Kaikenmaailman turinaa

Tämän päiväinen nappularuoka tarjottiin lumikokkarekasaan heitettynä. Siinä vierähti koirilta 45 min. kun etsivät ja kupsuttelivat jokaista papanaa.

 Lumin juoksut alkavat olla pulkassa. Aika tarkalleen kolme viikkoa + 2pv voi sanoa juoksujen kestäneen. Tällä kertaa päästiin helpolla, kun ensimmäisellä kerralla juoksut venyivät melkein kaksikuukautisiksi. Olisikohan meidän suhde siis hivenen selkiytynyt? Mistä sitä tietää mikä kaikki juoksuihin vaikuttaa.

Koirat pitävät uunien lämmöstä. Kun tänä aamuna käveltiin pitkästä aikaa lenkki -20 pakkasessa, niin kumpikin kipitti sisälle päästyään samantien kerälle uunien lämpöön. Toisaalta etenkin Surku nukkuu mielellään yöt eteisessä minne käy vetoa.

 Koitettiin pitkästä aikaa vähän aktiviteettiä lenkillä ollessa. Koirat oli irti ja pyysin aina sen joka ei ollut vuorossa maahan makaamaan ja odottamaan vuoroaan. Kierrätin niitä itseni ympärillä ja edessä kättäni seuraten. Lumi tekee sen hanakasti. Surku välillä hukkaa käden jota pitää seurata (johtuu ohjaajan liikkeiden sulamattomuudesta), mutta se on  niin intoa täynnä, että ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Se hyörii ja pyörii kuin innokas pikkupoika.
Sitten laitoin kummatkin koirat makaamaan. Kutsuin toista luokse ja sanoin matkalla seis. Yllätyksekseni kummankin kohdalla seisahtuminen toimi lähes samantien. Surkun jopa aavistuksen paremmin. Ja hienoa oli myös se, että koira jota ei kutsuttu pysyi maassa ensimmäisen kokeilun jälkeen. Ihan lyhyt sessio otetiin ehkä 5min yhteensä ja sitten pieni leikkihetki päälle. Kun jatkoimme matkaa kävellen en enää huomioinut koiria lainkaan. Kumpikin pyöri ympärilläni niin kontaktissa kuin mahdollista. Halusivat kai varmistaa, että jos käsky käy, niin ollaan heti valmiudessa ja palkka tietysti päälle.

 Olen ollut todella laiska harjoituttamaan Surkun yksinoloa. Hiihtolomallakaan ei tullut tehtyä sitä kertaakaaan. Tänään sitten jätin sen ehkä reiluksi 5min sisään, kun Lumin kanssa jatkettiin vielä pikkukierros. Sisällä oli ihme kyllä hiljaista ja Surku makasi eteisen portailla minun tullessa. Se oli tarkkaavainen, mutta kiitettävän leppoisa kuitenkin. Ihan pienin askelin siis, kun vain viitsisi noita tehdä säännöllisesti.

Mutkahäntä =)

 Ehkä suurin oppimisen paikka minulla on oma varmuus ja selkeä jämptiys kaikessa toiminnassa. Jos hermostun yhtään koiriin ja niiden toimintaan on se osoitus koirille, että tuohon ei voi luottaa. Ja rehellisyyden nimissä niin tapahtuu usein.
Esim kun ohitamme pieniä koiria olen hieman epävarma, miten Surku niihin suhtautuu. Vaikka yritän olla ulospäin varma, niin huijaan enemmän itseäni kuin koiraa. Huomaan, että jo äänestäni kuuluu epävarmuus jolloin varma ja jämäkkä yritys vaihtuu kiukkuiseen parahdukseen, joka ei voi kuulostaa luotettavalta ja kiukku jää helposti päälle vielä tilanteen jälkeenkin.
Esim. tiettyjen koirien ohituksissa on jännitettä ja oma toimintani on siihen suurin vaikutin. Periatteessa uskon, että koira ohittaa koiran kuin koiran ja toimii muutoinkin ongelmitta jos vain luottaa 100% omistajaansa ja arvojärjestys on selkeä. Sinne on vielä matkaa