Kuistin runko edistyy nyt hyvää vauhtia.

Jos kaikki menee oikein nappiin, niin ehkä juuri koulun alkuun mennessä meillä on juokseva vesi. Onneksi on ollut muutama kuuma päivä, jolloin Lumikin on mielellään vain makoillut kuumimman ajan. Aamulenkin jälkeen seuraava oikea lenkki on ehditty tehdä vasta iltapuolella.

Painostavan kuuma alkaa iltaa myöten vähitellen helpottaa ja viileä Päijänteen vesi vilvoittaa

Kissa valjaissa omistajansa kanssa pysähtyi aidan toiselle puolen jutustelemaan. Lumi oli hyvin kiinnostunut ja tarkkaavainen. Pitkän aikaa se istui ja katsoi ja sitten kontrolli petti. Lumi syöksyi portin aukolle tiukasta kiellosta huolimatta ja suoraan kissan luo, jonka omistaja nappasi syliinsä (Olisi tullut Lumille eläinlääkärireissu omistajan mukaan jos kissa olisi pääsyt siihen käsiksi). Menin tietenkin heti perään ja annoin kuulua, että tällainen peli ei vetele. Lumi tulikin nöyränä luo, eikä enää tehnyt elettäkään kissaa kohti joka oli taas maassa. Juttelimme vielä hyvän tovin. Lumi makasi maassa hieman kauempana. Menin silittämään kissaa ja tiesin Lumin pysyvän paikallaan (niin varmasti kuin pennusta voi koskaan tietää...). Lopulta kissa omistajineen käveli ohitsemme ja Lumi ei tehnyt enää pienintäkään elettä siihen suuntaa, vaan oli päinvastoin helpottuneen oloinen kun menimme takaisin kotiin. Hieno opetus, mutta muisti on vielä valitettavan lyhyt. Veikkaan, että sama voisi toistua uudelleen jossain toisessa paikassa.

Aikaisilla aamulenkeillämme olemme nähneet vaskitsoita nyt kahtena peräkkäisienä kertana. Lumi huomasi niistä vain yhden. Se kiemurteli jo villisti maassa Lumin pyöriessä ympärillä, ennen kuin huomasin mikä siinä on. Kielsin Lumia ja se ei koskenut siihen, vaikka moinen luikertelija kovasti kiinnosti. Kyiden kohtaamisilta Lumi on edelleenkin välttynyt, mikä on pienoinen ihme, kun tiedän kuinka paljon niitä Aurinkovuorella on. Toki se on yksi syy miksi teemme lenkkimme niin varhain. Kyyt eivät ole tulleet vielä metsän siimeksestä poluille paistattelemaan.

Miisan kanssa rannalla

Lumikin tuntui toidella nauttivan kahlailusta ja vedestä ja palasi sinne uudelleen ja uudelleen

katse viereselle rannalle, josta kuuluu ihmisten ja koirien ääntä

Aaltojahti

Lintuja....

Väsynyt työleiriläinen nukkumassa maalausjakkaran vieressä. Turkissa jo ensimmäiset maaliraidat...

Tänään maalasin koko päivän vuorilautoja. Välillä kävin järvessä pesemässä suurimmat tahrat iholta ja Lumi sai vilvoitella viileässä vedessä. Se kuitenkin sai osansa maalista ja niin kylillä käveli kaksi keltalaikullista olentoa. Lumin turkissa on ilmeisesti joku extrahyperkalvo, joka puhdistaa kaiken lian alta aikayksikön. Koskaan en ole Lumia pessyt, eikä ole aikomusta sitä tehdäkään. Kuitenkin jopa mustikkapensaissa rypemisen jäljet ovat poissa seuraavaan päivään mennessä. Saa nähdä kuinka nopeasti maalitahrat lähtevät turkista. Niitä ehti tulla melkoinen määrä. Tarkoitus ei ollut muuttaa Lumin väritystä, mutta Lumi touhusi omiaan maalauspaikan vieressä ja suhahti muutamaan kertaan lautojen ali. Yritin niitä vähän järvessä hangata, mutta huomasin touhun turhaksi. Parasta antaa turkin hoitaa itse itsensä. Swipe tuotteiden kehittäjät voisivat olla hyvin kiinnostuneita huskyn turkista...

takaisin kotiin

Pohja täyttöä vaille valmis

Koskaan ei tiedä mitä uutta kivaa pihalta löytyy. Tällä kertaa uusi tähystyspaikka. Se on myös mainio paikka piilottaa vanhat luunjämät

Tarkkailuasemissa

Kaksi vaivaista harkkoriviä jäi näkyviin

 Päästiin viikon evakon jälkeen muuttamaan takaisin kotiin (kiitos äiti!). Tosin vielä päivän verran Lumi pääsee sisään ja ulos vain nostaen. Viimeinen pikkukaivuri -toivottavasti... kävi nostamassa hiekan kaivannon päälle. Sinne jäivät maan alle pois näkyvistä koko valtava projekti. Kaksi rekkalastillista heikkaa ja soraa sinne hujahti. Nyt on rungon pystytys jo hyvässä vauhdissa.


Kiitokseksi yöpaikasta äidillä Lumi oli käynyt yöllä tekemässä löysät perähuoneeseen, juuri toissapäivänä pestylle matolle. Koiran kannalta toki luonnollista tehdä tarpeensa mahdollisimman kauas. Lumi kun viettää suurimman osan ajastaan talon toisessa päässä. Olohuoneeseen ja makuuhuoneisiin on pääsy rajattu, että ne pysyvät siistimpinä...niinpä...

Sen verran on kiikkerä ja kapea luiska sisään, että sisään ja ulos siirtymiset hoituvat parin päivän ajan tähän malliin

 

 

 Tällä hetkellä olemme eläneet jo jonkin aikaa hiljaiseloa kaikenlaisen harjoittelun suhteen. Itse olen aika väsynyt ja saamaton siinä suhteessa Lumikaan ei näytä innosta hyppivän tokoliikkeitä tai vastaavia tehtäessä. Elokuussa alkaisi taas Kanavan koirakillan toko-kurssi. Vielä en ole saanut ilmoittautumista aikaiseksi, vaikka tarkoitus on ollut hyvä. Aamuisista pitkistä lenkeistä pidämme edelleen kiinni. Melkein päivittäin Lumi pääsee myös purkamaan leikkienergiaansa koiratuttujen kanssa. On se hyvä kun asutaan taajamassa eikä ihan metsän keskellä, niin koiraystäviä riittää ja se helpottaa aina iltapäivän ja illan lenkkeilyrupeamaa ja tarjoaa mukavaa seuraa Lumille ja minulle. Eilen Ella tuli emäntineen hakemaan meitä kanavalle leikki ja uimatuokiolle, kun pihassa oli ensin telmitty hyvä tovi. Tänään tulimme juuri parin tunnin metsälenkiltä Unnan kanssa. Väsynyt viimeiseen asti juossut koira ja tyytyväinen emäntä valmiita unille.

Kaunokainen

 

 Lumi pitää kaikenlaisista marjoista. Mustikat, vadelmat, viinimarjat ja mansikat -kaikki maistuu. Ei kuitenkaan syö marjoja juuri ilman että itse pysähtyisin niitä poimimaan. Onneksi näin, saan itse päättää kuka syö viinimarjani, vadelmani ja mansikkani. Omenoitakin Lumi kävi jo innolla muuhkimassa ja hieman maistamassakin.

 Lumin magnetismiin perustuva punkkikarkotin näytti ensimmäisen kuukauden toimivan hyvin. Vain kaksi punkkia kykeni vastustamaan magneetin superkenttää. Liekö teho heikentynyt vai koko lätkä tehty hyväuskoisille myrkkykammoisille ihmisille, sillä nyt punkkeja löytyy turkista lähes päivittäin. Onneksi ne näkyy hyvin valkoisessa karvanlähdön jälkeisessä turkissa ja on helppo poistaa.

Vuodatus evakosta käsin

Lumi tarkkailemassa tähystyspaikaltaan mitä pihalla tapahtuu.

Tästä se alkaa....

 Torstai aamusta iltaan tehtiin massiivisia kaivintöitä monen henkilön voimin. Tavoitteena 8-9 neliöinen kuisti, johon sijoitetaan märkätilat. Jos nyt toivot lukevasi koirakuulumisia, voit lopettaa tähän. Tulossa on surkea vuodatus nykyrakentamisen ja määräysten järjettömyydestä. Enkä yritäkään olla ymmärtäväinen ja kirjoittaa kauniista. Kun V***aa, niin annetaan kaiken tulla ulos sellaisenaan. No ehkä Lumi liittyy tähän sen verran, että oli koko päivän touhuissa mukana. Lumi on tullut jo hyvin tutuksi kaikenlaisten kaivureiden ja koneiden kanssa ja nukkuu levollisesti koneen jyllätessä vieressä. Välillä käy tarkistamassa miten työt etenee ja löytyisikö joku hyvä kasa kaivettavaksi. 

Lumi  käpertyi kerälle ja sulki silmänsä tältä tragedialta

 Siis asiaan: talo on rakennettu 1930-luvun alussa ja perustettu ilman anturaa 10-30 cm:n syvyyteen ja muurattu perustus on pysynyt hyvänä 80 vuotta. Ihan muutama pienehkö halkeama muutamassa kohdin. Nyt sitten on pari kuukautta piirretty kaikenlaisia perustukisia ja kantavia rakenteita insinöörien toimesta, on rakenusluvat ja työnjohtajat valvomassa, että uusi kuisti tehdään varmasti oikein. 

Talon perustustason alapuolelle kaivettiin siis 70cm syvyinen kuoppa joka oli koko talon levyinen (kuistista tulee 3,7mx2,3m!), että saadaan tarvittava määrä eristystä alle ja sivuille. Siis kalliit 100mm finnfoamlevyt uuden soran päälle ja siihen päälle valettiin suoraan mitätön antura. 
Kyllä talovanhus huokaili ja ihmetteli, mitä oikein tapahtuu. No uusi osa ei varmasti tule liikahtamaan milliäkään ainakaan sen aikaa kun finnfoamlevy kestää anturan alla. Vanha talo sen sijaan on elänyt kokonaisuudesaan hieman vuodenaikojen mukaan. Mitä tapahtuu kun uusi liikkumaton osa on muurattu betonilla vanhaan kiinni? Saako talo ensi keväänä ensimmäisen kunnon halkeaman perustuksiin? Kysyin asiaa vastaavalta taholta ja minulle sanottiin, ettei huolta, muurataan vaan vanhaan kiinni... Jos ongelmia ilmenee voi koko talon ympäri kaivaa myös eristeet (1,8m:n leveydelle), jotka tulisi myös asenta rossipohjan alle... H***ti!!!! kun olisi saanut tehdä sen mukaan mikä on todistettavasti toiminut moitteettomasti vuosikymmeniä ja kaivaa käsin muutaman kuopan kulmiin, johon valaa anturat ja sitten muurata harkoista seinämä tiukan maan päälle. Koko pytinki olisi varmasti jo valmis ja mitään riskejä vanhaan taloon nähden ei olisi. Kustannuksetkin olisivat mitättömät. Nyt täytyy olla kaikenmaailman asiantuntijoiden kalliit suunnitelmat, joilla varmistetaan, ettei kukaan vain joudu vastuuseen siitä, että kuisti missään olosuhteissa liikkuisi ja tehdään bunkkerinkestävät perustukset, mutta ei huomioida lainkaan kokonaisuutta. 

Mitkä ovat vaihtoehdot: 
1. Jättää ilmoittamatta ja hakematta koko rakennuslupaa ja tehdä vain vanhan rakennustavan mukaan 
2. Luopua koko hankkeesta ja sijoittaa märkätilat vanhaan rakennukseen, johon ei koskaan ole tullut vettä ja jossa ei ole neliötäkään ylimääräistä tilaa.
Kyseessä on varmaan eristefirmojen salaliitto, jolla huijataan kansaa uskomaan, että mitä massiivisemmat (ja kalliimmat) järjestelyt, sitä parempi ja kestävämpi... On kaikenmaailman korkeasti kouluttua ja palkattua asiantuntijaa, joka huomioi vain määräykset ja oman kapean näkökulmansa. Ainoa oikeasti järkevä kohtaamani on ollut perinnerakennuksiin perehtynyt kirvesmiesystäväni. Ja tietenkin raamattuni: Panu Kailan Talotohtori. Kyllä olen kuullut vaikka minkälaista neuvoa, joista esimerkkinä levittää rossipohjan alle muovi, ettei kosteus pääse maasta!!!! Veikkaan, että vanha osa on pystyssä vielä vähintään samanajan kuin uusi kuisti, ellei tämä uuden osa aiheuta peruuttamattomia vahinkoja vanhassa. Meillä on vielä pystyssä toistasataa vuotta vanhoja hirsirakennuksia, joista on pidetty asiaankuuluva huoli. Montakohan nykymääräysten mukaan tehtyä rakennusta komeilee käyttökunnossa vielä 2100-luvulla? Kyllä 13 tuntisen päivän päätteeksi olin väsynyt, vihainen ja turhautunut ja kyyneliltäkään ei vältytty. Olen pahoillani kaikille teille, jotka poikkesitte tuona päivänä katsomaan mitä työmaalle kuuluu, oli aika viileä kohtelu... Minähän tähän kaikkeen olen ryhtynyt ja luottanut, että tehdään tämä osa niin kuin asiaan kuuluu... Liian myöhäistä rutista, mutta ehkä joku toinen osaa olla viisaampi ja olla kulkematta samoja jalanjäkiä.

Sen verran syvä kaivanto tehtiin, että kotiin ei ole asiaa viikkoon, joten majailemme toistaiseksi äidin luona.

  

Kun osaisikin suhtautua näin leppoisalla asenteella  kaikkeen tähän.

  

Näistä lehtikuusesta tehdyistä portinpylväistä olen iloinen  =)  Ehkäpä porttikin saadaan asennettua paikoilleen  kohtapuoliin

Äidin luona evakossa

Mustikan jämiä..nam!

 Yskää ei ole ollut sen yhden kohtauksen jälkeen lainkaan. Ei ole myöskään Ellillä, jonka kanssa olemme olleet tekemisissä, ollut mitään oireita. Vielä kuitenkin himmaillaan toisten koirien suhteen torstaihin asti, jolloin kahden viikon varoaika on täynnä.
Lumin kanssa on hyvin helppoa nykyään melkein missä vain. Edelleen suurin hallinnan puute on jänisten kanssa. Viimeksi toissapäivänä lähti kentällä perään. Tuli kuitenkin hyvin pian juoksujalkaa takaisin ja seuraavat kaksi pupua sai kyllä Lumin huomion, mutta perään ei enää yrittänyt. Ei siis vielä hallinnassa noissa tilanteissa, mutta edistymiseen olen silti tyytyväinen. Ja ehdoton tavoite on, että tulevaisuudessa tuokin asia saadaan hallintaan. 

Valitsin taas kuumimman paikan koko talossa...

 Kennelyskä??? vai luulosairaus =))) = tuloksena energiaa pursuava pentu.
Torstaina aamulenkillä Lumi juoksi itsensä läkähdyksiin pellolla ja sai sen jälkeen yskä ja kakomiskohtauksen. Väliin lepäsi maassa ja sitten alkoi taas uudelleen. Ihan kuin olisi luu juuttunut poikittain kurkkuun. Valkoista kuohaa oksensi muutaman kerran. Koko kohtaus kesti viitisen minuuttia ja sitten oltiin jo kuin ennekin ja kirmailtiin kotiin.
En olisi kiinnittänyt asiaan sen ihmeempää huomiota ellei pari viikkoa aiemmin minulle olisi mainittu muutamasta koirasta Vääksyssä joilla on kennelyskää. Itse en taudista mitään tiennyt, mutta kotona sitten netti auki ja asiasta ottamaan selkoa. Melko selkeästi kennelyskän oireiden kuvaus sopi Lumin kohtaukseen. Sen päivän Lumi sitten lepäilikin ihan omalaoitteisesti pitkälle iltapäivään. Saattoi toki olla myös ukkosta enteilevä ilmakin. Tuon jälkeen -eikä sitä ennen- ole yskimisä ja kakomisia ollut. Muutaman päivän pidin Lumia enemmän levossa lyhentämällä pitkiä aamulenkkejämme huomattavasti. Tuloksena oli vain energisempi pentu.... Koirakavereita emme ole tavanneet paitsi Elliä, jonka kanssa Lumi oli tekemisissä samana päivänä ja sitä ennen. Jos tauti siis olisi tarttuakseen se olisi sen jo tehnyt. Ellillä ei mitään oireita ole ollut.
Toisaalta en tiedä mistä sen olisimme saaneetkaan. Kellään meidän leikkikavereista ei tiettävästi ole yskää ja vieraita koiria emme koskaan haistele. Tiedä tuosta. Joka tapauksessa kaksi viikkoa yskimisestä menee nyt erossa monista koirakavereista -ihan varmuuden vuoksi. Lenkit teemme jo entiseen malliin, jos ja kun Lumi ei näytä väsymisen merkkejä

 

 

 Makupaloja annoin Lumille ennen aina ihan kaikesta. Usein minulle oli kahdenlaisia -pieniä kuivanappuloita ja jotain herkullisempaa. Nykyään kun kutsun Lumia nimeltä luokse se saa makupalan vain harvoin. Lisäksi monet muutkin ihan arkiset käskyt lenkillä, kuten "seis" ja "mennään" hoituvat ilman makupaloja. Tänne kutsun olen vielä pitänyt aina palkittuna. Se tapahtuukin huomattavasti nopeammin kuin "Lumi" kutsun verkkaisempi luoksetulo. Taka-ajatuksena on josko joskus yrittäisimme tulosta (mölli)Tokossa ja silloin tarvitaan vauhdikasta luoksetuloa.Myös tietä ylittäessämme "sivulle" ja "vierellä", ovat vielä pienen bonuksen arvoisia =)

Pakko oli voittaa ahtaanpaikankammoni ja kömpiä talon alle. Aiemmin olin jo korkeammasta osasta poistanut irtonaisen puutavaran. Se oli vielä ihan ok, kun valoa tuli luukusta ja tilaa oli hieman enemmän liikkua. Nyt piti kuitenkin ryömiä pidemmällä sorkkaraudan ja vasaran kanssa irrottamaan muurin puisia valumuotteja jotka johtiuvat maasta alapohjaan. Osa oli jo lahonnut huolestuttavasti. Kyllä vähän hirvitti kun ei mahtunut edes päätä nostamaan. Tännekö minä sitten jään. Talo romahtaa. Happi loppuu. Litistyn ja en saa ilmaa... Silloin tunsin kostean kuonon tökkäävän naamaani. Lumi oli ryöminyt perässäni talon alle. Kyllä alkoi hymyilyttää ja tuntui heti paremmalta, kun oli joku seurana. Ehkä tämä ei kuolemanvakavaa touhua olekaan. Lumi ei tuntunut olevan tippaakaan peloissaan. Päinvastoin, se tuntui nauttivan ryömimällä kaikkein ahtaimmissa paikoissa. Huomenna sitten jatketaan. Ehkäpä vähän vähemmän peläten ja vähän vielä pidemmälle.

 

Täällä on jännää !

Aikas pitkäksi venyn, jos on tarvis

Valoa näkyvissä

 

Haiseeko home? -Ei lainkaan, mutta riskejä on. Puuaines äkkiä pois talon alta

Kaikenlaisia rakenteita sitä talon alle onkaan aikojen saatossa laitettu. Pystyssä pysyy ja kuivaa on kun on saatu luukut auki ja kunnon tuuletus. Seurata pitää kyllä vuosittain.

.