Metsäilyä

Tarhassa jatkuu eristys. Sälli on pääsääntöisesti tarhan ulkopuolella ketjussa -silloin tällöin myös Corvette. Tänään testasin hetken pitämällä kaikkia tarhassa ja seuraamalla tilannetta ikkunasta. Ei kulunut kuin muutama minuutti, niin Sälli alkoi painostaa kopin katolla makaavaa Corvettea. Ei se sille mitään virka mutta katseella, eleillä ja kiertelyllä tekee Corvetelle asiansa selväksi. Surku käytti samantien tilaisuutta hyväkseen ja tuli mukaan merkkaustalkoisiin. Seurasin hetken tapahtumia ja hain Sällin taas omalle paikalleen. Täytynee harkita tarhan jakamista kahtia ja uuden ovipaikan tekoa, jos tilanne pysyy samana pitkäänkin. Corvette ei edelleenkään tulisi autosta tai kuljetuskärrystä pois kotio tullessa. Siellä on turva -olkoonkin että se jakaa tilan usein Surkun kanssa.
Aamulla tarhaa siivotessa ovat kaikki siellä ihan ok samoin jos puuhastelen pihalla näkösällä. Ja kaikki voivat toki olla pihalla, valjakossa ja lenkillä samaan aikaan. Lumi haisee siis edelleen. Aina kun se kyykistyy pissalle on kaksi kuonoa takapuolessa kiinni. Ei ole sillekään varmasti optimaalinen tilanne olla koko ajan laimeissa kiimahormooneissa. Olen henkisesti varautunut siihen, että tilanne saattaa jatkua kevääseen asti. Vähän mietityttää sekin jos Lumi leikataan uudelleen"väärään aikaan" eikä pikkuruista (saattaa kuulemma olla puolikkaan nuppineulanpään kokoinen) munasarjanpalaa löydykään...
Surku, joka on siis myös leikattu, ei haise urokselle. Näin päättelen siitä, että Sälli ensin haistelee Lumin ja menee sitten haistelemaan Surkua ja alkaa pyytää sitä leikkiin. Surku on tietenkin moisesta huomiosta otettu. Tilanne olis varmasti toinen jos Surkukin olisi leikkaamaton.

 Sitten niihin mukaviin asioihin. Olin tänään vähän flunssainen ja vein koirat autolla metsään ajatuksena päästä itse helpolla. Niin siinä kuitenkin kävi, että metsä vei mukanaan ja käveltiin oikein kunnon ryteikössä hyvä tovi. Se siitä helppoudesta, mutta mieli lepäsi ja sen myötä olo keveni monta astetta. Kamerakin oli pitkästä aikaa mukana.

 Vetolenkkejä ollaan nyt siis pidennetty parin viikon takaisesta.  Pisin lenkki on ollut karvan vajaa 9km. Kartasta katsomani polku olikin oikein kunnon ryteikköä. Ajolasit olivat enemmän kuin tarpeen. Yhden kaatuneen puun yli sain mönkijän vain todetakseni, että mutkan takana on kaksi lisää. Ei auttanut kuin kääntyä takaisin ja jatkaa hiekkatietä pitkin. Se oli ensimmäinen lenkki minkä koirat menivät suurimmaksi osaksi ravilla. Oman empiirisen tutkimukseni mukaan ilmankosteus vaikuttaa jaksamiseen paljon. Juomataukoja pidin jopa kaksi ja vesi maistui melkein kaikille. Huomenna taas ajamaan. Oikein jo odotan sitä ja säänkin pitäisi olla kohdillaan.