mätsäri!

Siis kyllä, otsikko on ihan oikein. Me oltiin mätsärissä! Aamulenkin aikaan en vielä tiennyt asiasta tuon taivaallista. Satuin sitten vilkaisemaan facebookista Kirsin päivitystä ja kävin vilkaisemassa missä tuo tapahtuma on. Asikkalassa, kirkonkylällä!

Valkoinen paimenkoira ja susi. Siinä meidän koirien rodut =)

 

 

 

Odottelua

Hmm... reilu tunti aikaa ilmoittautumisen päättymiseen. Jos vielä kirjastossakäynnin jälkeen ehdin, niin miksikäs ei. Autoa ei ole, mutta onhan kaksi huskya. Mukaan eväät ja juotot ja ehkä vähän lyhyempi hihnakin olisi hyvä ja rokotustodistukset ja nakit. Ai niin ja harjakin, kun kerran ihan näyttelyyn; saa edes suurimmat valjaan kuvat turkista pois.
Koirat kikkarin eteen ja kirkolle (suurimmat mäet alusta mentiin hihnassa potkutellen, kun nuo jarrut on edelleen jäässä) vetomatkaa mennessä kertyi ehkä n. 4-5km. Meno oli väliin ihan kiitettävän vauhdikasta ja sitten taas hetki vähän iisimmin.
Paikalla oli paljon väkeä. Huomasin harjan unohtuneen, mutta taskusta löytyi oma kampa. Tosin ei nuo siitä paljonkaan kaunistuneet, kun ovat sitä jo valmiiksi =) Hetki meni ennenkuin löydettiin ilmoittautuminen. Onneksi paikalla oli kaksi ihanaa tyttöstä, jotka auttoivat koirien pidossa. Ilmoittautuminen oli juuri päättynyt, mutta saatiin vielä numerot ja viimeiset vuorot.

Paljon rapsuttelijoita oli tarjolla, tosin niitä ei aina edes huomattu, kun oli niin paljon muuta hajua ja katsottavaa.

 Sitten odottelemaan ja seuraamaan muiden menoa. Ilmoittautmisen yhetydessä sain pikaiset neuvot Kirsiltä miten kehässä toimitaan. Minulla kun ei ole asiasta tuon taivaallisen tietoa. Olen nähnyt vain kuvia näyttelystä. Jalassa oli isän isot lämminvuorikumisaappaat ja tietenkin kunnon toppavaatteet. Olipa hauska kokemus. Minulla ei ollut asioista mitään tajua eikä siis mitään paineita. Olin paikalla vain kokemuksen ja hauskan tapahtuman vuoksi. Koirilla ei myöskään mitään tietoa miten kehässä ollaan saatikka, että oltaisiin harjoiteltu seisomista tms.
Ikää oli juuri sen kuukauden yli pentusarjan 1v 1kk.

Onpa jännä paikka ja paljon seurattavaa.

Hevosen lanta oli ihan ykköstä. Tosin sen syöminen kielsin ihan vain ajatellen tuomaria, joka kohta kurkkaa suuhun...

Taisin juottaa koiria ajon jälkeen vähän liikaa, kun Surku pääsi lorauttamaan maneesilla, vaikka pissasi aina kun käytin ulkona. Kehässäkin juostessa lirautti...
 Koirat käyttäytyi hyvin ja totteli kieltoa, eivätkä menneet tekemään sen lähempää tuttavuutta. Toki olivat alkuun ihan kierroksille, kun oli niin paljon ihmisiä ja koiria.

Lumi oli ensin vuorossa ja seurasi ja juoksi hienosti. Seisominen oli sellaista sinnepäin nakilla imuttamista, kun meinaa muuten istua tai maata. Saatiin punainen nauha.
Minulla ei ollut mitään tietoa kumpi on parempi sininen vai punainen. No selvisihän se, että punainen.
Surku huusi Lumin vuoron ajan kehän reunalla. Tytöt jotka pitelivät sitä sanoivat, että meinasi sydän särkyä. Kerroin heille, ettei huutoon kannata reagoida, vaan antaa sen huutaa. Sillä ei ole oikeasti mitään hätää, se näkee meidät koko ajan ja haluaisi lauman mukaan. Jos sitä surkuttelee, niin se vain lisää sen huolta.
Fiksut tytöt ymmärsivät asian.

Surkun vuoro oli heti Lumin jälkeen. Surku hyöri ja pyöri ja juostessa hypähteli (se on aina niin iloinen) ja pissasi kehää kiertäessä vauhdissa... Kirsin tutkiessa sitä se painautui tapansa mukaan maahan.
Niin pääsi Surku mutkahäntäkin oikein kehään. Saatiin sininen nauha =).

Lopuksi kaikki siniset palasivat kehään, eli me Surkun kanssa. Sieltä meidät käteltiin ulos ja oli punaisten ja Lumin vuoro. Saatiin myös kättelyt. Oli aika kiittää tyttöjä, jotka pitivät aina toista koiraa minun ollessa kehässä ja lähteä kotimatkalle.

 

 

 

 Takaisin tultiin koko matka vetäen n. 6km. Mäissä auttelin potkuttelemalla, mutta hyvin vauhtia riitti vielä lopussakin. Lumi taas välillä juoksi vain mukana ja intoutui taas sitten kirimään. Tuli myös todistettua, että Lumi osaa kakata vauhdissa pysähtymättä kun tosipaikka tulee.

Olipa mukava päivä!
Ei me mitään näyttelykärpästä saatu, mutta jos jotain täälläpäin koirille järjestetään, niin toki ollaan mukana saamassa kokemusta.
 Tällä hetkellä kaksi väsynyttä koiraa vetää sikeitä ja tulet humisee uuneissa. Tästä on hyvä alkaa lauantai-illan vietto.

k-18

Pitkän kokouspäivän lopputulos. Toinen asianosainen katsoi parhaaksi poistua kuvasta. Näyttää vähän hurjemmalta kuin onkaan. Suurin osa on tyhjennetystä pahvinkeräys astiasta. Useimmiten paikat ovat suht koht mallillaan. Jotain pientä touhuilun todistetta lukuunottamatta.

Kuva ja sen tapahtumat eivät liity mitenkään seuraavan. Noista en paljon jaksa murheita ottaa.

Eilisen tunnelmat ihan livenä sensuroimatta heti tilanteen jälkeen. Tällaisia ajatuksia sitä hetkittäin tulee:

"Musta ei ole tähän. Siis kasvattamaan kahta koiraa tai edes yhtä. Asiat menee vain koko ajan perseelleen. Ja ihan oikeasti yritän ja joku ei vaan toimi -ehkä se on juuri se... Ihan sama vaikka välillä vieraatkin ihmiset tulee sanomaan kuinka hyvin koirat käyttäytyy. Mutta se on vain kolikon yksi puoli. Sitten on se toinen missä ne testaa ja jossa asiat ei ole kohdillaan.
Lumi on nöyrtynyt ja sen häntä on usein jo alhaalla minun luona. Mutta mitä helvetin väliä vaikka se toimisi kuinka nöyrästi, jos se joskus tekee mitä tahtoo. Kaksi kertaa ne on jäällä lähtenyt omille teilleen. Ekalla kerralla Lumi löytyi (hämärässä) avannon reunalta syömässä pilkkiahvenia. Toisella kertaa ne vain juoksi päätä pahkaa pitkin jäätä ja pomppi rannoilla eikä välittänyt tuon taivaallista missä olen ja mitä sanon. Niillä vaikutti olevan huisin kivaa. Häätöhän siitä tuli kummallakin kertaa. Toisella kertaa alkoi mennä jo usko. Saatanan koirat. Toimii ihan hyvin ja vois pitää vapaana kotipuolessa vaikka kävelyteillä jos kehtais ja sitten yhtäkkiä ei toimi lainkaan. Korvia ei lainkaan eikä kiinnosta missä mamma huitelee. Sen jälkeen kyllä seuras ihan perseessa kiinni, etenkin Lumi, mutta mitä välii.
Lähdin Lumin kanssa jäällä kaksin sen jälkeen. Se oli irti ja en antanut mitään käskyjä enkä kutsunut (kerran murahdin kun se jäi kauemmas). Se kulki koko ajan lähellä häntä alhaalla ja piti kontaktia. Mutta mitä helvettiä. Muisti on niin saatanan lyhyt. Toivottavasti nämä on nyt viimeisiä testailuja missä katsotaan onko tuo tosissaan. Jäällä tai pellolla eivät enää toviin pääse samaan aikaan irti."

Siinä eilisen ajatuksia.Aluksi kirjoitin ne vain purkautumismielessä ja ajattelin muokata tekstin lukukelpoiseksi ja järkeväksi enkä missään nimessä julkaista sitä tuollaisena. Mutta... nuo hetket kuuluvat yhtälailla elämään kuin rauhalliset, tyynet, järkevät ja selkeätkin. Ripaus draamaa, epätoivoa ja itsesääliä maustaa välillä tätä tallaamista.

Sen jälkeen on kaikki taas mennyt hyvin. Lumi pitää kontaktia ja pysähtyy ensimmäisenä tarkkailemaan missä olen. Tulee käskystä, vaikka olisi juuri bongannut myyrän. Häntä on alhaalla yhä useammin. Mieli on taas ihan hyvä ja luottavainen. Kyllä tästä jotain tulee ja ehkä ihan hyvääkin. Kaikenlaisia kokemuksia sitä vain päiviin mahtuu, eikä aina ole ihan tasaista.

Vetäminen sujuu Lumin osalta koko ajan paremmin. Liinat ei pysy koko ajan kireällä tai näennäisesti pysyy, mutta useammin se on kuitenkin Surku joka oikeasti kunnolla vetää eteenpäin. Nyt ollaan menty vain tasaista pätkää kävelytiellä, kun kikkarin jarrut on jäässä. Sellaisia 6-7km pätkiä. Lumi on se joka ensin hyytyy Surkun vauhdissa, silloinkin kun oikeasti yrittää. Surku pakertaa tasaisesti ja hyvällä asenteella.

Sisähuskyn elämää: karva alkaa lähteä tammikuussa. Siis tammikuussa! Se tarkoittaa, että vuoden kylmin aika ollaan vajaalla turkilla. Kyseessä on Lumi. Surku on toistaiseksi saanut pitää vielä jokaisen karvanhaivenensä.

Kyllä tänään taas lenkillä mietin miten mukavaa se on kun koiria on kaksi. Nautin todistaa niiden yhteiseloa. Sitä kuinka ne puuhailee ja makoilee yhdessä. Myös niiden tapaa leikkiä on hauska seurata. Lumi on ottanut tehtäväkseen Surkun juoksuttamisen. Se vaanii sitä kuin bordercollie: laskien hännän, painumalla matalaksi ja tuijottamalla kiinteästi ja hiipimällä eteenpäin. Sitten se saattaa olla syöksyvinään Surkua päin ja kun Surku ampaisee juoksuun Lumi jääkin paikalleen aloittaen alusta tai jättää asian sikseen. Surku painaa eteenpäin huomaamatta ettei kukaan olekaan perässä... Välillä ne painivat kuin korskuvat oriit toisiaan vasten. Kotona ne loikoilee usein toistensa kyljessä. Ne ovat toistensa parhaat kaverit.

Piharäpsyjä

Jos katsot tarkasti löydät toisenkin koiran

 

 Surku ihanainen oli päättänyt tänään järjestää talon tuuletuksen. Oltiin Lumin kanssa kylillä asioilla hyvä tovi. Kotiin tullessa Surku oli portin takana mutkahäntä iloisesti huiskuen. Ulko-ovi oli selkosen selällään...
 Luulen että osa syy oli hätä. Ulkoa löytyi parikin läjää tuulettumaan tuotujen kenkieni ja rukkasen lisäksi. Tähän asti en ole ikinä irrottanut avainta ovesta. Se on ollut siinä aina yötä päivää, olen kotona tai en. Olen pitänyt sitä parhaana varkausvakuutena; kuka tulee taloon, jossa avain roikkuu ovessa? Ja jos joku olisikin halunnut tulla vieraisille, niin eipä ainakaan olisi tarvinnut uutta ovea hajoittaa. Muutenkin saalis olisi laihanlainen; Ehkä tietokone voisi kiinnostaa, tosin sekin on jo vanha. Ja oikeasti se on vaan ollut niin helppoa ja vaivatonta, kun ei tarvitse huolehtia avaimista.
Nyt sitten sähkärikin saa huokaista; kai se on pakko alkaa avainta kuljettamaan mukana, mistä sähkömies on minua puhutellut useampaan kertaan.
Seuraava keskustelu on käyty muutamaan otteseen:
-Koska olisit kotona?
-Ei sen väliä, voit käydä koska vain sinulle sopii.
-Ei kai vieläkin!! Sinun TÄYTYY pitää ovet lukossa!

Agissa oli Lumilla (ja itsellä) hieman erilainen tsemppi päällä kuin aiemmin. Neiti oli selvästi mielissään tekemisistä. Ainoa ohje olikin mennä täysillä niin, että saadaan Lumpparille kipinä syttymään. Liikettä liikettä...

 

 Koirat olivat perjantaina äidillä hoidossa. Luiden kanssa toistuu aina sama tilanne, minkä äiti kuvaili osuvasti. Kummatkin makoili rauhallisena lattialla toistensa päällä. Luut esille, koirat maahan ja lupa ottaa. Kumpikin kahmaisee luunsa ja viipottaa niin kauaksi toisesta kuin mahdollista aarrettaan nakertamaan. Kun ensihuuma on ohi saatetaan luita vaihtaakin.
Hihnalenkillä äidin kanssa Surkukaan ei ollut kiristänyt hihnaa kertaakaan. Takaisin tullessa vieras koira oli kulkenut kaukana takana. Surku oli pysähtynyt aina vähän väliä tarkkailemaan tulijaa. Ei sana auttoi ihan hetkeksi ja sama toistui aina uudelleen. Lumi oli mennyt ihan nätisti. Surkulle äiti on vieras eikä kuulu laumaan, kun taas Lumille kuuluu itsestään selvästi. Myös käskyistä sen oli huomannut: Lumi oli mennyt maahan heti ja Surkulle niitä oli saanut toistaa.

 

 Vetäessä olen lyhentänyt Lumin köyttä kahden solmun verran. Surku kulkee siis aavistuksen edellä. Tiedä johtuuko siitä tai jostain muusta, mutta Lumikin on nyt vetänyt paremmin aikaisempaan verrattuna. Aamulla tultiin äidiltä kotiin valjakolla - niin kuin sinne mentiinkin. Tosin kikkarista on takajarru jäässä joten täysiä voin antaa niiden painaa vain tasaisella.
Laitan lisää kuulumisia meidän pevi projektista kun saadaan Emilialta huomenna viimeiset ohjeet.

Surkua ei jaksa pallo kiinnostaa ja yksin on tylsää.

 

 

 

kolmas kerta

Lumi rakastaa ahtaita paikkoja. Se pakenee josku kesken leikin pihaportaiden alle. Josku sieltä kuuluu vinkunaa kun se jää jumittamaan johonkin ja sitten taas keplottelee itsensä eteenpäin.

 

Lauantaina Emilian luona mentiin pelkästään Lumin kanssa. Ensin koetettiin onnistuuko häätö. Ei onnistunut, mikä sopi meille ihan hyvin. Neiti tuli joka kutsulla luokse, vaikka monesti kuono maassa (mikä on saattanut nostaa minun ärtymystäni...). Emilia tulkitsi sen monessa tilanteessa rauhoittavaksi eleeksi. Eli pientä epävarmuuttakin on.
Ohje on aina luoksekutsu ja koiran tulee tulla kosketusetäisyydelle, josta se saa poistua vasta luvan saatuaan. Kehu heti kun koira alkaa tulla. Jos koira jää haistelemaan jotain tai ei tule, niin tiukka "ei" tai murahdus ja uusi kutsu tavallisella äänellä. Jos siihenkään ei reagoida, niin seuraava "ei" onkin sitten jo jonkin pakotteen kanssa (purkin ravistus, tömistys... mikä vain, kunhan tehoaa).
Jos koira jää tanne- kutsussa vähän liian kauas niin, että itse joutuisi kumartumaan ylettyäkseen koskemaan koiraan seuraa "ei" ja itse askel taaksepäin ja uusi kutsu.

Seuraavaksi katsottiin ohitukset ja periaatteessa mikä vain tilanne, jota koira käy dominoimaan, yhdessä ollessa. Heti kun katse jää tuijottamaan kohdetta ja korvat on tiiviisti eteen tulee kielto "ei", jos siihen ei reagoida niin "ei" ja samanaikaisesti purkin ravistus ja jos sekään ei vielä tehoa niin "ei" ja purkki koiran lähelle maahan.
Lumi meni tapansa mukaan näennäisen kauniisti ohi, mutta tuijotti ja korvat tiukasti edessä ja karvat pystyssä. Kun kielsin jo tuijotuksesta ja korvien asennosta "pahan ajattelusta", Lumi reagoi lopettamalla, mutta palasi heti uudelleen tuijotukseen. Samassa uusi "ei" ja purkin ravistus. Tehosi. Uudessa ohituksessa aloitti uudelleen ja kaikki alusta. Kerran heitin purkin maahan ja jatkettiin vain matkaa kun ei mitään. Mitä aikaisemmin ehdin reagoimaan koiran eleisiin, sitä parempi. Purkin äänen pitää aina tulla samaan aikaan kiellon kanssa. ja sitä ennen koiralla pitää olla mahdollisuus toimia oikein, eli vasta toisella ei-käskyllä.

Kotona edelleen jääkautta. Eteiseen saa kutsua ja normaalit syömis ja uloslähtö rutiinit. Lisäksi Lumille 3x ja Surkulle 2x päivässä kutsu ja hyvänäpito ihan lyhyesti. Jos koira käy vaatimaan lisää niin ärähdys pois. Minulta ei Lumi ole muistaakseni koskaan pyytänyt lisää silityksiä. Eli meidän elämässä tuossa on jo aikalailla huomiota.
Lenkillä tulisi hakeutua tilanteisiin, joissa olisi mahdollista harjoitella paljon ohituksia. Vapaana voi pitää lenkillä ja luoksekutsut edellisen kaavan mukaan. Häädön voi tehdä viikon aikana, jos siihen tulee tilaisuus. Edelleen koiria käytetään yhteisten lenkkien lisäksi myös erikseen ulkona.
Purkkeja tulisi olla käden ulottuvilla viikon ajan. Tarkoitus olisi selkeyttää sitä, että ei käsky on aina ja joka tilanteessa ehdoton ja koira tietää mitä siitä seuraa. Jos ensimmäiseen ei tehoa, niin seuraava "ei" sisältää jo uhan= purkin helistys, kolmannesta "ei" ja heitto.

Sisällä jos joskus tarvitsee kieltää, niin yksi ei on riittänyt tähän asti. Pihalla tilanne, jossa käytän purkkia on lähinnä se, jos vieras koira menee ohi. Surku juoksee perään, murahtelee ja nousee aitaa vastaan. On jättänyt sen muutamalla tiukalla kiellolla, mutta nyt on selkeämpi toimintamalli ja rauhoittuu nopeammin eikä jää niin täpinöissään hönkimään kohteen perään. Yksi ei ja toisella kuuluu jo purkin ääni, se on riittänyt.
Eräs ulkoiluttaja meni pienehkön koiransa kanssa ja pääsin testaamaan ei sanaa ja purkin helistystä pihassa aitaa vasten hyppivälle Surkulle ja perässä seuraavalle Lumille. Lähdettiin sitten koirien kanssa lenkille ja kyseinen koirakko tuli vastaan. Kun he näkivät meidät he pysähtyivät. Lumilla räpsähti korvat eteen ja tuijotus päälle, josta sitä kielsin ja heti perään Surkua. Ei saatu hyvää ohitustreeniä. Nainen kääntyi ympäri ja vei koiransa turvaan.
Lumiin selkeällä kaavalla kielloissa näyttäisi olevan vaikutusta näiden kahden päivän perusteella ja tuntuu, että on asteen nöyrtynyt.

Töistä tullessa:  Mielipide koirankorjauskirjasta... Tätä voi jo kutsua selkeäksi kommunikaatioksi koiran ja ihmisen välillä.

Surkun ansat keittiössä. Kerran se on yksin ollessaan pudottanut kattilan. Saa nähdä liekö oppinut.

Tänään oli hieno päivä Evolla. Kaikki sisarukset uusine ja vanhoine laumoineen olivat paikalla. Surku juoksi Tomin valjakossa, jota pääsin itse todistamaan reessä istumalla. Hienosti poika suoriutui vajaan 11km:n metsälenkistä, mitä siltä osasin odottaakin. Lumi pääsi Nooran ja Eetun valjakkoon siskonsa Hallan ja Ninjan kanssa. Lumppari oli iloinen yllätys. Se oli juossut meidän koirille raskaan ja ehdottomasti pisimmän lenkin koko ajan liinat kireällä! Luulimme, että Lumin valjakko kiersi vain pienen lenkin ja palasi takaisin, mutta ei. Sinnikkäästi paljon muiden jälkeen sisukas vuotiaiden valjakko saapui urhoollisen ja hikisen ajurinsa kanssa. Siinä vaiheessa Tomin koirat olivat jo uudelleen valjastettuina etsimässä "eksyneitä". Alla olevista kuvista näkyy lopputulos.

Jossu oli vaihtanut kameraan laukaisääneksi koiran haukahduksen. Se noteerattiin vain silmiä raottamalla.

 

2013

Lumi tuli turvaan pöydän alle istuessani päädyssä koneella

 Uuden vuoden raketttirieha alkoi täällä kuuliaisesti tasan kello 18. Koirat olis sisällä ja eivät välittäneet paukauksista syöden siansorkkaa. Lumin louskutus vain alkuun hetkeksi taukosi ja jatkoi sitten normaaliin malliin. Pikku lenkilläkin käytiin kummankin kanssa erikseen. Kumpikaan ei ollut satunnaisista paukkeista moksiskaan. Korvaakaan eivät lotkauttaneet.
Siinä ysin aikaan raketteja alkoi sitten viuhua ihan nurkalla kovien pamausten ja väläysten kanssa. Lumi valpastui. Sitten se alkoi liikkua huoneesta toiseen. Rauhoittui aina lepäämään ja alkoi uudelleen ravaamisen ja kuulostelun kun räiskähti. Välillä se seisoi ja läähätti. Häntä oli meidän bossilla kauniisti alhaalla.
Surku makasi evääkään räpäyttämättä ja viis veisasi koko touhusta.
Kun illalla käytin koirat vielä pissalla pihalla, niin Lumi oli liian varuillaan pissatakseen.

Itse en tietenkään reagoinut Lumin touhuun millään lailla. Alkuillasta ajattelin vielä pyörähtää paikallisessa. Olin ihan tyytyväinen, kun Lumi alkoi reagoida, niin ei tarvinnut lähteä sateessa talsimaan öykkäröivään kuppilaan. Oli hyvä syy käpertyä puhtaisiin lakanoihin lueskelemaan ja katsomaan arenalta Peppi Pitkätossua =) Olihan leppoisa vuoden vaihde. Ei Lumikaan ihan paniikkiin mennyt, mutta varuillaan ja säikähtynyt oli. Varmaan minun ja Surkun välinpitämätön, rauhallinen olemus, myös lievensi paniikkia.

Kumma kun kukaan muu ei tajua, että jotain hyvin epäilyttävää on menossa

Mitä pienempi kolo sen turvallisempi.

toinen vaihe

Agilityssä oltiin taas torstaina. Sain tehtäväkseni ohjata Sirpan huskya Rentukkaa. Toivottavasti Sirpalla oli silmät kiinni, koska se ei ollut kovin kaunista katseltavaa. Koira kyllä olisi toiminut hyvinkin mallikkaasti, jos joku olisi sitä ohjannut =). On se helppoa Lumin kanssa, kun kumpikin ollaan yhtä aloittelijoita. Toisaalta oli hienoa oikeasti kokea, kuinka ohjaaminen on se olennainen asia. Kyllähän sen olen aikaisemminkin huomannut, mutta kokemus on aina paras ope. 
Lumin kanssa harjoiteltiin keppikujaa ja keinua. Keinulla menee jo rohkeammin, kuin ekalla kerralla. Kun annan makkaraa juuri sillä hetkellä kun keinu alkaa rysähtää alas, niin muu onkin sitten toisarvoista. Ja tömistelyt pois, kun hidastan vauhtia.

Tämän päiväistä kuvatuotantoa. On näköjään kameran päivitykset vähän pielessä =)

Sisällä chillailua

ja vanhoja luunjämiä

 Toinen kerta Emilia Rainetojan luona.
En voi enää lainkaan ymmärtää miksi Pevi-menetelmää pidetään rankkana tai kovana. Koiralle hellävaraisempaa tapaa en tiedä. Siltä se ei ehkä ihan heti kuulosta, mutta käytäntö on ihan toista.
Nytkin kun kerron, että täksi kerraksi piti mukaan varata kuristuspanta, nousevat varmaan monet niskakarvat varuilleen pystyyn.
Kun en sellaista löytänyt kaupasta, niin väsäsin itse siitä mitä paikallisessa rautakaupassa oli tarjolla. Emilia oli hienovaraisesti sitä mieltä, ettei se ollut ihan tarkoitukseen sopiva, joten saatiin häneltä panta lainaan. Tarkoitus on opettaa koira kävelemään koko ajan löysällä hihnalla. Siis KAIKISSA tilanteissa. Samalla koiran on pakko tarkkailla ihmisen liikkeitä.

 Lumille siis panta kaulaan ja ohjeistuksen jälkeen liikkeelle. Koiran on tarkoitus kävellä tienreunaa ja taluttajasta ei saa mennä keskilinjan yli. Jos panta hiemankaan, siis AAVISTUKSENKAAN, kiristyy tai edes suoristuu tulee hihnasta nyppäistä ja sanoa samanaikaisesti "ei". Sitten vain jatketaan eteenpäin ilman sen ihmeempää. Nyppäisyn ei ole siis tarkoitus olla lainkaan kuristava. Ketjupanta vain käsittääkseni näin alkuun paremmin kertoo koiralle, koska hihna on kiristymässä. Se on enemmän peini eleetön muistutus. Ainakin meidän koirille tehosi, niin, ettei sitä juuri tarvinnut käyttää. Lumi ei ole aiemminkaan juuri vetänyt. Surkua sen sijaan olen nykinyt useamminkin pannasta mainittavitta tuloksitta. Ei kyllä Surkukaan varsinaisesti vedä, mutta pingottaa hihnan kuitenkin useasti. Nyt siis koiran tehtävä on oppia tarkkailemaan tilannetta. Itse en saa kiristää hihnaa missään tilanteessa (paitsi nuo pienet nyppäykset). En saa ohjata koiraa hihnalla tms oli tilanne mikä tahansa. Sen on oltava aina löysällä. Viikon verran minua kehotettiin todella tarkkailemaan hihnaa ja olemaan todella nipo asian suhteen.

Jos Lumi/Surku meinasi lähteä reunasta haahuilemaan toiseen reunaan, tuli kielto, silloin kun se meni oman linjani ohi ja käsky "reunaan". Jos ensimmäiseen käskyyn ei heti reagoida annan toisen käskyn ja samalla kevyt nyppäisy hihnasta oikeaan suuntaan. Hihnasta ei siis missään nimessä saa vetää, vaan koiran on itse siirryttävä reunaan.

Jos koira on mennyt minun edestäni toiseen reunaan tulee sen myös palata edestä. Jos taas takakautta myös paluu oikeaan reunaan tapahtuu takakautta. Tämä helpottaa itseäni huomattavasti. Hihnat eivät ole enää koskaan solmussa. Kun koira on palannut reunaan sanallinen kehu.

Seis käskyä tulee viikon ajan käyttää usein ja monessa tilanteessa. Koiran pitää pysähtyä heti ja se saa lähteä liikkeelle vasta luvan saatuaan tapahtuu mitä tapahtuu. Kun olen antanut seis käskyn ja koira pysähtyy tulee sitä kehua, mennä sen luo ja silittää pitkin rauhallisin vedoin niskasta hännän juureen. Tämä on koiralle kevyttä dominanssia osoittava ele. Meillä ainakin Lumi rentoutui ja laski hännän alas!! Jos koira liikkuu tai alkaa nuuskia maata tulee taas kevyesti nyppäistä hihnasta ei -sanan kera. Heti kun koira lopettaa uudelleen: "seis" ja kehu. Tässä täytyy olla salamannopea, että saa ajoituksen oikeaksi. Koiraa tulee rohkaista nuuskimaan ja nyt etenkin alkuun antaa sen tehdä sitä melko vapaasti. Jos haluan jatkaa matkaa, niin mennään -käsky ja kehu. Jos ei heti tule nyppäisy ja mennään käsky uudelleen.

 Toivoisin, että olisin saanut tämän päivän kerran videolle. Se kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Lumin ja Surkun kanssa harjoiteltiin erikseen ja koirat olivat kuin mallikansalaisia. Kuulolla, levollisia ja rauhallisia. Seis käskyt ja reunaan käskyt mallikkaasti (toki koiran pitää osata ja tietää mitä ne tarkoittavat, ennenkuin niitä voi käyttää). Yksi koira tuli Lumin kanssa vastaan ja Lumi ei reagoinut siihen kuin katseella (ei tuijotuksella) ja pysyi koko ajan omassa reunassa hihna löysällä. Tämä ei ole tavatonta muulloinkaan, mutta enemmän jännitteitä (Lumin eleitä) tilanteeseen sisältyy, vaikka kulkisikin näennäisen nätisti ohi.

Näillä ohjeilla mennään siis viikko eteenpäin. Kumpaakin koiraa pitää ulkoiluttaa erikseen koko viikko (mistä olin aluksi kauhuissani). Lyhyet pätkät riittää ja mieluummin usein, että pysyn skarppina hihnan suhteen. Tulee Surkullekin nyt väkisinkin yksinoloharjoituksia päivittäin useampaan kertaan pienissä erin.
Koirien ohituksia tulee tällä viikolla välttää. Tällä viikolla ei myöskään vapaana muuten kuin omalla pihalla. Ensi keralla sitten katsotaa koirien ohitukset ja irti olo. Pihalla ne saa onneksi temuta keskenään. Ja vedätyttää saa myös.
Jos koiria tulee vastaan, niin vielä ei tule puuttua koirien reaktiohin (tuijotus, karvat ylös, korvat eteen...), vaan ainoastaan siihen, että hihna pysyy löysällä ja reuna oikeana. Jos näistä poiketaan, niin samoilla ohjeilla kuin yllä edetään.
 
Huomioimattomuus kotona ja pihalla jatkuu entiseen malliin. Ainoastaan kieltää saan uutena asiana, jos siihen on tarve. Kotioloissa huomiota vain ruokailujen aikaan ja ulos mentäessä, jolloin myös kehuja ja rapsutuksia.  Tämä ei ole kovin kummoista, eikä juuri tavanomaisesta poikkea. Tai siinä kyllä, etten ole niitä ruokailun ja ulosmenon suhteen ennen kehunut.
Ainoastaan siitä minun pitää itseäni muistuttaa etten vahingossakaan katsoisi koiria ja että murahdan ne pois jos tulevat liian lähelle. Koirat on levollisia ja rauhallisia, mitä ne on kyllä muutenkin sisällä. Mitä joskus painivat keskenään lattialla.


Kotiin kun tultiin jouduttiin heti rikkomaan ohjeita, kun palauttettiin auto ja käveltiin äidiltä kummankin koiran kanssa yhdessä kotiin. Seuraavan viikon ajan siis vain yksi kerrallaan. Hyvin kuitenkin meni. Kaksi koiraa ohitettiin lähes yhtä mallikkaasti kuin Emilian luona ja meno oli helppoa ja vaivatonta, kun kukaan ei pingottanut hihnaa tai hötkyillyt. Toki muistutin pienillä nyppäisyillä, jos hihna alkoi osoittaa vähänkään pingottumisen merkkejä.
Haistelusta ihmettelin, että eikö se ole koira silloin joka määrää menon, jos saa joka kohdan jäädä haistelemaan. Emilia sanoi, että etenkin tämän viikon ajan on tärkeää, että koira haistelee mahdollisimman paljon. Toki jos haluan mennä eteenpäin, niin koirakin tulee. Ymmärrän, että silloin koira rauhoituu ja kokee, että minä hoidan ympäristön ja sen tehtävä on nyt vain haistella.

Iltakävelyllä. Surku ensin vuorossa.

 

Ja sitten Lumi

 

 Iltalenkki mentiin kummankin kanssa erikseen kierros ja kaikki tuntui höyhenenkevyeltä, niin käskyjen kuin etenemisenkin suhteen. Pihassa pääsivät sitten yhdessä vähän revittelemään ja peuhaamaan.

Lopuksi vielä kotipihalla touhuilua

Hangen salaisuuksiin perehtymässä

Jotain kovin mielenkiintoista siellä täytyy olla

 

Lumppari ja lumen tuoksu

Opissa

Joulupukki vieraisilla

Jouluaattona ei ollut lupa tulla kynnystä ja takahuonetta pidemmälle kun talo oli täynnä väkeä.

 

 

Viljami kävi välillä tervehtimässä

 

 

 Mentiin hetken mielijohteesta käymään Emilia Rainetojan luona saamaan lisäohjeistusta koiran kanssa kommunikointiin. Emilia testasi koirat ja meidän suhteen.

Surkun suhteen tuli ihan hyvää ja Lumin aika kylmää, mutta odotettavaa palautetta.
Lumi on mieluummin Surkun kanssa kuin minun. Surku on pehmeähkö ("juustohousu",  Emilian sanoin) luotaa minuun paljon enemmän kuin valkoinen siskonsa. Lumi on terävä, mutta ei niin hyvä toimintakyky. Ei oikein luota minuun ja dominoi.
Lumi on ehdottomasti koirista ylempänä ja suhteessa minuun kokee epävarmuutta. Puollustavuutta ja dominoivuutta löytyi myös minun suhteeni. Lumi olisi kuulemma potentiaalinen remmirähjä muille, jos olisi saanut toimia ohitustilanteissa niinkuin haluaa. Ja kyllä sillä saattaa hyvinkin karvat nousta, vaikka ohitukset menisivätkin ilman ongelmia.

Lumi ei ole aina selvillä mitä siltä haluan ja olen ollut joissain väärissä tilanteissa liian ankara. Tiukka saa siis kyllä olla, mutta koiran kannalta loogisesti. Olen Lumin kannalta arvaamaton ja en siksi luotettava. Lumi epäröi välillä tulla luokseni, koska ei luota minun toimintaan. Se saattaa tulla vauhdilla aika lähelle ja sitten lähestyä varovaisemmin ja  kuulostellen, jolloin tietenkin oma kiukku nousee ja noidankehä on valmis. Ohjeeksi tuli olla ehdottoman selkeä: Kehua kun koira tekee oikein ja kun kiellän, niin sen jälkeen tieto mitä siltä odotetaan.
Esim. luoksetulossa sanallinen kehu ja koira saa poistua vasta luvan saatuaan. Jos yrittää aiemmin niin tiukka kielto.
Yksi tilanne oli kun hain Lumin kanssa Surkua ja Lumi lähti haistelemaan pusikkoon. Sanoin sille hyvin matalalla uhkaavalla äänellä: "Lumi". Emilia sanoi, että huomasi, ettei Lumi tiennyt oikein mitä siltä halutaan. (ja minä kun oikeasti olen luullut, että se ymmärtää, että sillä kertaa ja sillä äänenpainolla se tarkoittaa, että olisi pitänyt pysyä lähellä ja sen täytyy korjata asia pikimmiten...)
Selkeämpää on jos sanon "Lumi tänne" ja jos se luoksetulon jälkeen yrittää lähteä omille teilleen kiellän. Se saa lähteä vasta kun sanon "vapaa", tai sitten ei lainkaan.

Ensin Emilia seurasi meidän kävelyä kolmistaan ja teki huomioita.
Sitten koirat testattiin alas kolahtavalla tynnyrillä. Käveltiin ohi ja kohdalla tynnyri rämähti. Tehtäväni oli jatkaa matkaa rauhallisesti eteenpäin ja kääntyä takasin ja kulkea uudelleen paikan ohi. Toisella kertaa tynnyri ei rämähtänyt, mutta näki miten koira reagoi kyseiseen paikkaan. Lumi oli irokeesi pystyssä säpsähtäen. Surku vain pelästyi ja väisti.

Seuraavaksi oli vuorossa ylös nouseva haalari. Lähestyimme paikkaa ja Emilia kiskaisi narusta haalarin eteemme. Tehtäväni oli silloin pysähtyä ja olla tekemättä yhtään mitään. Lumi tuli karvat pystyssä meidän väliin, sitten sen pokka petti ja se peruutti. Lähestyin haalaria ja painoin sen olkapäästä alas ja kutsuin koiran haistelemaan. Surkukin säikähti, mutta ei tullut meidän väliin ja tuli haistelemaan kun pyysin. Lumikin tuli kyllä haistelemaan kehotuksesta.

Viimeinen osio oli nukke joka kulki kelkan päällä meitä kohti. Surkulle tätä ei tehty, koska Emilian mukaan haalari oli sille jo ihan riittävän voimakas. Lumi alkoi haukkua (!) sellaista matalaa varoittavaa haukkua. Kaikki karvat olivat pystyssä. En muista mitä tapahtui tuliko Lumi meidän väliin vai pysyikö takana. Joka tapauksessa lopuksi kun kyykistyin nuken viereen ja silitin sitä Lumi tuli haistelemaan, mutta sijaistoimintona (?) alkoi nuuskutella myös maata ympäriltä ja jätti nukkea huomiotta.

Koska Lumi on selkeästi se jonka suhteen on minulla eniten korjattavaa, otimme vain Lumin mukaan. Vapaana ollessa en saanut reagoida koiraan mitenkään. Lumi liikkui meidän edellä. Kun käännyimme sekin kääntyi (en itse nähnyt koska, kun en voinut katsoa). Itse en saanut reagoida siihen mitenkään. Sitten sain ohjeen kutsua sen luo yhteensä kaksi kertaa. Se tuli kummallakin heti ensimmäisellä käskyllä. Mutta sen häntä nousi sitä korkeammalle, mitä lähemmäs minua se tuli.

 Kahden kerran setti sovittiin jatkoon viikon välein, jolla pyritään palauttamaan Lumin luottamus ja asema enemmän kohdilleen. Omaan toimintaan selkeyttä niin, että koira tietää mitä siltä odotetaan ja koska se on tehnyt oikein. Joulupäivästä lähtien kolme päivää jääkautta ja perjantaina uusi tapaaminen
.
Ensimmäinen päivä jääkautta: Aamulla päästin koirat ulos. Vähän puuhastelin pihalla ja siivosin jätökset. Sitten portilla kutsuin ensin Lumia. Lumi vaivautui vilkaisemaan ja jatkoi Surkun kanssa mujuamistaan. Sitten kutsuin Surkua. Se otti pari askelta minun suuntaan ja jatkoi temmellystään Lumin kanssa. En pyydellyt sen enempää. Aukaisin portin. Jätin hihnat aidan päälle ja lähdin kävelylle. Koirien kanssa tai ilman, nyt on lenkkiaika. Pihassa tuli hiljaista. Melkein kuulin sen ihmetyksen: "Mitä jättikö se todella meidät. Ei kutsunutkaan uudestaan niin kauan ja kovaa, että suvaittaisiin saapua". Puoli tuntia kiertelin lenkkiä. Näin kun portailla pihavalo syttyi muutaman kerran. Alatietä kevellessä näin silmäkulmasta kaksi hamoa istumassa aidan vieressä ja seuraamassa menoani. Tulin takaisin, niin kuin tyhjään pihaan mennään. Surku tuli häntää heiluttaen juosten edestakaisin. Lumi selvästi varovaisemmin ja hillitymmin. Puuhailin hetken pihalla ja menin sisään. Jossain vaiheessa kävin kutsumassa koirat sisälle. Yksi kutsu riitti ja juoksujalkaa kipittivät kumpikin ovelle. Sisällä kumpikin kävi heti kerälle maaten, ihan kuin oltaisiin tehty pidempikin aamulenkki. Miten tässä nyt olla huomioimatta koiria kun ne makaan hiljaa omilla paikoillaan, eikä ole edes kulkureitillä tiellä. Myöhemmin sain muutaman tilaisuuden Lumin kanssa osoittaa etten lainkaan huomaa sitä, enkä siis väistä jos se sattuu edessä makaamaan.

Surku oli ensimmäisen kerran yksin sisällä varttitunnin, kun otin pelkästään Lumin pikku kierrokselle. Se oli eteisessä kuopinut matot rullalle. Täytyy alkaa tosiaan pikkuhiljaa totuttaa sitä ihan yksinkinoloon sisällä. Tänä ILTANA olin 3-4h poissa kotoa. Ainoa asia joka ei ollut paikallaan olivat villasukat lattialla. Muuten oli rauhallista.

 Jääkauden suhteen minulla ei siis ole lupa huomioida koiria kotona ja pihassa, muulloin kuin ulos mentäessä ja ruokailujen aikaan. Vähän epäselvyyttä on aiheuttanut se, että olin kutsunut koirat sisällä ovelle, kun lähdimme ulos ja sama portilla. Meillä kun koirat ei välttämättä lainkaan tule eteiseen, jos siellä puuhailen. Siitä kysyin Emilialta ja niitä ei saisi kutsua, vaikka istuttaa ja kehua pitääkin ennen ulospääsyä ja ruokaa. Nyt olen sitten kiinnittänyt Surkun eleettömästi hihnaan ja hakenut Lumin pannasta eteiseen ja siellä istumaan, kehut ja lupa ulos pääsyyn. Surkua jos otan pannasta, niin se alistuu ja käy maahan ja sen kuljettaminen ei onnistu hyvällä. Lumi taas kulkee pannasta ihan normaalisti.
 Sisällä tuo ei juurikaan poikkea meidän normaalista elämästä. Vain se ettei kieltääkään saa on uutta. Siihenkään ei ole ollut juuri tarvetta. Ainoastaan kerran pihalla Surku haki tyhjän ruokakuppinsa kuistilta, josta olisin sitä normaalioloissa kieltänyt. Mitään ei ole tuhottu. Ei edes silloin kun olen ollut iltaisin poissa. Toki olen nyt lomalla ja enemmän kotona kuin arkena. Uutta on myös se etten kutsu koiria kun lähdetään ulos. Muutaman kerran olen murahtanut molemmille, kun ne on tullut liian lähelle.

Ulkona pihan ulkopuolella saa toimia melko normaalisti. Makupaloja ei lainkaan ja irti saa olla jos tulee ensimmäisestä kutsusta luokse. Toistaiseksi ovat tulleet, vaikka harvoin olen niitä lenkilläkään huomioinut ja kutsunut. Ne ovat oppineet lähellä käskyn hyvin ja kävelevät vapaana sellaisen hihnan kantaman sisällä.
Leikkiessä kyllä irtoavat välillä kauaskin.

Vetääkin saataisiin jääkauden aikana, mutta pidän tarkoituksella vähän taukoa. Lumi kun vetää silloin kun sitä kiinnostaa. Juoksee kyllä mukana mutta ei niin mukana touhussa kuin Surku. Narut saattavat olla löysällä eikä minun hokemiseni "eteen" auta mitään, etenkään kun luulen, ettei Lumi ole käskyä oikein sisäistänyt. Siinä menee hermot minulta ja se ei tiedä hyvää.
Lumi kyllä osaa vetää oikein hienosti, vauhdilla ja innolla, mutta joskus se ei viitsi. Lisäksi saattaa edelleen härkkiä Surkua. Lopettaa kiellosta ja saattaa alkaa taas kohta uudelleen. Olenkin tehnyt niin, että olen pysäyttänyt menon samalla kun komennan ja käynyt Lumille kädestä pitäen kertomassa ettei moista suvaita valjaissa. Se näyttää tehoavan, mutta ei ole kovin kivaa.
Tämä meidän vallaton valkoinen olisi nyt tarkoitus saada asettumaan ja koirahan toimii aina loogisesti omalta kannaltaan, joten jää jäljelle vain yksi muutettava. Jos haluat muuttaa muita, muutu itse. Tämä taitaa päteä oikein hyvin myös suhteessa koiriin.

Ensimmäinen päivä jääkautta. Lumi päätti että kadotaan sitten kokonaan näkyvistä...

Vierailla ei ole huomioimisrajoituksia. Sisko kylässä kuikuilemassa Lumpparia.