Luujuhlat!

Sain ison laatikollisen sianluita, -nahkaa ja -läskiä kotiinkuljetettuna. Voi sitä juhlaa ja hajua! 

Seuraavana aamuna ajoin koirilla mönkkärilenkin. Ensimmäistä kertaa piti laittaa autossa lämpö hetkeksi päälle ja hanskatkan eivät olisi olleet liiottelua. Lämpömittari näytti alimmaan +7 viiden maissa aamulla. Kyllä se sieltä tulee, syksy ja ajoilmat! Menin vähän mäkisempään maastoon ja himpun vajaa 3km. Mönkijä menee vaihtoon, heti kuin vain suinkin mahdollista. En enää jaksa uskoa, että siitä on mahdollista saada tarpeeksi vakaata. Jarruttelin alamäissä ja kaltevimmilla paikoilla ja vaaratilanteita ei tällä kertaa yntynyt. Peräkärryn säilytyspaikan kanssa on tullut myös ongelmaa. Se ei sovikaan isän pihaan, niin kuin alkuun oli puhetta. Sille löytynee paikka kuitenkin hieman kauempaa hallilta.

Vetolenkin jälkeen koirille palkaksi läskipalat ja kotona odotti sitten todellinen juhla-aamiainen: jokaiselle oma siivu sianselkärankaa. Pihalta kuului puolentunnin ajan vain harras rouskutus. Kyllä oli vatsat täydet tarhaan mennessä ja työpäivän aikana ei varmaan korvalehteäkään heilautettu.

 

Kävin P-Haun agiepiksissä tiistaina. Ilmoitin myös Surkun radalle, vaikkei se enää agia harrastakaan. Mieli ei ollut ihan levollinen rataan tutustuessa eikä itse suoritusten aikana. Liekö se näkynyt hätäilynä vai johtuiko koirien nopeasta suoritukesta, että virheitä tuli. Surkun kanssa aloitettiin. Jos en ihan väärässä ole, niin Surkukin teki vauhdikkaan radan. Intoakin sillä riitti, mutta siihen se sitten jäikin. Lumi meni lujaa ja jos olisin osannut ohjata olisi se saatanut olla erinomainen rata. Nyt tuli muutama virhe ja suoritus ei ollut ihan kasassa omalta osaltani.

Olen niin tyytyväinen kun koirani voivat asua tarhassa. Siellä ne kuuntelevat tuulen suhinaa, paistattelevat auringossa ja kömpivät koppiin suojaan sateelta. Toisinaan seuraavat naapurin ruohonleikkuuta tai oravien puissa hyppelyä. Tarvittaessa kaivavat viilentymismönttuja (tai huvittelumonttuja) ja tietysti löhöävät toistensa seurassa. Sisällä olisi jotenkin niin paljon steriilimpää ja tyhjempää asua. 

Minusta on ilahduttava nähdä vanhainkodin asukkaiden hymy kun kävelen ohi koirien kanssa. Kahden koiran kanssa ei kukaan sen enempää katsellut. Nyt näen usein hymyn vanhojen ihmisten kasvoilla, joskus saan vilkutuksia ja ne jotka tulevat tiellä vastaan, lähes aina vaihtavat muutaman sanan. Pyörätuolissa olijat nauttivat kun saavat silittää pehmeää turkkia tai vain katsella koiria pienen hetkisen.Voisin joskus varmaan piipahtaa ihan pihassa asti tervehtimässä.

  Kesäloman viimeisinä päivinä sain yllätysvieraita kun törmäsin Susannaan ja Erkkiin heidän viettäessään kesäpäivää Vääksyssä. Siinä meni hyvä tovi jutustellessa ja koirakuulumisia vaihtaessa. Erkki muisteli miten vaivalloista se oli silloin, kun ei suoraan pihasta päässyt lähtemään. Olen huomannut saman asian. Reilun kymmenen minuutin lenkkiin meni tänäänkin valmisteluineen, peräkärrynhakuineen, automatkoineen ja lastauksineen kaksi tuntia... Siitä huolimatta ehdin tehdä sen ennen töiden alkua ja jäi hyvä mielin kaupan päälle.