Treeniviikonloppu

"Onko ihan pakko mennä maahan, kun näköpiiriin tuli juuri jotain mielenkiintoista?"

Lähtöön valmistautumassa

 Ensimmäistä kertaa oikeasti tänä syksynä päästiin treenailun makuun viikonlopun aikana. Evolla kokoonnutiin aamusella kumpanakin päivänä.
Lauantaina Tomin valjakon seurassa Suvin avustamana ja sunnuntaina Anna toi kolmannen valjakon paikalle. Koirat olivat kumpanakin päivänä melkoisen raukeina ajon jälkeen. Ilmeisesti kuitenkin enemmän pääkopastaan kuin jäsenistään. Pysähdeltiin muutamaan otteeseen matkalla kumpanakin päivänä ja tehtiin ohituksia. Menin edelleen kikkarilla kahdella koiralla. Lumi juoksuilee edelleen ja oli tärpeissä vielä ainakin lauantaina. Se ei ollut kuitenkaan syy omalla kokoonpanolla ajoon. Annan kanssa oltiin pähkäilty valjastavamme minun koirat Annan valjakkoon ja itse hyppäisin kyytiin painoksi. En kuitenkaan arvannut istahtaa  kärryn eteen levyn päälle, vaikka hetken sitä arvoimmekin. Äkkijarrutuksessa tai sopivan kiven kohdalla olisin saattanut olla vahvistuksena pyöräparissa. Tarkoitus olisi kyllä pikapikaa saada etenkin Lumille kokemusta myös isommasta valjakosta ja eri paikoilla juoksemisesta. Käyttökokeisiin on kuitenkin enää reilu kuukausi aikaa.
Keskusteltiin myös painavammasta menopelistä. Lumi on juossut pelkästään kikkari takana. En ole edes juurikaan jarruja käyttänyt ajaessa, joten kevyeen painoon ovat tottuneet. Nyt olisi hakusessa kotikulmille mopo, jolla huristella vähän enemmällä massalla osa treeneistä.
Tänään matka oli peräti 6.5km. Eilen trackeri oli sammunut taskussa ja tiedot puuttuvat.

Onnellinen raukeus ajon jälkeen

"It was fun"

"Here is my opinion"

Kokousajot Evolla

Aamun pyrähdykseen valmistautumassa

Tomillakin oli tänään monta apukättä

...ja tiivis ihailijarivistö

Surku vastaanottaa lentopostia

Paikoillanne, valmiit...  Tomin valjakko lähti ja omakin perään ilman käskyä. Hetki meni kun asetuttiin takaisin lähtökuoppiin maahan makaaman ja sitten...

...hep!

Tänään kokoonnuimme Lamminseudun koirakerhon syyskokoukseen ja -retkeen Evolle. Kotoa lähtiessä klo 06.40 mittari näytti +10. Matkalla Evolle mittari painui alimmillaan jo +1! Matkaa kotoa perille kertyi vain n. 35-40km.
Ohjelmassa oli ensin valjakkoajoa. Saatiin ajaa muutama pieni kierros parhaassa mahdollisessa säässä ja seurakin oli ensiluokkaista pieniä tarkkailijoita myöten. Sain taas ohjeita Tomilta kuinka tulee /ei tule toimia kun valjakko menee meistä ohi. Eli silloin ei jäädä rinnalle juoksemaan, vaan jarrutetaan oman valjakon menoa ja päästetään toiset ohi pienen etumatkan kera. Nyt juostiin ripirinnan kylki kyljessä jonkunkin matkaa, kun Tomi tuli takaa ohi. Sotkuja ei tullut, kummatkin valjakot pysyi omalla reviirillään, mutta potentiaalinen tilanne siinä olisi saada kunnon sekaannus aikaan. Sain myös vinkkejä siitä mitä kannattaa tehdä, jos olen itse aikeissa ohittaa.

 

Oona kirittää

Ajon jälkeen siirryttiin nuotiolle makkaranpaistoon, turinoimaan ja kokoustelemaan. Aurinko porotti niin, että pieni päänsärky iski lierihatusta huolimatta.
Kokouksen päätteeksi yritettiin Nooran kanssa suunnistaa vielä järvenympäryslenkki, mutta katsottiin aiheelliseksi luovuttaa, kun ei löydetty polkua. Niinpä lähdin ajelemaan kotiin ja pääsinkin sinne, -muutaman pidemmän pitkän mutkan kautta.

On tämä mukava harrastus tai oieastaan tätä voisi jo kutsua jonkinmoiseksi elämäntavaksi. Jotenkin se vain vie mennessään ja tutustuttaa ihan uusiin ihmisiin. Lauantai meni odottaessa, että olisipa jo sunnuntai... sellaista en muista hetkeen tapahtuneen. Nyt odotetaan sitten seuraavaa yhteisajoa. Saa nähdä toteutuuko se jo ensi viikonloppuna.

Juoksuja

Surku testaamassa tehoaisiko lepakkomiestyyli Lumiin

Vaisu vastaus

No entäs ilman pantaa, auttaisiko se asiaan?

Ei auta, ei mitkään keinot. Valkea mieluummin vain on omissa oloissaan

Luovutus

 

Lumin lempiasento viimepäivinä jos haistelua ei lasketa

Lumi juoksuilee edelleen ja nyt ollaan siinä vaiheessa ettei leikit Surkun kanssa kiinnosta juuri lainkaan. Lumia pidän varmuudeksi irti enää vain silloin kun muita koiria ei ole näkösällä. Hihnassa mennään lähes koko ajan ja kohta kokonaan kun tärpit lähestyy. Tämä tarkoittaa sitä, että olen ottanut itseäni enemmän niskasta kiinni ja jo kolmasti tällä viikolla olen hölkännyt pururadan 7.5km:n lenkin. Koirajuoksun vetovöineen ja valjaineen olen toistaiseksi hylännyt kokonaan. Surku jolkottelee rinnalla irti ja Lumi narunpäässä. Kerran kaksi vapautan ne ihan hetkeksi juoksemaan sammalpäällysteiseen metsään. Koirien kanssa tulee mentyä aavistus reippaampaa vauhtia kuin yksin. Hölkkkää se kuitenkin vielä ehdottomasti on. Alku on vähän tukkoisempaa, niin kuin minulle aina. Kun muutama kilometri on takana, niin juoksukin alkaa kulkea ja tasaista vauhtia voisi hölkötellä vaikka kuinka pitkälle. Ennen töihin menoa aika asettaa kuitenkin omat rajoituksensa matkan suhteen.
Muutoinkin olo on aika hyvä. Töissä olemme keränneet suurimman osan opettajakuntaa mukaan SS-joukkoihin eli "Sokerittomaan Syyskuuhun". Jo viikon aikana huomaan kuinka olen alkanut maistamaan paremmin ruoka-aineiden omia makuja, kun lisätty makea on jäänyt pois turruttamasta makuaisteja.

Niinä päivinä kun ei hölkätä aamuisin, niin pyöräillään iltaisin. Ei mitään ihmeellisen pitkiä lenkkejä, mutta kuitenkin vauhdikkaampaa menoa kuin pelkkä kävely. Käytiinpä torstaina agilityn jälkeen pieni vetolenkkikin mittarin näyttäessä +11.

On ainakin yksi asia joka saa Lumin vielä syttymään. Alkaessani naputtaa agilityn keppejä maahan tarkkailee kaksi silmäparia minua tarhasta hyvin odottavan näköisenä. Kepit mennään innolla. Yksi suuri motivaattori lienee ruokakippo, joka usein harjoittelun päätteeksi odottaa keppien päässä. En ole keppien suhteen aloittanut mitään supertreeniä, mutta kerran-pari viikossa pystytän ne pihalle

Hevonen metsäpolulla

 Pyöräiltiin taas yksi iltapäivä metsään supalle juoksemaan. Koirat olivat siinä ihan vieressä kun laitoin kameraa reppuun. Silloin alkoi kuulua matalaa haukahtelua vähän matkan päästä. Ihan sillä sekunnilla en tajunnut sen olevan oma koira. Surku keskeytti varpujen haistelunsa. Lumia ei näkynyt, eikä se tullut kutsusta luo. Surku terästäytyi ja oli ampaisemassa Lumin haukahtelun suuntaan. Pysähtyi kuitenkin muutaman askeleen jälkeen tiukkaan käskyyn. Pitkälle ei metsässä nähnyt. Sitten näin hevosen kävelevän pientä metsäpolkua ja sieltä se Lumin haukahtelukin kuului. Hevonen meni menojaan (ei ilmeisesti kovinkaan hätkähtänyt koiraa lähellä) ja Lumi palasi nöyränä luo. Ei tehnyt Lumi enää elettäkään lähteäkseen uudelleen perään -ei edes haistellut jälkiä, vaikka tarkoituksella lähdin kulkemaan suuntaan mihin hevonen oli mennyt. Lumi käveli häntä vaakasuorassa perässäni. Sen sijaan Surku oli melko täpinöissään hajuista ja tarkkaavainen. Lumi oli poissa ehkä minuutin, mutta se tuntui kovin pitkältä ajalta, etenkin silloin kun en nähnyt missä se oli ja mitä siellä tapahtui.

 Lumin juoksut ovat vieneet sitä enemmän hajujen maailmaan. Tänään kuulin tarhasta koirien matalasti murisivan toisilleen. Surkulla oli jokin kaivuukätkö, johon se ei Lumia olisi päästänyt. Lopulta Surku väisti sivummalle. Tuollaista pitkään kestävää matalaa murinaa en muista aiemmin kuulleeni.
Pariin kertaan ne ovat napauttaneet toisiaan nenälle, jos toinen on erehtynyt tuoretta luuta tai ruokaa viemään. Muuten kyllä ärisevät toisilleen leikin lomassa niin, että ulkopuoliset yleensä empien kysyvät "Leikkiähän se taitaa vain olla?"
Lumi on nyt juoksujensa alettua laittanut Surkua ojennukseen hihnassakin nopeasti ärähtämällä. Sama pihassa jos Surku käy liian innokkaasti haistelemaan punoittavaa mollukkaa.

 

Tiellä meni jotain mielenkiintoista

Viitailan kyläpäivät

 

Varsin hauskan perjantaisen kuvausillan päätteeksi käytiin ajamassa koirien kanssa vielä himpun vajaa 3km lenkki Evolla. Juuri hämäräntulon aikaan ehdittiin takaisin. Mukavaa menoa. Puolimatkassa kääntöpaikalla keskinopeus näytti 21km/h. Sitten sekoilin Sports trackerin kanssa siihen malliin, että takaisin tullessa se ei ollutkaan enää päällä. Lämpötila näytti lähtiessä +10 ja tullessa +9. ilma oli kuiva, joka teki juoksemisen vähemmän läkähdyttäväksi.

Lumi aloitti juoksunsa keskiviikkona. Vähän väsyneempi se on eikä lähde samaan malliin kirmailemaan kuin aikaisemmin. Ensi viikon agilityepikset jätetään sen vuoksi väliin. Lokakuussa taas uudelleen kehään=)

 Mutta myyriä Lumikin jaksaa jahdata. Niitä on ilmestynyt vähän joka paikkaan. Lumi on opettanut myös Surkulle niiden pyydystämisen jalon taidon. Pihassa jos ovat hetken irti niin heti ovat puskanjuurella. Samoin kun tullaan lenkiltä. Tänään jopa metsässä painelivat kummatkin vapautuksen saatuaan juoksemisen sijaan myyräjahtiin. Surkun kiinnostus lakkaa nopeammin. Lumi viettäisi varmaan mielellään koko päivän myyriä tonkien. Pihassa ovat nykyään hyvin rajoitetusti irti, joten myyrätkin ovat saaneet hyvin aikaaa temmeltää.

Komea kaksikko

Tänään lauantaina oli Viitailassa kyläpäivien yhteyteen rakennettu agilityrata. Koirakoita oli Lumin ja Surkun lisäksi vain kaksi. Paikalla oli kylän väkeä ja varsin leppoisa tunnelma. Oli köydenvetoa traktorilla, lankkuhiihtoa, puuharataa, poniratsastusta ja keppihevoskisaa elävän musiikin kera.

Hengailua kyläpäivillä

Koirat pääsivät kuuntelemaan oikein aitiopaikalta perinteisiä suomalaisia lauluja huilulla soitettuna

tuolla näkyy jotain tuttua

 Lumi meni vasta viimeisenä juoksujensa vuoksi ja siitä ei ole radalla kuvan kuvaa. Esiteltiin alkuun Surkun kanssa osa esteistä.
Radalla olivat kepit, keinu ja rengas, joita minun koirat eivät osaa. Tai niin kuvittelin. Rengas oli matalalla ja Lumi paineli sen läpi muitta mutkitta. Samoin kävi keinun kanssa. Liian myöhään huusin Lumille käskyn tulla mukaani ja kiertää este ja Lumi meni keinun läpi, vain loppukontakti ei sujunut. Koitettiin pelkkä keinu uudelleen ja toisella harjoituskerralla Lumi tuli sen jo itsenäisesti kenenkään pehmentämättä alastuloa ja pysähtyi oikein alastulokontaktille. En ymmärrä miten se voi muistaa, kun keinua ollaan koitettu joskus talvella vain muutamia kertoja. Surkunkin kanssa mentiin keinu yksistään läpi pehmentämällä alastuloa.

Eräälle pienelle tytölle annoin vastuullisen tehtävän, josta hän suoriutui oikein mallikkaasti. Niinpä kun Surku tuli viimeisen esteen oli sen takana odottamssa lohta kipossa. Surkun kohdalla se onnistui täydellisesti, eikä se tiennyt mistä herkku sinne ilmestyi eikä osannut sitä odottaa. Sain sille siis loppuun vielä onnistunut "eteen" harjoituksen. Lumi joka pääsi radalla viimeisenä nähden muiden suoritukset, osasi jo aavistaa mitä tuleman pitää.

 

 

 

 

 

Yllytyshullu

aarteenetsintää

 Elämässä näkyy olevan vallalla aikakausi "suinpäinmukaan". Joku heittää ehdotuksen joka äkkiseltään kuulostaa ihan utopialta ja jo minuutin päästä alan pitämään sitä mahdollisena. Toivottavasti oven taakse ei ilmesty kohta Jehovantodistajia. Mä taidan olla liian helppo nakki. 
Agilityn epikset voidaan lukea tuohon sarjaan, mutta ne ovat jo vanha juttu. Nyt on ilmoittauduttu Pekolan pakollisiin ja Ohkolan kärrykista siitä viikonpäästä ovat myös listalla. Käyttökokeet Jämillä marraskuun alussa ovat kuitenkin se kaikkein isoin juttu, jota en meidän kohdalle ollut ajatellut vielä piiiiiitkään aikaan.
 Koskaan en ole ollut paikalla edes katsomassa minkäänlaisia valjakkokisoja. Näkemieni vajakkojenkin määrä on hyvin rajallinen: tähän mennessä neljä omani lisäksi. Tai oikeastaan viisi: lapsena meidän kotirantaan tuli yksi koiravaljakko, josta muistan sen, että johtajakoiran silmät olivat eriväriset.

Hankintalistalla ovat siis ainakin ajolasit ja hanskat. Uudet liinat saanen myös kohta. 
Yhden aamun suunta-seis-ei oravien perään-vetoharjoitukset jalkapallokentän ympäristössä eivät vielä täysin vakuuttaneet. 
Huomaan myös auttaneeni koiria ylämäkiin, kun eivät näyttäneet tiukassa paikassa lainkaan ymmärtävän mitä niiltä odotan. Jäätiin seisomaan mäkeen muutaman metrin päähän kotiportista kun en auttanut tippaakaan. Koirat vilkuilivat minua epätietoisina: "Mitä se siellä hihkuu? Eikö se huomaa ettei tuo kulkupeli enää liiku mihinkään? Pitäisikö koettaa maahanmenoa -ai, ei sekään kelpaa. Entä jos sillä on sanat sekaisin ja se tarkoittaakin takaisin- käskyä, ai ei siis sitäkään. Olis kiire jo kotiin ei tässä viitsisi koko päivää seistä." ...Ja lopulta päästiin ne muutamat jäljellä olevat metrit -koiravoimalla. En tiedä pitäisikö treenata muutama kunnon jyrkkä mäki ihan pelkästään. Vietäsiin palkka ylös koirien kanssa ja valjastaisin ne alhalla ja sitten rehkisivät ylös ja se sillä erää... Vai pelkästään pikkuhiljaa totuttaa ne vetämään myös vähän jyrkempiin mäkiin, vaikkei apuja tulisikaan.

 

 

Lähitulevaisuudessa on ajatuksena hankkia järkkäri. Nämä kännykällä kuvatut alkavat jo todella harmittaa. Tulisi blogillekin valoisampi ilme.

Koirat ovat olleet sisällä melkein päivittäin pienen pätkän. Surku hiippailee sisällä väliin arasti kuin kuin haltijatonttu päiväsaikaan. Se kulkee kuin äärimmilleen hidastetussa filmissä. Yhtenä aamuna ihmettelin missä Surku on. Vessassa se istua kyhjötti ja katseli ulko-ovelle. Vielä toukokuussa nuo  olivat siis pelkästään sisäkoirina...