Rekeilyä

Ida halusi koiravaljakon kyytiin. Koska reki ei sovellu kuljettamiseen käytiin pieni stigalenkki. Veljeni meni Corvetella ja Sällillä hivenen vauhdikkaammin. Taitaa jäädä viimeiseksi stigalenkiksi tässä muodossa. Vaikka koiria hymyilyttää, oli stiga yllättävän raskasta saada liikkeelle ja vetoasento ei ollut paras mahdollinen. Ida oli riemuissaan ja puolessa välissä koetti maanitella minua hyppäämään pois kyydistä, että pääsisi kovempaa.
Autolle tullessa Veljeni sekä Sälli ja corvette eivät olleetkaan siellä. Stigan jäljet jatkuivat vielä toiseen suuntaan. Olin vähän tuohtunut, meidän piti mennä vain pikkulenkki, koirilla on lepopäivä ja stiganveto -noh- ei ollut tarkoitettu treenimielessä. Juostiin perään ja siellä mutkan takana kauempana näkyikin veli stigan ja koirien kanssa. Ilmeisesti kääntymisessä oli ongelmia ja huusin kaukaa "Vasen takaisin". Hetken aikaa meni ennenkuin koirat reagoivat ja sieltä sitten viilettivät takaisin. Veljeni tarkoitus ei ollut jatkaa pidemmälle, mutta koirat eivät olleet reagoineet "Hei jätkät jäädääs tähän" käskyyn, vaan painaneet onnessaan auton ohi...

Stigalenkin päätteeksi käytiin vielä Tonttumetsässä joulupäivänkävelyllä ja sitten äidille laatikoiden ja herkkujen ääreen.

Jouluaattona tehtiin ensimmäinen rekiajelu. Joulurauhanjulistus alkoi juuri autoradiosta, lähtiessäni huristelemaan kohti ajopaikkaa. Yhtä juhlavalta se kuulosti ratintakaa kuunneltuna. 

Ajopaikka oli sama, johon jäätiin aatonaattona kiinni peräkärryn kanssa. Nyt peräkärry sai jäädä kotiin, kun reen sai auton katolle.

Melkoisesti jännitti. Mentiin metsätietä, jossa oli autonjäljistä muodostunut liukkaampi ura. Alkuun mentiin sellaista vauhtia, että apua! Laskeskelin etteivät koirat kuitenkaan kauaa jaksa mennä lujaa, kun viimeaikoina on tehty vain raskaampaa treeniä. Siitä huolimatta muutamaan kertaan roikuin pelkästä ohjauskaaresta. Polvisuojat ovat jo ostoslistalla... Mukavaa oli kuitenkin suurimmaksi osaksi. Matkaakin tuli vajaa 15km. Seuraavana päivänä joka jäsentä särki ja polvissa oli mustelmat. Pelkän kannen painaminen kiinni muovirasiaan tuntui lihaksissa -suurin osa aiheutui varmasti pelkästä jännityksestä.

Tapaninpäivän ajoissa ei ollut liukasta ja se oli oikein fiilistelylenkki. Aurinko kultasi matkaa ja teki metsästä satumaisen. Tomin valjakon peesissä matkaa taittui 17km. 

Ja tänään muutaman extralenkin jälkeen (selkokielellä: eksyin) matkaa taittui ennätykselliset 23km. Lumikin pinkoi kärjessä ensimmäiset 10km iloisesti laukaten vetäen välillä Sällinkin mukaansa. Ei siitä mitään kärkikoiraa ole tulossa, mutta sai fiilistellä siellä alkumatkan. Sen sijaan veljestänsä odotan aikanaan johtajaa. Surku juoksi Lumin jälkeen koko loppumatkan kärjessä, ensin Sällin ja sitten Corveten parina. Vaikka matka jo varmasti painoikin lopussa, niin hyvällä tempolla tultiin loppuun asti. Tänään ajettiin Lumin ja Surkun pisin matka koskaan. Josko sittenkin olisi mahdollisuuksia Jongunverran ajoihin 2x33km:n...

Jokaisen vetolenkin päätteeksi koirilla on sama kierimisrituaali, oli lunta tai ei.

Lumin kiimaoireet eivät ole loppuneet.

Peräkärrytreenit

Näin hellyttävän joulumuistamisen sain yhdeltä oppilaalta. Kaikki nimet on oikein, vaikka pursottaessa kirjaimet levisivätkin, mikä oli harmittanut tekijää.

Aatonaaton treenit päättyivät siihen, ettei auto peräkärryineen liikahtanut mihinkään. Irrotin peräkärryn ja sain auton lopulta liikkeelle. Peräkärryn oli sen sijaan hankalampi tapaus. Purin koirat ja mönkkärin kärrystä. Aikani tuloksetta ähellettyäni totesin homman mahdottomaksi. Seurasi tuumailutauko hangessa istuen: Lähin maatalo ei muistaakseni ollut kovin kaukana -toisaalta nyt on aatonaatto ja kaikilla jouluvamistelut kiireimmillään. Jättäisikö vain peräkärryn siihen? 

Sitten se tapahtui -älynväläys- ympärillä pörrää koko ajan neljä VETOkoiraa. Äkkiä liinat kiinni kärryyn ja koirat uudelleen valjaisiin. Itse valmiusasemiin tuuppamaan kärryn takaa: "Mennään!" ja kärryhän alkoi liikkua, ensin kovin hitaasti kinoksen yli ja sitten... "Seiis!!" Mitäköhän olisivat tienvarren talosta tuumanneet, kun kyseinen ajokalusto olisi huristellut pitkin kylänraittia. Kääntö auton perään onnistui vielä kuin täydellisessä opetusvideossa. Olin huippu iloinen. Täynnä kiitollisuutta tarjoilin jäiset Saarioisten pitsapalat vetotiimille.

Lumista ei ota selvää

Lumi oli sitä mieltä, että se omistaa hirvenpään, vaikka kävisikin välillä muualla - Surku esitti eriävän mielipiteensä, josta Lumilla muistona kauneuspilkut silmäkulmassa.

Lumin tilanne on kyllä ihan outo. Edellisenä perjantaina tilanne näytti tosiaan muuttuneen, niin etteivät pojat olleet enää nuolemassa ja napsuttamassa pissoja. Se jäi kokonaan pois ja merkkasivat vain pienesti Lumin pissan päälle. Siitä pari päivää, niin alkoi urosten välillä taas jäykistely. Tarhassa Lumi veti häntää sivuun Sällille ja meno oli rauhattomampaa kuin normaalisti. Sitä kesti muutaman päivän ja pissatkin kiinnostivat taas. Tällä hetkellä urokset käyvät taas korkeintaan merkkaamassa Lumin pissat ja vähän nuuskuttamassa. Voi olla ettei toinen uros tule edes paikalle. Maanantaina piikistä tulee kuluneeksi 3vkoa ja kiimaoireiden piti kadota kahdessa viikossa. Katsellaan siis edelleen mihin suuntaan tilanne etenee.

Lunta on vielä hyvin niukasti ja toistaiseksi treenit kulkee vielä mönkijällä. Vauhti on tippunut, kun maa ei ole enää ihan paljas. Mielessä on kyllä käynyt ajatus, että ne on vaan tottuneet lönköttelyyn, eikä viitsi enää puristaa laukkaa. Pieni mahdollisuus olisi tiistaista eteenpäin päästä reellä. Se takaisi taas vähän lisää vauhtia ja parempia mahdollisuuksia tulevissa kisoissa.
Asla on ollut muutaman kerran vahvistuksena - viimeksi Heinolassa. Se olikin paikoin hurjaa menoa. Matkalla oli muutama alamäki, jossa vauhti kiihtyi jarruista huolimatta liian kovaksi ja alhaalla oli 90 mutka. Olin lopussa ihan likomärkä hiestä...
Tänään viidentenä koirana oli Wintry Turjake. Kyllä täytyy todeta, että on hieno koira. Vanhempikin uros jaksaa vielä vääntää niin, ettei paremmasta väliä.

Isla-ihanainen

Lunta ja sammalta, voiko vapaapäivältä enempää toivoa...

Sälli on usein alkanut ulvomisen, jos olen joskus ottanut kaksi koiraa lenkille ja se jää jonkun kanssa tarhaan. Se on aloittanut konsertin vasta, kun ollaan jo jonkun aikaa kävelty ja puuttuminen siihen on silloin mahdotonta. Naapurin ja kauko-ohjattavan suihkepannan avulla se on kuitenkin oppinut. Jos nyt otan vain osan koirista matkaan, on tarhassa hiljaista -ainakin toistaiseksi. Hyvä niin, sillä panta ei enää toimi ja naapurillekin suodaan joulurauha =)

Kiinnostus Lumiin laimenee

Sällikin osaa söpöstellä, vaikkei se sen toimenkuvaan kuulukaan.

Sällin tassut rajoittivat ajamista vajaan viikon verran. Torstaina tehtiin meille pitkä, 15km:n lenkki vesisateessa lumi- ja loskapeitteisillä teillä. Vauhti ei alun jälkeen päätä huimannut. Keskinopeudeksi tuli 11.5km/h. Sitkeästi kuitenkin päästiin etenemään. Onneksi oma trackeri toimi tällä kertaa koko ajan. Olin piirtänyt kartankin, mutta se oli jossain pysähdyksessä tippunut ja suuntavaistolla minua ei ole siunattu rahtuakaan. Jäi oikein hyvä mieli, kun pitkästä aikaa päästiin tekemään pidempi lenkki. Tehtiin tavallista enemmän käännöksiä ja ne sujuivat oikein mallikkaasti kaikki Sälliltä ja Corvettekaan ei aiheuttanut tällä kertaa minkäänlaista sählinkiä. Corvette saattaa joissain kohdin pyrkiä väen väkisin suuntaan mistä ollaan tultu, vaika käsky olisi toisin, mutta nyt meni kaikki nappiin.
 Voi tuntua nurinkuriselta, mutta muutaman kerran perusteella sanoisin, että Agikin sujuu suuremmalla innolla, kun takana on rankempi lenkki. Jos käyn torstaisin ajamassa niin suuntaan sieltä yleensä suoraan agitreeneihin. 
Seuraavana päivänä tehtiin lyhyt 5km:n lenkki. Edellinen päivä painoi vielä , etenkin, kun tosiasia on, että mönkijästä tulee heti raskaampi, kun alusta on märkä, pehmeä ja luminen. En usko koirien kunnon niin rajusti pudonneen viime aikoina.

Lauantaina kävin pitkästä aikaa agittamassa koiria Asikkalan kirkolla. Corvette on siinä ihan paras. Sen into on ihan käsinkosketeltavaa ja hellyyttävää; kypsässä iässä oleva koira koikkelehtii ja hyppelehtii ja on ihan innosta täpönä. Se on myös yllätyksekseni edistynyt Sälliä nopeammin, vaikka onkin niin kovin pehmeä. Putkiin se menee jo usein ilman apua esteen kautta hypäten, kun taas Sälli mieluummin edelleen kiertäisi.
Mukavaa oli kun kaikilla oli intoa. Useampi koira hetsaa hyvin toisiaan odottaessaan vuoroaan muutaman metrin päässä toisen suorituksesta. Toki toistoja vain muutama kerrallaan yhden kanssa, ei ne kuitenkaan paimenkoiria ole =) Neljä toistoa yleensä menee täydellä innolla, kun suoritukset ovat lyhyitä.

Lumin tilanteeseen ei näyttänyt tulevan muutosta. Se sai hormonipiikin reilu viikko sitten. Sen pitäisi lopettaa kiima kahden viikon aikana, jos se johtuu jostain sisälle jääneestä palasesta. Vasta perjantaina huomasin, että Lumin pissatessa Sälli ja Corvette eivät enää ryntääkään nuolemaan ja haistelemaan. Sälli tulee paikalle ja pissaa päälle mutta haisteleminen on jäänyt. Täytyy seurata katoaako sekin. Tiistaina tulee 2 viikkoa piikistä. On suuri helpotus, jos hajut häviävät -silloin syy on melko selvä ja jotain on tehtävissä.

Lauantaina tuli lunta ja käytiin vitosen valjakolla heittämässä kympin lenkki. Asla oli vahvistuksena ja oikein hyvä niin. Kyllä se mönkijä alkaa käydä näillä keleillä liian raskaaksi vauhdikkaampiin lenkkeihin. Nyt kun tulisi vielä sen verran lunta, että päästäisiin reellä tai sitten vain kömmitään lisää voimaa ja vauhti jää vähemmälle. Sen verran lumi ja sen alla pehmeä maa teki taas vastusta ettei viidelläkään päästy ihan ajattelemaani vauhtia. Sälli meni yksin keulilla ja hyvin menikin. Alussa sen sijaan oli roimasti parantamisen varaa. Corvette sekosi täysin, kun Asla takana piti omaa elämäänsä. Aslan sain rauhoittumaan omalla määrätietoisuudella ja olemalla kylmän rauhallinen. Corveten kanssa kiehahti itselläkin ja se ei tietysti koskaan toimi. Viimein koitti kuitenkin se hetki, että kaikki omat olivat maassa ja odottivat rauhassa lähtökäskyn.

Huviajoa

Suurin osa kuvista Johanneksen ottamia. Ei tarvinne erikseen mainita mitkä.

Olen päässyt vähän aikaa ajamaan kaikilla neljällä koiralla. Sällin tassut halkeilivat lauantain treenissä sen verran, että ontui tänä aamuna. Nopeaan kuitenkin varmaan paranee. Otin sen sisään ja laitoin pihkavoidetta. Päivällä ei enää ontunut. Parin päivän treenit jäävät nyt kuitenkin väliin. Siksipä suunnitellun pidemän mönkkäritreenin sijaan suunnattiin veljen perheen kanssa Uusmyllyn kauniille laavulle. Pakkasin autoon koirien lisäksi kikkarin:

Lumin ja Surkun kanssa ajoin kauhusta kankeana ensimmäisen pätkän lumisella tiellä -ja päätin etten enää aja Corvettea...

Corvette pääsi kuin pääsikin ajamaan veljeni ansioista

Se ei ollut kuitenkaan vielä tarpeeksi vauhdikasta, joten...

...uudelleen menoksi

Viimeinen mutka

Hymyillen loppuun asti

Oli hauskaa välillä ajella vain ihan huviajoa. Tai no... Omasta ajostani en nauttinut, mutta Johanneksen menoa katsellessa tuntui siistiltä. Kun ei pelkää, niin uskaltaa mennä ja nauttia ja kaatuminenkin oli vain pieni rento muksahdus eikä rautakangen katkeaminen. Niin toivon että löydän vähitellen vauhdin hurman. Siihen voi mennä tovi aikaa. Myönnän, että minua hirvitti jo viikolla pelkästään istua Tomin mönkijän kyydissä...

Pitäisi useammin tehdä laavuretkiä ajon yhteydessä. Evästauko tulilla ja lopuksi pieni patikointi ikimetsässä, jossa sielu todella lepää. Puro solisee kivien välissä ja kuopissa, sammaloituneita puunrunkoja, onkaloita, rauhaa ja hiljaisuutta. "Tonttujen koloja", sanoi Elias ja tonttumetsä se tosiaan olikin. Elias muisti myös huolehtia koirista ja varoitti sinne tänne innoissaan hyppiviä koiria näkemistään isoista kuopista.

Lumi sai tiistaina hormonipiikin, jonka pitäisi lopettaa kiima kahden viikon sisällä. Samalla siis alkoi 6kk:n kilpailukielto.

Corveten silmiin voi oikeasti eksyä