Koulut ovat alkaneet ja arki hakee uudelleen paikkaansa. Lumin kanssa yksinolot sujuu hienosti normaaleina koulupäivinä. Ainoastaan maanantait vähän mietityttää, kun päivät venyy kokousten myötä pitkiksi. Siihenkin minulla on suunnitelma, johon tarvitsen vielä rehtorin siunauksen...

Lumi ja Unna

 

Pellavaeristeet viimeistä kerrosta vaille valmiina lattiassa

Aamulla pitkä lenkki entiseen malliin. Siksi on vakiintunut 12km lenkkipolku metsässä. On pururataa, hiekkatietä ja pientä metsäpolkua. Joskus poikkeamme ihan umpimetsään, joka on Lumin ehdoton suosikki. Usein meille on jäänyt vielä aikaa tehdä pieni kyläkierros kaupanpäälle. Niinä aamuina kun menen suihkuun liikuntahallille tehdään lenkki hölkäten, muuten kävellen. Lumi saa juosta vapaana. Siihen aikaan ei ole vielä ihmisiä liikkeellä lenkkipoluilla ja toki hihna on matkassa, jos joku sattuisi olemaan myös niin aikainen lintu. Lumi jääkin töihin lähtiessäni ihan tyytyväisenä nukkumaan säkkituoliinsa. Siinä se taitaa maata koko työpäivän ajan. Samalla paikalla se ainakin on minun palatessa töistä. Tullessani kotiin se katselee rauhassa touhujani ja saattaa hyvinkin vielä jatkaa uniaan. Muutaman ensimmäisen lyhyen päivän viiden tunnin poissaolon jälkeen otin vielä rauhassa torkut Luminkin jatkaessa uniaan.

Sähkömiehiä ja putkimiehiä saattaa päivän aikana olla touhuamassa sisällä ja uudella kuistilla minun ollessa töissä. Heräsin oikein miettimään kuinka en ole edes ajatellut, että Lumin läsnäolo voisi olla ongelma. Se kun kaikella todennäköisyydellä on vain raottanut silmiään ja katsellut säkkituolistaan miesten touhuja ja jatkanut uniaan. En usko, että se on mennyt edes tervehtimään (kiitos pentuaikaisen ihmisten huomiomattomuuden), saatika pyrkinyt ulos avonaisesta ovesta. Toki kun työmiehet poistuvat kokonaan paikalta niin he laittavat oven kiinni.

Kanavan toisella puolen jolkottelee mielenkiintoinen vieras musta koira

Aarre...

... vannha hirvenkallo hampaineen

...ja sitten kuuluu jotain, joka voittaa kallonkin...

...päästäinen! Luulisi neidin olevan jo kyllästynyt niihin

Tokoilut sujuu hienosti ja opin siellä paljon uusia asioita mihin kiinnittää huomiota ja mitä en ole edes ajatellut aiemmin. Pieniä asioita hiotaan, jotta ne lähtisivät menemään oikein, kuten paikkamakuun asentoa ja suoraa perusasentoa sivulla. Kaikkein suurin haaste on vielä katseen pysyminen minussa. Paikallaan maatessa Lumi kyllä jää siististi oikeaan asentoon, mutta kun huomaa, että tässä nyt kökötetään vähän pidempään, niin vaihtaa mukavasti kylkiasentoon =) -viisas koira!
Muutama kuva Lumin tokoiluista äidin luona. Kuvia varten tehdyt liikkeet eivät jaksaneet Lumia enää kovin motivoida tunnin treenien jälkeen.