainetojan luona.
En voi enää lainkaan ymmärtää miksi Pevi-menetelmää pidetään rankkana tai kovana. Koiralle hellävaraisempaa tapaa en tiedä. Siltä se ei ehkä ihan heti kuulosta, mutta käytäntö on ihan toista.
Nytkin kun kerron, että täksi kerraksi piti mukaan varata kuristuspanta, nousevat varmaan monet niskakarvat varuilleen pystyyn.
Kun en sellaista löytänyt kaupasta, niin väsäsin itse siitä mitä paikallisessa rautakaupassa oli tarjolla. Emilia oli hienovaraisesti sitä mieltä, ettei se ollut ihan tarkoitukseen sopiva, joten saatiin häneltä panta lainaan. Tarkoitus on opettaa koira kävelemään koko ajan löysällä hihnalla. Siis KAIKISSA tilanteissa. Samalla koiran on pakko tarkkailla ihmisen liikkeitä.

 Lumille siis panta kaulaan ja ohjeistuksen jälkeen liikkeelle. Koiran on tarkoitus kävellä tienreunaa ja taluttajasta ei saa mennä keskilinjan yli. Jos panta hiemankaan, siis AAVISTUKSENKAAN, kiristyy tai edes suoristuu tulee hihnasta nyppäistä ja sanoa samanaikaisesti "ei". Sitten vain jatketaan eteenpäin ilman sen ihmeempää. Nyppäisyn ei ole siis tarkoitus olla lainkaan kuristava. Ketjupanta vain käsittääkseni näin alkuun paremmin kertoo koiralle, koska hihna on kiristymässä. Se on enemmän peini eleetön muistutus. Ainakin meidän koirille tehosi, niin, ettei sitä juuri tarvinnut käyttää. Lumi ei ole aiemminkaan juuri vetänyt. Surkua sen sijaan olen nykinyt useamminkin pannasta mainittavitta tuloksitta. Ei kyllä Surkukaan varsinaisesti vedä, mutta pingottaa hihnan kuitenkin useasti. Nyt siis koiran tehtävä on oppia tarkkailemaan tilannetta. Itse en saa kiristää hihnaa missään tilanteessa (paitsi nuo pienet nyppäykset). En saa ohjata koiraa hihnalla tms oli tilanne mikä tahansa. Sen on oltava aina löysällä. Viikon verran minua kehotettiin todella tarkkailemaan hihnaa ja olemaan todella nipo asian suhteen.

Jos Lumi/Surku meinasi lähteä reunasta haahuilemaan toiseen reunaan, tuli kielto, silloin kun se meni oman linjani ohi ja käsky "reunaan". Jos ensimmäiseen käskyyn ei heti reagoida annan toisen käskyn ja samalla kevyt nyppäisy hihnasta oikeaan suuntaan. Hihnasta ei siis missään nimessä saa vetää, vaan koiran on itse siirryttävä reunaan.

Jos koira on mennyt minun edestäni toiseen reunaan tulee sen myös palata edestä. Jos taas takakautta myös paluu oikeaan reunaan tapahtuu takakautta. Tämä helpottaa itseäni huomattavasti. Hihnat eivät ole enää koskaan solmussa. Kun koira on palannut reunaan sanallinen kehu.

Seis käskyä tulee viikon ajan käyttää usein ja monessa tilanteessa. Koiran pitää pysähtyä heti ja se saa lähteä liikkeelle vasta luvan saatuaan tapahtuu mitä tapahtuu. Kun olen antanut seis käskyn ja koira pysähtyy tulee sitä kehua, mennä sen luo ja silittää pitkin rauhallisin vedoin niskasta hännän juureen. Tämä on koiralle kevyttä dominanssia osoittava ele. Meillä ainakin Lumi rentoutui ja laski hännän alas!! Jos koira liikkuu tai alkaa nuuskia maata tulee taas kevyesti nyppäistä hihnasta ei -sanan kera. Heti kun koira lopettaa uudelleen: "seis" ja kehu. Tässä täytyy olla salamannopea, että saa ajoituksen oikeaksi. Koiraa tulee rohkaista nuuskimaan ja nyt etenkin alkuun antaa sen tehdä sitä melko vapaasti. Jos haluan jatkaa matkaa, niin mennään -käsky ja kehu. Jos ei heti tule nyppäisy ja mennään käsky uudelleen.

 Toivoisin, että olisin saanut tämän päivän kerran videolle. Se kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Lumin ja Surkun kanssa harjoiteltiin erikseen ja koirat olivat kuin mallikansalaisia. Kuulolla, levollisia ja rauhallisia. Seis käskyt ja reunaan käskyt mallikkaasti (toki koiran pitää osata ja tietää mitä ne tarkoittavat, ennenkuin niitä voi käyttää). Yksi koira tuli Lumin kanssa vastaan ja Lumi ei reagoinut siihen kuin katseella (ei tuijotuksella) ja pysyi koko ajan omassa reunassa hihna löysällä. Tämä ei ole tavatonta muulloinkaan, mutta enemmän jännitteitä (Lumin eleitä) tilanteeseen sisältyy, vaikka kulkisikin näennäisen nätisti ohi.

Näillä ohjeilla mennään siis viikko eteenpäin. Kumpaakin koiraa pitää ulkoiluttaa erikseen koko viikko (mistä olin aluksi kauhuissani). Lyhyet pätkät riittää ja mieluummin usein, että pysyn skarppina hihnan suhteen. Tulee Surkullekin nyt väkisinkin yksinoloharjoituksia päivittäin useampaan kertaan pienissä erin.
Koirien ohituksia tulee tällä viikolla välttää. Tällä viikolla ei myöskään vapaana muuten kuin omalla pihalla. Ensi keralla sitten katsotaa koirien ohitukset ja irti olo. Pihalla ne saa onneksi temuta keskenään. Ja vedätyttää saa myös.
Jos koiria tulee vastaan, niin vielä ei tule puuttua koirien reaktiohin (tuijotus, karvat ylös, korvat eteen...), vaan ainoastaan siihen, että hihna pysyy löysällä ja reuna oikeana. Jos näistä poiketaan, niin samoilla ohjeilla kuin yllä edetään.
 
Huomioimattomuus kotona ja pihalla jatkuu entiseen malliin. Ainoastaan kieltää saan uutena asiana, jos siihen on tarve. Kotioloissa huomiota vain ruokailujen aikaan ja ulos mentäessä, jolloin myös kehuja ja rapsutuksia.  Tämä ei ole kovin kummoista, eikä juuri tavanomaisesta poikkea. Tai siinä kyllä, etten ole niitä ruokailun ja ulosmenon suhteen ennen kehunut.
Ainoastaan siitä minun pitää itseäni muistuttaa etten vahingossakaan katsoisi koiria ja että murahdan ne pois jos tulevat liian lähelle. Koirat on levollisia ja rauhallisia, mitä ne on kyllä muutenkin sisällä. Mitä joskus painivat keskenään lattialla.


Kotiin kun tultiin jouduttiin heti rikkomaan ohjeita, kun palauttettiin auto ja käveltiin äidiltä kummankin koiran kanssa yhdessä kotiin. Seuraavan viikon ajan siis vain yksi kerrallaan. Hyvin kuitenkin meni. Kaksi koiraa ohitettiin lähes yhtä mallikkaasti kuin Emilian luona ja meno oli helppoa ja vaivatonta, kun kukaan ei pingottanut hihnaa tai hötkyillyt. Toki muistutin pienillä nyppäisyillä, jos hihna alkoi osoittaa vähänkään pingottumisen merkkejä.
Haistelusta ihmettelin, että eikö se ole koira silloin joka määrää menon, jos saa joka kohdan jäädä haistelemaan. Emilia sanoi, että etenkin tämän viikon ajan on tärkeää, että koira haistelee mahdollisimman paljon. Toki jos haluan mennä eteenpäin, niin koirakin tulee. Ymmärrän, että silloin koira rauhoituu ja kokee, että minä hoidan ympäristön ja sen tehtävä on nyt vain haistella.

Iltakävelyllä. Surku ensin vuorossa.

 

Ja sitten Lumi

 

 Iltalenkki mentiin kummankin kanssa erikseen kierros ja kaikki tuntui höyhenenkevyeltä, niin käskyjen kuin etenemisenkin suhteen. Pihassa pääsivät sitten yhdessä vähän revittelemään ja peuhaamaan.

Lopuksi vielä kotipihalla touhuilua

Hangen salaisuuksiin perehtymässä

Jotain kovin mielenkiintoista siellä täytyy olla

 

Lumppari ja lumen tuoksu

Opissa

Joulupukki vieraisilla

Jouluaattona ei ollut lupa tulla kynnystä ja takahuonetta pidemmälle kun talo oli täynnä väkeä.

 

 

Viljami kävi välillä tervehtimässä

 

 

 Mentiin hetken mielijohteesta käymään Emilia Rainetojan luona saamaan lisäohjeistusta koiran kanssa kommunikointiin. Emilia testasi koirat ja meidän suhteen.

Surkun suhteen tuli ihan hyvää ja Lumin aika kylmää, mutta odotettavaa palautetta.
Lumi on mieluummin Surkun kanssa kuin minun. Surku on pehmeähkö ("juustohousu",  Emilian sanoin) luotaa minuun paljon enemmän kuin valkoinen siskonsa. Lumi on terävä, mutta ei niin hyvä toimintakyky. Ei oikein luota minuun ja dominoi.
Lumi on ehdottomasti koirista ylempänä ja suhteessa minuun kokee epävarmuutta. Puollustavuutta ja dominoivuutta löytyi myös minun suhteeni. Lumi olisi kuulemma potentiaalinen remmirähjä muille, jos olisi saanut toimia ohitustilanteissa niinkuin haluaa. Ja kyllä sillä saattaa hyvinkin karvat nousta, vaikka ohitukset menisivätkin ilman ongelmia.

Lumi ei ole aina selvillä mitä siltä haluan ja olen ollut joissain väärissä tilanteissa liian ankara. Tiukka saa siis kyllä olla, mutta koiran kannalta loogisesti. Olen Lumin kannalta arvaamaton ja en siksi luotettava. Lumi epäröi välillä tulla luokseni, koska ei luota minun toimintaan. Se saattaa tulla vauhdilla aika lähelle ja sitten lähestyä varovaisemmin ja  kuulostellen, jolloin tietenkin oma kiukku nousee ja noidankehä on valmis. Ohjeeksi tuli olla ehdottoman selkeä: Kehua kun koira tekee oikein ja kun kiellän, niin sen jälkeen tieto mitä siltä odotetaan.
Esim. luoksetulossa sanallinen kehu ja koira saa poistua vasta luvan saatuaan. Jos yrittää aiemmin niin tiukka kielto.
Yksi tilanne oli kun hain Lumin kanssa Surkua ja Lumi lähti haistelemaan pusikkoon. Sanoin sille hyvin matalalla uhkaavalla äänellä: "Lumi". Emilia sanoi, että huomasi, ettei Lumi tiennyt oikein mitä siltä halutaan. (ja minä kun oikeasti olen luullut, että se ymmärtää, että sillä kertaa ja sillä äänenpainolla se tarkoittaa, että olisi pitänyt pysyä lähellä ja sen täytyy korjata asia pikimmiten...)
Selkeämpää on jos sanon "Lumi tänne" ja jos se luoksetulon jälkeen yrittää lähteä omille teilleen kiellän. Se saa lähteä vasta kun sanon "vapaa", tai sitten ei lainkaan.

Ensin Emilia seurasi meidän kävelyä kolmistaan ja teki huomioita.
Sitten koirat testattiin alas kolahtavalla tynnyrillä. Käveltiin ohi ja kohdalla tynnyri rämähti. Tehtäväni oli jatkaa matkaa rauhallisesti eteenpäin ja kääntyä takasin ja kulkea uudelleen paikan ohi. Toisella kertaa tynnyri ei rämähtänyt, mutta näki miten koira reagoi kyseiseen paikkaan. Lumi oli irokeesi pystyssä säpsähtäen. Surku vain pelästyi ja väisti.

Seuraavaksi oli vuorossa ylös nouseva haalari. Lähestyimme paikkaa ja Emilia kiskaisi narusta haalarin eteemme. Tehtäväni oli silloin pysähtyä ja olla tekemättä yhtään mitään. Lumi tuli karvat pystyssä meidän väliin, sitten sen pokka petti ja se peruutti. Lähestyin haalaria ja painoin sen olkapäästä alas ja kutsuin koiran haistelemaan. Surkukin säikähti, mutta ei tullut meidän väliin ja tuli haistelemaan kun pyysin. Lumikin tuli kyllä haistelemaan kehotuksesta.

Viimeinen osio oli nukke joka kulki kelkan päällä meitä kohti. Surkulle tätä ei tehty, koska Emilian mukaan haalari oli sille jo ihan riittävän voimakas. Lumi alkoi haukkua (!) sellaista matalaa varoittavaa haukkua. Kaikki karvat olivat pystyssä. En muista mitä tapahtui tuliko Lumi meidän väliin vai pysyikö takana. Joka tapauksessa lopuksi kun kyykistyin nuken viereen ja silitin sitä Lumi tuli haistelemaan, mutta sijaistoimintona (?) alkoi nuuskutella myös maata ympäriltä ja jätti nukkea huomiotta.

Koska Lumi on selkeästi se jonka suhteen on minulla eniten korjattavaa, otimme vain Lumin mukaan. Vapaana ollessa en saanut reagoida koiraan mitenkään. Lumi liikkui meidän edellä. Kun käännyimme sekin kääntyi (en itse nähnyt koska, kun en voinut katsoa). Itse en saanut reagoida siihen mitenkään. Sitten sain ohjeen kutsua sen luo yhteensä kaksi kertaa. Se tuli kummallakin heti ensimmäisellä käskyllä. Mutta sen häntä nousi sitä korkeammalle, mitä lähemmäs minua se tuli.

 Kahden kerran setti sovittiin jatkoon viikon välein, jolla pyritään palauttamaan Lumin luottamus ja asema enemmän kohdilleen. Omaan toimintaan selkeyttä niin, että koira tietää mitä siltä odotetaan ja koska se on tehnyt oikein. Joulupäivästä lähtien kolme päivää jääkautta ja perjantaina uusi tapaaminen
.
Ensimmäinen päivä jääkautta: Aamulla päästin koirat ulos. Vähän puuhastelin pihalla ja siivosin jätökset. Sitten portilla kutsuin ensin Lumia. Lumi vaivautui vilkaisemaan ja jatkoi Surkun kanssa mujuamistaan. Sitten kutsuin Surkua. Se otti pari askelta minun suuntaan ja jatkoi temmellystään Lumin kanssa. En pyydellyt sen enempää. Aukaisin portin. Jätin hihnat aidan päälle ja lähdin kävelylle. Koirien kanssa tai ilman, nyt on lenkkiaika. Pihassa tuli hiljaista. Melkein kuulin sen ihmetyksen: "Mitä jättikö se todella meidät. Ei kutsunutkaan uudestaan niin kauan ja kovaa, että suvaittaisiin saapua". Puoli tuntia kiertelin lenkkiä. Näin kun portailla pihavalo syttyi muutaman kerran. Alatietä kevellessä näin silmäkulmasta kaksi hamoa istumassa aidan vieressä ja seuraamassa menoani. Tulin takaisin, niin kuin tyhjään pihaan mennään. Surku tuli häntää heiluttaen juosten edestakaisin. Lumi selvästi varovaisemmin ja hillitymmin. Puuhailin hetken pihalla ja menin sisään. Jossain vaiheessa kävin kutsumassa koirat sisälle. Yksi kutsu riitti ja juoksujalkaa kipittivät kumpikin ovelle. Sisällä kumpikin kävi heti kerälle maaten, ihan kuin oltaisiin tehty pidempikin aamulenkki. Miten tässä nyt olla huomioimatta koiria kun ne makaan hiljaa omilla paikoillaan, eikä ole edes kulkureitillä tiellä. Myöhemmin sain muutaman tilaisuuden Lumin kanssa osoittaa etten lainkaan huomaa sitä, enkä siis väistä jos se sattuu edessä makaamaan.

Surku oli ensimmäisen kerran yksin sisällä varttitunnin, kun otin pelkästään Lumin pikku kierrokselle. Se oli eteisessä kuopinut matot rullalle. Täytyy alkaa tosiaan pikkuhiljaa totuttaa sitä ihan yksinkinoloon sisällä. Tänä ILTANA olin 3-4h poissa kotoa. Ainoa asia joka ei ollut paikallaan olivat villasukat lattialla. Muuten oli rauhallista.

 Jääkauden suhteen minulla ei siis ole lupa huomioida koiria kotona ja pihassa, muulloin kuin ulos mentäessä ja ruokailujen aikaan. Vähän epäselvyyttä on aiheuttanut se, että olin kutsunut koirat sisällä ovelle, kun lähdimme ulos ja sama portilla. Meillä kun koirat ei välttämättä lainkaan tule eteiseen, jos siellä puuhailen. Siitä kysyin Emilialta ja niitä ei saisi kutsua, vaikka istuttaa ja kehua pitääkin ennen ulospääsyä ja ruokaa. Nyt olen sitten kiinnittänyt Surkun eleettömästi hihnaan ja hakenut Lumin pannasta eteiseen ja siellä istumaan, kehut ja lupa ulos pääsyyn. Surkua jos otan pannasta, niin se alistuu ja käy maahan ja sen kuljettaminen ei onnistu hyvällä. Lumi taas kulkee pannasta ihan normaalisti.
 Sisällä tuo ei juurikaan poikkea meidän normaalista elämästä. Vain se ettei kieltääkään saa on uutta. Siihenkään ei ole ollut juuri tarvetta. Ainoastaan kerran pihalla Surku haki tyhjän ruokakuppinsa kuistilta, josta olisin sitä normaalioloissa kieltänyt. Mitään ei ole tuhottu. Ei edes silloin kun olen ollut iltaisin poissa. Toki olen nyt lomalla ja enemmän kotona kuin arkena. Uutta on myös se etten kutsu koiria kun lähdetään ulos. Muutaman kerran olen murahtanut molemmille, kun ne on tullut liian lähelle.

Ulkona pihan ulkopuolella saa toimia melko normaalisti. Makupaloja ei lainkaan ja irti saa olla jos tulee ensimmäisestä kutsusta luokse. Toistaiseksi ovat tulleet, vaikka harvoin olen niitä lenkilläkään huomioinut ja kutsunut. Ne ovat oppineet lähellä käskyn hyvin ja kävelevät vapaana sellaisen hihnan kantaman sisällä.
Leikkiessä kyllä irtoavat välillä kauaskin.

Vetääkin saataisiin jääkauden aikana, mutta pidän tarkoituksella vähän taukoa. Lumi kun vetää silloin kun sitä kiinnostaa. Juoksee kyllä mukana mutta ei niin mukana touhussa kuin Surku. Narut saattavat olla löysällä eikä minun hokemiseni "eteen" auta mitään, etenkään kun luulen, ettei Lumi ole käskyä oikein sisäistänyt. Siinä menee hermot minulta ja se ei tiedä hyvää.
Lumi kyllä osaa vetää oikein hienosti, vauhdilla ja innolla, mutta joskus se ei viitsi. Lisäksi saattaa edelleen härkkiä Surkua. Lopettaa kiellosta ja saattaa alkaa taas kohta uudelleen. Olenkin tehnyt niin, että olen pysäyttänyt menon samalla kun komennan ja käynyt Lumille kädestä pitäen kertomassa ettei moista suvaita valjaissa. Se näyttää tehoavan, mutta ei ole kovin kivaa.
Tämä meidän vallaton valkoinen olisi nyt tarkoitus saada asettumaan ja koirahan toimii aina loogisesti omalta kannaltaan, joten jää jäljelle vain yksi muutettava. Jos haluat muuttaa muita, muutu itse. Tämä taitaa päteä oikein hyvin myös suhteessa koiriin.

Ensimmäinen päivä jääkautta. Lumi päätti että kadotaan sitten kokonaan näkyvistä...

Vierailla ei ole huomioimisrajoituksia. Sisko kylässä kuikuilemassa Lumpparia.

joulun toivotus

Paljon on tapahtunut, mutta niistä myöhemmin. Kun saan vesiputket sulatettua, niin sitten alkaa aaton vietto. Siispä: 

   Oikein vauhdikasta, lämmintä ja läheistä joulua kaikille!

 

                       Kaisa, Lumi ja Surku

 

Pientä kevennystä

Ennen kuin hankit koiranpennun...

* Kaada kylmää omenamehua matolle ja lattialle. Kävele sitten avojaloin pimeässä.

* Pidä jaloissasi sukkia, joihin olet tehnyt reikiä tehosekoittimella.

* Mene ulos kaatosateeseen heti herättyäsi. Kävele kuraista tietä ja hoe:
"Hyvä poika, pissi ja kaki pian!"

* Peitä kaikki parhaat vaatteesi koirankarvalla, vaaleat tummalla, tummat vaalealla.

* Juokse avojaloin lumisateessa sulkemaan portti.

* Kaada lattialle puhtaat silitetyt vaatteet.

* Heitä käytettyjä alusvaatteita pitkin lattioita, kun teille tulee vieraita.

* Hyppää lempituolistasi juuri ennen elokuvan tai urheiluohjelman loppuratkaisua, ja juokse avaamaan ulko-ovi.

* Pistele ruokapöydän ja tuolien jalkoihin koloja haarukalla ja ruuvimeisselillä.

* Tiputa aamulla matolle suklaavanukasta ja yritä puhdistaa se illalla.

* Levitä aamulla lähtiessäsi vessapaperirullia ympäri taloa ja siivoa ne illalla kotiin tultuasi.

* Ota päällesi lämmin ja pehmoinen peitto, jota on lämmitetty patterin päällä ja kiedo se ympärillesi.
Samanlaisen tunteen tulet kokemaan, kun pentu nukkuu sylissäsi.

* Mene eläinlääkärin vastaanotolle, tyhjennä lompakkosi ja pyydä lääkäriä ottamaan rahat.
Jatka matkaa eläinkauppaan ja sovi, että palkkasi maksetaan suoraan sen tilille.

* Pidä itsellesi yökoulua. Herää, kun herätyskello soi klo 3:00.
Aseta 30-kiloinen jauhosäkki päällesi ja yritä nukkua.
Sivele kasvojasi wettex-liinalla, jonka olet illalla laittanut pesuvatiin vuoteen viereen.
Nouse ylös, kun kello on viisi.

* Ala käyttää ulkokenkiä sisälläkin, erityisesti kura-aikana.

* Voit myös käydä syksyllä keräämässä puista tippuneita lehtiä ja levittää niitä kotiisi.

* Roiskuta vettä ympäriinsä kun tiskaat äläkä pyyhi sitä pois.

* Säilytä luuta sohvan takana ja pyydä ystäviäsi tuomaan kotiisi auton alle jääneitä eläinten raatoja ynnä muuta sellaista.

* Unohda urheiluauto ja osta pakettiauto.

* Etsi roskiksesta täysi koirankakkapussi ja pane se auton hansikaslokeroon.

* Vedä haravalla komeat jäljet autosi kylkiin. Täydellistä!

* Unohda hetkelliset mieliteot ja yllätyslähdöt! Mene kotiin aina suoraan töistä.

* Mene kävelylle, vaikka olet kuumeessa ja vaikka sataisi kaatamalla.

* Pysähdy ja tutki tarkasti jokainen purukumi, likainen paperi ja kuollut kärpänen.

* Ennen kuin päätät lopullisesti hankkia koiran, mene kylään koiraperheeseen.
Arvostele heidän koirankasvatusmenetelmiään ja kärsivällisyytensä puutetta.
Anna heille hyviä neuvoja koiran nukkumistavoista, sisäsiistiksi opettamisesta, ruokatavoista ja käytöksestä.

 

* Nauti, sillä tämä on viimeinen kerta elämässäsi kun tunnet itsesi täydelliseksi.

Hännän asennot. Surkun mutkalla ja Lumin korkeuksissa, kuin maailmanomistajalla

Agissa meitä laitettiin ruotuun. Koiran kanssa ei neuvotella. Koiraa ei pyydetä, sitä käsketään. Lähtökohta on, että yksi käsky riittää ja jos niin ei käy, seuraa pakote tai ainakin ehdottoman vaativa viimeinen käsky. Koira ei ominpäin tee MITÄÄN radalla. Ei lähde hetkeksikään nuuskimaan ympäristöä jne.
Nälkä on hyvä motivaattori. Samoin se, jos on ollut tylsää muuten. Oikein hyvät rasvaiset pekoniviipaleet voivat olla hyväksi avuksi esim. kontaktille pysähtymisessä. Ohjaaja saa myös huskyn motivoimiseksi radalla olla itse täysillä mukana koko ajan.
Ilmeisesti Lumin motivaatio ei ole ollut lähelläkään toivottavaa. Itse en tuota asiaa ole osannut huomata.

Kaikki liika vapaus muutenkin pois. Mitä enemmän koira saa puuhailla omiaan on se pois hallinnasta ja mielenkiinnosta yhteiseen tekemiseen. Kun koirat leikkii minä päätän koska se loppuu tai saako se edes alkaa.  Lenkillä koiran tehtävä on pitää yhteyttä omistajaan -ei minun huolehtia siitä, että koira pysyy mukana. Jatkuva kutsuminen syö johtajuutta. Paljon käännöksiä, suunnanvaihtoja, katoamisia, yllättäen namin löytymisiä, silloin kun toinen koira on jäänyt kauemmas tutkimaan jotain. Ja itse olen kuin koirat olisivat ilmaa. Jätän niiden tehtäväksi kontaktin pitämisen. Toki kutsun tai kiellän jos siihen on tarvetta, mutten lähtökohtaisesti ole se joka hoitaa yhteyden ja huolehtii, että muut seuraa.

Niinpä aloitettiin heti perjantaina tuo tehostettu toiminta käskyissä ja ulkoilussa. Aamulenkin teemme paljolti metsässä ja se on minulle ollut hyvin tärkeää.
Lähdettiin normaalille metsälenkille, mutta tavallisuudesta poiketen en kulkenutkaan aina polkua pitkin, vaan aina kun koirat menivät kauemmas mitä halusin -sen sijaan että olisin kutsunut tai kieltänyt- käännyin yllättäen umpimetsään mitään sanomatta. Heti oli kaksi kuonoa perässä. Saatoin tiputella nameja silloin tällöin jalkoihin kun toinen meni kauempana, kuitenkin niin, että huolehdin, että se huomaa mistä jäi paitsi. Sieltä se sitten tulikin juoksujalkaa toteamaan, että: "Hemmetti kaikki on jo mennyt", vain hajut jäljellä. Saatoin myös painella nakinpaloja puuhun jne. Koirat piti kivasti yhteyttä. Jopa kun ne intoutuiovat keskenään leikkimään -ennenkuin ehdin edes ajatella sen lopettamista- ne olivat jo pysähtyneet kuin yhteisestä käskystä ja katsoivat minua, kuin odottaen jatkotoimintaohjeita.
Surku on se joka tarkemmin pitää yhteyttä. 

Päivällä kylillä kulkiessamme olen alkanut opettaa koirille, mitä "lähellä"- käsky tarkoittaa. Sananmukaisesti sitä, että pysytään niin lähellä kuin oltaisiin hihnassa. Ehkä lumisilla poluilla kuvaavampi käsky olisi ollut "juna". Sitä kun mennään junassa kaikki perätysten. Kun sanon "vapaa", se tarkoittaa, että saa irrota kauemmaskin tai vaikka leikkiä. Aika hyvin nuo tuntuu hoksanneen asian jo heti alkuunsa ja kävelee kiltisti perässä tai ihan lähellä. Vapaa käskystä ne ei ole ihan varmoja ja jäävätkin usein "varmuuden vuoksi", vielä kulkemaan ihan lähellä. Toinen mahdollisuus olisi kytkeä ne aina kiinni, mutta on helpompaa olla puljaamatta hihnojen kanssa, jos se toimii myös näin. Tietenkin asuinalueella ja kävelytiellä kuljetaan hihnassa.

Käskyihin olen kiinnittänyt myös huomioita, etteivät ne olisi pyyntöjä, vaan edellyttäisivät reagointia heti. Tämä on asia josta Kiti minulle huomautti jo kesällä ja nyt olen taas luisunut samaan.
Myös purkkia olen ottanut taas pari kertaa avuksi, kun koirien ohitusten jälkeen Surku kaartaa koiran perään. Sitä ei ole tarvinnut tehdä kuin kaksi kertaa ja heti on tullut Surkulle selväksi, että tässä tilanteessa ei oikeasti kannata yrittää mitään.
Purkki kolahtaa samaan aikaan kiellon kanssa. Itse miellän purkin ikään kuin koiran hampaiksi. Niin kuin Tomi sanoi, meillä ihmisillä on toivottoman tylsät hampaat ja olemme toivottoman hitaita.
Kun koiran ymmärtävällä tavalla koiralle on tehty selväksi mitä haluaa se rentoutuu ja hyväksyy tilanteen. Purkin kanssa ongelmani on ollut lähinnä se, etten ole sitä kehdannut käyttää vierasta koiraa ohitettaessa. No enpä ole tuohon vielä kuollut. Sen sijaan eilen yksi koirakko totesi -hätkähtäessään purkin kolausta ja nähdessään miten Surku heti asettui- että tuollaista mekin oltaisiin tarvittu.

Tärkeitä ohjeita ja huomioita. Silti ei ole ihan mutkatonta ottaa niitä vastaan, vaikkei se enää maailmanloppu olekaan. Tunne mikä seuraa on, että "olen epäonnistunut ja vielä hölmö, kun en ole sitä tajunnut, ollaan tehty asiat ihan päin p...., "  Ja silloin menetän sen tärkeän tiedon ja viisauden, joka niihin sisältyy.
Todellisuus- minkä kyllä ymmärrän heti kohta- on että minulla on etuoikeus saada ohjeita parhaalta tuntemaltani koiran käyttäytymisen tuntijalta. Ja se tärkein, että ihmiset oikeasti käyttää aikaa meihin ja meidän ohjeistamiseen, että asiat sujuisivat paremmin ja yhä enemmän sillä tavalla mitä toivon. Eihän siitä voi olla kuin kiitollinen.
Ja sitä olenkin tällä hetkellä -kiitollinen. Kun  nyt kolme päivää ollaan menty noiden neuvojen mukaan, niin tulokset näkyy. Koirat ovat helpommin käskyn alla, pitävät enemmän oma-aloitteisesti yhteyttä.
Taas askeleen verran pidemmällä matkalla oikeaan suuntaan. 

Eliaksen kokkailut ovat vastustamatonta seurattavaa. Lattialle kun ropisee lähes yhtä paljon tavara kuin pataankin.

Jos koirat tulee seurailemaan keittiötouhuja, olen toisinaan kun en niitä huomaisikaan ja toisinaan lähetän ne katseella pois. Ei tarvita kuin tuijotus ja vähän etukumara asento, niin kahdeksan tassua hiipii omiin oloihinsa

 

Pikkumies kahden silmäparin alla

 

 

joulumieltä

 Tänään käytiin lasten kanssa päivällä viemällä tervehdyksiä vanhuksille laulun, runon ja itse tehtyjen leivonnaisten kanssa.
Moni vanhus on hyvin yksinäinen ja saattaa viikkokaupalla olla vailla ketään joka kävisi tervehtimässä. Kyllä oli koskettava reissu. Kyyneliltä ja liikutukselta ei vältytty.
Sitten iltalenkillä menin hetken mielijohteesta koirien kanssa pimpottamaan yhden vanhuksen summeria. Meidät otettiin ilolla ja kiitellen vastaan. Koirat oli kuin kotonaan vanhan miehen luona, jolla on aikoinaan ollut eläimiä koirista hevosiin. Ensin nuuskuteltiin pieni asunto läpi ja sitten mentiin hellittäväksi. Surkukaan ei kavahtanut lainkaan, vaikka käsi alkoi silittää suoraan pään päältä.
Surku asettui makaamaan olohuoneen matolle ja Lumi eteiseen sen oloisena, että tänne jäädään. Niinhän sitä toivottiinkin. Minulle luvattiin käyttää koirat ulkona ja pitää niistä hyvää huolta. Päivällä saatu kortti oli pöydällä auki piparien kanssa. Tuhansien kiitosten kanssa poistuttiin ja mennään kyllä toistekin piipahtamaan ohikulkiessa aina jonkun luona. Epäviralliset ysäväkoirat: Lumi ja Surku.
Vaikka koirista ei tulisikaan mitään erikoisia ja loistavia tai edes lähimainkaan kunnollisia, niin jos niillä on kyky tuoda iloa ihmisten elämään, niin siinä on jo tarpeeksi tarkoitusta tälle elämälle kenelle tahansa. Ei ne säälittele, eikä arvota, vaan kohtaa aidosti jokaisen.

Kiitos ja kumarrus. Oli liikuttavaa olla välittämässä joulumieltä, eikä ollut antajia ja saajia -oli vain viimeksi mainittuja.

 

 

Ulos lähdössä

 Tänään oli koirilla muutenkin epätavallinen hemmottelupäivä. Kun palattiin oppilaiden kanssa vanhusten luota, kuljettiin meidän talon ohi. Huomasin ulko-oven olevan auki! Ei muuta kun mentiin katsomaan. Lumi ja Surku oli sisällä. Otettiin ne mukaan kouluun, joka oli juuri päättymässä ja arvata saattaa, että muutama rapsuttaja ja silittäjä ja taluttaja oli tarjolla...
En tiedä olinko itse laittanut oven huonosti kiinni vai ovatko koirat oppineet avaamaan oven -tuskinpa kuitenkaan=). Pienen tuuletuksen lisäksi mitään sen vahinkoa ei tietenkkään tullut. Saattaa jopa olla, että kaikki tapahtui minun onnekseni. Pihalta nimittäin löytyi aikamoiset ripulit. Ovatko ne aamulla jääneet minulta huomaamatta vai syntyneet päivän aikana, sitä ei tarina kerro.

iltapissat

 

 

 

Sisaruksista on tullut ihan erottamattomat.

 Yhtenä aamuna käveltiin rämeittynyttä joenvartta pientä polkua. Lumessa näkyi meidän koiria suuremmat jäljet eikä muita jälkiä lainkaan. Leikilläni ajattelin mielessäni, että susi. Mainitsin asiasta meidän luontoharrastaja naapurilleni. Hän kertoi yksi yö heränneensä oman koiransa ulvontaan. Hän oli mennyt ulos tupakalle ja kuuli kuinka tuolta suunnalta vastattiin ulvontaan. Hånen mielestään ei olisi lainkaan tavatonta, että joku susi olisi ollut ohikulkumatkalla.
Muutama päivä myöhemmin lenkillä eräs vanhempi mies oli tutkimassa joenvarren luontoa. Jäin juttusille ja tuli puhetta jäljistä ja ulvonnasta. Hän kertoi syksyllä erään tuttavapariskuntansa olleen meidän vakiolenkillä aurinkovuorella ja nähneen suden ylittävän polun. Ja hän piti havaintoa luotettavan, koska mies on ollut rajavartijana Kuhmossa ja nähnyt susia.
Aika jännää ja hienoa. Saattaa olla, että yksikään hukka ei ole meidän lenkkimaastoja tallannut ja silti kuka tietää varmasti! Minusta on ainakin jännää ajatella, että villejä sukulaisia saattaa seurata meidän menoa, oli niin tai näin =)