Harjoitusta, harjoitusta

Eilen illalla oli eka yhteenotto. Surku oli käsittääkseni laukaiseva osapuoli. Sällillä oli luu ja se oli ilmoittanut muille kevyellä urinalla ettei kaipaa jakajia. Kun menin sisälle alkoi kuulua mekastusta. Surku ja Sälli siellä olivat toistensa kimpussa. Sällin kovia kokeneet korvat saivat uuden vekin ja verta tuli hetken runsaasti. Surku ei saanut tietääkseni kunnon osumaa -eihän Sällillä ole edes toista kulmahammasta juuri enää jäljellä. 
Surku väisti sen jälkeen, mutta ei ollut ihan nöyränkään oloinen. Puhdistin korvan ja se siitä. Surku makoili loppuillan kopin katolla ja jos se alkoi tehdä lähtöä, Sälli ilmoitti sille tarhan toisesta päästä ettei tarvi liikkua. Siksi illaksi Sälli unohti ramppaamisen ja kotikaipuun kokonaan, kun sillä oli muuta puuhaa. Koko tämän päivän se oli jo tarhassa vapaana ollessaankin huomattavasti levollisempi kuin aiemmin. Kyllä se muutaman kierroksen teki silloin tällöin, mutta suurimmaksi osaksi vain makaili rennosti tai touhusi muiden kanssa.

Olen pitänyt Sälliä jo pihassa irti. Eiliseen asti se on ollut aina kiinni. Heti tarhan ovella laitoin sen flexiin, vaikka oltaisiin siirrytty vain portille tai ruokakupille. Nyt se kulkee pihalla muiden kanssa ilman hihnaa, muttei ilman valvontaa. Senpä takia Sälli on saanut jo pari lyhyttä sisävisiittiä, kun sisältä onkin pitänyt hakea vielä kakkapussit tms...

Kontaktin Sälli pitää käytännössä koko ajan. Lenkillä jos pysähdyn odottamaan tienylitystä Sälli siirtyy automaattisesti taakseni odottamaan, vaikka olisi ollut vierellä. Muut kolme napottavat siinä mihin sattuivat jäämään. Kun taas annan luvan tulla pihaportista sisään, Sälli kiertää aina minun takaa.

Ajan myötä sitä näköjään unohtaa mitä on joskus ollut. Selasin vanhoja tekstejäni Corveten tuloajoilta ja niihin verrattuna kaikki on sujunut kovin vaivattomasti. Autosta, portista, tarhasta, mistä vaan rynniminen oli enemmän sääntö. Hihnassa kulkeminen vaati paljon kärsivällisyyttä. Miten olen voinutkin unohtaa senkin kerran kun kikkarilenkille lähtö kesti kauemmin kuin itse lenkki. Corvette ei meinannut pysyä millään maassa. Lukuisten vääntöjen jälkeen pääsin kikkarille asti. Sitten tuntui tulevan ihan ylivoimanén kohta. Nosteassani kikkarin maasta ylös ja liinojen heilahtaessa oli Corvette aina ylhäällä. En voi kun onnitella itseäni, että jaksoin loppuun asti. Seuraavilla kerroilla se oli jo helppoa kuin heinänteko tuohon verrattuna.

Tarhasta ulostuloa maassa rauhassa odottaen olen harjoituttanut koirien kanssa. Samoin muita hillintäharjoitteita -kuten herkun ottoa vasta luvan saatua. Ne eivät ole aina sujuneet ihan niin kuin olisi tarkoitus -eikä se ole aina Sälli joka sählää. Ensimmäisellä kerralla Corvette söi lihansa ennen lupaa ja komentaessani sitä ehti Surku sillä välin hotkaista omansa... Lumi ja Sälli odottivat lupaan asti. 
Kaikille omille koirilleni on uutta, että niiden oletetaan pysyvän maassa jo kun lähestyn tarhaa. Maasta saattaa nousta ennen aikojaan Sällin lisäksi Corvette tai Surku. Lumi ei koskaan.   
Päätin kuvata kaiken tämänhetkisen keskeneräisyyden  videolle,  jotta voin sitten joskus katsoa mihin on päästy. Koirat eivät ilmeisesti halunneet joutua julkisesti nolatuiksi, joten sen sijaan että olisin saanut ihan autenttisen "tässä tilanteessa ollaan nyt"-videon, kaikki menikin jotakuinkin putkeen. 
Vain viimeinen tarhaanmenopätkä piti ottaa uusiksi, kun se ei olisi sopinut muuhun =) Kaikkia ei olisi heti hotsittanut palata samantien takaisin...

Ensimmäistä viikkoa Sällin seurassa

Ei Sälliä luut kiinnostaneet. Niiden omistaminen kyllä...

Corveten ja Sällin välillä ei ole ollut mitään. Corvette on väistänyt suosiolla ja Sälli on uusi laumanvaltias. Edes minkäänmoisia jäykistelyjä en ole huomannut missään vaiheessa. Ne makailee tassut tassuja vasten ilman jänniteitä tarhassa. Surku sen sijaan alkuun aavistuksenomaisesti jäykisteli tarhassa, jos osasi tarkkaan katsoa. Sälli ei sitä noteerannut millään lailla. Lumi on ollut koko ajan pelkästään tyytyväisen oloinen. Sälli ei ole kertaakaan murissut saatika näyttänyt hampaitaan (no okei, kerran se kertoi matalalla äänellä muille, että omistaa luut vaikkei niitä syökään). Se on yksinkertaisesti olemuksellaan ottanut paikkansa suvereenisti haltuun.

 

Sälli on tarhassa ketjussa aina kun en ole koko ajan seuraamassa. Vaikka ketju estääkin sen liikkumista, ei muiden koirien mielessäkään näytä käyneen tilanteen hyväksikäyttäminen. Ketjussa se on lähes aina rauhakseen. Näkee kuitenkin, että sillä on ollut jotain hukassa. Irrallaan se kiertelee tarhaa ja on levottoman oloinen. Käy makuulle ja lähtee kohta taas liikkeelle. Huutanut se ei ole kertaakaan, joskus kevyesti vinkuu. Eilen illalla Sälli jopa haastoi Lumia ja Surkua leikkiin. Lumi ja Surku kyllä painivat tarhassa, mutta en ole koskaan nähnyt niiden jahtaavan siellä juosten toisiaan. Sällin leikkiin kutsua seurasi kaivuupuuhien totaalinen keskeytys ja vähän epätietoinen kehon asento. Mitäs nyt kun toinen vetää tarhaa ympäri ja pyytää mukaan. Siinä kaksikko katseli Sälliä hieman hämillään arvaamatta kuitenkaan lähteä mukaan.

Pehmeä puulaituri ja pitsan tuoksu. Sen Sälli muistaisi lauantai-illan vierailusta satamassa. Mikä haitari? Mitkä ihmiset?

Niin kun olin valmistautunu opettamaan Sällin hihnassa kulkemiseen ja taajamaelämään. Sälli nauraisi viiksikarvoihinsa, jos olisi tiennyt ajatukseni. Hihnassa se kulkee jopa paremmin kuin omat ja Vääksyn kesäruuhkat eivät hetkauta sitä mihinkään suuntaan. Se liikkuu rennosti missä tahansa ollaankaan kuljettu ja mitä tahansa on tullutkin vastaan. Toista se oli Corveten kanssa, sillä meni aikansa tottua kaikenlaiseen menoon. Jopa yksittäinen ihminen tai pyörä sai sen reagoimaan. Surkukin oli aikanaan ihmeissään suuressa maailmassa, vaikka ne kummatkin tulivat hiljaisina syys- ja kevättalven kuukausina.

Puunhakureissulla Pappilassa.

Maltti ei ole Sällin valtti. Se menee kyllä maahan, mutta siellä pysyminen on eri juttu. Etenkin jos jotain mukavaa ja kiihdyttävää on odotettavissa, kuten tarhasta poispääsy. Se on tarhassa ketjussa ja kun lähestyn tarhaa se menee maahan, kun olen vähän lähempänä se ponkaisee ylös. Uudella yrityksellä se nipinnapin pysyy maassa, mutta onnistuu ryömimään ja pyörimään mahallaan.... Taas uusi yritys. Se pysyy kunnes aukaisen tarhan lukot... Vielä kerran. Lähestyn tarhaa, avaan lukot ja pääsen Sällin viereen, jossa se pinnistelee viimeisillä tahdonvoimillaan maassa. Siten sen maltti pettää... Kaikki alusta. Tällä kertaa saan otettua rauhassa sen kummastakin pannasta lukon auki ja käveltyä takaisin tarhan ovelle ja sieltä ulos ja Sälli pysyy! Sitten vapautus. Pelkkä komentaminen takaisin maahan toimii myös, mutta jotenkin tuntuu tehokkaammalta, että ylös noustessa, koko homma alkaakin ihan alusta.
Onneksi on kesäloma eikä mihinkään kiire =)

Sälli on kuin ne töissä kohtaamani pojanviikarit vuosien saatossa. Ne joiden kanssa sattui ja tapahtui, joiden kanssa väännettiin asioita eikä menty aina helpoimman kautta. Ne jotka menivät pilke silmäkulmassa sattumuksesta toiseen, eikä kolhuja (ja ohjeita aina) muisteltu. Jokaisen niistä pojista olisin voinut viedä koska tahansa kotiin ja vieläkin niitä muistelen lämmöllä.

Metsässä olen käynyt aamulla varhain hölkällä parina aamuna -silloin kun olen jaksanut herätä. Pidän ne kaikki hihnassa ja ihan hyvin sujuu hölkkäkin niin. Joku eläin oli ilmeisesti kulkenut tuoreeltaan pururataa pitkin ja haju sai kaikki kuonot täpinöihin. Sällin kanssa siinä testattiin kuuntelemista. Ei se kiskonomaan alkanut, mutta meni sen verran kierroksille, ettei olisi malttanut kuunnella. Lopulta se luovutti.

Ennen loman loppua haaveilen vielä uudesta telttayöpymisestä metsässä ja pienestä ajolenkistä yöllä. Se edellyttäisi yhtä viileämpää yötä...
Päivisin on ollut niin kuuma, että lenkillä olen käynyt vain aamuisin ja pienemmästi iltaisin. Päivällä vähän pihalla nappuloiden hakua, luita tms. +30 paikkeilla ovat lämpötilat seilanneet. Kyllä on koirille tosiaan tullut kunnon lepoloma ennen treenikauden alkua.

Ikkunasta tulee seurattua "salaa" paljonkin koirien touhuja

Tarhassa on nyt neljä sälliä. Piste.

Sälli

Nyt on yksi Sälli, kaksi vähän kainoa fania ja yksi joka mieluummin astuu hieman sivuun tai ottaa vain lunkisti. Tosin toinen kaino fani esitteli kotona kopinsuulla hampaitaan ja kuuluipa kurkustakin jonkun näköistä matalaa ääntelyä tarhan valtiaan kävellessä ohi. Tarhassa Sälli on kuitenkin ottanut tilan haltuun niin selkeästi ettei kellään liene todellista nokankoputtamista. Lumi vaikuttaa kaikkein onnellisimmalta Sällistä, niin kuin se oli Corvetestakin. Yksin elämänsä ensimmäiset 10kk kasvaneena se ottaa ilolla vastaan uudet laumanjäsenet -ainakin vanhemmat urokset =).

Leiripaikan läheisyydessä oli lehmien laidun. Kävellessä saattoi kuulla lehmänkellon kalinaa.

Kaksi yötä Evolla, uusi laumanjäsen ja kova helle on vienyt mehut niin, että tarhassa makaa neljä eläintä ihan muissa maailmoissa.
Mennään tiistaihin mistä kaikki alkoi. Sälli, Nordysak Atso-Aikasälli saapui Niemen Tomilta. Corvetella ja Sällillä on sama isä: Wintry Indian. Inkkari on myös Lumin ja Surkun isoisä. Tarkoitus oli heti Sällin saapuessa yöpyä kaksi yötä puolueettomalla maaperällä. Corvetella ja Sällillä on ikäeroa vain kuukauden verran. Sälli on kovempi koira, kun taas Corvette tullee jäämään alemmas laumajärjestyksessä. Jotta turhilta koitoksilta vältyttäisiin, telttailin kaksi yötä Evolla.
Sälli on Surkulle tuttu sen elämän ensimmäisen 10kk:n ajalta. Lumikin on sitä nähnyt useita kertoja ja Corvette kaksi kertaa ennen tiistaita.

Koirat pääsivät ensi alkuun juoksemaan hetken vapaana ja olivat kaikki riemuissaan. Evolla oli iso partiolaisten tapahtuma, mutta Tomin opastuksella löysin ihanan paikan ihan Evokeskuksen läheisyydestä. Siellä ei koko aikana liikkunut ristinsielua. Tulipaikka, puusuoja ja puucee sijaitsivat järven välittömässä läheisyydessä.
Saavuin sinne koirien kanssa illalla. Pystytin upouuden telttani ja viritin koirille reissuvaijerin, johon kiinnitin hihnat. Sälli sai olla kahlekuninkaana ketjulla puussa kiinni. Varmuuden vuoksi vielä kaksi pantaa ja lukkoa, ehkäisemään koti-ikävän sivuvaikutuksia.

Sällin varmuuslukot

En ole koskaan ollut koirien kanssa yötä taivasalla. Otin niille aluset mukaan, mikä vähän huvitti paikanpäällä: Taajamantyttö lähtee koirineen metsään ja koirillekin on peitot =) Toisaaalta muurahaiset eivät mielellään kiivenneet peiton päälle...

Leiripaikan "reissuketjussa"

Ihanan rauhallista ja idyllistä. Edes se, että alue oli täynnä isoja muurahaisia, ei haitannut. Kyllä kelpasi ja mieli lepäsi. Tässä se sitten kaikella todennäköisyydellä olisi kasassa, tuleva lauma. Vaikka kello oli jo paljon, en meinannut malttaa nukkumaan käydä. Uniaika jäikin hyvin vähäiseksi, koska tietenkin rekikoirilla ajetaan. Mönkijän olin viritellyt lähtövalmiiksi tielle. Tarkoitus oli yöllä testata olisiko sitä yhtään vakaampi ohjata, kun renkaita oli vakautettu. Ennen yhtä yöllä juotin koirat ja ennen neljää käytiin ajamassa pieni lenkki. Koska lämpötila oli silloinkin +14 astetta mentiin yhteensä vain 1.4km kaikkine pysähdyksineen.
Niitä tulikin matkalla muutamia parista syystä:
Ensimmäinen syy olivat kärkikoirat Corvette ja Sälli. Jo ensimmäinen oikealle käännös oli hankala, kun reitti näytti selkeämmin vievän vasemmalle. Joko Corvette ei tohtinut vetää Sälliä mukanaan tai sitten se(kään) ei ymmärtänyt. Kovin oli vaikeaa myös oikeassa laidassa pysyminen ja takaisin käännökset...Tuli kovin ikävä Surkua johdossa.
Toinen syy oli mönkijä, se oli parempi kuin aiemmin, mutta edelleen kovin epävakaa ajettava. Se lähteekin vielä kerran syynäykseen, josko siitä vielä ajettava tulisi. Muutoin meni kaikki hyvin ja koiratkaan eivät tehneet kuolemaa tuolla matkalla.

Ensimmäisen yön lenkki alkamassa

Seuraavana yönä ajoin uudelleen lenkin. Ilma oli kostea, vaikka lämpötila oli samat +14, joten mentiin vain 500m suuntaansa. Minulla on tällä hetkellä vain yksi toimiva kärkikoira ja se on Surku. Valjastin sen Sällin kanssa kärkeen. Jo ensimmäisessä käännöksessä Surku veti parinsa mukanaan. Melkolailla töitä Surku sai tehdä pitääkseen Sällin oikeassa laidassa, mutta kuuliaisesti se sinne aina suunnisti, vaikka sallikin Sällin vetää itsensä taas takaisin. Täyskäännöksissä ei Surkun kanssa ongelmaa. Viimeisessä risteyksessä se tohti jopa painaa Sälliä vasempaan. Ihana Surku! Tekisi mieli juoksuttaa sitä koko ajan kärjessä, mutta se taitaa olla sille vähän liikaa. Se on niin nuori ja nössi ja saisi tehdä koko ajan töitä pitääkseen ylempiarvoisen parinsa oikeassa reunassa ja viemällä käskyt sinne minne kuuluu. Silloin tällöin se saa käydä siellä näyttämässä mallia. Lumikin pitää reunan ja osaa käännökset, mutta ei se pyörästä voi kun todeta että ei mahda mitään, jos kärki vie.

Ensimmäisen aamun vetolenkin jälkeen puhelin pois päältä akun säästämiseksi. Mikä ihana levollisuus! Jaloittelin hetken koiria ja jatkoin vielä unia metsän rauhassa. Päivästä näytti tulevan oikein kaunis ja lämmin. Herättyäni ja aamupuuhien jälkeen otin koirat ja kierrettiin Evokeskuksen kautta muutaman kilometrin lenkki. Olin valmistautunut olemaan kärsivällinen ja opettamaan Sällille hihnakäytöstä. Sälli ei ole elämässään juuri talutinta nähnyt -voi olla että ainoa kerta on se, jolloin pissatin sen ennen Pekolan pakollisia... Kärsivällisyyttä ei tässä kohden tarvittu. Sälli käveli taluttimessa juuri niin kuin olin ajatellut sen opettaa. Taluttimessa en normaalitilanteessa laske koiria edelleni. Ne saavat kävellä sivulla tai takana miten lystäävät. Toki neljä hihnaa oli aina toisinaan solmussa, mutta se oli pientä. Sällillä oli vielä vähän isompi ja hankalampi flexi. Pidin sen siinä tarkoituksella, etten vahingossakaan erehdy laskemaan siitä irti.
Voisiko päivä enää täydellisemmin jatkua? Voisi: lenkin jälkeen uinti leiripaikalla ihon lämpöisessä vedessä. Seuraavaksi vanhat huussista löytyneet aikakauslehdet esiin ja auringonpaisteeseen kuivattelemaan.

Kuumin aika meni lueskellessa...

...ja kahlaillessa

Alkoi olla jo niin kuuma, että päätin uittaa myös koirat. Sälli selvästi rakastaa vettä. Jopa Corvettekin tuli veteen. Se ei ole aiemmin edes tassujaan kastanut vapaaehtoisesti. Nyt se kahlaili muiden mukana. Siihen tarvittiin alkuun muutama lihapulla ja Sällin into. Tunsin olevani paratiisissa. Voiko elämältä enempää toivoa =) Vähän keikkuvaa kuvaa kahluureisuulta: Todistettavasti jopa Corvette on kastellut tassunsa!

Mitähän illalla puuhaisi? Tarkistaessani puhelimesta kellon, järkytyin, ei ollutkaan myöhäinen iltapäivä, vaan kello tuli juuri ja juuri 12!
En tiedä päivän lämpötilaa, mutta veikkaan reilua 30 astetta. Alkoi olla tukalan kuuma, niin minulla kuin koirilla. Käytin koiria monen monta kertaa päivän aikan vedessä ja melkein samantien sieltä tullessa ne olivat jo kuivat ja kuumissaan. Onneksi maahan voi kaivaa viilentäviä monttuja. Olisi pitänyt itsekin pitänyt koettaa samaa. Kuumin hetki oli tuskaa kaikkialla muualla paitsi vedessä.

Sällin viilennysmonttu

Toisena iltana Sällissä alkoi näkymään vähän rauhattomuutta. Yöt menivät kuitenkin kumpikin rauhassa nukkuen. Kaikenkaikkiaan hyvin lunkisti Sälli on ottanut eron kotilaumastaan -ainakin toistaiseksi.

Teltan oviaukosta näin suoraan mitä koirat touhuavat

...ja nehän nukkuivat...

...tai pitivät muurahaisia ja itikoita loitolla

Voisi kuvitella ettei neljännen koiran saapuminen ole niin kumma juttu, kun niitä on ennestään jo kolme, mutta voin kertoa, että on se. Sälli on taas ihan omanlaisensa koira. Se on Tomin lauman kovin koira ja vähän sählä. Onneksi se on ollut Tomilla, joten se on tottunut järjestykseen ja kuuntelemaan. Siinä minulle oma haasteensa saada Sälli toimimaan. Siinä missä Corvette jo melkein laski alleen Sälli vain katselee, että "häh, olinko kuulevinani sinun sanovan jotain?" -jos edes huomaa mitään. Toisaalta Sälli on ainakin tähän mennessä ollut helpompi käsitellä kuin Corvette alkuun.

Ensimmäinen ilta kotona ja agitreeneissä antoi vähän osviittaa mitä on luvassa... Kylillä tein pienen pissakävelyn neljän kanssa ja tilanne oli Sällin osalta hieman toinen kuin Evon metsissä. Hajuja ja uutta kiinnostavaa oli paljon ja päätin etten neljän koiran kanssa ota enää flexiä hihnalenkeille. Sälli saa pinkin hihnan, jonka pidän tiukasti kädessä. 
Agitreeneissä oli tukalan kuuma ja otettiin enemmän tokomaisia hallintaharjoitteita. Lumilta ne sujuu, joten Sirpan ehdotuksesta otin Sällin. Paikalla oli juoksuinen narttu, jonka Sälli hyvinkin noteerasi. Muutoinkin minä olin lähinnä kärpäsen suhinaa sen korvissa koettaessani uskottavasti komentaa sitä. Maahan se meni väännön jälkeen, pysyi hetken ja ponkaisi ylös. Kotimatkalla pysäytin auton linja-autopysäkille ja palautin Sällin takaisin jalkatilaan, jossa se sitten ihme kyllä pysyi. Tiesin, että Sälli on kova ja vähän sählä ja minä en ole sille vielä juuri mitään, mutta se tuleekin haastamaan minua ihan eri tasolle, kun kuvittelin. 

Varma, rauhallinen, määrätietoinen ja periksiantamaton, niin olin psyykannut itseäni ennen koiran tuloa. Kotimatkalla tajusin, että sitä kaikkea vaaditaan enemmän kuin olen tiennyt itsessäni olevankaan. Samalla päätin, että tässä tulen onnistumaan. Periksi en anna, vaan nyt heti haastaviinkin tilanteisiin ja homma pikkuhiljaa toimimaan. Sälli toimii Tomin käsissä hienosti ja kuuliaisesti ja on tottunut olemaan nöyrä. Nyt minun pitää löytää lisää niitä itseltä puuttuvia palasia. 
Kotimatkalla soitin tuttavalleni saanko tulla koirien kanssa kulkemaan lammasaitauksen ohi. Nyt käytetään kaikki mahdolliset tilanteet hyväksi! Ensimmäinen haaste ei tullut lampaista, vaan autosta ulostulosta. Sälli ei käsittääkseni elämänsä aikana ole koskaan päässyt autosta ilman lupaa pois. Tänään se ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Se on autossa koko ajan hihnassa, joka on kiinni selkänojassa, joten pitkälle se ei päässyt. Kun se asia oli sillä erää kunnossa oli lampaiden vuoro. Otin jokaisen koiran erikseen. Kiersin ihan lammasaitauksen vierestä, jossa kaksi lammasta oli ihan kiinni verkossa. Muille koirille riitti kielto ja lampaita kohti ei enää pyritty. Katsoa kyllä sai, kunhan kiinnostus pysyi aisoissa. Arvaatte varmaan, että Sällin kohdalla ei selvitty ihan niin helpolla... Periksi se kuitenkin antoi ja kävelin lopulta housut aitaa hipoen ja lampaita kohti ei enää pyritty. 
Tullessani Lumin kanssa lampaiden luota Sälli ei maannut etupenkin jalkatilassa, vaan söi takapenkillä Frolicceja. Palautin sen takaisin. Heti kun auton ovi meni kiinni, oli se taas könyämässä takapenkille. Samantien tiukka kielto. Seuraavalla kerralla ehdin jo melkein talon nurkalle, kun sama toistui. Sain kiellettyä samantien. Vielä kerran se yritti, katsoi fiksuna koirana olenko jo mennyt ja sitten kuono kurkotti kohti takapenkkiä. Siihen se luovutti ja pysyi sen jälkeen jalkatilassa. 
Illalla kävelin vielä pienen hihnakävelyn sen kanssa kahden. Nyt se ei hötkyillyt enää lainkaan, vaan napotti nätisti perässä. Muistan kuinka Surku tullessaan olisi tykännyt jahdata variksia, sama oli Corvetella. Jostain syystä silti yllätyin kun Sälli päivällä kiskaisi flexissä varisten perään. Nyt olin varautunut siihen ja napakka kielto tuli jo siinä vaiheessa kun korvat höristyivät eteenpäin ja tuijotus alkoi.

Haaste on otettu vastaan ja Sällistä saan minäkin toivottavasti vielä hyvän koiran. Ihana Sälli, tervetuloa Vääksyyn <3

Surku hymyilee

Ensimmäisiä tunteja uudessa kotitarhassa

Surku kuvittelee vielä omistavansa kopin äänimerkeistä päätellen

Niin ja tuo piste otsikon lopussa tarkoittaa sitä, että lauma on nyt kasassa, jos Sälli tuli jäädäkseen. "Katsotaas vaan", ajattelee moni, mutta olen ihan vakavissani. 
Ja se viimeisin koira on tosiaan aika sälli, olen jo melkoisen myyty...

Viimeisiä hetkiä kolmen kanssa

Kärpänen...

Muutamana aamuna olen taas noussut varhain ja hölkötellyt metsässä lenkin. Sen jälkeen koirat tarhaan, aamutakki päällä pyörällä Päijänteen virkistäviin laineisiin. Ihanaa tuo aamu-uinti, suorastaan autuasta. Joka paikassa on vielä ihan hiljaista ja kuitenkin jo lämpimän valoisaa. Vaikka myöntää täytyy, ettei olisi huvittanut nousta niin aikaisin, niin kyllä se aina kannattaa. 6.30 olen sitten taas vapaa vaikka jatkamaan vaikkapa niitä keskeytyneitä unia.
Tänään hölköttelin viimeisen kerran aamusella kolmen koiran kanssa. Seuraavan kerran kotiin tullessa niitä on kokonainen valjakollinen. Kyllä taas on jännää aikaa uuden edessä...
Mönkijän ohjausta on nyt vakautettu. Ensi yönä ajatan koiria testiajon verran. Vielä on sitten aikaa tehdä säätöjä ennen kauden alkua, jos meno on yhtä holtitonta kuin aikaisemmilla kerroilla.

Hellepäivänä ei hötkyillä

...paitsi Surku

  

Siellä ne ovat vielä kolmistaan tarhassa

Surkun sujuvaa aksaa

Surku on siis lopettanut treenaamisen ja tehnyt epiksissä sen jälkeen kaksi hienoa suoritusta. Viimeksi P-Haun epiksissä se voitti maximöllit. Kisaajia maximölleissä oli vain kolme, mutta Surkun rata oli hyvä yhtä kaikki. Surkun hyvät suoritukset viime epiksissä kertonevat hyvin paljon siitä, miten oma olemus muuttuu, kun suoritus ei olekaan enää niin vakavaa. P-Haun radat videoina.
Lumin kanssa olin vähän myöhässä kolmannen esteen jälkeen ja Aan alku meni sähläykseksi.

P-haun mölli- ja kisaradat. Tuomarina Tomi Niemi

Osuipa eteen vielä yksi kuva agirodun huskyjen pukulkueesta

Ongella

Ida halusi samaan riviin koirien kanssa, vaikka vähän jännittikin

Viikonloppuna käytiin Hannun ja Idan kanssa joenvarressa ongella. Kalaa tuli ihan mukavasti. Koirat olivat mukana ja Lumi tiesi heti mistä on kyse. Kai se on joskus ollut onkireissulla mukana, vaikka en muistakaan koska. 

Koiriin ei voi luottaa silloin kun kala sätkii siiman päässä koukku suussa. Päätinpä huvikseni -kiinnisitomisen sijaan- kokeilla taktiikkaa joka toimikin. Piirsin maahan viivan ja kielsin koiria ylittämästä sitä. Siinä ne sitten napotti. Kun tuli särkikala annoin vuoronperään yhdelle luvan ylittää viivan ja hoidella kalan (joo, kaikki yritti alkuun tulla samaan aikaan). Lumi oli ainoa joka söi kalaa. Korvette tappoi kyllä napakasti ja tyytyi sitten kierimään kalan päällä. Surku-parka ei uskaltanut koskea sätkivään kalaan lainkaan. Se hyppi kalan ympärillä leuat naksuen, mutta osumaa ei uskaltanut ottaa. Vasta kun kala oli liikkumaton se tohti sitä tassulla koskea.

Taas nappasi!

 

Päätin, että agirotuun loppuu Surkun agireenaus. Joulusta asti olen sitä ajatellut, mutta mukana se on silti tähän asti roikkunut. Ilmoitin sen vielä Lumin kanssa Heinolan epiksiin. Ja kuinkas ollakaan, Surku teki sujuvan radan ja sijoittui nollatuloksella 3/15! Paikalla oli paljon koirakoita ja saatiin odotella hyvän aikaa omaa vuoroa. Rataa piti muutamassa kohtaa hieman pohtia, se ei ollut ihan suoraviivainen.
Lumikin meni ihan hyvin. Käänsin sen yhdelä esteellä liian myöhään ja se hyppäsi sen väärään suuntaan. Puomin ylösmenokontaktin se loikkasi myös yli. Surkun aika ei ollut tällä kertaa kuin sekunnin Lumia hitaampi. Lumi sijoittui 8/15.
Surku jättää siis treenamisen ja siirtyy pelkästään kisaamaan =) Meinaan ottaa sillekin vielä toistaiseksi kisalähtöjä ihan oman treenin vuoksi. Sitten kun Lumi oppii kepit ja koettaa kisaavien rataa saa Surku mennä möllirataa, niin ei tule niin pitkästyttävää odotusaikaa.

Oma mönkkäri

Voi kuinka iloiseksi tulin tästä kapistuksesta. Sitten se hymy hieman hyytyi, mutta löytynee taas...

Nyt  alkavat varusteet olla kasassa. Ajaessani hakemaan peräkärryn kanssa mönkkäriä käännyin väärässä risteyksessä ja jouduin peruuttamaan pienen kerrostalon pihassa. Aikani siinä väkerrettyäni paikalle tuli kaksi pikkupoikaa ohjaamaan, viittelöiden selkeästi koska tilaa vielä oli ja koska piti pysähtyä. Lopulta paikalle saapui vielä heidän isänsä ja sain kuin sainkin peräkärryn kääntymään irrottamatta sitä. Sitä en kehdannut katsoa montako silmäparia ikkunoista seurasi toimitusta.
Eräs oppilaani siistiä kärryä ja purki koneen pois. Koneen kanssa olisi painoa ollut 130kg oman +60 lisäksi. Purettuna mönkkärillä on painoa 90-100kg. En silti jaksanut yksin kammeta sitä peräkärryyn, vaan piti hakea naapuri avuksi. Olin ihan otettu uudesta vetovälineestä. Heti seuraavana yönä heräsin juottamaan koirat klo 0:30 ja 03:45 oltiin  lähtövalmiina Asikkalan kirkolla. Olin valinnut tasaisen reitin, koska koirat ovat kesälomalla, niitä on vain kolme ja vedettävä taakka normaalia raskaampi. Kaikki oli kohdillaan. Lämpötila +8, trackeri päällä, koirat odottamassa lähtölupaa. Vielä kamera käteen ja videokuvaus päälle. Tokihan kuvaisin ensimmäisen reilun 3km:n ajon omalla mönkkärillä alusta loppuun.
Sitten ei muuta kuin "Mennään!". Koirat hieman ponnistelivat ja mönkkäri nytkähti liikkeelle. "Apua!!! Tämähän lähtee käsistä!!" Kuvaaminen loppui hyvin pikaiseen ja tarrasin kaksin käsin kiinni ohjaustangosta. Ohjattavuus oli kaikkea muuta kuin vakaata ja kolme koiraa piti tasaisessa maastossa mönkkärin sen verran haipakassa vedossa, että jarruitta ei olisi selvitty. Täällä: Ensimmäisen lähdön 12 ensimmäistä sekuntia...
Sitten tulivat lehmälaitumet. Sarvipäät ensin hetken katselivat menoamme (kuin myös koirat niitä) sitten ne lähtivät juoksemaan kohti. Kaikenlaista kävi jo mielessä massan tullessa kohti, enkä ollut lainkaan varma pysäyttäisikö heppoinen aitalanka ne. Ei tullut mieleenkään pysähtyä korjaamaan Corvettea oikeaan reunaan, kun se kampesi joukkoa lehmien puolelle tietä ilmeisen kiinnostuneena. Lopulta sekin ymmärsi mitä "OIKEA REUNA!" tarkoittaa ja matka sai jatkua lehmien jäädessä katselemaan taakse.
Koirat menivät kaikki kivasti ja keskinopeudeksi tuli 16.5km/h alkuvalmisteluineen ja muutamine pysähdyksineen (kävin muistuttamassa Corvettelle mitä oikea reuna tarkoittaa). Vauhdikkaampaa menoa mitä kuvittelin ja koiriakin vasta kolme. Toki mentiin ihan tasaisella. Mönkkäri liikkuukin huomattavasti kevyemmin -painosta huolimatta- mitä olin kuvitellut. Kokenut harrastaja minulle sanoi, ettei konetta välttämättä kannata purkaa, kyllä se neljällä kulkee, mutta se tuntui niin mahdottoman raskaalta silloin... 

Seuraavana yönä lähdin uudelleen ajamaan. Tällä kertaa olin valinnut mäkisemmän maaston. Ensimmäiseen mäkeen koirat pysähtyivät. Seuraavat vähän lyhyemmät ja loivemmat menivät jo kannustusten saattelemina yhtäkyytiä. Alamäet olivat aika extremiä tuon mönkijän ohjattavuudella. Ilman jarruja ei oltaisi jyrkimmistä selvitty tietä pitkin. Ohjaus on todella hutera. Keskinopeudeksi 3.4km:n matkalla tuli 14.4km/h (pysähdys vain käännyttäessä).
Nyt mönkijä on takaisin varikolla, jossa parannetaan sen ohjattavuutta ja mahdollisesti lisätään painoa. Tulevat yöt ovatkin sen verran lämpöisiä, että ne pyhitetään ihan vain nukkumiselle (kunhan jalkapallon pronssi- ja kultapelit on saatu pelattua...)

Peräkärrykin on nyt isän pihassa odottamassa koppien rakennusta. Ostin sen lopulta uutena Puuilon verkkokaupasta -johon olen hyvin tyytyväinen. Peräkärryä hakiessa minua palveli vanhempi herrasmies. Tuli jostain syystä puhetta kärryn käyttötarkoituksesta ja siinä selvisi, että juttelin miehen kanssa, joka on -70, 80- ja vielä 90-luvun alussa ajanut kilpaa huskyilla ja ollut tuomarina rek- ja rekä- kokeissa. Omia huskyja hänellä ei ollut, vaan kilpaili lainakoirilla. Sen sijaan oman sakemanninsa kanssa menestystä oli tullut ihan korkealtakin tasolta koirahiihdossa (siihen aikaan sakemannien rakennekin antoi myöten liikkumiselle). Kalevi Vainion arveli olevan niitä "hänen aikalaisiaan", joka vielä on kuvioissa mukana.

Golfklubin pihalla anivarhain

Siskon kanssa oltiin viikonloppuna venesatamassa istumassa iltaa. Paikalla oli vanha tuttu, jolla oli saksanpaimenkoiranpentu jaloissaan.
Ira kysyi: "Kukas hän on?"
johon tuttavamme vastasi heti: "SE ei ole hän, SE on koira".
Peukutin kommentille ja heti perään kuulin itseni kysyvän: "Onko se tyttö vai poika? Öööö...siis uros vai narttu?"...  Turha esittää muuta mitä on, se tulee ilmi kuitenkin =)

Agirotu

 Elämäni ensimmäinen agirotu ja iso agilitytapahtuma oli sunnuntaina Turengissa. Kisat pyörivät samanaikaisesti neljällä radalla ja koirakoita puikkelehti joka puolella. Alkuun omat olivat vähän täpinöisssään kaikesta hälinästä ja ahtaassa tilassa koirien ohittelusta. Nopeasti siitä tokenivat kun samat säännöt pätivät siellä kuin kotikulmillakin. Heittäytyivät kohta niin rennoksi lämpimässä säässä, että kävivät ihan kapean kulkuväylän viereen kyljelleen koirakoiden kävellessä ohitse kuonoa hipoen.

Olimme paikalla jo puoliltapäivin, vaikka oma kisa, alo-huskyjen joukkue, alkoi vasta 16.20. Ilmoittautuminen piti hoitaa kuitenkin ennen yhden jälkeen alkavaa pukukisaa. Pääsin myös seuraamaan kilpailevan huskyjoukkeean suorituksia, jotka menivät sen verran hyvin, että niillä irtosi 27. sija. Niin korkealle epäillään ettei huskyilla ole aiemmin ylletty.

Pukukilpailun kuvat Jaana-Maarit Perkkalan

Nala, Surku, Lumi ja Corvette taustalla

Pukukisa oli melkoisessa kuumuudessa. 4Run-huskyjoukkue pääsi viiden parhaan joukkoon formula teemalla. Paikalla oli tietysti myös oikea kilpakärry ja huskyt valjaissa. Vähän ensin mietitytti onko järkeä laittaa kolme koiraa valjaisiin ja ottaa hihnat käteen... Odottelua kuumassa oli kuitenkin sen verran, että näyttävä mahallaan kyntäminen valjakon perässä jäi tekemättä. Se olisi saattanut olla pukukilpailun voiton avain =)

Sitten hengailua nurmikolla puun varjossa. Olin varannut Aku Ankan taskukirjan mukaan, mutta sainkin parempaa ajanvietettä joukkuekaverista. Ihanan leppoisa päivä ja ihania ihmisiä. Koiratkin ottivat tapansa mukaan lunkisti loikoillen.

Juuri ennen kisastartteja...

Vihdoin koitti oma vuoro. Sain jokaiselle koiralle "huoltajan". Eräs ulkopuolinen nainen istuskeli Corveten kanssa rataantutustumisen ja kisan ajan. Ihan rauhakseen Corvette oli, vaikka lauma poistui seuraillen aidan takaa radan tapahtumia. Rata oli ihan mukava eikä ihan suoraviivainen. Sisälsipä muutaman peruutusaskeleenkin. Surkun kanssa aloitettiin. Se pysyi lähdössä kiltisti -niin kuin aina. Jännitystä oli jonkun verran jäsenissä ja rehellisesti sanoen en tiennyt lainkaan miten Surku menisi radan tietyt kohdat. Se ohitti muutamia esteitä ja otettiin ne uusiksi. Jotain muutakin säätöä tuli radalla. En esim muistanut vaihtaa puolta ja Surkun kanssa ei takanaleikkaus onnistu. Ei ollut lainkaan sujuvaa menoa, mutta yllättävän leppoisin mielin silti etenin. Kuuluttaja totesi radan aikana miten husky hyppää kepoisasti esteet, mutta sitäkin täytyy ohjata ei olettaa =) Aika kuvaavaa. Surkun kanssa en ole löytänyt oikein yhteisiä askelia agilityyn, toinen menee humppaa ja toinen jenkkaa. Joulusta asti olen ajatellut jättää Surkun kanssa treenamisen ja nyt on sen aika. Voin sen kanssa joskus kisata huvin vuoksi joitain mölliratoja, jos siltä tuntuu.
Surkun jälkeen menivät huskyt Huuru (Anni Mettälä) ja Nala (Marjo Vesa). Kummatkin tekivät hyvät radat, mitä ehdin näkemään. Lähtö oli liukuva, joten jo hyvissä ajoin Nalan ollessa radalla laitoin Lumin odottamaan lähtöasemiin ja päästiinkin lähtemään samantien Nalan ylittäessä viimeisen esteen. Lumia minun on huomattavsti helpompi ohjata ja se kulkikin hyvin. Lumi teki heinon radan virheettömällä tuloksella. Huskyjen alo-koukkue sijoittui hienosti 4/17! Lumi meni jopa niin lujaa, että taakse jäi jokunen bortsukin. Täältä löytyvät tulokset
Ja täytyy vielä mainita, että joukkuehenki oli meillä loistava, vaikka osa porukasta oli kaikille uusia.

Kuvat radalta Toni Pollasen. Valitettavasti Huurusta ja Annista ei ole kuvan kuvaa.

Surku

Nala Ja Marjo

Nala ja Marjo

Lumi

Lumpsu-lompsottaja meni hienosti