Vuosi koiraelämää

2.2.2012

Tästä se alkaa, yhteinen matka

Tasan vuosi on nyt kulunut siitä kun Lumppari muutti meille 8vk vauvana.
Aikamoinen elämänmuutos.
Kaikkein vaikeinta oli kuitenkin aika ennen Lumin saapumista ja päätöksen teko. Ottaako koira, olenko valmis, haluanko sitä ja voinko olla varma, että olen tyytyväinen päätökseen kaikissa tilanteissa???
 No voin nyt vuoden jälkeen kertoa, etten todellakaan ole. On ollut monia tilanteita, joissa olisin voinut kuristaa tuon valkoisen pitkäsäären. Jäniksiä on jahdattu, vieraan ihmisen autoon hypätty toisen koiran kanssa lapsen viereen, kylillä on juostu koko aamuyö ja aamu liikenteen seassa... vain muutamaia mainitakseni
Olinko valmis? No en sinne päinkään, enkä vieläkään ole. Ei sellaiseen voi valmistautua mistä ei ole omaa kokemusta. Ja se on hyvä se.

 Tekosyitä ei tarvitse vaivautua edes miettimään miksi tänään ei ole hyvä päivä lenkkeillä. Yhteiset pelireissut ovat jääneet ja töistä kiiruhdetaan suoraan kotiin.
Ja tuo perhanan valkoinen on opettanut minut kohtaamaan niitä varjoisia puolia itsestä, joita mieluummin arvostelisi vain muissa.
Se on saanut minut hymyilemään, ihailemaan, itkemään, nauramaan, vihaamaan, rakastamaan, pelkäämään, ärsyyntymään, luottamaan -ja saa edelleen.

Oikeasti olen saanut paljon ja vieläkin enemmän.

Ja vielä bonuksena: Koskaan ei ole yksinäistä kotona. Olen saanut monia hyviä ystäviä muista koiranomistajista.

Tarkoitus oli tehdä tästä blogista vuoden mittainen päiväkirja, jossa kerron ja jaan kokemuksiani pennun kanssa -hyviä ja huonoja. Nyt vuosi on takana ja tulevaisuudesta en tiedä, mutta ainakin huomenna teen vielä yhden päivityksen; saatiin nimittäin reki ja testataan se huomenna jäällä.

 Ja 8kk Lumin tulosta saapui Surku.
Enää olisi vaikeaa kuvitellakaan vain yhtä koiraa tai se tuntuisi melkein eläinrääkkäykseltä. Niin hitsautuneita toisiinsa on sisaruksista tullut. Vaikka Surkun saapumisen jälkeen ei enää olekaan itsestäänselvyys, että kotona kaikki on juuri sillä paikalla kun töihin lähtiessä, niin se on mitätön juttu.

Siinä missä Lumi on vähän vakavampi ja vanhemman oloinen, niin Surku on ikuinen pikkupoika, jonka sydämessä asuu vilpitön ilo.

Oksasilppurit minulla on omasta takaa.