Jostain syystä en saa liitettyä kuvan kuvaa tähän tekstiin, joten olkoon näin.

Vajaan viikon tauon jälkeen ollaan taas käyty kahtena päivänä kikkarin kanssa pururadalla. Se ei ole ihan vielä kokonaan sula, joten paikkapaikoin saa taiteilla lumessa. Sellaisia himpun päälle neljän kilometrin pätkiä ollaan menty. Keskinopeus oli tänään 15.4km/h.
Kävin katsomassa Ohkolan kahden koiran luokkaan osallistuneiden tuloksia viimevuodelta ja heikoimmankin keskinopeus oli reilut 20km/h! Olisihan siitäkin kyllä hyötyä käydä vetäisemässä aika reilusti yli muiden; olisi seuraavilla epäröivillä pienempi kynnys arpoessaan uskaltaako osallistua.
Itse pohdin, että lähteekö koirat edes alussa kunnolla liikkeelle, kun takana on muita. Vauhti ei ainakaan varmaan siinä vaiheessa päätä huimaa. Toisaalta pitääkö sitä ottaa niin vakavasti? Ei tietenkään, jos antaisin neuvoja jollekin muulle... Voisihan sitä joskus itsekin kuunnella omia neuvojaan.
Ainakin odotan sen aikaa, että näen kuinka lämmintä tuoksi päiväksi on luvattu. Nyt ollaan käyty aikaisin aamusta ja läähätys on jo melkoista.

Mielessä on siis edelleen varovainen innostus osallistua Ohkolan kahden koiran kärryluokkaan. Se olisi kokonaan uusi kokemus.

Sitten on tuo Lumi Lumppari. Se lähti pari päivää sitten ohituksessa toisen koiran luo. Juuri kun olimme menossa ohi se kaarsikin sivulta pois toisen koiran lähelle. Muutenkin kevät kaikkine tuoksuineen on villinnyt koiria, jopa Surkua. Lumi menee ja jää huoletta kauaskin tutkimaan tai haistelemaan ja tuntuu, että se välillä oikein aktiivisesti etsiikin perään lähdettävää. Alkuviikosta tein niin, että annoin koirille luvan mennä. Kun Lumi jäi tai meni liian kauas, kaivoin ruuat repusta ja paikalla oleville tarjottiin. Voi, voi Lumi parka. Sille jäi parina päivänä vain hyvät hajut. Pidin kyllä huolen, että se huomasi mistä jäi paitsi. Lumi on onneksi ihan hyvässä lihassa toisin kuin veljensä.  Kyllä se alkoi skarpata, vaikka edelleen ympäristö kiinnostaa.  Saivat hetken vähän liikaakin mennä omiaan  kaikkien kevättuoksujen keskellä. Nyt on sitten tiukempi järjestys ja kuljetaan lähellä leikkihetkiä lukuunottamatta.
Agissakin Lumi lähti parikin kertaa ominpäin muiden luokse autosta hypätessä... Oltiin ekaa kertaa ulkokentällä. Surkukin oli yllättävän kiinnostunut kaikista hajuista.

Heräsin yhtenä päivänä tajuamaan, kuinka olen ajatellut, mitä Lumi missäkin tilanteessa ajattelee. Ajattelee! Ihan kuin koirat siihen kykenisisvät. Kyllähän minä sen olen tiennyt mielestäni hyvinkin, mutta jäinpäs kiinni.  Nyt opettelenkin suhtautumaan Lumiin niin kuin koiraan enkä toisinaan niin kuin välinpitämättömään ja juonittelevaan olentoon, joka halveksii käskyjä. Se on siis koira joka käyttäytyy luontonsa mukaan - ei hyvällä eikä pahalla- vaan rehellisesti ja kaunistelematta. Sitä saa mitä tilaa ja koira kertoo mitä on tilannut halusi sitä tai ei.
Lenkeillä aina kun pienimmässäkään määrin turhaudun tai ärsyynnyn koiriin, muistutan itseäni rauhallisen itsevarmasta toiminnasta.Näitä taitoja harjoitellessa mennään kohti kesää.

Muutoin päivät ovat menneet ulkona pihahommissa. Ihanaa kun on kevät! Ja ihanaa kun on oma piha missä riittää kaikenlaista puuhaa.

Tarhan paikan raivausta

 Yhteen rojuisimmista nurkista päätin lopulta tarhan sijoittaa ja lumien hupenemisen myötä innostuin raivauspuuhista. Kaksi isoa puupensasta on jo poistettu ja tämän päivän urakka oli pätkiä oksia ja tyhjentää pressun sisältö.
Tarha tulee rinteeseen, joten elementeistä on turha haaveilla. Pihan aitauksesta on jäänyt tarvittava määrä tolppia. Verkon valinta ja tilaus on vielä edessä. Pohjan siistimisessä menee kyllä vielä jokunen tovi.

Näkymä tarhasta pihan suuntaan. Portille asti on näköyhteys ainakin lehdettömään aikaan

Tämän päivän töiden lopputarkastajat

Ikkunasta pääsee seuraamaan tarhan touhuja

Tönteri ja Maya vierailulla Vääksyssä

Hyvin jaksoin valvoa yömyöhään epäilyksistä huolimatta ja oli kyllä huippu kiva risteily. Mukavaa vauhtelua tähän koira-arkeen. Sunnuntain vastaisena yönä kotiuiduin ja seuraavana aamuna pääsin Annan kyydissä kirkolle hakemaan koiria. Kirkolla ajettiin lenkki kikkarilla: Anna kahden omansa ja minä omieni kanssa.

Koirahoitola Tassulan pihalla. Annan auto havaittu

Lumi oli kuulemma lenkillä kulkenut jäljessä hoidossa ollessaan. Pe-aamunahan vein ne hoitoon kikkarilla ajaen 5km asfalttitietä ja vauhtikin oli väliin melkoinen. Vähän mietitytti tuo asfaltilla ajaminen, mutta ajattelin ettei tämä poikkeus hallaa tee.
Mitään ontumisia tai muutakaan en huomannut koiria hakiessa -tosin ei siinä juuri käveltykään ennen kikkarilenkkiä.
Ajettiin yhdessä Annan kanssa 5km lenkki hiekkatiellä. Oli kiva mennä yhdessä. Mentiin välillä edessä ja välillä perässä ja ohituksia tapahtui puolin ja toisin. Jopa edellä mentiin eteenpäin, vaikka takana tulevat vähän kiinnostivatkin. Välillä pidettiin juomatauko. Aamusta huolimatta aurinko paistoi jo ja lämpötila oli koko ajan kohoamassa.
Sen jälkeen jatkettiin samaista asfalttitietä kotiin kuin tullessakin. Lumi juoksi aika paljon löysällä ja otin sen hihnaan vierelle juoksemaan. Siinäkin se tuli koko ajan perässä. Vasta kotona huomasin, että Lumilla on kummastakin etutassusta hankautunut rikki pieni alue ja se nosteli ja ontui jalkaansa.
Tomi tuosta asfaltilla juoksusta jo varoitteli ja 5km pätkät kahtena päivänä eivät olleet tuota varovaista totuttelua.

Hoidossa oli mennyt ihan hyvin. Mainintaa sain laihoista koirista. Surku onkin aika laiha ja sille pyrinkin antamaan ruokaa reilummin. Surkulla on aika usein vatsa vähän löysällä. Se ei ole mikään uusi yhtäkkinen juttu. Surkun hoikkuus vielä korostuu nyt, kun sillä on pelkät peitinkarvat jäljellä.
Lumi on mielestäni ihan sopiva. Matolääkkeet täytyy kuitenkin taas hankkia kun lämpötilat ovat alkaneet nousta.
 Edellisellä kerralla tuntui, että koirille oli hoidossa hyvät reilut tilat. Nyt näytti kyllä aika pieneltä se muutaman neliön sisätila ja ulkotilakin oli hyvin pikkuinen. Viikonlopun mittaiselle hoitojaksolle kyllä vielä ihan passeli. Hoitolan kaikki 8 paikkaa olivat täynnä. Aikaisemmalla kerralla koirat saivat melko paljon käyttää myös ulkotilan takana olevaa "juoksutarhaa", kun muita ei juuri ollut.

Lähtöä odotellessa

 Anna tuli vielä iltapäivällä moikkaamaan Tönteri sekä Lumin ja Surkun sisko Maya mukanaan. Leikit sujuivat mukavasti. Tönteri varmasti tasapainotti tilannetta ja kovin ihmeellistä pomottelua ei Lumin ja Surkun taholta Mayaa kohtaan ollut. Lumikin meni välillä mukana, vaikkei kovimpiin spurtteihin lähtenytkään mukaan, ja huilasi sitten taas tassuaan. Tönteri vanhempana osallistui innolla Surkun ja Mayan juoksuleikkiin.

Maya turvassa rappusten alla

Tönteri

Kolme sisarusta

Maya, Surku, Lumi ja Tönteri

Ohkolassa on 11.5 kisat, joissa olisi myös kahden koiran kärryluokka. Ihan mielenkiinnosta tekisi mieli lähteä koittamaan, mutta en tiedä rohkenenko. En ole koskaa ollut edes seuraamssa kisoja ja toimintatavoista siellä ei ole mitään kokemusta. Ja entä jos omat koirat ei lähde edes eteenpäin, kun takana on liuta muita...

"Ne on SIPERIANHUSKEJA"

Viimeinen rekiajelu tehtiin tiistaina ja sekin aika tynkälenkki. Nyt on reki kotona ja odottaa talviteloille siirtymistä.

Urheilukentän jääkiekkokaukalo on sulanut. Toissa aamuna käytiin pyörähtämässä siellä ja kas, koirat intoutuikin oikein tosissaan juoksemaan rajatulla alueella. Viereisellä vapaalla alueella oltiin huomattavasti hillitympiä. Tänä aamuna kävin kysmymässä onko ok, jos juoksutan koiria kaukalossa niin kauan kun se siinä vielä saa olla. Sopihan tuo. Pohjalla on kerros hienoa hiekkaa johon jää mojovat tassunjäljet, mutta hiekka kuulemma kuljetetaan kaukalon myötä pois.
 Tänään päivällä käytiin pikaisesti pyörähtämässä tuossa meidän "yksityisessä koirapuistossa". Nyt mentiin lähinnä painia:

On se kyllä hienoa kun on koiria. Missään tilanteessa ei tule jäätyä neljän seinän sisään koko päiväksi. Vaikkei työpäivän jälkeen ajatus lenkistä aina innostakaan, niin kun matkaan on lähdetty ei ole mitään sen mukavampaa.

Meille rakennetaan parhaillaan uutta koulua (työskennellään toistaiseksi parakeissa). Joka aamu kävelen koirien kanssa työmaan ohi siihen aikaan kun työmiehet saapuvat. Kun hetkeä myöhemmin menen itse töihin, on joku usein kyselemässä koirien perään. Tänään toivottiin, että koirat tulisivat päiväksi työmaalle, onhan aluekin aidattukin -ainakin melkein. Rusakoitakin siellä pomppii kuulemma sinne tänne etsien ulospääsyä. Olisi virikkeetkin koirille taattu -ja työmiehille riistalounas.

Täytyy myöntää, että kun ihmiset kysyvät mitä rotua nuo upeat koirat ovat, niin suurta ylpeyttä tuntien kerron niiden olevan SIPERIANHUSKEJA. Se on vain niin jalo rotu.

Perjantaiaamuna vien koirat kirkolle koirahoitolaan ja tämä mamma lähtee pitkästä aikaa viihteelle. Risteily työporukan kanssa häämöttää jo.

Johanneksen kuvia olkaa hyvä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Niitä näitä ja aamuisia vetolenkkejä

Lämmittämässä uuneja veljelläni viime sunnuntaina

  Jo 7 peräkkäisen päivän ajan ollaan ajeltu joka ikinen aamu. Perjantaina oli viimeinen ajelu jäällä. Jään pinta on jo sohjoa, vaikka vielä kestääkin.

Viimeisiä kertoja jäällä. Sen verran oli sumua, että kasvot saivat kevyen kuurapeitteen

Nyt ollaan menty pururadalla kahtena aamuna. Siellä ei ole samalla lailla vettä, vaikka hieman pehmeää jo reunoiltaan onkin. Käydään niin aamuisin, ettei muita ole vielä liikenteessä -jos siellä nyt muita enää liikkuukaan. Pururadalla matkamme on ollut reilu 5km. Mäkiä on kiitettävästi lähes koko matkalla ja olen päässyt harjoittelemaan kantapääjarrutusta molemmilla jaloilla. Alamäkiin mennään vauhdilla. Ylämäkiin hitaasti. Surku on edelleen se joka varmasti AINA vetää, kun ollaan kolmestaan liikenteessä. Lumi saattaa joissain tilanteissa löysäillä.

Reki odottaa taas seuraavaa aamua

Max nopeus näytti eilen peräti 39.6 ja tänään 33.7. Ei meillä kyllä tuollaista eroa vauhdin suhteen ollut. Taitaa trackeri mittailla vähän omiaan.

On niin kivaa,että...

Tänään harjoiteltiin reunassa pysymistä, kun käskin ne liukkaamman oikean sijaan vasemmalle. Se vaati hieman aikaa ja paljon toistoja. Vasempaan reunaan kyllä mentiin lopulta, mutta sieltä yritettiin pungeta lähes samantien pois, kun vauhtia tuli taas lisää. Takaisin tullessa onnistui jo paljon paremmin.

Ainakin torstaihin asti päästään vielä reellä. Perjantaiaamuna vien koirat kirkolle hoitoon ja sinne asti ei enää reitistö kulje, ellei saada jo kikkaria käyttöön siksi.

Tuota varmaa jämäkkyyttä olen pyrkinyt nyt harjoittamaan joka tilanteessa. Ja huomaan, kuinka moni pikkuasia meinaa käydä ärsyttämään. Silloin muistutan itseäni, että korjaa asia, mutta ei kiukkuisesti vaan varman jämäkästi. Pikkuhiljaa...

Rusakot ovat näemmä saaneet jo ensimmäiset poikueensa. Kentältä palatessamme Lumi iski hanakasti hampaansa johonkin tienvieressä ja Surku perässä. Kaksi kuollutta rusakonpoikasta oli kylkikyljessä tienposkessa (olivat kuolleet jo aiemmin). Sillä intensiteetillä millä noihin pikkuisiin iskettiin kiinni, valmistauduin pieneen keskusteluun saaliin irrottamisesta. Turhaan, ensimmäisestä käskystä saalis pudotettiin maahan ja seuraavana päivänä kiersivät kohdan vähän kauempaa.

Tässä pikku pätkä videota tämän aamuisen vetolenkin jälkeen.