Reikiä nahassa ja pieni treenitauko

Ensimäistä kertaa elämässäni uskallan koskea koiraan

Kärry jäi SM-Jämin jälkeen talviteloille, mistä en ole lainkaan pahoillani. Ei siksi että kärryssä olisi jotain vikaa, vaan siksi, että on taas niin ihanaa päästä ajaa köröttelemään mönkijällä. Marraskuun alussa olisi ollut vielä yhdet kisat, mutta jätän ne väliin. Ne on Lappeenrannassa asti ja nyt on mielessä jo toisenlaiset matkat.

Tiistaina tehtiin oikein onnistunut mönkkärilenkki. Piti antaa koirille yksi päivä enemmän palautumista kisaviikonlopusta, mutta päädyin ajamaan jo tiistaina, kun maa oli vielä sula. Se olikin oikein hyvä ratkaisu, koska keskiviikkona ei olisi ajot enää onnistuneet -siitä myöhemmin lisää.
Yritin etsiä vähän pehmeämpää pohjaa Lumin kynsien vuoksi. Löysinkin ruohittuneen metsäpätkän ja lähdettiin sitä pitkin. Heti kohta se muuttui kuitenkin kovin puskittuneeksi ja möykkyiseksi ja polkua tuskin erotti. Jyrkän alamäen päällä ajattelin jo luovuttaa, mutta Trackeri näytti, että ihan kohta olisi edessä isompi tie. Mentiinkin sitten lähes koko matka ihan kivanoloista metsätietä. Matkalla tuli pysähdyksiä, kun juoksutin myös Lumia ja Surkua kärjessä. Hyvin se Lumikin kärjessä meni Corveten rinnalla ylämäkiin pinnistellen. Trackeri sammui eräässä risteyksessä ja jouduin laittamaan sen uudelleen päälle. Vähän jännitystä toi se tosiasia, että nyt minulla ei ollut enää varmuutta auton olinpaikasta... Ajattelin, että hätätapauksessa jätän mönkkärin tiensivuun, laitan paikan ylös puhelimeen, päästän koirat irti ja lähden kävellen koettamaan onnea. Ja kotiinkaan ei ollut matkaa kuin 18km, jos ei muu auttaisi.
Matkaa tuli yhteensä n. 7km. Aikaisempiin matkoihin verrattuna se on ihan kivasti. Lopussa koirat alkoivat olla jo väsyneitä ja toivoin, että olen oikealla tiellä. Ja sieltä se Renaultin perä mutkan takaa pilkistikin -mikä helpotus!

Ketjukoppi on vähän isommanlainen.

Corvette on nukkunut kaksi yötä tarhan ulopuolella ketjussa. Ei ole tarvinnut aamuyöstä kuunnella, kun Sälli käy Corveten luona pyörimässä, saaden Corveten ärähtämään ja vaihtamaan paikkaa. Saavat vuorollaan nukkua siinä yönsä niin kauan kuin tilanne vaatii.

Keskiviikkoaamuna päästin koirat juoksemaan kanavan kentälle. Sälli on viimeaikoina juossut haukkuen Lumin ja Surkun välissä niiden leikkiessä. Corvette lähti myös mukaan. En huomannut mitä tapahtui, mutta Surku ja Corvette alkoivat painia. Annoin niiden kähistä, kunnes huomasin, että tilanne ei lopukaan ja menee vakavammaksi. Sälli pyöri siinä ympärillä myös. Menin komentamaan koiria erilleen -ei mitään reaktiota. Ne olivat tiukasti kiinni toisissaan. Kyllä ne kohta irrottivat, mutta homma oli selkeästi jäänyt kesken, Surku ainakin koetti edelleen vilkuttaa hampaita. Surku sai kunnon hampaankolon etujalan niveleen. Se varasi sille vielä kävellessämme pois, muttei iltapäivällä enää lainkaan. Silmäkulmassa ja ylempänä jalassa oli myös hampaanjälki. Corvettekin hetken konkkasi. Ensimmäinen kerta, kun Corvette hermostuu.

Niin jäi matkan kasvatukset odottamaan Surkun jalan tervehtymistä. Tänä aamuna Surku jo varasi jalalle, muttei täysin. Ja niin kuin olisi ollut lomaa ja viileää säätä treenata ja pidentää matkoja... Sälli on pitänyt Corvettea sen verran tiukilla, että luulen Surkun käyttäneen tilannetta hyväkseen. Lumi vain killittelee ja katselee poikien pullisteluja niin viattomana.
Voi olla että itse toimin myös jollain lailla epäloogisesti koirien kesken.
Nyt illalla Surku ei enää näkyvästi konkkaa. Jos huominen vielä taukoa ja lauantaina ajamaan.