Hiiren kanssa Pappilan pihassa


Väsymys iski kesken jäällä leikin


Jäällä on kivaa =)
Kaikenlaista sattuu pienen kanssa. Haastavinta on ollut kodin vetovoiman voittaminen ja ihmisten ohittaminen huomiotta -joka on todellakin vielä alkutekijöissään.

Pääasiassa olemme onnistuneet välttämään tilanteet. Tai olen saanut pennun huomion itseeni sanomalla Tänne ja palkitsemalla ja jatkamalla eteenpäin (vapaana) ja Lumi on jatkanut minun seuraamistani.
Jos Lumi on kiinni se pysähtyy ja jää katsomaan takana tulevaa tai lähellä olevaa ihmistä. En ole vetänyt vaan olen pysähtynyt itsekin ja odottanut että Lumi kiinnittää minuun vähän huomiota ja palkinnut sen siitä ja usein tilanne on selvinnyt sillä. Toisaalta kiinni ollessa Lumi oppii minun pysähtyvän ja voi rauhassa huomioida muita kun tietää minun olevan vieressä.
Olen pitänyt Lumia mahdollisimman paljon irti, jotta se oppisi minun tarkkailun ja yleensä se pyyhältääkin hienosti perässäni ja tulee kutsuttaessa tai edellä kävellessä pysähtyy tarkastamaan, että olen tulossa samaan suuntaan.

Yksi päivä kävelimme äidille. Takaa tuli sauvakävelyryhmä ja Lumin koko huomio kiinnittyi heihin. Nostin sen syliin että pääsimme tien yli. Kun ryhmä lähti polkua pitkin eri suuntaan päästin Lumin vapaaksi ja ajattelin kävellä eteenpäin ikäänkuin koko ryhmää ei olisi minulle olemassa ja uskoin Lumin seuraavan. Se jäi istumaan ja katsomaan ryhmää. Jatkoin vain matkaa ja olin jo melko pitkällä. Lumi välillä katsoi minuun ja ajattelin mennä tien sivuun ikään kuin lähtisin pois näkyvistä. Arvelin Lumin tulevan ja kutsuin sitä, mutta se lähtikin seuraamaan ihmisjoukkoa ja juoksi heidän luokseen, enkä enää nähnyt sitä. Ihmiset olivat tietenkin ihastuksissaan ja silittivät ja ottivat Lumia syliin. Kun pääsin lähemmäs pyysin heitä laskemaan Lumin alas ja huusin tänne, jolloin Lumi tulikin ja kehuin sitä makupalojen kanssa. Loppumatkan se kipitti tiiviisti perässäni. Jäi kuitenkin vähän ikävä olo. Kasvattaja Tomi auttoi kuitenkin taas ymmärtämään pientä kertomalla, että koiralla on huono näkö, eikä juuri muistia, eikä se välttämättä tunnista ihmisiä kauempaa. Pentujen kanssa tulee vaikka minkälaisia juttuja. Aina ei itse muista tai huomaa sitä, miten koira reagoi, mitä näkee, kuulee tai haistaa, eikä mikä pelottaa.

Eilen oli muutenkin taas hyvin hidasta omasta pihapiiristä lähteminen ja vielä kiinni hihnassa ollessa (en uskaltanut päästää irti, jos se lähtisikin kotiin tai vieraiden ihmisten perään). Houkuttelujen ja odottelujen jälkeen nappasin Lumin syliin ja suunnistimme kohti järven rantaa. Jäällä olikin mukavaa. Ei stressaavia hajuja, vaan aukeaa pöllyävää lunta. Lumi intoutui leikkimään ja hyppimään niin, että lopulta oli niin väsynyt, että teki itselleen hankeen pesän ja kävi pitkäkseen. Hetki levättiin ja ei muuta kuin väsynyt huskytyttö syliin ja jatkoimme vajaan kilometrin verran Pappilan rantaan.

Pihasta lumi löysi jäätyneen päästäisen jonka kanssa oli kiva leikkiä )=
Sisällä Pappilassa Lumi oli hetken kuluttua kuin kotonaan ja isän kanssa juttelimme pitkät pätkät Lumin nukkuessa. Takaisin tulimme tietä pitkin hienosti taluttimessa ja loppumatkan jäätä pitkin. Muutamia hiihtäjiä meni kauempaa, mutta ne eivät juuri kiinnostaneet -liekö niitä huomannutkaan.

Kotona oli turhautunut olo, mitähän seuraavaksi tekisi. Voisi tietenkin siivota ja tehdä kotitehtäviä, mutta kun ei.... Päästäänköhän koskaan pihasta lähtemään ilman houkuttelua ja huijaamista... Oli niitä hetkiä jolloin tuntuu ettei mikään ala sujumaan ja että olemme kodin vankeja... ja silloin ei huomaa, miten hienosti asiat ovatkaan.

Harjoittelimme hiukan yksinoloa muutamaan otteeseen Lumin ollessa levollisena lepäämässä muttei kuitenkaan vielä unessa. Samassa paikassa se oli aina palatessani roskia viemästä. Täytyy ottaa yksinolot jokaisen päivän ohjelmaan vähitellen aikaa pidentäen.
Äiti tuli katsomaan ja lähdimme vielä illalla saattamaan häntä kotiinpäin. Ajattelin Lumin olevan niin väsynyt ettei se kovin pitkälle jaksaisi, mutta sepä kipitti vapaana perässämme ja kävelytiellä oli oikein vauhti päällä juostessamme ja leikkiessämme. Lopulta siinä kävikin niin, että jäimme äidille yöksi ja aamupäivällä hipsimme metsän kautta kotiin.