Lumi rakastaa kiviä ja lumipenkkoja. Joskus ihan vahingossa se saattaa löytää kiven päältä ruoanmurunkin... Pentuhepulitkin ovat huomattavasti mukavampia lumipenkkaa ylös alas juostessa kuin olohuoneen matolla =) Sisällä Lumi on usein hyvin rauhallinen ja naapurit ovat suhtautuneet hyvin ymmärtäväisesti niihin ääniin joita kuuluu leikin aikana.




Lumi on helpottanut kulkuamme vapaana myös hiljaisina aikoina kävelyteillä. Paksut lumipenkat pitävät pennun oikealla reitillä. Metsässä Lumi sitten kirmaakin paksussakin lumihangessa etenkin jos ollaan kotiinpäin matkalla. Joskus tuntuu että Lumi tottelee ja lukee melkein ajatuksia ja sitten taas on aikoja jolloin se ei kuule eikä näe. Kotoa lähdettäessä Lumi jää edelleen kauas taakse ja vasta kun olen kadonnut näkyvistä se huomaa, että nyt tosiaan mennään eikä vaihtoehtoja ole. Sitten matka sujuukin jo hyvin. Liikumme enimmäkseen hiljaisissa paikoissa. Nyt olen kerran päivässä pyrkinyt viemään Lumia myös vähän "vilkkaammille" paikoille, mikä tarkoittaa Vääksyn keskustan seutua arkiaamupäivisin =)

Lumi on niin kaunis koira. Sen valkoiset silmäripset ja harmaanvihreänruskeat silmät ovat mitä hellyttävimmät. Lumi on kasvanut jo ihan pienimmän suloisimman pentuvaiheen ohi. Korvien päätkin ovat jo tarkkaavaisesti pystyssä. Se on ulkona kulkiessa helpottanut elämää: ihan jokainen vastaantulija ei jää enää ihailemaan pentua ja Lumikin jättää jo joskus ihmiset huomiotta.
Lumi rakastaa kuusen alle lumesta muodostuneita koloja ja onkaloita joihin se kävelyllä kaivautuu ja joskus näkyy vain kuonon- tai hännänpää. Ja sitten taas vauhdilla katsomaan josko lähdettäisiin kotiinpäin vai onko vielä jokin kiertotie luvassa.

Myös kuusen havut ovat suosikkeja ja aitan viereltä löytyy maata kaivettavaksi. Taitaa tulla aikamoinen kuopsuttaja tästä tytöstä.

Päivittäiset kävely- ja tutkimuslenkit ovat venyneet jo pidemmiksi. Välillä vähän mietityttää, että jos 11 viikkoinen ulkoilee jo kolmisen tuntia päivässä, niin mitä se onkaan sitten joskus! No yritän muistaa silloin, miten toivoin että pääsisin jo kunnon lenkeille =)
Ja pääsenhän minä jo vajaan tunnin pyrähdyksille, kun Lumi harjoittelee yksinoloa. Se sujuu taas mainiosti. Jätän Lumin ulkoilun jälkeen puuhastelemaan luun kanssa tai askartelemaan ruokaa esiin pahvipakkauksesta. Kun tulen takaisin Lumi makaa eteisen lattialla ja usein vain vähän korvia höristää.

Huomenna alkaakin sitten uudenlainen viikko kun hoidan viikon ajan maatilan emännän tehtäviä. Valitettavasti Lumi ei pääse mukaan. Toinen tilan koirista ei katso hyvällä vieraita koiria alueellaan vaikka hoitaakin hellästi muutaman päivän ikäisiä karitsoita. Lumi on äidillä hoidossa sen aikaa. Päivisin tulen toki päästämään äidin vapaalle.

Olisi ollut loistava tilaisuus sosiaalistaa Lumia kaikenkarvaisiin eläimiin, mutta se jää tällä kertaa toteutumatta. Olisihan se vähän kurja -kun sitten joskus asun siinä vanhassa hirsitalossa- kasvattaa kanoja, lampaita, vuohia yms vain koiran ruoaksi...

Uusia koira- ja ihmistuttavuuksia

Lumi 5.5 -viikkoisena. Nyt jo 5 viikkoa vanhempana.



Lumin ensimmäinen kosketus vieraisiin koiriin. Lauran rauhallinen lapinporokoira oli siihen omiaan.
Neljä koiraa oli ulkotarhassa ja haukuista päätellen ilmeisen kiinnostuneina. Nostin Lumin autosta ja annoin sen kierrellä rauhassa omaan tahtiin meidän ja auton ympärillä. Juteltiin Lauran kanssa juuri huomioimatta pentua joka oli hämillään ja peloissaan. Auton alta löytyi turvallinen paikka, jonka selän jarrutusjäljet todistavat. Pikkuhiljaa Lumi tuli sieltä omia aikojaan ja Laura päästi ensimmäisen koiran tarhasta. Taas tuli kiire auton alle. Pikkuhiljaa uteliaisuuus voitti. Lumi rentoutui koko ajan enemmän ja enemmän. Lopulta kaikki neljä koiraa pääsivät yksitellen tutustumaan pentuun.


Palatessamme Lauran luota oli veljeni 3-vuotiaan tyttärensä kanssa saapunut mummolaan. Ida arasteli Lumia ja Lumille äkkinäiset liikkeet olivat vieraita. Kaksi lasta jotka "puhuvat" eri kieltä vaati aikuisen läsnäolon. Ida oppi nopeasti että selän kääntämällä ja pysähtymällä Lumikin rauhoittuu. Toisinaan kuitenkin pelko vei voiton ja silloin tarvittiin aikuista väliin. Kolmen päivän vierailun aikana Lumi tottui pieneen ihmiseen. Hyppiminen ja liian riehakas leikkiminen jäi vähemmälle ja suurimmaksi osaksi kokonaan.


Ida halusi antaa Lumille ruoan. Harvoin ruokin Lumia kupista tai lautaselta. Nyt se lisäsi kummankin luottamusta toisiinsa. Lumi saa yleensä ruokansa palkkioina, rohkaisemaan ulkona ja ohitustilanteissa. Saatan myös laittaa ruoan tyhjään maitopurkkiin ja Lumi saa askarrella sen sieltä esiin. Lumi osaa jo odottaa lupaa ennenkuin aloittaa syömisen. Se ottaa katsekontaktin ja kun sanon lupa se saa mennä kupille tai maitopurkille.

Ulkona Idan kanssa. Leikkimökki oli jännä paikka. Ida valmisti lohipastaa, kuten kuvasta näkyy ja lumi leikki aurinkotuolin alla ja syöksähteli ulos kaivamaan salaojia leikkimökin ulkosivustalle.


Mitähän mielenkiintoista se Ida näkee?

Ei ihan oppikirjan mukaan: "vastaantulevia koiria ei huomioida" tai vähintäänkin: "Omistaja päättää kenen kanssa seurustellaan"
Idan ja Lumin kanssa menimme pienelle kävelylle mummilan metsään. Ja kuinkas sitten kävikään...lapsi ja pentu ja huomio ei ollut ympäristössä (eihän täällä mummolan nurkilla ole koskaan ennenkään kukaan koira vastaan tullut) ja niinpä ennenkuin huomasinkaan oli Helmi-husky omistajansa kanssa takanamme. Lumi oli vapaana ja vaikka kutsuinkin sitä ja yritin saada sen huomion, se oli turhaa kun etäisyyttä oli vain muutama metri. Poispäinkään en voinut lähteä kun oli Ida mukana. Niinpä Lumi pääsi tekemään tuttavuutta Helmin kanssa ja kaikessa hämmennyksessäni jäin vielä itsekin juttelemaani. Lumi lähti kyllä meidän mukaan, mutta kyllä harmitti. Illalla yritin tarkoituksella kävellä kotiin reittiä, jossa olisi muita koiria, jotta saisin onnistuneemman ohituksen alle, mutta yksikään koira ei tullut vastaan. Yleensä pyydän Lumin luokse ja syötän sitä sen aikaa kun koira menee ohi. Tai jos olemme tarpeeksi kaukana jatkan vain kävelyä eteenpäin.


Ensimmäinen kaupunkireissu Lahteen. Kävin toivottamassa kummitytölle hyvää syntymäpäivää. Sisään Lumia ei voinut viedä allergian vuoksi. Niinpä ihmettelimme tunnin verran laitakaupungin menoa ihmisiä, pyöriä, koiria, lapsia, pulkkia.... Noin kilometri ja aikaa kului reilu tunti =) Takaisin tullessa autossa nukkuikin väsynyt pentu.

Nyt harjoittelemme erityisesti kotipihasta lähtöä hihnassa -kärsivällisyys on kova sana. Ja vähän kerrassaan pienin askelin.
Keittiön ovella oleva hyllynkappale on kokeiluvaiheen jälkeen taas itsestäänselvä ei. Lumi ei juuri pureskele muuta kuin omia lelujaan tai sallittuja kohteita. Ainoastaan äidin jouluvalon johdon Lumi katkaisi ulkona ollessaan. Rappukäytävä ja erityisesti hissi ovat vielä pelottavia paikkoja. Niihinkin totutellaan pikkuhiljaa ihan omilla neljällä jalalla seisten.

Tässä on Lumin uusi nukkumapaikka. Jopa yhden yön se nukkui tyytyväisenä reppuni päällä eteisessä. Kengät Lumi on jättänyt suosiolla rauhaan (toistaiseksi). Ainoastaan päätä on kiva työntää kengänsuusta sisään. Kerran Lumi tulikin vastaan pää tohvelin sisällä =)

Turvallisessa metsässä on hyvä liikkua ja lumihanki tekee siitä sopivan haastavaa.

Tomin neuvoin on harjoiteltu tänään perässä kulkemista. Olen kantanut Lumin polun päähän ja laskenut sen sitten kuin ohimennen maahan ja jatkanut eteenpäin sitä kutsumatta tai huomioimatta. Edelleen tyttö jää istumaan paikalleen ja katsomaan. Saan edetä pitkällekin sen vain nököttäessä paikallaan. Se on selkeästi tottunut odottamaan tänne-kutsua ja koti vetää puoleensa. Nyt menin hetkeksi näkymättömiin ja kun Lumi alkoi liikehtiä kotia kohti huusin muutaman kerran sen nimeä ja sainkin tytön perääni sen enemmittä kutsuitta. Pienellä riskillä mennään. Toistaiseksi saan edetä aika kauas ja ehkä jopa kadota näkyvistä, ennenkuin lumi tulee. Jos samaan aikaan lähettyvillä tapahtuisi jotain mielenkiintoista, niin.... Mutta uskon ja toivon, että lähteminen helpottuu koko ajan. Kävelimme reittiä jossa uskallan pitää Lumia vapaana ja ihmisten ohittaminenkin on näin huomattavasti helpompaa kun voin edetä vapaasti siitä poispäin ja ja tarvittaessa kadota jopa näkyvistä. Jos tie on kapea saatan kyykistyä Lumin viereen ja syöttää sitä sen aikaa että ihminen on mennyt ohi ja jatkaa sitten vauhdilla eteenpäin. Toimi tänään ihan hyvin.


Lumi ja äiti tutustumassa Pasolan lähimetsään




Eilen saimme Sinin, Sonjan ja Hannan vieraaksi. Lumilla on vielä pennun tavat ja harjoitellaan olemaan hyppimättä ja hammastelematta. Äkillinen ihmisten ja huomion määrä saa Lumin riehakkaaksi.


Tänään Lumi sai taas uuden kokemuksen vieralijoista. Tiina, Elsa ja Siiri tulivat kylään. Tässä tyttöjen mestarillinen taidonnäyte miten olla huomioimatta Lumia sen sitä pyytäessä! Kyllä oli taitavia tyttöjä. Joka kerran Lumin riehaantuessa liikaa ja hyppiessä tai hammastellessa tytöt nousivat salamana seisomaan ja käänsivät sille selän.
Ja sitten sai hellitellä kun Lumi oli rauhoittunut ja kiinnittänyt huomion hetkeksi muualle.
Ja kiitos uudesta leikkiluusta ja erityisesti sen pakkauksesta =)

Lumi kasvaa valtavalla vauhdilla ihan silmissä

Muutama päivä sitten siirryin nukkumaan omaan huoneeseeni Lumin häkin (nukkumapaikan) jäädessä entiselle paikalleen. Vähän mietitytti onnistuukohan se ilman naapureiden yöunen häirintää. Nostin Lauri-leijonan sänkyni päältä maahan ja Lumi syöksyi samantien sen viereen "tää on mun" ja siinä se nukkui koko yön ihan hiljaa. Kun tultiin yöpissalta Lumi ampaisi samantien Laurin kylkeen. Siinä se on nukkunut siitä asti ja viime yönä se ihan itsekseen hipsutteli aamuyöstä toiseen huoneeseen omaan häkkiinsä.




Pölynimuri oli alkuun epäilyttävä tuttavuus. Ainoa ääni jota Lumi on vähän arastellut.

Lumi on edelleen ulkona arka lähtemään tutusta kotipihasta ja joskus se tuntuu olevan hihnan kanssa ja ilman kantamista suorastaan mahdotonta. Lumi istuu hihnan päähän ja kääntyy katsomaan kotia kohti. Kantamalla vähän pidemmälle ja pitämällä vapaana ja kutsumalla luokse matka etenee aluksi tahmeasti ja kun ollaan päästy kauemmas jo hienosti. Odotan innolla sitä aikaa että päästään helposti liikkeelle kotipihasta purkamaan energiaa.

Lumi on alkanut ylittää aikaisemmin hyvin kunnioittamaansa estettä keittiön ovella. Se palaa kyllä takaisin, kun näkee minun huomanneen, mutta uteliaisuus vie silti välillä etutassut esteen yli.
Olen myös huomannut, että Lumi kävelytiellä intoutuu välillä juoksemaan autojen vauhdissa, mikä ei ole kovin toivottavaa )= Aina se kyllä keskeyttää sen kutsusta, mutta silti vähän mietityttää. Taas lähtikin Tomille monta kysymystä!



Tänään pidensin Lumin yksinoloharjoituksia puoleen tuntiin. Jätin sen kotiin rustoluun kanssa. Keittiön oven eteen laitoin varmuuden vuoksi lipaston, ettei se oppisi menemään sinne poissaollessani. Takaisin tultuani Lumi ei vilkaissutkaan, vaan oli samassa paikassa luutaan kaluten vielä toisen mokoman.
Huomenna kipaisen sitten sillä välin apteekkiin hakemaan matolääkettä.

Vierellä kulkeminen on uusin harjoiteltu asia. Toivon siitä olevan hyötyä ohittamistilanteissa tulevaisuudessa.
Tänään kokeilimme myös "jäljestämistä". Laitoin Lumin odottamaan toiseen huoneeseen ja vedin jauhelihalla lattiaa pitkin hajujäljen ja jätin lihan palkkioksi jäljen päähän. Kovasti oli neiti innoissaan ja suorat jäljet löysi hienosta ja vähän mutkittelevat pienen harhailun jälkeen. Tulee ainakin pestyä lattioita tavallista useammin...

Hiiren kanssa Pappilan pihassa


Väsymys iski kesken jäällä leikin


Jäällä on kivaa =)
Kaikenlaista sattuu pienen kanssa. Haastavinta on ollut kodin vetovoiman voittaminen ja ihmisten ohittaminen huomiotta -joka on todellakin vielä alkutekijöissään.

Pääasiassa olemme onnistuneet välttämään tilanteet. Tai olen saanut pennun huomion itseeni sanomalla Tänne ja palkitsemalla ja jatkamalla eteenpäin (vapaana) ja Lumi on jatkanut minun seuraamistani.
Jos Lumi on kiinni se pysähtyy ja jää katsomaan takana tulevaa tai lähellä olevaa ihmistä. En ole vetänyt vaan olen pysähtynyt itsekin ja odottanut että Lumi kiinnittää minuun vähän huomiota ja palkinnut sen siitä ja usein tilanne on selvinnyt sillä. Toisaalta kiinni ollessa Lumi oppii minun pysähtyvän ja voi rauhassa huomioida muita kun tietää minun olevan vieressä.
Olen pitänyt Lumia mahdollisimman paljon irti, jotta se oppisi minun tarkkailun ja yleensä se pyyhältääkin hienosti perässäni ja tulee kutsuttaessa tai edellä kävellessä pysähtyy tarkastamaan, että olen tulossa samaan suuntaan.

Yksi päivä kävelimme äidille. Takaa tuli sauvakävelyryhmä ja Lumin koko huomio kiinnittyi heihin. Nostin sen syliin että pääsimme tien yli. Kun ryhmä lähti polkua pitkin eri suuntaan päästin Lumin vapaaksi ja ajattelin kävellä eteenpäin ikäänkuin koko ryhmää ei olisi minulle olemassa ja uskoin Lumin seuraavan. Se jäi istumaan ja katsomaan ryhmää. Jatkoin vain matkaa ja olin jo melko pitkällä. Lumi välillä katsoi minuun ja ajattelin mennä tien sivuun ikään kuin lähtisin pois näkyvistä. Arvelin Lumin tulevan ja kutsuin sitä, mutta se lähtikin seuraamaan ihmisjoukkoa ja juoksi heidän luokseen, enkä enää nähnyt sitä. Ihmiset olivat tietenkin ihastuksissaan ja silittivät ja ottivat Lumia syliin. Kun pääsin lähemmäs pyysin heitä laskemaan Lumin alas ja huusin tänne, jolloin Lumi tulikin ja kehuin sitä makupalojen kanssa. Loppumatkan se kipitti tiiviisti perässäni. Jäi kuitenkin vähän ikävä olo. Kasvattaja Tomi auttoi kuitenkin taas ymmärtämään pientä kertomalla, että koiralla on huono näkö, eikä juuri muistia, eikä se välttämättä tunnista ihmisiä kauempaa. Pentujen kanssa tulee vaikka minkälaisia juttuja. Aina ei itse muista tai huomaa sitä, miten koira reagoi, mitä näkee, kuulee tai haistaa, eikä mikä pelottaa.

Eilen oli muutenkin taas hyvin hidasta omasta pihapiiristä lähteminen ja vielä kiinni hihnassa ollessa (en uskaltanut päästää irti, jos se lähtisikin kotiin tai vieraiden ihmisten perään). Houkuttelujen ja odottelujen jälkeen nappasin Lumin syliin ja suunnistimme kohti järven rantaa. Jäällä olikin mukavaa. Ei stressaavia hajuja, vaan aukeaa pöllyävää lunta. Lumi intoutui leikkimään ja hyppimään niin, että lopulta oli niin väsynyt, että teki itselleen hankeen pesän ja kävi pitkäkseen. Hetki levättiin ja ei muuta kuin väsynyt huskytyttö syliin ja jatkoimme vajaan kilometrin verran Pappilan rantaan.

Pihasta lumi löysi jäätyneen päästäisen jonka kanssa oli kiva leikkiä )=
Sisällä Pappilassa Lumi oli hetken kuluttua kuin kotonaan ja isän kanssa juttelimme pitkät pätkät Lumin nukkuessa. Takaisin tulimme tietä pitkin hienosti taluttimessa ja loppumatkan jäätä pitkin. Muutamia hiihtäjiä meni kauempaa, mutta ne eivät juuri kiinnostaneet -liekö niitä huomannutkaan.

Kotona oli turhautunut olo, mitähän seuraavaksi tekisi. Voisi tietenkin siivota ja tehdä kotitehtäviä, mutta kun ei.... Päästäänköhän koskaan pihasta lähtemään ilman houkuttelua ja huijaamista... Oli niitä hetkiä jolloin tuntuu ettei mikään ala sujumaan ja että olemme kodin vankeja... ja silloin ei huomaa, miten hienosti asiat ovatkaan.

Harjoittelimme hiukan yksinoloa muutamaan otteeseen Lumin ollessa levollisena lepäämässä muttei kuitenkaan vielä unessa. Samassa paikassa se oli aina palatessani roskia viemästä. Täytyy ottaa yksinolot jokaisen päivän ohjelmaan vähitellen aikaa pidentäen.
Äiti tuli katsomaan ja lähdimme vielä illalla saattamaan häntä kotiinpäin. Ajattelin Lumin olevan niin väsynyt ettei se kovin pitkälle jaksaisi, mutta sepä kipitti vapaana perässämme ja kävelytiellä oli oikein vauhti päällä juostessamme ja leikkiessämme. Lopulta siinä kävikin niin, että jäimme äidille yöksi ja aamupäivällä hipsimme metsän kautta kotiin.

Eilen oli sutinaa kun Lumi tapasi ensimmäisen vähän pienemmän kaksijalkaisen ystävän.


Tänään neljä tuntia kurssilla ja sieltä kiireellä kotiin: "Kuinkahan kovaa ulinaa mummi on saanut kuunnella?" Kuva sen kertoo...
Huoli taisi olla sillä joka kurvasi autolla äkkiä kotiin eikä "ehtinyt" edes Ärrältä käydä pakettia noutamassa =)

Illalla otsalampun valossa kotiin ja Lumi vaikutti sen verran virkeältä, että harjoiteltiin vielä maahan menoa loistavin tuloksin. Lumi pysyi maassa vaikka hävisin hetkeksi jopa näkyvistä oven taakse.

Jos oikein tarkasti katsoo voi navetan nurkan takaa erottaa empivän pennun. Uskaltaisikohan tuonne katsomaan mitä ne siellä puuhaa...

... ja mummolan navetta olikin ihan ykköspaikka, paljon tilaa ja uusia juttuja. Sisällä ei enää lainkaan pelottanut vaan täysi tutkimus oli käynnissä.



Ja sitten taas kotona. Lumin turvapaikka isossa ihmeellisessä maailmassa. Kyllä täytyy sanoa ettei kerrostalo (4.krs) ole helpoin paikka koiranpennun kanssa. Ulosmeno on aina oma ohjelmanumero ja muiden asukkaiden rauha täytyy huomioida. Lumi on kyllä kiitettävän hiljainen, mutta ainahan sitä ääntä lähtee. Yöt nukkuu hyvin. Nukun edelleen samassa huoneessa tosin omassa sängyssä. En ole tohtinut vielä siirtyä toiseen makuuhuoneeseen. Lumi aina muutaman kerran yössä pyörähtää sänkyni vieressä ja tarkastaa että olen paikalla ja jatkaa sitten uniaan lattialla tai häkisssään. Toiseen makuuhuoneeseen siirryttäessä yöllä voisi kuulua naapureidenkin korviin pennun kutsuhuutoa.... Mistä löytyisi se vanha hirsitupa?
Yöllä Lumi pystyy jo pidättämään välillä pitkiäkin aikoja. Viime yönä jopa 7tuntia. Vahinkoja sattuu edelleen silloin tällöin, mutta lähes aina tarpeet tehdään ulos.

Tuttu pissapaikka on talon takana metsikössä, josta alkavat sitten retket aina pidemmälle ja pidemmälle. Täällä ovat myös kaatunut puunrunko, kiviä ja havuja, joiden alta kaivamalla saattaa löytyä jotain toisinaan jotain hyvääkin.

Pari päivää sitten saimme ensimmäisen vieraan kotiin kun Jaana tuli tervehtimään. Aluks Lumi ei edes huomannut uutta ihmistä. Sitten alkoikin huomion hakeminen ja kun huomiota ei irronnut koitettiin hampailla ottaa sukasta kiinni. Sitten maistui taas uni. Jaanalta sain ihana tsemppiä. Ja kun kaiken ei tarvitse mennä täydellisesti on kaikilla helpompaa. Minulla on pieni opettaja joka opettaa minulle isoja asioita =) Leppoisuutta, luottavaisuutta ja kärsivällistä asennetta.

Eilen veljeni perheineen vajaan kahden vuoden ikäisen poikansa kanssa tuli mummolaan Lumia tervehtimään. Hienostihan se meni, vaikka lapsen ja koiran eleet ovat välillä ristiriidassa ja aikuisen läsnäolo on välttämätöntä. Paljon uusia asioita ja kokemuksia joka päivä.

Vieraissa paikoissa kävellessämme Lumi kipittää ihan jaloissani kiinni -mitä en laita ollenkaan pahakseni =) Jos se menee edelle se pysähtyy välillä päästämään minut johtoon tai ainakin tarkistaa säännöllisesti, että suunta on sama. Tutuissa paikoissa on kynnys seurata samalla tavalla, kun turvallinen kotiovi on lähettyvillä ja vetää puoleensa.

Opetustuokiot ovat Lumin lemppareita. Tänne, istu ja maahan (yhä pidempään jaksaa odottaa ja toisaalta välillä innoissaan ei tiedä mitä pyydetään ja tarjoaa kaikki temput läpi). Uusimpana olemme alkaneet harjoitella "oma" käskyä, joka tarkoittaa kohteelle (tähän mennessä erilaisille pyyheliinoille) menemistä. Oli ilo katsella sitä intoa kun Lumi hoksasi mistä on kyse ja innoissaan oikein heittäytyi pyyhkeen päälle.
Kun hihnassa ollessa Lumi huomaa ihmisiä ja jää istuen katselemaan heitä, olen naksauttanut aina kun Lumin tarkkaavaisuus hetkeksikään on siirtyy minuun ja näin pääsemme yleensä taas hieman etenemään. Kaikkein helpoiten ihmisten huomioimatta jättäminen onnistuu vapaana, kun lisään vain vauhtia toiseen suuntaan, Lumen jäädessä katsomaan ja kohta se jo kipittääkin perässä ettei vaan kadota minua vieraassa ympäristössä. Kotipihalla tämä ei taida enää toimiakaan. Vähän olemme toistaiseksi ihmisiä kohdanneet ja yleensä sopivan välimatkan päästä.

Miten voikin vaihdella tuntemukset päivittäin ja hetkittäin pienen kanssa. Epäusko että meneekö kaikki niin kuin pitää ja tätäkö tämä sitten on: yöllä ulos, ärrältä pitää hakea paketti (en ole koskaan ajatellut että se voisi olla ongelma!) kaikki (lue: ajatukset) pyörii pennun ympärillä... Toisaalta asioita arvostaa ihan erilailla. Eilen oli hienoa päästä sählyyn, kun Lumi oli mummolassa (En ole koskaan ajatellut, että se voisi olla NIIN heinoa päästä pelaamaan!). Mutta kyllä kotimatkalla jalat kulki nopeaan ja ennen peliä piti tarkistaa onko puhelimessa viestiä. Mitähän se on sitten kun kyse on ihmislapsista =). Pientä eroahdistusta oli Lumilla (ja ehkä hieman myös emännällä). Takaisin tulin sen suurempaa numeroa tekemättä ja Lumikin vain kiipesi mummin syliin ja vähän vain vilkaisi.

Tänään Lumi kohtasi yllättäen kotioven nurkalla ensimmäisen vieraan ihmisen. Se kipitti luottavaisena ihastelevan naisen luokse. "Vieraisiin ihmisiin ja koiriin ei kiinnitetä huomiota... "oli iskostunut mieleeni. Selitin naiselle nopeasti mitä harjoittelemme. "Ymmärrän, mutta minä niin pidän koirista" -Niinpä, noinhan minäkin ajattelin vielä jonkin aikaa sitten... Lumi hyppi ja oli aivan ihastuksissaan. Naisen paijailu ja lepertely oli paljon kiinnostavampaa kuin poispäin kävelevä omistaja. Kyllähän Lumi sitten luokse tuli kun piti valita kahdesta erisuuntaan liikkuvasta ihmisestä toinen. Toivotin naisen tervetulleeksi meille kotiin pentua katsomaan. Taidan tosiaan saada kurjan maineen, kun pyydän ihmisiä jättämään tuon suloisen olennon huomiotta.

Tomin neuvoista olen todella kiitollinen. Minulla on pentu joka ei kiinnitä mitään huomiota syömisiini, kunnioittaa pientä estettä keittiön ovella, ottaa huomiota vastaan silloin kun sitä tarjoan ja tyytyy muuten (useimmiten) puuhailemaan omiaan.

Ja kiitos Susannalle jutustelutuokiosta. Nyt mennään taas luottavaisemmin mielin uusiin seikkailuihin.

On niin tärkeää pitää mielessä, että Lumi on vasta vauva joka opettelee uusia asioita -ja hyvin sen tekeekin =)

Talutinta ollaan käytetty tänään jo hieman kävelytiellä. Ihan hienosti se sujuu ensimmäisiksi kerroiksi. Pyrin kuitenkin välttämään sitä koska joudun aina itse pysähtymään Lumin pysähtyessä ja pentu ei opi tarkkailemaan minun liikkeitäni.
Pieni koiranalku jaksaa jo tarpoa pidempiakin matkoja ja välillä itsensä kokoisessa umpihangessa. Sen jälkeen maistuukin sitten uni.