Lumivalkoinen: Ylä- ja alamäkiä

Pientä leikintynkääkin syntyy jo silloin tällöin ja yhdessä tutkitaan ja kuopsutellaan -paitsi taas tämänpäiväisen poissaoloni jälkeen.

Pitäähän ne perusasiatkin hoitaa -ja oikeaoppisesti ulos.

Lumi on ollut jo huomattavasti rennompi sisälläkin ja uskaltanut jo jonkinverran liikkua. Tänään poissaollessani Surku oli mitä ilmeisimmin taas kunnolla kurmoottanut Lumia. Ulkona Lumi ei liiku mihinkään oven edestä jos ei ole ihan viimeinen pakko ja ulostulo ei onnistu jos Surku on lähimaillakaan ja se pitäisi ohittaa. Sisällä Lumi ei tule hakemaan edes lihaisaa luuta jos Surku on lähettyvillä ja meidän kahden huoneen ja keittokomeron asunnossa se melkein aina on =). Lumi yrittää paeta omalle paikalleen turvaan tai jää makaamaan juuri siihen kohtaan mihin on sattunut luikahtamaan sisälle tullessaan eikä vahingossakaan liiku siitä... Minun läsnäollessani Surku ei ole enää Lumia höykkyyttänyt. Kun lähden töihin täytynee ehkä laittaa koirat eri huoneisiin,

Yhtä pötköä. Kuusijalkainen mäyräkoirahusky

Kickbikella ajo sujuu huomattavasti vakaammin kuin polkupyörällä. Hihna kun oli vielä tangossa kiinni, niin se on yhtä juhlaa =) Joustinpalatkin löysin ihan vahingossa paikallisesta halppisliikkeestä. Nyt vaan suuntia ja reunoja opettamaan oikein säännöllisesti -voi olla helpommin sanottu kuin tehty... Tänään ohitettiin yksi koiranulkoiluttaja (joka oltiin juuri hetki sitten tavattu) hienosti vierestä. Koirat vain kaarsi vähän ruohikon puolelta ohi.

Ilmakuvaa. Tuloilma-aukkoja asentamassa.

Tähän ne jäljet loppuu...

Juuri kun ehdin ajatella, kuinka ihanaa on kun on kaksi koiraa jotka toimii hyvin -kulkee lähellä eikä jää liian kauas tai jos jää niin reagoi huomautukseen- niin hetken päästä Lumi ei ollutkaan takanani missä oli vielä muutama kymmenen sekuntia sitten. Ensilunta pyrytti ja oli vielä hämärää. Näkyvyys oli lampunkin valossa huono. Kutsuihin ei tullut vastetta ja aika kului. Sieltähän se heijastinliivit vilkkuen varovasti lähestyi. Pellon reunasta se oli kaikella todennäköisyydellä pongannut kauriin. Jatkoin matkaa kuin Lumia ei olisi ollutkaan koko loppulenkin ajan. Se kulki perässämme aavistuksen kaempana ja tarkkaili luimussa menoamme. Palkkasin Surkua luoksetuloista silloin tällöin ja piilottelin sille nameja. Lumi yritti tulla mukaan. Otin sitä nopeasti niskasta kiinni ja murahdin pois. Kun tulimme tielle, otin Lumin hyvin vähäeleisesti hihnaan ja käveltiin kotiin. Sielläkin olin kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kutsuin Surkun sisään ja Lumi jäi pihalle. Kun olin syönyt aamupalan päästin sen sisään samalla lähtiessäni asioille.
Tällä kertaa en joutunut niin valtavaan raivoon kuin yleensä ja pystyin toimimaan selkeämmin ja vakaammin, vaikka ottikin päähän.

Lumi kyllä lenkillä reagoi jos näen sen ottavan vainua tai tekevän lähtöä ja kiellän sitä. Joskus ilmeisesti kuitenkin tapahtuu, kuuluu tai näkyy jotain mitä en huomaa tai kohde on liian lähellä ja minun hallintani ylittyy ja sitten mennään, eikä sillä hetkellä auta mitkään kutsut eikä kiellot.

Lumin irokeesi

Muuten tuntuu, että menee hienosti. Usein päivällä tehdään lenkkiä osaksi pyörällä tai kicbikella jos on tarkoitus vedättää myös. Lumi kulkee nätisti mukana vapaana ja Surku pitkässä flexissä. Koirien ohittamisetkin onnistuvat pääsääntöisesti hyvin kahdella koiralla. Surku on toki vieraampi ja se ei vielä tiedä meidän tapoja ja käskyjä. Eiköhän se ne aika nopeasti kuitenkin opi. Kaksi murkkuikäistä koiraa yhdessä saattaapi aiheuttaa pientä päänvaivaakin toisinaan =) Onneksi kun toista komentaa niin toinen yleensä kuuntelee nöyränä eikä hölmöile itse.

Kävelyteillä kahden koiran ulkoilutus hihnassa on toisinaan aikamoista taiteilua Surkun risteillessä puolelta toiselle ja parhaassa tapauksessa vielä kicbikea tai pyörää taluttaen. Helpommin niistäkin jo päästään ja rauhallisesti itse toimien, vaikka flexin naru olisikin taas pyörän takavalon välissä ja koira risteämässä toiselle puolen.
Ennen tienylitystä sanon seis ja tai vain pysähdyn itse, jolloin Surkukin on oppinut pysähtymään ja odottamaan mennään käskyä.