Sisko ja sen veli

 

 

Viimeisin tilannekuva: kaksi uupunutta sisarusta onnellisesti yhdessä

Surku Alias Kaisla/Isla on viettänyt ensimmäiset tunnit uudessa kodissaan. Matka Aitoosta sujui Lumin nukkuessa etupenkillä tilavasti kerälle käpertyneenä ja Surkun kyhjöttäessä jalkatilassa aika epämukavan oloisessa asennossa. Ihan rennolla fiilikesellä tultiin ja matka sujui hyvin rauhallisesti.

 Ohjeeksi tuli ettei Surkua saa pitää kotipihan ulkopuolella irti kolmeen viikkoon ettei alkaisi kotimatka... Aidatulla pihalla voi pitää irti kunhan on koko ajan valvonnan alla.
Pihalla pidin alkuun kiinni ja laskin sitten irti. Surku nimeä toistelen sille aika ajoin ja kutsun usein luo ja taskusta löytyy jotain makoisaa. Muuten en sitä huomioi enkä juttele. Pihalla Surku kulki tiiviisti minun perässä ja tuli samantien jos meni hieman kauemmas haistelemaan kun kutsuin sitä.

 Veljeni lapsineen sattui poikkeamaan juuri tullessamme. Pyysin ettei Surkua huomioitasi mitenkään. Sitten lähdettiin kävelylle. Hienosti Surku kulkee hihnassa, vaikka se on sen ensimmäsiä kertoja. Tosin sen verran ympyrää kiertää, että laskin Lumin irti etten olisi ihan solmussa kahden taluttimen kanssa. Hyvin toimi. Kutsuessa käytän aina koiran etunimeä. Alkuun Lumille aiheutti hämmennystä ettei "tänne" kutsu ollutkaan aina sille.
Lumikin reagoi taas käskyihin entiseen malliin toisin kuin Tomin pihassa... Luulen, että toisinaan Tomin läheisyydessä Lumi vaistoaa minun haluni osoittaa, että me pärjätään ja samalla iskevän epävarmuuden ja silloin ei pärjätä ollenkaan... Kaikenlaisia hassuja ajatuskuvioita sitä itsestään löytää =)

Surku vaikuttaa upealta koiralta ja kyllä täytyy sanoa, etten Tomin koirien veroista nöyryyttä ole nähnyt missään muualla. Oma kokemus ja taidot ei lähellekään samaan riitä, mutta silti olen ihan tyytyväinen siihen mihin mekin ollaan päästy ja koko ajan opitaan ja tehdään parhaamme. 

Kaisla vielä tutussa turvallisessa kotitarhassaan

 

Lumi ja Kaisla

Kotilaumassa pinkomassa koppiin turvaan...

Kukahan tässä on Surku? Lumi kotilaumassaan saamassa oppia...

Lumi ja Surku ensihetkiä yhdessä kotipihalla

 

Kanavalla kävelyllä

 

 Sisälle tulo olikin sitten hämmentävämpi juttu. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Lumi meni makoilemaan rennosti omalle paikalleen ja Surku mietti mitenkähän sisällä kuuluu olla. Lopulta se rauhoittui hetkeksi pitkälleen kuitenkin selkeästi valppaana. Nyt Surku jo rentoutuneempi ja järsii Lumin kuivaa luuta. Kaislasta tuli Surku, kun Kaisa ja Kaisla ovat liian lähellä toisiaan ja Isla nimi sekoittuu istu käskyyn. Niinpä kun ei Lumista saanut Surkua tekemälläkään, niin nyt oli sitten sen aika.

Ensiaskeleet sisällä

Tästä pidemmäs en kyllä tule...

 

 

 

 

Rauhoitu veliseni, ei täällä ole mitään pelättävää...

Lumista vielä sen verran, että lähti viime viikolla peuran perään ja piti oikein kunnon "jahtivikinääaukuntaa". Tuli kyllä takaisin parin minuutin päästä ja käveli sen jälkeen ihan minussa kiinni. Olin kuitenkin niin raivona että se tuntui koko kropassa. Ehkä hankalin asia monessa tilanteessa onkin oman raivon kanssa toimeentuleminen. Raivoisa omistaja joka hillitsee eksistentialistisen kuristamisen halun vain viimeisillä tahdonrippeillään ei vaikuta kovin tasapainoiselta ja luotettavalta, niin kuin arvostettu johtaja. Kun pystyisikin olla tiukka, ehdoton, oikeudenmukainen ja vaativa ja samalla itse tasapainoinen niin koira kunnioittaisi varmasti ihan erilailla. Tänään aamulla Lumi oli taas lähdössä, mutta pysähtyi kun annoin sille tiukan käskyn ja tarpeeksi ajoissa. Pyrinkin nyt kiinnittämään erityistä huomiota omaan tasapainooni.