Kesän rippeitä

Lumi, Jossu ja Elias

Ensimmäiset juoksut alkavat olla pikkuhiljaa pulkassa. Vielä vähän turvottaa ja hiukan on vuotoa joskus. Neljäs viikko on jo menossa, joten ihan hyvän aikaa sitä näköjään kestää. Lumi vaikuttaa toisinaan hieman vaisulta joskus jopa apaattiselta. Toki sitä normaalia energiaakin löytyy. Etenkin silloin kun lenkillä saavutaan "myyräpaikaan". Voi sitä iloa ja juoksua ja hyppelyä mikä siitä syntyy =) Ihan joka kerta en sitä kuitenkaan sinne laske, vaikka ihan vierestä kuljetaankin. Silloin mennään vain ohi, vaikka kaihoisia katseita sinne luodaankin.
Viikon verran Lumi ontui asfaltilla ja hiekkateillä vasenta etutassua. Siellä oli pieni haava ja ihmettelin kun ei se ala paranemaan. Lenkkeiltiin mahdollisimman paljon pehmeillä alustoilla ruohikolla ja sammalpohjaisessa metsässä. Eilen sitten otin oikein otsalampun ja aikani tihrusteltuani ja ronkittuani hammaslääkärin piikillä sainkin näkyviin pienen lasinpalan. Nyt tuo mokoma pikkuesine on poissa ja ontuminenkin jäänyt melkein kokonaan.

Aamuisin olemme siirtyneet taas lenkkeilemään metsään -pilkkopimeään sellaiseen. Tunnin verran kuljemme pimeässä ennenkuin alkaa valjeta. Valkoisesta väristä on huomattavasti etua pimeässä liikuttaessa. Ostoslistalla ovat kuitenkin keltaiset huomioliivit, mutta olen ollut olevinani niin kiireinen etten ole ehtinyt kaupunkiin ostoksille.
Olen ihmetellyt Lumin intoa metsässä ja miten se yrittää saada ilmavainua. Pari kertaa se lähtenyt jonkin perään, mutta olen saanut sen pysäytettyä tiukalla "P...rk..le" komennolla. Se on sana jota on mahdoton sanoa kauniisti ja olen huomannut sen olevan tiukoissa tilanteissa tehokkain pysäyttäjä. Silloin kun "ei" sanalla ei ole välitöntä vaikutusta täytyy ottaa järeämmät aseet käyttöön ja toivoa etteivät maahiset ja menninkäiset laita pahakseen kun luonnossa kirotaan.
Tänään sitten kuulin, että ilvekset ovat tulleet kirkonkylään ja peurat ovat siirtyneet niiden tieltä meidän lenkkeilymaastoille. Yhtään en ole onistunut näkemään, mutta niidenkin kohtaaminen tulee vääjäämättä eteen. Tulee lisää haastetta ja päästään taas testaamaan mikä on meidän hallinnan taso kun tulee tiukka tilanne eteen. Jos näyttää, että siinä on puutteita, niin Lumi saa taas peräänsä pitkän narun varmistamaan ettei perään pääse.


Yksi aamu pimeässä metsässä liikuessamme näkyi kirkas valonväläys, joka kohosi puiden yläpuolelle. Se toistui useampaan kertaan ehkä minuutin välein ja muutti välillä paikkaa. Mitään ääntä ei kuulunut. Mikään taskulamppu tai vastaava se ei ollut -ei edes extrahypervoimakas. Sen verran laaja ja kirkas se oli. Yritin keksiä kaikki loogiset selitykset ja lopulta päädyin ainoaan jäljelle jäävään: ufot olivat liikenteessä. Seuraavana aamuna valoja ei näkynyt, mutta mielikuvitus lensi sitäkin kirkkaammin....

 Päästiin yllättäen avustamaan koirankoulutuksessa, kun lenkillä ollessamme koulutuspari pyysi meitä avuksi ohitusharjoitukseen. Lumi näytti parasta osaamistaan ja kuuliaisuutta ja kulki hienosti käskyttä ohi. Kun viimeisellä kerralla pysähdyimme parin kohdalle juttelemaan Lumi jäi vähän kauemmaksi makoilemaan ja pysyi siinä vaikka juoksijoitakin meni ohi ja kaikki ilman mitään erillistä käskyä. Hienoa Lumi! Tällaista lisää!

 

Vähän vielä juoksut turvottaa