Piharäpsyjä

Jos katsot tarkasti löydät toisenkin koiran

 

 Surku ihanainen oli päättänyt tänään järjestää talon tuuletuksen. Oltiin Lumin kanssa kylillä asioilla hyvä tovi. Kotiin tullessa Surku oli portin takana mutkahäntä iloisesti huiskuen. Ulko-ovi oli selkosen selällään...
 Luulen että osa syy oli hätä. Ulkoa löytyi parikin läjää tuulettumaan tuotujen kenkieni ja rukkasen lisäksi. Tähän asti en ole ikinä irrottanut avainta ovesta. Se on ollut siinä aina yötä päivää, olen kotona tai en. Olen pitänyt sitä parhaana varkausvakuutena; kuka tulee taloon, jossa avain roikkuu ovessa? Ja jos joku olisikin halunnut tulla vieraisille, niin eipä ainakaan olisi tarvinnut uutta ovea hajoittaa. Muutenkin saalis olisi laihanlainen; Ehkä tietokone voisi kiinnostaa, tosin sekin on jo vanha. Ja oikeasti se on vaan ollut niin helppoa ja vaivatonta, kun ei tarvitse huolehtia avaimista.
Nyt sitten sähkärikin saa huokaista; kai se on pakko alkaa avainta kuljettamaan mukana, mistä sähkömies on minua puhutellut useampaan kertaan.
Seuraava keskustelu on käyty muutamaan otteseen:
-Koska olisit kotona?
-Ei sen väliä, voit käydä koska vain sinulle sopii.
-Ei kai vieläkin!! Sinun TÄYTYY pitää ovet lukossa!

Agissa oli Lumilla (ja itsellä) hieman erilainen tsemppi päällä kuin aiemmin. Neiti oli selvästi mielissään tekemisistä. Ainoa ohje olikin mennä täysillä niin, että saadaan Lumpparille kipinä syttymään. Liikettä liikettä...

 

 Koirat olivat perjantaina äidillä hoidossa. Luiden kanssa toistuu aina sama tilanne, minkä äiti kuvaili osuvasti. Kummatkin makoili rauhallisena lattialla toistensa päällä. Luut esille, koirat maahan ja lupa ottaa. Kumpikin kahmaisee luunsa ja viipottaa niin kauaksi toisesta kuin mahdollista aarrettaan nakertamaan. Kun ensihuuma on ohi saatetaan luita vaihtaakin.
Hihnalenkillä äidin kanssa Surkukaan ei ollut kiristänyt hihnaa kertaakaan. Takaisin tullessa vieras koira oli kulkenut kaukana takana. Surku oli pysähtynyt aina vähän väliä tarkkailemaan tulijaa. Ei sana auttoi ihan hetkeksi ja sama toistui aina uudelleen. Lumi oli mennyt ihan nätisti. Surkulle äiti on vieras eikä kuulu laumaan, kun taas Lumille kuuluu itsestään selvästi. Myös käskyistä sen oli huomannut: Lumi oli mennyt maahan heti ja Surkulle niitä oli saanut toistaa.

 

 Vetäessä olen lyhentänyt Lumin köyttä kahden solmun verran. Surku kulkee siis aavistuksen edellä. Tiedä johtuuko siitä tai jostain muusta, mutta Lumikin on nyt vetänyt paremmin aikaisempaan verrattuna. Aamulla tultiin äidiltä kotiin valjakolla - niin kuin sinne mentiinkin. Tosin kikkarista on takajarru jäässä joten täysiä voin antaa niiden painaa vain tasaisella.
Laitan lisää kuulumisia meidän pevi projektista kun saadaan Emilialta huomenna viimeiset ohjeet.

Surkua ei jaksa pallo kiinnostaa ja yksin on tylsää.