Maailman suloisin pääsiäisnoita kävi piipahtamassa: Niin reippaasti tuli "ViRRRvon vaRRRvon vitsaksilla TuoRRReeks teRRRveeks..."
Kuvat hyppi jostain syystä sekaisin, joten olkoon niin.

Hmmm Lumi näkee tilaisuutensa tulleen... Oikeasti se ei kyllä tuollaisissa tilanteissa ota, mutta kiinnostuu kyllä tuoksuista

Maanatain maan pinnalle palautus: Lumi P****E! Kyllä on hetkiä jolloin tuntuu, että parempi kun olisin ottanut kissan. Ei tarvitsisi huolehtia onko se hallinnassa, kun se ei olisi sitä kumminkaan. Ei tarvitsisi menettää hermojaan ja mielenrauhaansa jos se lähtisi huitelemaan omiaan. Sehän tekisi sitä kumminkin. Ei tarvitsisi pohtia omaa käyttäytymistään ja toimintaansa.  Ei tarvitsisi miettiä mikä on elikon kannalta oikea toimintatapa, silloin kun siitä ei ole mitään hajua ja tilanne on päällä. Saisi helliä ja huolehtia ja hösätä niin paljon kun sielu sietää ja olla mahdollisimman epälooginen. Ei tarvitsisi huolehtia hoitopaikoista, kun on pieniä menoja. No jostain syystä päädyin huskyyn ja vielä kahteen. Aika ajoin nuo osaavat testata olenko vielä valintojeni takana ja kuiskailevat selkäni takana myhäillen:  -kyllä me tiedetään mistä naruista kannattaa vetää ja koska saada sen höyry nousemaan ja heikkoudet esiin...

Lumi siis lähti juuri ennen vetolenkkiä veljeni pihasta huitelemaan. Sieltä ollaan kymmeniä kertoja lähdetty samalla tapaa ajelemaan. Se siis sai ilmeisesti kalanperkeiden hajun (mitä en silloin tiennyt) ja yksinkertaisesti lähti jäätä pitkin kaarrellen kohti naapuria ja Surku perässä. Surku sentään hieman epäröi ja katsoi taakseen, mutta katsoi kannattavammaksi seurata Lumia, kuin palata takaisin. Surku tuli takaisin vähän arpoen, kun oli ensin käynyt naapurin pihassa (matkaa kuitenkin ehkä pari sataa metriä). Otin sen kiinni ja jäin odottelemaan Lumia. Näin että se katsoi meitä rannalta. Annoin Surkulle ruokaa ja en ollut huomaavinaankaan koko valkoista. Ajattelin sen nöyränä varovasti lähestyvän. Mitä vielä. Se katseli hetken ja katosi sitten näkyvistä.

Veljeni käveli jäätä pitkin ja sanoi Lumin olevan naapurin rantasaunan kulmalla syömässä jotain. Lähdin Surkun kanssa kävelemään siihen suuntaan. Surku alkoi vääntää ripulia ja sillä tunnetusti kestää. Niinpä laskin sen irti ja jätin asioilleen. Halusin ehtiä Lumin luokse vielä kun se on itse teossa. Kävelin sen luo niin, kuin en olisi huomannutkaan sitä. Sitten katsoin sitä, huitaisin sitä hihnalla ja muutaman voimasanan saattelemana kerroin mielipiteeni sen käytöksestä. Kutsuin sen sitten luokse ja se kulki loppumatkan meidän perässä niin nöyränä, niin nöyränä.

Koko loppuajan olin kuin koira olisi ollut ilmaa. Matkalla kotirantaan annoin Surkulle ruuan ja Lumi ei tehnyt pienintäkään elettä yrittääkseen lähellekään ruokaa. Kotirannassa laitoin Lumin hihnaan ja rantavajan kaiteeseen kiinni. Valjastin Surkun reen eteen ja ajettiin pikku lenkki. Sitten annoin Surkulle Luminkin ruuat lenkin päätteeksi. Varmistin, että Lumi näki paluumme. Se katseli meitä tarkasti ja ruokaa esille ottaessani alkoi liikehtiä rauhattomasti. Tein rauhassa kaikki normaalit toimenpiteet ajon jälkeen ja irrotin sitten Lumin tolpasta -edelleenkin mitenkään siihen reagoimatta tai katsomatta. Kotona se jäi pihalle nököttämään kun päästin Surkun sisään. Käytiin vielä vähän myöhemmin Surkun kanssa kävelyllä. Lumi seurasi aidan takaa menoamme. Kyllä oli nöyrä koira kun vihdoin päästin sen illalla sisään pienen kävelyn jälkeen.

Tilanteen jälkeen sain hillittyä kiukkuni ulospäin, paitsi muutamassa kohden hihnassa komensin Lumia jostain pikkujutusta kiukkuisen vihaisesti ja samalla tempaisin hihnasta tarpeettoman kovaa. Tuo hermoheikon emännän ärhentely oli turhaa ja olisi saanut jäädä pois, se ei varmastikaan parantanut asemaani.

 

Kaksi seuraavaa aamulenkkiä Lumi oli lähes koko ajan kiinni. Ja eipä se siitä mitään rutissut -kuinkas se olisi voinutkaan.

Samankaltaisia pienempiä juttuja on nyt vajaan kuukauden aikana sattunut Lumin kanssa muutama ja tuo peli ei ollenkaan vetele. Se on hypännyt autosta ilman lupaa mennäkseen tervehtimään lajitovereitaan, käynyt metsästä hakemassa hevosenkakkaköntin, vaikka tänne käsky on käynyt sitä ennen. Ja käynyt jopa tarkastamassa yhden kannon päällä istuneen lintujen tarkkailijan, jota se epäröiden kauempaa ihmetteli. 

Tiistai itapäivänä lähdettiin Kirsin valjakon kanssa jäälle ajamaan. Lähdettiin niiden edeltä ja voi sitä nihkeyttä. Aluksi mentiin ihan ok eteenpäin, mutta kun pysäytin koirat hetkeksi odottamaan, niin Lumi alkoi löysäillä ja vilkuilla taakseen. Päästiin kuitenkin kohtuudella eteenpäin. Sitten alkoi Surkukin keulassa kääntyillä takaisinpäin... Ja kun sen kuono oli eteenpäin niin alkoikin kieriskellä maassa. Kävin kädestä pitäen palauttamassa koirat oikeaan suuntaan ja hetki päästiin taas eteenpäin kunnes kaikki toistui. Kirsin mennessä ohi oltiin taas jo jonkunmoisessa vauhdissa ja ainakin suunta oli oikea. 

Kun alkuun muutamaan kertaan pysähdyttiin yhdessä ja Kirsi lähti sitten ensin eteenpäin, niin perään yritettiin ampaista välittömästi, vaikka käsky oli seis. Sitä sitten harjoiteltiin muutamassa eri tilanteessa, että vaikka muut meni jo kaukanakin edellä, lähteä sai vasta kun oltiin ihan paikallaan ja MINÄ sanoin mennään. No alun temppuilujen jälkeen homma alkoi sujua paremmin ja hetken päästä yrittäessäni selvittää Kirsin koirien sotkua, omat pysyi ihan hyvin omalla paikallaan. 

Edellä menoakin koetettiin muutamaan kertaan matkan aikana ja vaikkei vauhti päätä huimannut, niin ainakin eteenpäin päästiin. Jos Kirsi oli jäänyt kauemmas taakse, niin jostain syystä Lumi silloin vilkuili taakseen ja saattoi löysäilläkin. Sen sijaan kun Kirsin valjakko oli lähempänä ja välillä ihan peesissä Lumikin meni vilkuilematta eteenpäin. Ota noista selvää. 

Sports tracker oli ensimmäistä kertaa päällä ja yllätyksekseni matkaa tuli 11.5km. Olisin itse veikannut jotain 8km paikkeilla. Keskinopeus oli reilu 10km/h. Kaikkine pysähdyksineen ja sähläilyineen ei tuon kovempaa päästy, vaikka oli toinen valjakko mukana. 

Takaisinpäin tullessa mentiin keulilla ja puhdit oli jo pois ja vauhti sen mukaista. Maximi nopeus meidän osalta oli 27.9km/h eli mentiin monesti ihan mukavaakin vauhtia.

Kyllä oli kaunista katseltavaa kun Kirsin kuuden koiran valjakkoa seurailin suoraan sivusta ilta-aurinpaisteessa.

Meidän kaksikko oli ihan loppu reissun jälkeen. 

Vaikka on ihanaa, kun koirat on aktiivisia, niin jotenkin kaikkein eniten sydäntä lämmittää katsoa kun kaksi työskentelystä väsynyttä koiruutta nukkuu raukeasti vierekkäin. Lumi kyllä varmaan kykenisi vaipumaan sellaiseen apaattiseen tylsään horrokseen jos ei mitään tapahtuisi. Surku on se eläväisempi, aktiivisempi ja leikkisämpi, joka on aina innolla valmiina seuraavaan tilanteeseen. Kun ovat ihan poikki, niin yleensä tunnin pari makaavat ihan reporankana ja sitten alkavat kevyesti touhuskella jotain, kuten järsimään vanhoja kuivunneita luita.