Lumivalkoinen: Rekeilyä

Ida halusi koiravaljakon kyytiin. Koska reki ei sovellu kuljettamiseen käytiin pieni stigalenkki. Veljeni meni Corvetella ja Sällillä hivenen vauhdikkaammin. Taitaa jäädä viimeiseksi stigalenkiksi tässä muodossa. Vaikka koiria hymyilyttää, oli stiga yllättävän raskasta saada liikkeelle ja vetoasento ei ollut paras mahdollinen. Ida oli riemuissaan ja puolessa välissä koetti maanitella minua hyppäämään pois kyydistä, että pääsisi kovempaa.
Autolle tullessa Veljeni sekä Sälli ja corvette eivät olleetkaan siellä. Stigan jäljet jatkuivat vielä toiseen suuntaan. Olin vähän tuohtunut, meidän piti mennä vain pikkulenkki, koirilla on lepopäivä ja stiganveto -noh- ei ollut tarkoitettu treenimielessä. Juostiin perään ja siellä mutkan takana kauempana näkyikin veli stigan ja koirien kanssa. Ilmeisesti kääntymisessä oli ongelmia ja huusin kaukaa "Vasen takaisin". Hetken aikaa meni ennenkuin koirat reagoivat ja sieltä sitten viilettivät takaisin. Veljeni tarkoitus ei ollut jatkaa pidemmälle, mutta koirat eivät olleet reagoineet "Hei jätkät jäädääs tähän" käskyyn, vaan painaneet onnessaan auton ohi...

Stigalenkin päätteeksi käytiin vielä Tonttumetsässä joulupäivänkävelyllä ja sitten äidille laatikoiden ja herkkujen ääreen.

Jouluaattona tehtiin ensimmäinen rekiajelu. Joulurauhanjulistus alkoi juuri autoradiosta, lähtiessäni huristelemaan kohti ajopaikkaa. Yhtä juhlavalta se kuulosti ratintakaa kuunneltuna.

Ajopaikka oli sama, johon jäätiin aatonaattona kiinni peräkärryn kanssa. Nyt peräkärry sai jäädä kotiin, kun reen sai auton katolle.

Melkoisesti jännitti. Mentiin metsätietä, jossa oli autonjäljistä muodostunut liukkaampi ura. Alkuun mentiin sellaista vauhtia, että apua! Laskeskelin etteivät koirat kuitenkaan kauaa jaksa mennä lujaa, kun viimeaikoina on tehty vain raskaampaa treeniä. Siitä huolimatta muutamaan kertaan roikuin pelkästä ohjauskaaresta. Polvisuojat ovat jo ostoslistalla... Mukavaa oli kuitenkin suurimmaksi osaksi. Matkaakin tuli vajaa 15km. Seuraavana päivänä joka jäsentä särki ja polvissa oli mustelmat. Pelkän kannen painaminen kiinni muovirasiaan tuntui lihaksissa -suurin osa aiheutui varmasti pelkästä jännityksestä.

Tapaninpäivän ajoissa ei ollut liukasta ja se oli oikein fiilistelylenkki. Aurinko kultasi matkaa ja teki metsästä satumaisen. Tomin valjakon peesissä matkaa taittui 17km.

Ja tänään muutaman extralenkin jälkeen (selkokielellä: eksyin) matkaa taittui ennätykselliset 23km. Lumikin pinkoi kärjessä ensimmäiset 10km iloisesti laukaten vetäen välillä Sällinkin mukaansa. Ei siitä mitään kärkikoiraa ole tulossa, mutta sai fiilistellä siellä alkumatkan. Sen sijaan veljestänsä odotan aikanaan johtajaa. Surku juoksi Lumin jälkeen koko loppumatkan kärjessä, ensin Sällin ja sitten Corveten parina. Vaikka matka jo varmasti painoikin lopussa, niin hyvällä tempolla tultiin loppuun asti. Tänään ajettiin Lumin ja Surkun pisin matka koskaan. Josko sittenkin olisi mahdollisuuksia Jongunverran ajoihin 2x33km:n...