Kantohanki

 

 Auringonpaiste ja hanki joka kantoi reen ja koirat. Luxusta. Vauhtia oli jopa sen verran, että kun tulimme aikamoiseen jäiseen rosokohtaan PÄÄSTIN KELKASTA IRTI välttääkseni nurin menon (niin uskoin). Huusin seis-käskyä, mutta parivaljakko vain jatkoi täysiä eteenpäin kelkka perässä keikkuen. Sitten karjaisin niin, että rantoja pitkin kaikui. Koirat pysähtyivät niille sijoilleen, katsoivat taakseen ja ihmettelivät miten se mamma nyt tuonne on jäänyt, juuri kun oli loistava vauhti. Siinä ne kököttivät paikallaan, kunnes ehdin luokse. Sainpa opetuksen, että kaaresta vain kiinni joka tilanteessa, etenkin kun vauhti on laukalla -jää nähtäväksi kuinka se onnistuu... Veljeni oli nähnyt tilanteen rannasta ja nauranut niin, että Elias-pikkuinen oli alkanut itkeä.
Kierrettiin samainen saari mikä vajaa kuukausi sitten oli valtava suoritus hangessa rämpien. Nyt viiletettiin lentokelissä pitkin jäitä.

Inhoan tätä sanaa, mutta ajelu oli tänään mahtavuutta

Ja hauskuudesta seuraa lisää hauskuutta: Jäisiä possun henkitorvia.

 

 

 Idan kanssa vedettiin vielä pienet lenkit stigalla. Seisinki puuttui kokonaan ja alku meinasi olla haahuilua, kun suuntakin oli  "väärä". Täytyy lähteä huomenna alku eri suuntaan, etteivät totu vain yhteen tapaan. Päästiin kuitenkin stigallakin ihan mukavaan viiletysvauhtiin. Päälle päätteeksi saimme vielä juuri paistettua pannukakkua ja teetä. Kiitokset Jossulle ja Katrille.