Yllytyshullu

aarteenetsintää

 Elämässä näkyy olevan vallalla aikakausi "suinpäinmukaan". Joku heittää ehdotuksen joka äkkiseltään kuulostaa ihan utopialta ja jo minuutin päästä alan pitämään sitä mahdollisena. Toivottavasti oven taakse ei ilmesty kohta Jehovantodistajia. Mä taidan olla liian helppo nakki. 
Agilityn epikset voidaan lukea tuohon sarjaan, mutta ne ovat jo vanha juttu. Nyt on ilmoittauduttu Pekolan pakollisiin ja Ohkolan kärrykista siitä viikonpäästä ovat myös listalla. Käyttökokeet Jämillä marraskuun alussa ovat kuitenkin se kaikkein isoin juttu, jota en meidän kohdalle ollut ajatellut vielä piiiiiitkään aikaan.
 Koskaan en ole ollut paikalla edes katsomassa minkäänlaisia valjakkokisoja. Näkemieni vajakkojenkin määrä on hyvin rajallinen: tähän mennessä neljä omani lisäksi. Tai oikeastaan viisi: lapsena meidän kotirantaan tuli yksi koiravaljakko, josta muistan sen, että johtajakoiran silmät olivat eriväriset.

Hankintalistalla ovat siis ainakin ajolasit ja hanskat. Uudet liinat saanen myös kohta. 
Yhden aamun suunta-seis-ei oravien perään-vetoharjoitukset jalkapallokentän ympäristössä eivät vielä täysin vakuuttaneet. 
Huomaan myös auttaneeni koiria ylämäkiin, kun eivät näyttäneet tiukassa paikassa lainkaan ymmärtävän mitä niiltä odotan. Jäätiin seisomaan mäkeen muutaman metrin päähän kotiportista kun en auttanut tippaakaan. Koirat vilkuilivat minua epätietoisina: "Mitä se siellä hihkuu? Eikö se huomaa ettei tuo kulkupeli enää liiku mihinkään? Pitäisikö koettaa maahanmenoa -ai, ei sekään kelpaa. Entä jos sillä on sanat sekaisin ja se tarkoittaakin takaisin- käskyä, ai ei siis sitäkään. Olis kiire jo kotiin ei tässä viitsisi koko päivää seistä." ...Ja lopulta päästiin ne muutamat jäljellä olevat metrit -koiravoimalla. En tiedä pitäisikö treenata muutama kunnon jyrkkä mäki ihan pelkästään. Vietäsiin palkka ylös koirien kanssa ja valjastaisin ne alhalla ja sitten rehkisivät ylös ja se sillä erää... Vai pelkästään pikkuhiljaa totuttaa ne vetämään myös vähän jyrkempiin mäkiin, vaikkei apuja tulisikaan.

 

 

Lähitulevaisuudessa on ajatuksena hankkia järkkäri. Nämä kännykällä kuvatut alkavat jo todella harmittaa. Tulisi blogillekin valoisampi ilme.

Koirat ovat olleet sisällä melkein päivittäin pienen pätkän. Surku hiippailee sisällä väliin arasti kuin kuin haltijatonttu päiväsaikaan. Se kulkee kuin äärimmilleen hidastetussa filmissä. Yhtenä aamuna ihmettelin missä Surku on. Vessassa se istua kyhjötti ja katseli ulko-ovelle. Vielä toukokuussa nuo  olivat siis pelkästään sisäkoirina...