Pyöräiltiin taas yksi iltapäivä metsään supalle juoksemaan. Koirat olivat siinä ihan vieressä kun laitoin kameraa reppuun. Silloin alkoi kuulua matalaa haukahtelua vähän matkan päästä. Ihan sillä sekunnilla en tajunnut sen olevan oma koira. Surku keskeytti varpujen haistelunsa. Lumia ei näkynyt, eikä se tullut kutsusta luo. Surku terästäytyi ja oli ampaisemassa Lumin haukahtelun suuntaan. Pysähtyi kuitenkin muutaman askeleen jälkeen tiukkaan käskyyn. Pitkälle ei metsässä nähnyt. Sitten näin hevosen kävelevän pientä metsäpolkua ja sieltä se Lumin haukahtelukin kuului. Hevonen meni menojaan (ei ilmeisesti kovinkaan hätkähtänyt koiraa lähellä) ja Lumi palasi nöyränä luo. Ei tehnyt Lumi enää elettäkään lähteäkseen uudelleen perään -ei edes haistellut jälkiä, vaikka tarkoituksella lähdin kulkemaan suuntaan mihin hevonen oli mennyt. Lumi käveli häntä vaakasuorassa perässäni. Sen sijaan Surku oli melko täpinöissään hajuista ja tarkkaavainen. Lumi oli poissa ehkä minuutin, mutta se tuntui kovin pitkältä ajalta, etenkin silloin kun en nähnyt missä se oli ja mitä siellä tapahtui.
Lumin juoksut ovat vieneet sitä enemmän hajujen maailmaan. Tänään kuulin tarhasta koirien matalasti murisivan toisilleen. Surkulla oli jokin kaivuukätkö, johon se ei Lumia olisi päästänyt. Lopulta Surku väisti sivummalle. Tuollaista pitkään kestävää matalaa murinaa en muista aiemmin kuulleeni.
Pariin kertaan ne ovat napauttaneet toisiaan nenälle, jos toinen on erehtynyt tuoretta luuta tai ruokaa viemään. Muuten kyllä ärisevät toisilleen leikin lomassa niin, että ulkopuoliset yleensä empien kysyvät "Leikkiähän se taitaa vain olla?"
Lumi on nyt juoksujensa alettua laittanut Surkua ojennukseen hihnassakin nopeasti ärähtämällä. Sama pihassa jos Surku käy liian innokkaasti haistelemaan punoittavaa mollukkaa.
 |
| Tiellä meni jotain mielenkiintoista |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti