Jää sulaa

Pääsiskö jo sisään?

Ja taas valmiina lähtöön. Tänään sujui taas hienosti.

Vetämisestä ehdin jo ajatella, että koirat on sisäistänyt touhun punaisen langan, kunnes toissapäiväinen palautti minut maanpinnalle. Olen käynyt aiemmin viemässä palkat maaliin koirien kanssa ja sitten olemme kääntyneet takaisin ja valjaat päälle ja menoksi. Koirat ovat juosseet sydämen kyllyydestä, ehkä alun pienen ihmettelyn jälkeen.

Nyt ajattelin niiden tietävän mitä tehdä. Laitoin valjaat päälle. Herkut oli repussa piilossa ja suunta uusi. Koirat maahan ja mennään käsky. Lumi kääntyi minuun päin ihmetellen mitä kummaa nyt haluan. Surku ei reagoinut juuri mitenkään. Hetken aikaa koetin saada koiria liikkeelle ja liikkuihan ne -minun suuntaan. Menin edelle ja kutsuin ja kehuin kun ne tuli liinat kireällä. Ajattelin, että nyt ne tajusi. Kikkarin selkään... ja kumpikin kääntyy minuun päin... Piti ottaa itselle hetken aikalisä, kun huomasin ettei homma toiminutkaan ja olin edennyt liian nopeasti. Onnistuneeseen suoritukseen me silti tultasiin lopettamaan.
Koirat irti kikkarista. Käveltiin "maaliin" ja lihat puuhun. Sitten takaisin kaksipyörän luo ja uusi yritys. Kumpikin selvästi vähän epäröi. Sain kuitenkin innostettua ne matkaan ja sitten kun ne taas hoksasi, että: "Ai tämä onkin tätä, olisit heti kertonut", niin matka sujui. Maalissa kehut ja palkat.
Mitä opin: Älä mene asioiden edelle. Hitaasti ja askel kerrallaan. Ehkä ensin vaihdellaan enemmän eri paikkoja ja laitan lihat maaliin vähän vähemmällä huomiolla...

Maalissa n. kilometri takana

Lihapussi lähestyy... valppaus 100%

 Eilen ja tänään tehtiin taas niin kuin ennenkin, vain himppasen pidempi matka. Kummatkin vetivät taas vauhdilla liinat kireällä. Aluksi Surku jäi paikalleen makaamaan ja Lumi kääntyi katsomaan minua ja oli tulossa kohti, mutta sain sen kuitenkin eteenpäin ja sitten mentiin.
Nuorison meno on vauhdikasta, ei mitään kevyttä ravia, vaan täyttä laukkaa. Joskus saattaa tulla pientä epäröintiä tai toisen hamuamista ja vauhti hetkeksi hidastuu. Vetäessä ei kuitenkaan sallita muuta kuin eteenpäin menoa ja kohta taas kirmataan. Kanavan lehdenpuhaltajat pysäytti työnsä, kun viiletettiin ohi ja niin olisin tehnyt minäkin =)

Minulla ei ole autoa ja se vähän rajoittaa meidän vetoharjoittelupaikkoja. Kaksi koiraa ja kikkari pitää saada kuljetettua paikalle kävellen ja muita kulkijoita häiritsemättä, joten kovin kaukana se ei voi olla. Kun osaamme vähän suuntia ja reunassa kulkemista, voin ajatella jopa pihasta vetäen lähtemistä kävelyteitä pitkin, mutta se on vielä tulevaisuutta. Surku on pikkuhiljaa oppinut pysymään korokkeen kävelytien puolella, mutta ei siitä mitään satavarmuutta ole. Suuntia harjoittelemme aina hihnalenkeillä päivittäin muistaessani ja osan matkaa myös reunassa kulkemista.

Tällaiset joustinlenkit löysin halppiskaupasta. Neljän kappaleen pussissa myytiin. Laitoin varmuudeksi kahdella kiinni, ettei haittaa vaikka toinen katkeaa. Paljon jämäkämpää kuin mustekala ja antaa hyvän vaimennuksen.

 Surku on toiminut sisällä lähes samoin kuin Lumi. Sängylle koetti kuitkin eilen nousta. Laittoi tassun patjan päälle ja oli valmiina ponnistamaan kun huomasin tilanteen. Ja luulen että se on nyt siinä. Ei siinä muuta tarvittu kuin "Suuurku" vähän matalammalla äänellä. Sohvalle ei ole ollut minkäänlaista yritystä minun ollessa paikalla. Eilen kuitenkin töistä tullessani Surku makasi sievällä kerällä sohvan päällä =)
 Aluksi se hamusi ja kuljetteli kenkiäni, mutta sitäkään ei ole enää viime aikoina tapahtunut. Luut löytää laatikosta ja niitä järsii, kun niikseen tulee. Ihan aluksi hyppäsi pari kertaa keittiön tasoilta hakemassa jotain herkkua. Muutama kerta kuitenkin riitti.
Kerran Surku on kakannut sisään. Olimme hetki sitten tulleet ulkoa ja näin kyllä, että Surku kierteli ja oli vähän rauhaton, mutten ajatellut, että se pitäisi päästää ulos, kun vasta sieltä tulimme.
Viime yönä pissasi ensimmäisen kerran sisään. Kuulin kun se käveli hetken, kävi taas makaamaan ja lähti taas liikkeelle. Arvasin, että sillä saattaa olla hätä, mutta uskoin sen pystyvän pidättelemään aamuun, niin kuin aiemminkin. Ja kohta rupesi eteisen syvennyksestä kuulumaan lorinaa...

Surkun yöllisen pissauksen jälkeen päätin päällystää syvennyksen pahvilla ja tuoda vielä maton alle reilun kasan sanomalehtiä. Jos kestämätön hätä iskee joskus uudelleen niin todennäköisesti - ja toivottavasti- paikka on sama.

 Työpäivien ajan Surku on ollut ihan rauhakseen kotona Lumin kanssa. Noin 7 tuntia olen päivisin poissa lapsia opettamassa. Minulla on onni asua lähellä työpaikkaa: rauhallisesti kävellen 5min ja kun on kiire niin 3min.

Näin tänä aamuna: Lumi järsii "sahanpurutikkuaan" pakenematta Surkun läheltä. Surku ei paljon moisista tikuista perusta...

...Päätti kuitenkin järsiä omansa, kun oli ensin katsellut Lumin touhut loppuun

Eilen illalla juuri kun olin käymässä nukkumaan ihmettelin mitä tuvasta tai keittiöstä kuuluu. Tassujen töminää... Onko Surku hypännyt keittiön tasolle ja käsittelee nyt saalistaan? Valot päälle ja katsomaan. Lumi ja Surku otti kontaktia sisällä! Varovaista tunnustelua ja pientä leikintynkää! Voi miten hienolta tuntui.
Ehkä jäykistely ja palonsekainen varautuneisuus on pikkuhiljaa väistymässä. Vapautumista on tapahtunut vähitellen. Olen päivittäin kutsunut Lumia sisällä luo, niin että sen on ollut pakko ohittaa Surku.
Unenrippeet katosi ja otin sohvalle lehden seuratessani samalla sivusilmällä Lumin ja Surkun kanssakäymistä. Niin se jää on alkanut sulaa =)

Näin rennosti lähekkäin <3

Aavistus vetämisen hurmasta

Lähtöä odotellessa

En olisi uskonut, että vetäminen on niin hienoa, ennen kuin sen olen itse kokenut: Kun kaksi karvahäntää juoksee riemulla edessä. Vaikka ollaan vasta vähän saatu tuntumaa aiheeseen -se on yllättävän koukuttavaa. Mitä se onkaan sitten kun koirat ymmärtävät muutakin kuin "mennään" ja "seis" ja päästään oikeasti kokeilemaan pidempää matkaa, yhteistyö toimii ja matka taittuu...
Ehkä kaikkein ihaninta on kuitenkin olla todistamassa innokasta menoa. Tai oikastaan se kun tehdään yhdessä työtä yhteisen päämäärän eteen... Ja päämäärää ei ole, on vain matka. - Tai no ettei mene ihan henkeväksi niin koirilla päämääränä väreilee varmasti lihan tuoksu nenässä =)

Ja maalissa herkuttelemassa

 

 Niiskuttelu päivät koirilla menossa. Nuhaa tai jotain sen tapaista on hieman ilmassa.

Lumin ja Surkun yhteiselo on sisällä ja toisinaan myös pihalla edelleen jännittynyttä Lumin taholta. Lumi liikkuu sisällä edelleen varautuneesti. Surku joskus vielä minun läsnäollessanikin irvistää tai murisee Lumille sisällä. Sen pidemmälle se ei pääse, kun puutun asiaan, mutta Lumilla on tuoreessa muistissa aiemmat kurmootukset ja se reagoi siihen voimakkaasti. Toisaalta voin hyvinkin antaa niille luut ja heittää nappuloita lattialle yhdessä etsittäviksi kun olen itse paikalla.

Työpäiviksi ajattelin ensin varmuuden vuoksi erottaa koirat eri huoneisiin, ettei mitään isoa takapakkia pääsisi syntymään. Sunnuntaina testasin asiaa ja jätin Surkun vajaaksi tunniksi eri huoneeseen lähtiessäni asioille. Tullessani sängystäni tyynyt oli lattialla (koirat ei ole meillä koskaan sängyssä), ikkunalaudan kynttilä lattialla ja kännykän laturin johto vedetty irti pistorasiasta. Avatessani oven Surku käveli monta minuuttia ympäri huoneistoa rauhattomana. Niinpä päättelin että vähimmillä vahingoilla päästään kun jatketaan entiseen malliin. Se tarkoittaa toistaiseksi sitä, että Lumi on tullessani täsmälleen samalla paikalla kun lähteissäni =)
Jos jään lenkin jälkeen puuhastelemaan itse pihalle, niin Lumikin pikkuhiljaa vähän rentoutuu Surkun kanssa ja ne saattaa puuhastella jotain yhdessäkin. Jos menen sisään, niin kumpikin koirista tulee kuistille odottamaan. Lenkillä syntyisi hienot leikit, mutta Surkun flexi on kyllä esteenä oikeille leikeille ja Surkun niskanikamat vaarassa.

Näin voidaan olla sisälläkin, jos se on Surku joka lähestyy makaavaa Lumia. Toisinpäin tilanne ei ole vielä meillä mahdollinen.

Yhden asian olen Surkun myötä huomannut mitä Lumin kanssa ei olla kunnolla toteutettu. Surku nimittäin väistää minua AINA sekä sisällä, että ulkona. Kun olen itse muuttanut käytöstäni on myös Lumi alkanut antaa minulle ulkona tietä. Sisällä pienissä tiloissa toimitaan siten mikä on meille helpointa, mikä ei aina ole se, että koira säntää ylös heti jos lähestyn. Ulkona aion kuitenkin jatkaa tähän malliin.
 

Ylä- ja alamäkiä

Pientä leikintynkääkin syntyy jo silloin tällöin ja yhdessä tutkitaan ja kuopsutellaan -paitsi taas tämänpäiväisen poissaoloni jälkeen.

Pitäähän ne perusasiatkin hoitaa -ja oikeaoppisesti ulos.

 Lumi on ollut jo huomattavasti rennompi sisälläkin ja uskaltanut jo jonkinverran liikkua. Tänään poissaollessani Surku oli mitä ilmeisimmin taas kunnolla kurmoottanut Lumia. Ulkona Lumi ei liiku mihinkään oven edestä jos ei ole ihan viimeinen pakko ja ulostulo ei onnistu jos Surku on lähimaillakaan ja se pitäisi ohittaa. Sisällä Lumi ei tule hakemaan edes lihaisaa luuta jos Surku on lähettyvillä ja meidän kahden huoneen ja keittokomeron asunnossa se melkein aina on =). Lumi yrittää paeta omalle paikalleen turvaan tai jää makaamaan juuri siihen kohtaan mihin on sattunut luikahtamaan sisälle tullessaan eikä vahingossakaan liiku siitä... Minun läsnäollessani Surku ei ole enää Lumia höykkyyttänyt. Kun lähden töihin täytynee ehkä laittaa koirat eri huoneisiin, 

Yhtä pötköä. Kuusijalkainen mäyräkoirahusky

 Kickbikella ajo sujuu huomattavasti vakaammin kuin polkupyörällä. Hihna kun oli vielä tangossa kiinni, niin se on yhtä juhlaa =) Joustinpalatkin löysin ihan vahingossa paikallisesta halppisliikkeestä. Nyt vaan suuntia ja reunoja opettamaan oikein säännöllisesti -voi olla helpommin sanottu kuin tehty... Tänään ohitettiin yksi koiranulkoiluttaja (joka oltiin juuri hetki sitten tavattu) hienosti vierestä. Koirat vain kaarsi vähän ruohikon puolelta ohi. 

Ilmakuvaa. Tuloilma-aukkoja asentamassa.

Tähän ne jäljet loppuu...

Juuri kun ehdin ajatella, kuinka ihanaa on kun on kaksi koiraa jotka toimii hyvin  -kulkee lähellä eikä jää liian kauas tai jos jää niin reagoi huomautukseen- niin hetken päästä Lumi ei ollutkaan takanani missä oli vielä muutama kymmenen sekuntia sitten. Ensilunta pyrytti ja oli vielä hämärää. Näkyvyys oli lampunkin valossa huono. Kutsuihin ei tullut vastetta ja aika kului. Sieltähän se heijastinliivit vilkkuen varovasti lähestyi. Pellon reunasta se oli kaikella todennäköisyydellä pongannut kauriin. Jatkoin matkaa kuin Lumia ei olisi ollutkaan koko loppulenkin ajan. Se kulki perässämme aavistuksen kaempana ja tarkkaili luimussa menoamme. Palkkasin Surkua luoksetuloista silloin tällöin ja piilottelin sille nameja. Lumi yritti tulla mukaan. Otin sitä nopeasti niskasta kiinni ja murahdin pois. Kun tulimme tielle, otin Lumin hyvin vähäeleisesti hihnaan ja käveltiin kotiin. Sielläkin olin kuin sitä ei olisi ollutkaan. Kutsuin Surkun sisään ja Lumi jäi pihalle. Kun olin syönyt aamupalan päästin sen sisään samalla lähtiessäni asioille.
 Tällä kertaa en joutunut niin valtavaan raivoon kuin yleensä ja pystyin toimimaan selkeämmin ja vakaammin, vaikka ottikin päähän.

Lumi kyllä lenkillä reagoi jos näen sen ottavan vainua tai tekevän lähtöä ja kiellän sitä. Joskus ilmeisesti kuitenkin tapahtuu, kuuluu tai näkyy jotain mitä en huomaa tai kohde on liian lähellä ja minun hallintani ylittyy ja sitten mennään, eikä sillä hetkellä auta mitkään kutsut eikä kiellot.

Lumin irokeesi

Muuten tuntuu, että menee hienosti. Usein päivällä tehdään lenkkiä osaksi pyörällä tai kicbikella jos on tarkoitus vedättää myös. Lumi kulkee nätisti mukana vapaana ja Surku pitkässä flexissä. Koirien ohittamisetkin onnistuvat pääsääntöisesti hyvin kahdella koiralla. Surku on toki vieraampi ja se ei vielä tiedä meidän tapoja ja käskyjä. Eiköhän se ne aika nopeasti kuitenkin opi. Kaksi murkkuikäistä koiraa yhdessä saattaapi aiheuttaa pientä päänvaivaakin toisinaan =) Onneksi kun toista komentaa niin toinen yleensä kuuntelee nöyränä eikä hölmöile itse.

Kävelyteillä kahden koiran ulkoilutus hihnassa on toisinaan aikamoista taiteilua Surkun risteillessä puolelta toiselle ja parhaassa tapauksessa vielä kicbikea tai pyörää taluttaen. Helpommin niistäkin jo päästään ja rauhallisesti itse toimien, vaikka flexin naru olisikin taas pyörän takavalon välissä ja koira risteämässä toiselle puolen.
Ennen tienylitystä sanon seis ja tai vain pysähdyn itse, jolloin Surkukin on oppinut pysähtymään ja odottamaan mennään käskyä.

Toissapäivänä oltiin vielä rennosti näin lähekkäin

Arkistojen kätköistä löytyivät nämä kuvat 5.5kk Lumista (ihan satavarma en ole onko sittenkin Kila...) ja Surkusta

Surkun häntä on mutkalla jo pienestä pitäen