Katri toi minulle juuri pokkarinsa lainaan, joten saan muutaman juuri räpsityn kuvan höysteeksi. Kiitos Katri!

 Lumi ei onneksi saanut isoja traumoja parinpäivän takaisesta ja ajelut ovat sujuneet vauhdikkaasti. Eilen teimme vauhtilenkin tyhjällä kävelytiesuoralla n.4km ja tänään haettiin taas Siwasta eväät suunnilleen samalla matkalla. Oikeat ja vasemmat tienreunat ovat täysin hakusessa vielä. Niitä tarvitaan kun tarvitsee vaihtaa puolta jos joku kulkija on samalla puolella kanssamme tai tulee vastaan.
Koirien ohitukset eivät tänään menneet ihan nappiin. En voi ihan Lumin piikkiinkään laittaa kun vastaantuleva päästi koiransa ihan viereen. Lumi oli hetken nenät vastakkain koiran kanssa ennenkuin matka jatkui. Yleensä Lumi on varmempi koirien ohittaja, vaikka mikään ei ole meillä vielä kirkossa kuulutettua. Hihnassa on Surkukin alkanut mennä aika hyvin ohi. Vapaana jos ovat niin kiinnostuvat kyllä jos koira kulkee edellä, mutta tietävät ettei perään lähdetä. Silloin jos on tarkoitus jäädä jonkun kanssa leikkimään odotetaan lupaa (mistä pitää joskus muistuttaa=)

Im dreaming...

 Ilokseni olen saanut huomata, että tietyt jo tapahtuneet asiat eivät minua enää juurikaan hetkauta -mikä tekee elämästä yksinkertaisempaa ja helpompaa.
Yhtenä päivänä koirat järsi luitaan ja itse istuin koneella. Surku alkoi kierrellä luunsa kanssa ympäri kahden huoneen huushollia. Pysähtyi välillä ja jatkoi taas. Ajattelin sen etsivän paikkaa minne piilottaa luunsa. No sillä olikin vatsa sekaisin sillä seurauksella, että 10 min kiertelyn jälkeen kahdella matolla oli kunnon ripulit. Ensi reaktio oli, että "voi ei". Sitten tajusin, ettei asialle enää mitään mahda ja heivasin matot ulos jaa uudet vintiltä tilalle (onneksi niitä riittää=). Ei siinä sen kummempaa ja uudet matot on kaiken lisäksi kivemmat kuin vanhat.
Muutenkin jos jotain on tuhottu tai itseltä jokin putoaa ja särkyy, niin ei muuta kuin spontaanin alkureaktion jälkeen korjataan jäljet ja jatketaan elämää.
Tosin edelleen seuraus on se, että olen herkempi reagoimaan koirien liikkeisiin yöllä. Jos minusta tuntuu siltä, että Surku etsii tarpeidentekopaikkaa nousen ylös ja päästän ulos, missä se sitten käy asioilla ja tulee sisään. Toisaalta olen sitä mieltä, että koiria ei tulisi totuttaa siihen, että yöllä pääsee ulos. Toistaiseksi meillä mennään kuitenkin näin, koska olen huomannut, että itse pääsen asiasta nopeammin rauhaan päästämällä pihalle ja jatkamalla sitten rauhassa unia, kuin jäämällä kuulostelemaan.

Jossun, Katrin, Eliaksen ja vauvan lähtöä seuraamassa.

Sama tilanne ilman salamaa. Tekee talvi-illan tunnelmalle enemmän oikeutta, vaikkei siitä mitään erotakaan.

 Toisinaan kierroksia sitten nostaakin se, jos minua ei totella haluamallani tavalla. Viisaampaa ja tuloksellisempaa olisi tietenkin pohtia miksi niin tapahtuu, kuin ajatus "p**le ja minuahan te tottelette". Niin pyrin aina pohtimaankin viimeistään jälkikäteen.
Asiat ovat monesti pieniä ja joskus vain sitä ettei koira ymmärrä mitä siltä halutaan eikä voi toimia minun kannalta oikein. Siitä olen varma, että ilkeyttään koira ei toimi niin kuin toimii. Se toimii vaistojensa ja sille ominaisen käyttäytymismallin mukaan. Ja jos se on vaikka jossain tilanteessa päässyt pomoksi, niin tottakai se toimii sen mukaan, ilman että siinä olisi sen kannalta mitään väärää.
Kaikenkaikkiaan olen sitä mieltä, että asiat ovat ihan mallillaan ja aina löytyy petrattavaa ja opittavaa.

 

 

  Mahtava, että meillä on niin suopeat naapurit. Ne todella pitää minun kahdesta ystävästä. Tänäänkin yksi oikein huokaisten totesi, ettei näin ihania koiria ei voi oikeasti ollakaan, nuo eivät ole todellisia. Ja siinä nuo kaksi kaivelivat naapurin koskematonta hankea, mutte ei kuulemma haittaa ollenkaan.

 

Ja niin he katosivat talviseen yöhön. Sen pituinen se.