Lenkillä voidaan olla levollisesti näinkin lähekkäin

Nimet ovat meillä meneet väärimpäin. Surku on kotiutunut hyvin ja helposti ja Lumista on tullut täysi Surku kotosalla.
 Ruokailutilanteet ja niiden seuraukset ovat olleet hankalin tilanne. Ensimmäisenä päivänä kumpikin järsi kalkkunankaulaansa ilman mitään ihmeempiä ja söi nappuloita yhdessä pihalta ja sisältä etsien. 
Nyt Surku ei päästä Lumia lähellekään ruokakuppia, vaan pöllyttää Lumin alta aikayksikön, jos Lumi rohkenee lähestyä. Lumi huutaa kuin syötävä Surkun käsittelyssä ja jää maahan makaamaan ja konkkaamaan kun olen komentanut Surkun pois. Alkuun ajattelin, että antaa koirien selvittää itse omat välinsä, mutta sen verran pahalta tilanne minusta vaikuttaa eikä se lopu, vaikka Lumi makaa maassa ja huutaa, että olen mennyt väliin. 

Lumi ei enää halausi tulla ollenkaan omalle pihalle. Siellä se sitten kyhjöttää perimmäisessä nurkassa mahdollisimman kaukana Surkusta. Sama sisällä. Lumi ei tule Surkun ohi eikä kutsuttaessakaan meinaa tulla luo jos Surku on sisällä. Tänään Surku pääsi kurmoottamaan Lumia myös ilman ruokatilannetta. Ilmeisesti paikka oli ahdas, kun toisesta huoneesta alkoi kuulua Lumin huuto ja Surku oli päällä. Juuri äsken veljeni ollessa kylässä kutsuin Lumia. Surku oli sen kulkuväylällä, joten Lumi tuli tuolien alta ryömien ja kovasti empien. Surkun aloitti samalla matalan murinan, mistä sitä kielsin.
 En ole Lumia säälitellyt enkä lällytellyt sen saatua nenilleen, etten omalla toiminnallani vahvistaisi sen surkeutta. Tänään ruokin ne pihalle eri paikkaan. Annoin nappulat ensin Surkulle ja sitten vein Lumin kauemmas. Heti kun Surku kuuli, että ruokaa on tarjolla myös toisaalla se yritti paikalle, vaikka omaakin oli vielä paljon jäljellä. Komensin sen pois pariinkin kertaan ja kumpikin sai syödä oman ruokansa. Pikkuhiljaa alan sitten lähentämään ruokapaikkoja, kunnes tilanne on hieman rauhoittunut. 
Lenkillä pihan ulkopuolella Lumi rentoutuu. Ei se paljon Surkua siellä noteeraa, muttei väistäkään. Silloin tällöin kumpienkin aloitteesta olisi syntynyt leikki, jos ei Surku olisi hihnassa. Kerran Lumi löysi kepin jonka kanssa lähti juosten leikkimään. Kun Surku tuli keppiä haistelemaan Lumi näytti hivenen hampaitaan. Tämä on ihan uutta Lumille. Toivottavasti tilanne rauhoittuu pian.

Tämä tilanne ei olisi mahdollinen jos Lumi ei olisi ensin maannut säkillä. Lumi ei olisi ikimaailmassa ohittanut tuota pelottavaa sutta =) Yönsäkin se nukkui liikkumatta häkissä kun Surku makasi lähettyvillä. Muutoin se aina muutaman kerran yössä vaihtaa paikkaa. Aamulla Lumi ei suostunut tulemaan luokse kun Surku oli lähellä, vaan minun piti hakea se...

Kylpyhuoneen jakkaran takana Lumi kyhjötti niin kauan kunnes taas ulos lähdettiin, kun ei uskaltanut tulla pidemmälle

Pöytien alta ryömien äkkiä tuvan nurkkaan kerälle ja siitä ei liikuta ennenkuin on ihan viimeinen pakko.

Sen verran Juha näyttää isolta mieheltä, että tässä saattaisi olla turvallista. Varuillaan on silti syytä olla aina ettei peto hyökkää. Ottasikohan se minut matkaan vesikoiriensa kaveriksi?

Sunnuntaiaamuna tehtiin pitkä metsälenkki ja sitten rauhassa puuron keittoon valmiina aloittamaan päivän puuhat. Satuinpa avaamaan FB:n, jossa Mia hehkutti Riitta ja Pekka Korrin koulutuspäivää, jonne olivat matkalla. Siis TÄNÄÄN!!! Olin valmistautunut lähtemään sinne viikon päästä ja me olimme vielä ensimmäisenä vuorossa. Ei muuta kun soitto paikalle, että hieman myöhässä saavutaan, yksi vähemmän ja toinen enemmän vastaanhangoitteleva koira autoon ja menoksi Orimattilan suuntaan. Oli hieno päivä ja Lumi toimi yllätyksekseni ihan mukavasti ja saatiin hyviä vinkkejä ja hyvää palautetta. Todella pätevät kouluttajat.

Tehtiin seuruuta ja Lumi pysyi hyvin kontaktissa, kun matkat olivat tarpeeksi lyhyitä. Sivulletulot ja kontaktit sujuivat mainiosti, vaikka odotin jotain ihan muuta. Kahdessa 20 min erässä saatiin ohjausta. Hypytkin sujuivat mallikkaasti. Paitsi, että Lumista oli ihan turhaa ponnistaa kokonaan yli kun esteestäkin sai tukea... Jopa pallo kiinnosti. Ihan lopuksi ympäristön hajut kävivät vähän turhan mielenkiintoisiksi. Surku odotteli sivummalla hihnassa, kun oltiin vuorossa ja muistutti aika ajoin olemassaolostaan kevyellä vinkunalla.

Pekka puhui kuinka nurinkurista on, että me yritämme opettaa koiralle nenänkäyttöä -ikään kuin siitä jotain tietäisimme. Liiottelua on myös se, että ohjaaja hieroo kapulaan hinkaamalla omaa hajuaan, että koira tunnistaisi oikean. Jos metsään viskataan syksyllä puukko ja se viruu syksyn ja talven sateessa ja lumen alla, niin keväällä koira tunnistaa hajusta ihmisen joka sitä on pidellyt. Muutenkin kun kuuntelin ohjausta niin se oli hyvin koiralähtöistä ja omaan elekieleeni opin taas kiinnittämään hivenen lisää huomiota. Se miten teen asioita vaikuttaa siihen miten koira ne tekee ja miten helposti oppii ja ymmärtää.

 Koitettiin sunnuntaina myös ensimmäistä vetokeikkaa kotona. Siwasta hain kananfileelaatikot kummallekin ja suuntana kanava. Jätin kanat "maaliin" odottamaan ja siirryttiin muutaman sadan metrin päähän fillarin kanssa. Koirat valjaisiin ja yllätys yllätys Lumi veti mainiosti kananfileet silmissä kiiluen. Surkukin pääsi vauhtiin mukaan, kun hoksasi mistä on kysymys (siis tähän ei tarvitakaan kymmentä koiraa!) "Maalissa" samantien kippojen kimppuun, jotka olivat TYHJÄT! Varikset olivat olleet nopeampia ja koirat kokivat suurenluokan huijauksen. Surku vielä kurmootti Lumia, ettei vain toisen kippoon olisi jäänyt jotain, mistä itse jäi paitsi. Taskusta löytyneet muutama raksu ja nakinpalat olivat laiha lohtu.