Pitkäperjantain aamuajelu

 Aamulla ennen 7 lähdettiin kotoa ajelemaan. Pakkasta oli vielä 7 astetta. Aurinko lämmitti jo mukavasti ja horisontti oli kauniissa usvassa.  Alkumatkan sain videolle ennenkuin akku loppui.

Lyhyesti virsi kaunis: päätin, että pääsiäisen ajan ajetaan lyhyitä pätkiä melkein päivittäin, kun vielä jäälle pääsee. Sports tracker näytti matkaksi 5.12km. Keskinopeus 12.5km. Max.nopeus 23.1km/h.
Videossa näkyvän alun vauhdikkaamman osuuden jälkeen, vauhti vähän laimeni.

 Saatiin Elsa ja Siiri pitkästä aikaa vieraaksi. Koirat saivat helliä silityksiä. Löysivätpä tytöt koiran aktivointipallotkin. Lumi oli heti juonessa mukana. Surku ei ollut moisia koskaan nähnytkään ja ihmetteli mistä ne raksut oikein tipahtelee lattialle. 

 

Maailman suloisin pääsiäisnoita kävi piipahtamassa: Niin reippaasti tuli "ViRRRvon vaRRRvon vitsaksilla TuoRRReeks teRRRveeks..."
Kuvat hyppi jostain syystä sekaisin, joten olkoon niin.

Hmmm Lumi näkee tilaisuutensa tulleen... Oikeasti se ei kyllä tuollaisissa tilanteissa ota, mutta kiinnostuu kyllä tuoksuista

Maanatain maan pinnalle palautus: Lumi P****E! Kyllä on hetkiä jolloin tuntuu, että parempi kun olisin ottanut kissan. Ei tarvitsisi huolehtia onko se hallinnassa, kun se ei olisi sitä kumminkaan. Ei tarvitsisi menettää hermojaan ja mielenrauhaansa jos se lähtisi huitelemaan omiaan. Sehän tekisi sitä kumminkin. Ei tarvitsisi pohtia omaa käyttäytymistään ja toimintaansa.  Ei tarvitsisi miettiä mikä on elikon kannalta oikea toimintatapa, silloin kun siitä ei ole mitään hajua ja tilanne on päällä. Saisi helliä ja huolehtia ja hösätä niin paljon kun sielu sietää ja olla mahdollisimman epälooginen. Ei tarvitsisi huolehtia hoitopaikoista, kun on pieniä menoja. No jostain syystä päädyin huskyyn ja vielä kahteen. Aika ajoin nuo osaavat testata olenko vielä valintojeni takana ja kuiskailevat selkäni takana myhäillen:  -kyllä me tiedetään mistä naruista kannattaa vetää ja koska saada sen höyry nousemaan ja heikkoudet esiin...

Lumi siis lähti juuri ennen vetolenkkiä veljeni pihasta huitelemaan. Sieltä ollaan kymmeniä kertoja lähdetty samalla tapaa ajelemaan. Se siis sai ilmeisesti kalanperkeiden hajun (mitä en silloin tiennyt) ja yksinkertaisesti lähti jäätä pitkin kaarrellen kohti naapuria ja Surku perässä. Surku sentään hieman epäröi ja katsoi taakseen, mutta katsoi kannattavammaksi seurata Lumia, kuin palata takaisin. Surku tuli takaisin vähän arpoen, kun oli ensin käynyt naapurin pihassa (matkaa kuitenkin ehkä pari sataa metriä). Otin sen kiinni ja jäin odottelemaan Lumia. Näin että se katsoi meitä rannalta. Annoin Surkulle ruokaa ja en ollut huomaavinaankaan koko valkoista. Ajattelin sen nöyränä varovasti lähestyvän. Mitä vielä. Se katseli hetken ja katosi sitten näkyvistä.

Veljeni käveli jäätä pitkin ja sanoi Lumin olevan naapurin rantasaunan kulmalla syömässä jotain. Lähdin Surkun kanssa kävelemään siihen suuntaan. Surku alkoi vääntää ripulia ja sillä tunnetusti kestää. Niinpä laskin sen irti ja jätin asioilleen. Halusin ehtiä Lumin luokse vielä kun se on itse teossa. Kävelin sen luo niin, kuin en olisi huomannutkaan sitä. Sitten katsoin sitä, huitaisin sitä hihnalla ja muutaman voimasanan saattelemana kerroin mielipiteeni sen käytöksestä. Kutsuin sen sitten luokse ja se kulki loppumatkan meidän perässä niin nöyränä, niin nöyränä.

Koko loppuajan olin kuin koira olisi ollut ilmaa. Matkalla kotirantaan annoin Surkulle ruuan ja Lumi ei tehnyt pienintäkään elettä yrittääkseen lähellekään ruokaa. Kotirannassa laitoin Lumin hihnaan ja rantavajan kaiteeseen kiinni. Valjastin Surkun reen eteen ja ajettiin pikku lenkki. Sitten annoin Surkulle Luminkin ruuat lenkin päätteeksi. Varmistin, että Lumi näki paluumme. Se katseli meitä tarkasti ja ruokaa esille ottaessani alkoi liikehtiä rauhattomasti. Tein rauhassa kaikki normaalit toimenpiteet ajon jälkeen ja irrotin sitten Lumin tolpasta -edelleenkin mitenkään siihen reagoimatta tai katsomatta. Kotona se jäi pihalle nököttämään kun päästin Surkun sisään. Käytiin vielä vähän myöhemmin Surkun kanssa kävelyllä. Lumi seurasi aidan takaa menoamme. Kyllä oli nöyrä koira kun vihdoin päästin sen illalla sisään pienen kävelyn jälkeen.

Tilanteen jälkeen sain hillittyä kiukkuni ulospäin, paitsi muutamassa kohden hihnassa komensin Lumia jostain pikkujutusta kiukkuisen vihaisesti ja samalla tempaisin hihnasta tarpeettoman kovaa. Tuo hermoheikon emännän ärhentely oli turhaa ja olisi saanut jäädä pois, se ei varmastikaan parantanut asemaani.

 

Kaksi seuraavaa aamulenkkiä Lumi oli lähes koko ajan kiinni. Ja eipä se siitä mitään rutissut -kuinkas se olisi voinutkaan.

Samankaltaisia pienempiä juttuja on nyt vajaan kuukauden aikana sattunut Lumin kanssa muutama ja tuo peli ei ollenkaan vetele. Se on hypännyt autosta ilman lupaa mennäkseen tervehtimään lajitovereitaan, käynyt metsästä hakemassa hevosenkakkaköntin, vaikka tänne käsky on käynyt sitä ennen. Ja käynyt jopa tarkastamassa yhden kannon päällä istuneen lintujen tarkkailijan, jota se epäröiden kauempaa ihmetteli. 

Tiistai itapäivänä lähdettiin Kirsin valjakon kanssa jäälle ajamaan. Lähdettiin niiden edeltä ja voi sitä nihkeyttä. Aluksi mentiin ihan ok eteenpäin, mutta kun pysäytin koirat hetkeksi odottamaan, niin Lumi alkoi löysäillä ja vilkuilla taakseen. Päästiin kuitenkin kohtuudella eteenpäin. Sitten alkoi Surkukin keulassa kääntyillä takaisinpäin... Ja kun sen kuono oli eteenpäin niin alkoikin kieriskellä maassa. Kävin kädestä pitäen palauttamassa koirat oikeaan suuntaan ja hetki päästiin taas eteenpäin kunnes kaikki toistui. Kirsin mennessä ohi oltiin taas jo jonkunmoisessa vauhdissa ja ainakin suunta oli oikea. 

Kun alkuun muutamaan kertaan pysähdyttiin yhdessä ja Kirsi lähti sitten ensin eteenpäin, niin perään yritettiin ampaista välittömästi, vaikka käsky oli seis. Sitä sitten harjoiteltiin muutamassa eri tilanteessa, että vaikka muut meni jo kaukanakin edellä, lähteä sai vasta kun oltiin ihan paikallaan ja MINÄ sanoin mennään. No alun temppuilujen jälkeen homma alkoi sujua paremmin ja hetken päästä yrittäessäni selvittää Kirsin koirien sotkua, omat pysyi ihan hyvin omalla paikallaan. 

Edellä menoakin koetettiin muutamaan kertaan matkan aikana ja vaikkei vauhti päätä huimannut, niin ainakin eteenpäin päästiin. Jos Kirsi oli jäänyt kauemmas taakse, niin jostain syystä Lumi silloin vilkuili taakseen ja saattoi löysäilläkin. Sen sijaan kun Kirsin valjakko oli lähempänä ja välillä ihan peesissä Lumikin meni vilkuilematta eteenpäin. Ota noista selvää. 

Sports tracker oli ensimmäistä kertaa päällä ja yllätyksekseni matkaa tuli 11.5km. Olisin itse veikannut jotain 8km paikkeilla. Keskinopeus oli reilu 10km/h. Kaikkine pysähdyksineen ja sähläilyineen ei tuon kovempaa päästy, vaikka oli toinen valjakko mukana. 

Takaisinpäin tullessa mentiin keulilla ja puhdit oli jo pois ja vauhti sen mukaista. Maximi nopeus meidän osalta oli 27.9km/h eli mentiin monesti ihan mukavaakin vauhtia.

Kyllä oli kaunista katseltavaa kun Kirsin kuuden koiran valjakkoa seurailin suoraan sivusta ilta-aurinpaisteessa.

Meidän kaksikko oli ihan loppu reissun jälkeen. 

Vaikka on ihanaa, kun koirat on aktiivisia, niin jotenkin kaikkein eniten sydäntä lämmittää katsoa kun kaksi työskentelystä väsynyttä koiruutta nukkuu raukeasti vierekkäin. Lumi kyllä varmaan kykenisi vaipumaan sellaiseen apaattiseen tylsään horrokseen jos ei mitään tapahtuisi. Surku on se eläväisempi, aktiivisempi ja leikkisämpi, joka on aina innolla valmiina seuraavaan tilanteeseen. Kun ovat ihan poikki, niin yleensä tunnin pari makaavat ihan reporankana ja sitten alkavat kevyesti touhuskella jotain, kuten järsimään vanhoja kuivunneita luita.

Vierumäen maastoissa

Autoa lainaamassa...

...Päädyinkin tuohon punaiseen

 Ei ole videokuvaa meidän tän päiväisistä ajoista -se olisi ollut jo liioiteltua extremia.
Sellaista menoa oli taas tänään tälle arkajalalle, etten tiedä miten tähän hommaan olen edes eksynyt. Ja minulla on vain se kaksi koiraa, joita vielä ylämäkiin auttelen. Kun joku kirittää edessä ja on käännöksiä, pomppivaa kelkkauraa ja mäkiä, niin apua! Takaisin tullessa aloin jo nauttiakin vauhdista. Ja meidän vauhti ei ollut mitään verrattuna edellä menevään useamman koiran valjakkoon. Kyllä hatunnosto kaikille kuskeille, jotka sellaisessa vauhdissa mukana roikkuu. Ehkä vähitellen kokemuksen myötä tulee sitä varmuutta myös ajamiseen.
Jarrumaton käyttöä täytyy alkaa oikeasti harjoitella, että se sujuu silloin kun on todella tarvis. Sitä en ole oikeastaan kertaakaan käyttänyt (jäällä kun lähes aina ajetaan ja vauhti on vaan plussaa) kengällä olen laahannut jos on ollut tarvis.
Sen huomasin tänään, että ensi syksynä täytyy alkaa panostaa siihen, ettei aina olla peesissä, kun muiden kanssa treenataan. Kun pikku pätkä mentiin tänään edellä, niin vauhti tippui suuresti ja Lumin liinat löystyivät useasti. Tämä on meidän eka talvi -nuoria kun ovat- ja paljon on vielä opittavaa.
Hauskaa tämä on, vaikka joskus hirvittääkin.
Ja jossain vaiheessa oikeasti haaveilin kolmannesta koirasta...

Edessä oleva vieras valjakko kiinnostaa, kiinnostaa...

Lähtötunnelmaan latautumista

 Täytyy kyllä myöntää, että useasti toivon vauhtia löytyvän enemmänkin, kun keskenään mennään -etenkin silloin kun mennään tasaisella suoralla tai jäällä. Mutta maastossa muiden peesissä vain ylämäissä olisi vahvistus tarpeen. No saanhan itsellekin kunnon treeniä, kun pitää vähän rehkiäkin

Vähän tasaisemmalla pätkällä lopussa uskalsi jo tarttua kameraan, kun ei tarvinnut juosta ylämäkeen tai täristä alamäessä Vierumäen mäkisessä maastossa.

Tällaista on meidän meno: peesissä ollaan, mutta edessä näkyy aina vain tyhjä tie =)

Vinkki: liinoja lyhyemmäksi niin koirat ohjaa myös rekeä! Tällä hetkellä siinä on talutin ja vasta siitä lähtee haarat. Ja Tomi ohjeisti viime reissulla sieppausköyden käyttöön. Se on vielä hankkimatta. Täytyykin laittaa muistilistalle

 

Auto häämöttää jo tienpäässä

 Kiitokset Kirsille uusista kokemuksista. Matkaa tuli Kirsin arvion mukaan reilu 8km

Matka takana ja valmistaudutaan kotiinlähtöön

 

Pari kuvapätkää aamulenkiltä

Tiistaina oltiin työporukan kanssa virkistäytymässä Orimattilan kehräämöllä. Koiria tulivat ulkoiluttamaan työkaverini kaksi tyttöä. Hyvin oli kaikki mennyt kokeneilta reippailta tytöiltä. Koirat saivat tunnin hihnalenkin ja luut kaupanpäälle. Kaikki olivat tyytyväisä. Lähdettiin vielä vähän rekeilemään ja takaisin tullessa saatiin ihailla auringonlaskua.
Kyllä on nyt luksusta kun meitä hellitään näillä mahtavilla liukkailla aurinkoisilla rekikeleillä eikä vielä loppua näy. Kun keskenään ajamme vauhti on aluksi lujaa ja sitten rauhallisempaa ravia, mutta olkoon sitten niin, vaikka kovempikin vauhtikurvailu jäälläkin sopisi...

Ajatan kaksikkoa kaikenlaisissa kokoonpanoissa, joita saatan vaihdella myös kesken lenkin. Lumi kärjessä, sitten Surku kärjessä ja parivaljakkona myös. Matkat ovat jäällä kohtuullisia arvioilta 7-8km. Kunhan saan asennettua sport trackerin puhelimeen, niin saan oikeaa faktaa. Eilen oli tarkoitus kuvata vähän ajoa, mutta unohdin kokonaan. Ehkä huomenna sitten. Tässä kuitenkin muutama lyhyt pätkä aamulenkiltä.

Tuossa kolmannessa pätkässä Rotwailer kulki meidän edellä irti sekin. Kun se huomasi meidät se kääntyi kohti. Koska se ja omat koirat olivat irti päätin pysäytttää meidän koirat ja mennä itse edelle, enkä vain ohittaa sivusta, kun en tuntenut koiraa lainkaan. Ei mennyt pysähtyminen ihan hallitusti... Juteltiin sitten aikamme omistajan kanssa ja annoin sitten Lumille luvan mennä tutustumaan. Harmi etten huomannut kuvata tilannetta. Siitä näkyisi niin hyvin Lumin ja Surkun tapa kohdata toinen koira. Lumi meni häntä ylhäällä ylväästi astellen 6v. rotikkanartun luokse haistelemaan. Sitten pyysin Lumin luokse maahan ja päästin Surkun rotikan luo. Se meni hyvin nöyrästi aluksi, mutta aikansa haisteltuaan yritti laittaa päätä toisen niskaan ja jopa epävarmasti haukahden tökkiä toista. Kokenut rotikka ei kovin paljoa välittänyt nuorten reagoinnista. Sitten jatkettiin ohi ja kummatkin lähti mukaani ilman sen kummempia mutinoita tai yritystä rotikan luo. Tavallisestikin ohitukset menee etenkin vapaana ihan hyvin täällä kotopuolessa. Saatan kyllä joutua huomauttamaan ohitustilanteessa. Voin myös aika huoletta kuljettaa niitä irti, vaikka näköpiirissä olisi toinen koira. Kiinnostuu kyllä, mutta korvat pysyy tallella eikä lähde perään. Paitsi kun ollaan vieraammalla maaperällä ja kiinnostus ympäristöön on suurempi saattavat korvatkin olla enemmän hukassa.

Alimmassa pätkässä pientä harjoittelua lenkin lomassa. Tällä tasolla mennään ei ihan putkeen eikä ihan hunningollakaan..

Yhteisajot Evolla

Lumi

  Tänään sunnuntaina ajettiin Evolle yhteisajoon. Paikalla olivat Tomi, Anna ja Antti valjakoineen sekä Sirpa lumikenkineen. Olipas taas oikein kiva ja hyödyllinen reissu.
Alkuun koirat kävi ihan kierroksilla haistaessaan laumansa. Lumi hyppäsi ilman lupaa peräkontista ja Surku kohta perässä. Niinpä otin ne hihnassa pissatukselle ennen ajoa.
Lähdin viimeisenä kahden valjakon perään. Lumin laitoin tällä kertaa eteen. Maasto oli vaihtelevaa: aurattua tietä, upottavaa hankea, metsäpolkua, mäkiä, kääntymisiä, ja jäätä (+ vettä). Itse sain maistaa myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Minulle tarjottiin vahvistukseksi kolmatta koiraa valjakkoon, mutta onneksi kieltäydyin. Kahdenkin koiran vauhdissa oli paikoitellen minulle ihan tarpeeksi kestämistä =). Tiukat mutkat ja lumivallien ylitykset ovat minulle ihan uutta. Suurimmaksi osaksi nautin kuitenkin vauhdista ja tekemisen meiningistä ja olihan niitä rauhallisempiakin hetkiä upottavammassa hangessa. Potkin apuja, kun oli tarvis ja jaksoin, mistä oli toisinaan vain haittaa oman jalan upotessa polveen asti lumeen. Muut kuitenkin odottivat meitä aina tarpeen mukaan.
10.4km tuli matkaa. Koirat tekivät todella töitä ja loppua kohden olivat jo aika väsyneitä. Pinnistivät kuitenkin vielä laukkaa pienten himmailujen jälkeen.Tämä oli yksi niistä raskaimmista lenkeistä meidän koirille ja teki oikein hyvää kaikille.
Tässä torpassa huokuu tällä hetkellä raukea levollisuus.

Valmiina lähtöön

Illemmalla lenkillä päätinkin juosta kanavansuorapätkän. Ei kuitenkaan canicrossia, vaan koirat sai mennä irrallaan mukana. Hyvä tsemppi oli juosta. Matka oli ihan lyhyt ehkä reilu 2km. Heti lopetettuani se alkoi: kevyt rytmihäiriö. Niitä ei ole ollut vähään aikaan.
 Ensin harmitti ihan vietävästi, kun ajattelin ettei päästäkään aloittamaan juoksemista kevään tultua. Ei se kuitenkaan välttis sitä tarkoita. Ihan rauhallisesti, kun pikkuhiljaa aloitellaan, niin kuka tietää vaikka sydänkin tykkäis =) Nyt oli kuitenkin pohjalla tuo päivän vetolenkki, jossa hetkittäin itselläkin nousi sykkeet ihan kiitettävästi.
Ennen sai rasittua vaikka kuinka, eikä siinä rutissut kuin korkeintaan lihakset ja nivelet. Alkaakohan ikä
painaa...

Tähän loppuun vielä Sirpan ottamia kuvia Evolta, joita en saanut pienennettyä. Me ollaan siis takana tuo pieni piste =)

Paluu kotirantaan

 Kun kirjoitin ja laitoin videopätkää kuinka hienosti koirat pitää yhteyttä, niin taisi se olla sitä parhaimmillaan satoa. Ei aina mene ihan noin. Kiinnostuu kyllä ympäristöstä toisinaan enempikin ja jää/menee pidemmälle tutkimaan. Ja Lumin hännän asento oli niin alhaalla, mitä se ei aina suinkaan ole. Olen tullut siihen empiiriseen tulokseen, että kylmillä aamupakkasilla tuo pitää hännänkin alempana...


Olen kokeillut välillä Lumia johdossa alussa ja/tai lopussa. Se menee siellä ihan mallikkaasti. Parivaljakkosysteemi sen sijaan ei oikein toimi kuin hetken aikaa. Lumi alkaa siinä helposti löysätä. Suunnat jäällä on hukassa aina toisinaan ilman minkäänlaista uraa. Kääntyvät kyllä usein pyydettyyn suuntaan päin, mutta etenkin Surku pyrkii palautumaan kohta takaisin vanhaan. Jos päästään edes jonkinmoiselle kelkkajäljelle asia korjaantuu.

Määränpäänä Kajaankallio

 

  Lumi on aina joskus nuollut tai pureksinut tassujaan. Ei mitenkään suuressa määrin, mutta kuitenkin. Eilen huomasin, että Surku nosteli toista etutassuuan ajon jälkeen. Kotona tarkastin tilanteen. Ihan siisteiltä näyttävät tassut minun silmiin. Lumilla oli toisen etutassun anturoiden välissä hieman joitain mustia rupi(?)pilkkuja, muuten tassut on siistit ehkä aavistuksen kuivat. Täytyy koittaa muistaa tuota öljyä antaa.

Agissa on kivaa ja joka kerralla mennään vähän eteenpäinkin. Tällä kerralla harjoiteltiin mm. esteiden ylitystä niin, että menen itse sivusta.
Tomi kertoi alkuun kuinka koira on tapaeläin ja sen vuoksi esteiden paikkoja on tärkeä vaihdella.
Jossain vaiheessa halliin tuli tyttö seurailemaan harjoituksia päällään äidin iso takki. Yksi koira alkoi haukkua tyttöä epäluuloisena. Lumi oli häkissä ja yhtyi haukkuun matalalla äänellä. Kun kävin hakemassa Lumin, sen suurin huomio oli tytössä, minua seurasi puolihuolimattomasti siinä sivussa. Lumi kävi kuitenkin käskystä maahan haukahdellen kuitenkin edelleen. Päätin viedä sen takaisin häkkiin. Matkalla se ei enää kuunnellut tänne-kutsua, vaan jatkoi epäluuloista haukkua. Tomi käski ottaa koira haltuun. Ei auttanut tiukka ääni. Tomi hoiti tilanteen hakemalla Lumin luokseni. Laitoin sen maahan ja menin tytön luo juttelemaan. Kutsuin sitten Luminkin luokse. Se tuli vähän epäluuloisena ja kävi korvat harallaan maate tytön rapsuttaessa sitä.

Kevätaurinko =)

  

 

Surku odottaa järsimisvuoroaan. Ihan priimatavarasta ei enää ole kyse, kun voidaan olla noin lähekkäin

Johanneksen kuvia eiliseltä

Saatiin kutsu koiramalleiksi. Veljeni Johannes kuvaili eilen illalla koiria jäällä. Kyllä olen etuoikeutettu, kun saan näin hienoja kuvia. Tässä muutamia otoksia näin alkuun.

Koirat käyttäytyi hyvin, paitsi lopussa tunnin kuvausten jälkeen Lumi sai kaislikossa jonkun hajun ja kävi kierroksilla. Sille sai tehdä selväksi, että tänne on tänne ja ihan loppuun asti kanssa. "P***le" on ollut toimiva ärähdys, sitä kun ei voi sanoa kauniisti. Toisaalta se ei jäällä kiiriessään ole ehkä kaikkien korviin sopiva. Niinpä päätimme, että se tiukka ärähdys on tästä lähtien "porkkana" tai "persikka". Nähtäväksi jää saako siihen samanlaista uskottavuutta vai pettääkö pokka.

Kuvailin aika pitkät pätkät meidän aamulenkkiä perjantaina ja kun katselin niitä yllätyin miten hyvin kaikki oikeastaan sujuu normitilanteissa. Koirat pitää yhteyttä paljon paremmin kuin olen tajunnutkaan. Kävelytän niitä paljon irti "lähellä"- käskyn kanssa, kun vapautan ne, ei niillä useinkaan ole mitään kiirettä irrota. Ne kävelee usein ilman mitään käskyäkin lähellä. Joskus jää kauemmas haisteleaan ja kiiruhtaa sitten perään. Seuraavssa yksi hämärä pätkä perjantaiaamuiselta metsälenkiltä ja toinen jo vähän valoisampi kanavan varrelta.

Tekniikkaa opettelemassa

 

 Ettei kaikki olisi kuin Stromsössä, niin alkuun muistutus todellisuudesta silloin tällöin: Tehtiin lenkki jäällä tiistaina. Olen muutaman kerran valjastanut koirat vierekkäin, niin tuolloinkin. Lumi alkoi jossain vaiheessa löysäillä. Vaihdoin ne peräkkäin ja taas sujui paremmin. Lähellä kotirantaa päätinkin ajaa hieman ohi. Voi sitä hitauden määrää. Surku kääntyi nihkeästi pyytämääni suuntaan, mutta oli heti kaartamassa takaisin. Päätin, että koirat ei kyllä vie tätä erää ja jatkoin vielä hieman eteenpäin kanavan varteen asti. Matka oli pysähtyi kokonaan muutamaan otteeseen ja koirat katselivat taaksepäin. No sitten kun vetivät taas liinat kireällä oikeaan suuntaan hetken aikaa ok sanoin "takaisin" ja vauhtia riitti taas vaikka muille jakaa. Päätin, että ajatan ne vielä aavistuksen kotirannan ohi. Yllätys, yllätys sama juttu. Nihkeästi kääntyivät pyytämääni suuntaan ja taas heti kaartamassa takaisin. Vauhti oli minimaalista. Pakko olikin mennä sitten vähän pidemmälle, että pystyttiin lopettamaan vasta kun eteneminen sujui. Olivat yhtäkkiä, kuin eivät olisi ymmärtäneet käskyjä. Ihan kuin mamma olisi seonnut ja ei tietäisi mitä tekee. Hermot siinä meni kun muutaman suuntakäskyn kohdalla olivatkin kääntymässä rantaan. Vähän tarpeettoman kovakouraisesti palautin ne oikeaan suuntaan, ja äänestä kuulsi kärsimätön kiukku. Jäi ikävä olo omasta maltin menetyksestä. Voi kun olisin kyennyt vain jämäkkään ja varmaan palautukseen. Käskin koirat maahan ja otin pienen aikalisän itseäni varten. Eteenpäin käskyä ei meinattu millään ymmärtää vaan maattiin vain paikallaan... Kun lopulta päästiin hetken aikaa suht hyvää vauhtia, annoin luvan kääntyä rantaan ja taas mentiin vaudikkaasti eteenpäin.
Täytyy silloin tällöin ajaa yksi lenkki ohi kotirannan, että homma alkaisi toimia.

 Nyt saatte videomateriaalia. Laadukasta sellaista ;) Käytän ensi kertaa videota ja älypuhelinta yleensäkään ja tämän tekniikan ihmelapsen käsissä siitä syntyi seuraavaa jälkeä. Näköjään ajattelin, että kommentointi on kannattavaa. Jos olisin tiennyt miten, olisin poistanut äänet, mutta paljon on vielä opittavaa... Koettakaa kestää, mä en meinaa pystyä ;) 

 

Käytiin tekemässä rekilenkki jäällä. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli selällä valtaisa ja lunta pöllysi oikein urakalla. Ensimmäisessä pätkässä näkyy meidän vetämistä silloin, kun kaikki toimii -paitsi koirien oikein valjastus. Tuulen tuiverruksessa selällä matka meinasi muutamaan otteeseen jopa pysähtyä... 

Klikkaa "lisätietoja". Loput videot/kuvat/tekstit siellä. Älkää kysykö miksi...

Kaikenmaailman turinaa

Tämän päiväinen nappularuoka tarjottiin lumikokkarekasaan heitettynä. Siinä vierähti koirilta 45 min. kun etsivät ja kupsuttelivat jokaista papanaa.

 Lumin juoksut alkavat olla pulkassa. Aika tarkalleen kolme viikkoa + 2pv voi sanoa juoksujen kestäneen. Tällä kertaa päästiin helpolla, kun ensimmäisellä kerralla juoksut venyivät melkein kaksikuukautisiksi. Olisikohan meidän suhde siis hivenen selkiytynyt? Mistä sitä tietää mikä kaikki juoksuihin vaikuttaa.

Koirat pitävät uunien lämmöstä. Kun tänä aamuna käveltiin pitkästä aikaa lenkki -20 pakkasessa, niin kumpikin kipitti sisälle päästyään samantien kerälle uunien lämpöön. Toisaalta etenkin Surku nukkuu mielellään yöt eteisessä minne käy vetoa.

 Koitettiin pitkästä aikaa vähän aktiviteettiä lenkillä ollessa. Koirat oli irti ja pyysin aina sen joka ei ollut vuorossa maahan makaamaan ja odottamaan vuoroaan. Kierrätin niitä itseni ympärillä ja edessä kättäni seuraten. Lumi tekee sen hanakasti. Surku välillä hukkaa käden jota pitää seurata (johtuu ohjaajan liikkeiden sulamattomuudesta), mutta se on  niin intoa täynnä, että ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Se hyörii ja pyörii kuin innokas pikkupoika.
Sitten laitoin kummatkin koirat makaamaan. Kutsuin toista luokse ja sanoin matkalla seis. Yllätyksekseni kummankin kohdalla seisahtuminen toimi lähes samantien. Surkun jopa aavistuksen paremmin. Ja hienoa oli myös se, että koira jota ei kutsuttu pysyi maassa ensimmäisen kokeilun jälkeen. Ihan lyhyt sessio otetiin ehkä 5min yhteensä ja sitten pieni leikkihetki päälle. Kun jatkoimme matkaa kävellen en enää huomioinut koiria lainkaan. Kumpikin pyöri ympärilläni niin kontaktissa kuin mahdollista. Halusivat kai varmistaa, että jos käsky käy, niin ollaan heti valmiudessa ja palkka tietysti päälle.

 Olen ollut todella laiska harjoituttamaan Surkun yksinoloa. Hiihtolomallakaan ei tullut tehtyä sitä kertaakaaan. Tänään sitten jätin sen ehkä reiluksi 5min sisään, kun Lumin kanssa jatkettiin vielä pikkukierros. Sisällä oli ihme kyllä hiljaista ja Surku makasi eteisen portailla minun tullessa. Se oli tarkkaavainen, mutta kiitettävän leppoisa kuitenkin. Ihan pienin askelin siis, kun vain viitsisi noita tehdä säännöllisesti.

Mutkahäntä =)

 Ehkä suurin oppimisen paikka minulla on oma varmuus ja selkeä jämptiys kaikessa toiminnassa. Jos hermostun yhtään koiriin ja niiden toimintaan on se osoitus koirille, että tuohon ei voi luottaa. Ja rehellisyyden nimissä niin tapahtuu usein.
Esim kun ohitamme pieniä koiria olen hieman epävarma, miten Surku niihin suhtautuu. Vaikka yritän olla ulospäin varma, niin huijaan enemmän itseäni kuin koiraa. Huomaan, että jo äänestäni kuuluu epävarmuus jolloin varma ja jämäkkä yritys vaihtuu kiukkuiseen parahdukseen, joka ei voi kuulostaa luotettavalta ja kiukku jää helposti päälle vielä tilanteen jälkeenkin.
Esim. tiettyjen koirien ohituksissa on jännitettä ja oma toimintani on siihen suurin vaikutin. Periatteessa uskon, että koira ohittaa koiran kuin koiran ja toimii muutoinkin ongelmitta jos vain luottaa 100% omistajaansa ja arvojärjestys on selkeä. Sinne on vielä matkaa