Ja edelleen eteenpäin

Etenemistä ollaan nyt harjoiteltu useaan kertaan päivässä torstai-illasta lähtien. Tänään meinasin jättää omatoimiagin väliin, kun hallissa on melko lämmin. En kuitenkaan malttanut ja mentiin jo hieman aikaisemmin kuin vuoro olisi virallisesti alkanut. Koko kesänä siellä ei ole muita näkynyt, joten päätin luottaa siihen -eikä näkynyt nytkään.
Neljällä esteellä mentiin. Aina kaksi kertaa sama rata/koira. Sitten suunnanmuutos tai esteiden paikkojen muutos. Palkka odotti alustan päällä, josta se näkyy. Ensimmäisellä kerralla palkkasin jokaisen etenemisen jälkeen (=2xrata). Sitten vain lopussa ja lopettamisen paikkaa vaihdellen. Kohta pitäisi kohta saada joku lenkeille palkaamaan, etteivät aina tiedä missä palkka on.

Eteenpäin -sanoi emäntä metsässä

Supi se on jota koirat öisin tarkkailee. Naapuri tänään kertoi supin yölliset reitit ja kuinka se pensaasta tarkkailee keinussa istuvaa miestä. Tarhaan ostin isoja metallisia hyllynkannattimia ja niiden päälle aloin viritellä kiipeilysuojaa. Pieni pätkä on valmiina. Koirat eivät ole koskaan kiipeilleet ja enimmillään surku nostaa toisen tassunsa aitaverkkoa vasten kun tulen hakemaan niitä. Lumilla alkaa kuitenkin kohtapuoliin juoksut ja kukaan ei tiedä minkälainen mahdollinen kolmas koira on.

Hyllynkannattimien päälle viritettyä puutarhaverkkoa

Kannattimet vielä verkkoa vailla

Kiipeilysuojan verkko kiinnittyi vanhaan käteväti, kun katkaisin verkot, niin että niihin jäi pitkät päät, jotka taivutin verkon kautta ylös.

 Eteenpäin käskyä harjoitellaan nyt ruuan kanssa. Agista tullessa tehtiin eilen kanavalla ensimmäinen testaus: jätin avonaisen lihakeittorasian tielle ja käskytin koirat mukaani. Käveltiin reilun matkan päähän, koirat maahan, itse vähän eteenpäin ja koirille lupa lähteä liikkeelle. Sen jälkeen "eteen"-käskyä. Kohdallani kummatkin hieman epäröivät. Lumi vain pienen hetken kun jatkoin vain "eteen"-käskyä. Surku pohti hivenen kauemmin ampaisten sitten siskonsa perään, mutta siinä vaiheessa peli oli jo sen osalta menetetty.
Toisellakin kertaa Lumi ehti ensin. Lumi taitaa olla hitusen nopeampi tai sitten Surku ei vielä ihan ymmärtänyt homman nimeä.

Ihan hauska tapa tarjoilla koirille ruuat ja kun siitä on vielä hyötyäkin, niin aina parempi.
Kahden kerran jälkeen näyttivät aika hyvin oppivan, että jos toinen saa etumatkaa niin silloin ei enää kannata juosta vaan luovuttaa.
Tänä aamuna jäistä lohta olikin aina kaksin kappalein. Edelleen jälkimmäinen meinasi luovuttaa, mutta painostin ja kannustin eteenpäin. Nopeampi kun ehtii syödä kummatkin herkut, jos toinen lyö leikin kesken.
Tänään päivällä oltiin pitkästä aikaa pienellä metsälenkillä. Siellä harjoiteltiin samaa, josta pieni pätkä alla.

 

Lumi, kulmakunnan kuningatar

 Lumi on pääsyt liian korkeaan asemaan suhteessa muihin koiriin ja ikäänsä  (ja kyllä, myös itseeni). Olen yleensä antanut koirien hoitaa välinsä omineen ja lähes aina meneekin ok. Tosin hallitseva Lumi on täällä kotimaisemissa. 

Asia ei sinänsä ole uusi, mutta nyt muutamaan kertaan on alkanut mennä yli. Eilen otti vanhemman nartun (ei husky) kanssa aika tiukasti yhteen kotipihalla. Komensin vain Surkun pois ettei Lumi saa siitä lisää tukea ja ajattelin, että vanhempi narttu kyllä antaa omalleni opetuksen. Toisin kuitenkin kävi. Lumi poistui kulmakunnan kuningattarena toisen nuollessa haavojaan. 
Kysyin opastusta tilanteeseen ja heti kun näyttää siltä, että Lumin käytös alkaa mennä yli, niin minä puutun tilanteeseen ja komennan sen pois ja sitä komentoa myös uskotaan. Ei ole hyväksi jos nuoren asema kohoaa liiaksi. Saman ohjeen olen jo saanut aiemminkin, mutta nyt jotenkin luotin siihen, että tuo vanhempi näpäyttää Lumia -niin kuin vielä edellisellä kerralla. Ja kun ylemmät eivät välttämättä puutu kaikkeen selvittelyyn, niin en mennyt väliin. Nyt sitten tiedän jo minäkin seuraavalla kerralla puuttua asiaan.
Lumi on koko nuoren ikänsä ollut hallitseva muita kohtaan ja ikänsä puolesta päässyt luonnottomaan asemaan. Toisaalta osaa myös nöyrtyä, minkä tekee mm. kasvattajansa laumassa. 

Oppia, oppia, vaikka välillä toivon, ettei Lumin kanssa kaikkia polkuja tallottaisi, mutta niin se oppi menee näköjään parhaiten minulle perille, kun on omakohtaista kokemusta siitä mihin toiminta tai toimimattomuus johtaa. Kyllä olen varmaan 10-vuoden jälkeen jo paljon viisaampi. Lumi on se harjoituskappale, joka elää osaansa ja ei onneksi valita.

Kuva ei liity tilanteeseen. Leikit sujuu. Toki näistä kolmesta nuorestakin valkoinen on valtiatar

Eikä koirassa ole mitään vikaa. Se tekee luontonsa mukaan, niillä eväillä mitä sille annetaan. Jos haluan muutosta tilanteeseen se löytyy -taas kerran- vain omasta toiminnasta

Supia? ja pihatreeniä

Jänis vai supikoira. Yksi yö olivat koirat korvat höröllä ja keho valppaana tarhassa katse tiukasti naapurin pihalle päin. Aamulla huomasin pienen montun ilmestyneen aidan viereen missä Surku päivysti... Seuraavana iltana Surku nukkui rauhallisesti kopissa. Lumi päivysti katolla tarkkaavaisena, josko jotain ilmaantuisi. Kolmentana yönä olivat taas kumpikin tarkkailuasemissa. Epäilen supeja.

Luna käväisi leikityttämäsä. Aika raatoja ovat kaikki poislähdön hetkellä.

Sirpan vinkistä ostin 6kpl harjanvarsia, sahasin ne kahtia ja löin ison naulan piikiksi pohjaan. Naruun tein solmut 120cm välein, narun pää telttaraudalla maahan ja kepit paikoilleen kujaksi. Vähän lyhyethän nuo on, mutta en tiedä haittaako se mitään. Vaatii hieman viitseliäisyyttä pystyttää kiviselle pihalle kujaksi, mutta toimii. Harjoitellaan siis keppejä aina kapenevalla kujalla. Tässä meidän toiset pihatreenit:

Palloilun lomassa viilentymässä -helleraja taitaa olla rikki

Kaikkea hömppää tehtiin parina päivänä. Pallon kanssa on leikitty isällä käydessä ja siitähän nuo kovin innostuvat. Surku Lumin vanavedessä. Toistojakin jaksavat jonkunverran, mutta olen pyrkinyt lopettamaan, kun se on vielä parasta. Surkun osalta ei käynyt viime kerralla oikein hyvin, kun onnistuin Lumin kanssa reuhutessa tökkäämään Surkua sormella silmään. Senkin jälkeen Surku kyllä inostettuna hyppeli meidän kanssa, mutta palloa väisti. Saa nähdä onko Surkun muisti ikuinen...
 Lenkillä  on harjoiteltu "takaa"-käskyä, jossa koiran tulee kiertää puu tai tolppa. Surku hoksasi sen idean aika hyvin. Lumi ei ollut ihan varma mitä halutaan ja hyppäsi kivipaaden päälle tai puuta vasten ennen kuin hoksasi. Puita pujoteltiin myös agilitya silmälläpitäen -vaihtelevalla menestyksellä.

Surku on aloittanut ilokseni taas karvanpudottamisen. Ja tuossa lauseessa ei ole mitään sarkasmia. Pyrin hillitsemään itseni ja välttämään karstaamista joka päivä, että karvaa ehtisi irrota tarpeeksi. Ei ole mitään iloa harjata koiraa jolta ei irtoa karvaa reilusti. Jos saan aikaiseksi niin koetan syksyllä toimiiko rukkini ja koetan saada lankaa aikaiseksi. Surkulla on selvästi ollut enemmän turkkia ja se on väsynyt kuumassa Lumia herkemmin. Kohta osat taas vaihtuvat.

Yksi arviointimoka sattui tässä yksi päivä, kun koirat kaahailivat jalkapallokentällä. Viereisellä kentällä (hiekkatie välissä) oli sorsia. Lumi keksi sorsat täydessä vauhdissa kentän reunalla juostessaan ja painoi sinne Surku perässään -ei auttanut tänne huuto. Sorsat eivät ilmeisesti olleet tottuneet hätyyttelyyn ja nokkivat kenttällä kaikessa rauhassa, vaikka kaksi koiraa lähestyi niitä täydessä vauhdissa. Surku  liukastui kostealla nurmella viimehetkellä ja pelasti sillä yhden sorsista -loput älysivät lähteä lentoon. Kaikki oli hetkessä ohi. Takaisin tullessa Lumi otti kaiken kirjaimellisesti: Kutsuin sitä seisoen puiston penkin takana ja Lumi katsoi, että nyt on parasta tulla suorinta tietä ja kiipesi penkin selkänojan yli eteeni. Silloin ei hymyilyttänyt, mutta nyt jo vähän.
Agikentällä Lumi lähti paikaltaan kentän reunalle siskoaan tervehtimään, kun kuuntelin ohjeita. Samoin yksi ilta lenkiltä tullessa laskin koirat irti jolloin ne yleensä juoksee portille. Naapuri oli kuistilla ja Lumi kaartoikin sinne ja Surku tietysti perässä. Ok olin juuri sanonut niille "vapaa", mutta korjasin heti käskyni "tänne" muotoon, kun huomasin mihin kaartavat ja menivät silti. Siankorvat niillä kiilteli varmaan silmissä. Kerroin kyllä mitä mieltä olin kyseisestä toiminnasta.  Monta kertaa ollaan samalla tavoin menty kotiin, vaikka naapuri siellä istuisikin ja kiinnostaisi kovin, muttei näköjään nyt. Sellaisella tasolla hallinta täällä.

Lumilla epäilen juoksuja alkavaksi kohtapuoliin. Se on alkanut merkkailla enemmän ja hajut kiinnostaa myös.

Tarha valmistui toukokuussa ja nyt jo olen lyönyt pari keppiä maahan. Alustavissa ajatuksissa siintää tarhan laajennus. Isosta laajennuksesta ei ole kyse, mutta täytyyhän uudelle kopille olla tilaa, niin ettei sen katolta hypitä aidan yli... 

Lauantaian käytiin taas omatoimiagissa kirkolla. Ensimmäisessä pätkässä mennään kaksin, kun halusin nähdä miten se toimii. Etenemisen vauhtia ei lainkaan edistä se, että edelleen vilkuilen taaksepäin, vaikka videolta kyllä näen miten ne tulee vai tuleeko.
Alemmassa pätkässä mennään kolme estettä niin, että itse liikun vain taustalla.
Torstain varsinaisissa agitreeneissä opin taas paljon. Haettiin oikeata liikkumisnopeutta suhteessa koiraan. Ei liikaa edellä, mutta silti vauhdikasta.
Keppikujalla sain hyviä huomioita kuinka annan koiralle ristiriitaisia viestejä. Kun koira tulee kujalta pysähdyn ja heitän namin. Pysähdys on koiralle ristiriitainen viesti. Seuraavalla kerralla jatkoin juoksua ja heitin samalla namin käden heilahtaessa taakse. Siinäkin tulee koiralle kaksi viestiä kun käsi osoittaa ensin taaksepäin... Siis liike jatkuu ja käden heittorata lähtee vartalon vierestä.

Agin jälkeen käytiin remmilenkillä suunnistaen kotiseutumuseolle. Niin mun sielunmaisemaa tämä...

Koirat pääsi myös ensimmäistä kertaa aikoihin sisällä pistäytymään. Ensin jäivät seisomaan eteiseen ja vasta kutsusta uskaltautuivat pidemmälle. Melkein kaikki hajut olivat uutta ja olivat vähän orpoina "uudessa" ympäristössä.

Mitä täällä sisällä oikein tehtiinkään?

Saako maata?

Otan edelleen aina silloin tällöin viitsiessäni ja muistaessani vain yhden koiran lenkille, että Surkukin oppisi sitä yksinoloa.
Koirat osaavat suunnat jo näemmä paremmin kuin omistajansa -joka on niiden suhteen aika toivoton. Surku todisti sen taas eilen, kun pyöräillessä päätin ottaa pitkästä aikaa suuntia. Sanoin "oikea" kääntyen samalla pyörineni vasemmalle -Surku kääntyi käskystä oikeaan suuntaan... Minun täytyy muistaa aina ennakoida suunnat hyvissä ajoin, että annan oikean käskyn.

Ida-Lumia 4v vietti tämän viikon Vääksyssä ja kävi meitä piristämässä moneen kertaan. Koiratkin saivat vieraita mökkiinsä.

Tarha on jännä paikka

Varhainen kesäaamu

Maanantai-aamuna päästin koirat tarhasta 3.30. Voi sitä iloista hyppelyä mikä aamuyöllä oli pihalla, kun siihen aikaan herätettiin. Ja iloisemmaksi hyppely vain muuttui, kun Tomi ja Sirpa saapuivat koirakärryineen puoli tuntia myöhemmin. Sää ei ollut ihan odotettu ja odoteltiin hetken aikaa pilvien rakoilemista istuskellen ainoilla huonekaluilla -patjoilla lattialla.
Tomilla oli valkoiset koirat mukana Inkkarilla höystettynä. Inkkari kirmaili kuin nuoret nassikat ikään, eikä sen ikää pystyisi menosta arvaamaan -koiranetti kertoo 11vuoden häämöttävän.

Tässä aamun kuvasatoa:

www.wintry.fi  C Tomi Niemi

 raakakuvia...

 

 

Ja loppukommenttina täytyy mainita etten varmaan ikinä lakkaa ihailemasta Tomin tapaa olla koirien kanssa ja hänen koiriensa iloa ja kuuliaisuutta.

Hauska seurailla koirien touhuja. Heitin aamulla kolme vähän jo heikommassa kunnossa olevaa tomaattia koirille. Kaksi keräilin myöhemmin pois pihalta ja arvelin Lumin ehkä syöneen sen kolmannen. Iltapäivällä Lumi kävi kuitenkin kaivamassa multaisen aarteensa esiin leikkiäkseen sillä. Surku tuli tietenkin kiinnostuneena paikalle katsomaan mitä kivaa tapahtuu. Lumi irvisti sen kauemmas ja kävi kainosti vähän surkun niskavilloissa asti ilmoittamassa kenelle tomaatti kuuluu. Sitten se jemmasi sen uuteen piiloon pusikkoon kuono mullassa. Surku seurasi Lumin touhuja kauempana. Hetken aikaa Lumi vartioi aarrettaan. Kun se oli unohtunut, kävi Surku kaivamassa tomaatin esiin ja juoksi iloisena tomaatti suussaan. Lumi seurasi harmissaan mokaansa. Surku asettui makuulle tomaattinsa kanssa josta ei oikeasti välitä yhtään ja Lumi päivysti vieressä.

Pääasia ei ole että se on minulla, vaan ettei se ole sinulla

Sain vihdoin pyörän huollosta melkein kahden kuukauden jälkeen. Maanantai-iltana päätin ajaa koirien kanssa lenkin. Ensin ajattelin juoksuttaa yhtä koiraa kerrallaan, kun hihnan kanssa pyörällä ajosta on jo hujahtanut paljon aikaa. Laiskuus kuitenkin iski ja otin kummatkin mukaan. Olipas mallikasta menoa. Kummatkin juoksi nätisti vieretysten pyörän vieressä. Ihan näin mutkattomasti en odottanut selviäväni. Mentiin leppoisaa vauhtia ja ehkä max. 4km matka, kun on kuitenkin heinäkuu ja vaikkei kuumin
päivä ollutkaan niin lämpöasteita oli ihan riittävästi. Pienenä palkkiona oikaistiin puraradalle ja päästin koirat irti ja pyöräiltiin/juostiin täysiä alamäet, huilattiin ylämäissä ja taas mentiin. Kaikilla tuntui olevan kivaa ja kerrankin koirat sai päästellä täysiä pysyäkseen perässäni.

Koti näyttää tänään ensimmäistä kertaa aikoihin jo vähän enemmän asuttavalta:

 

 

 

 

 

 Aamulenkiltä tullessa väsytti niin, että oikaisin suoraa päätä pihalle maton päälle makuulle. Lumi makoili kauempana kopissaan ja Surku jossain Lumin lähellä. Aukaistessani silmät tunnin kuluttua näytti vieressäni tältä:

läheisyys lämmittää

Kanavalla odotti kaunis puinen purjevene sulutusvuoroaan ohikulkiessamme.

Sisällä lattiat on nyt kolmeen kertaan maalattu ja se työ on ohi. Sähkäri tulee maanantaina ja pikkuhiljaa saadaan sähkötkin taas kuntoon. Ehkä jo ensiviikolla pääsen kalustamaankin huoneita. Jos sen jälkeen vielä viitsin laitan eteisen ja keittiön kuntoon. Se olisi alakerta silloin tältä erää valmis.

Surku kuuntelee tarkkana joelta kuuluvaa isoa molskahdusta

Laiheliini. Lumi ei erityisemmin välitä harjauksesta ja onkin onnistunut pudottamaan karvansa suureksi osaksi minun huomaamatta.  Taitava se on siinä ollut, koska yleensä huomaan pienenkin irtonaisen karvatukon heti ja silloin tämä himoharjaaja iskee

Se voi toimia näinkin: Wintrylauman videoita

 Linkitän tuohon alle kaksi videota jossa näkyy mielestäni erinomaisesti miten koirat toimivat kun ne ovat todella omistajansa hallinnassa. Huskyista kuulee ja näkee kaikennäköistä ja ei omankaan kokemuksen mukaan ole niitä helpoimpia koiria, mutta kun homman osaa niin se näyttää tältä.  Syy muuhun on usein tietämättömyys ja osaamattomuus toimia oikein koiran kanssa. Tässä on tavoitetta ja toivoa: Mikä vain on mahdollista. Se ei ole koirasta kiinni vaan omistajasta -ja se on hyvä asia se, ainoa mitä pystyy oikeasti muuttamaan.

Wintrylauma aamukävelyllä      ja     Wintrylauman lähtö, valjastus ja rekiajo



Metsässä on taas mustikoita. Pysähdytään välillä tankaamaan vitamiineja metsälenkkien lomassa. Surku ei heti hoksannut mitä siellä puskissa kyykimme. Tarjosin sille kädestä muutamaa vinkiksi. Surkuhan oppi kerrasta -nimittäin odottamaan valmiiksi poimittuja marjoja. Yritti kuonoa tunkea käteen noukkiessani marjoja. Kun niitä ei enää tippunutkaan, niin loppumatkasta vaivautui jo itse noukkimaan muutaman puskasta.

Metsässä käydään aamuisin silloin kun on hölkkäfiilis. Tänään oli luvattu sadetta ja ajattelin juoksuttaa koirat vähän reippaammin aamusta. Riisuin kikkarin vetoadapterista (kai se on sen niminen...) ja potkuteltiin 8km reipasta vauhtia.

Meille asti oli menneen vuosikymmenen autoja parkissa, kun ei enää kaikki mahtuneet näyttelyalueelle

Vanhojen autojen näyttely Vääksyssä keräsi taas valtavasti väkeä ja vanhoja ajoneuvoja tähän ihan kotikulmille. 500 vanhan auton raja täyttyi jo 45 minuuuttia tapahtuman alusta ja lisää autoja ja väkeä tulvi paikalle. Koirien kanssa käytiin paikalla pahimman tungoksen mentyä ohi. Mutta kyllä väkeä ja autoja riitti silloinkin kun vilkkailla markkinoilla. Surku oli alkuun vähän ihmeissään ahtaissa paikoissa, mutta ihan kivasti nuo kulkivat.