Vaikka esitys oli mitä oli, niin tämä kuva on upea. C Tomi Niemi (wintry.fi)

 Tosrataina oltiin P-Haun epiksissä. Tällä kertaa jännitys ei yltänyt ihan polviin asti. Mukana oli Lammin koirakerhosta muitakin jäseniä ja menestystä tuli. Sirpan Rentukka-rekikoira voitti mm. kilpailevien maxien luokan. 
Surku teki kummallakin radalla ihan hyvää omantasoistaan työtä ja meni jopa pussiin ensimmäisellä yrittämällä. Ensimmäisellä radalla puomi vielä aavistuksen epäilytti Surkua -toisin kuin siskoaan joka ei muuta kuullut eikä nähnyt, kuin tuon kyseisen esteen... 
Lumi meni kummankin radan alussa juuri ne esteet ja juuri siinä järjestyksessä missä itse halusi, eikä korvaansa lotkauttanut käskyille. Ensimmäisellä radalla en heti edes hoksannut mitä tapahtui, kun lähdön jälkeen ei koira ollutkaan siellä missä kuvittelin. En osannut ajatellakaan että se lähtisi tekemään ihan omaa rataa. Ja se ei tehnyt sitä vain kerran, vaan useasti puomin läheisyydessä. Olisi varmaan pitänyt lopettaa koko rata tasan siihen kun Lumi alkoi toimia oman mielensä mukaan tai vähintään olla palkaamatta sitä puomilla. En ollut lainkaan varautunut tuollaiseen esitykseen ja niin mentiin kummatkin radat loppuun asti.   
Lumista liikkuu nykyään innokkaammin ja nopeammin agissa kuin aikaisemmin, mutta niinkuin Sirpa totesi jokin aika sitten Peetsan sanoin:  "Vauhdilla ei tee mitään, jos se ei ole hallinnassa". En ole vielä ihan kokonaan maatani -ja Lumia sen mukana- myynyt ole, kyllä asia vielä korjataan. Täytyy sanoa, että välillä olen aika kuutamolla noiden koirien kanssa. Juuri viimeviikolla ajattelin kuinka Lumi on kohta yhtä hyvin hanskassa kuin Surku. No Lumi tietää kyllä miten tiputtaa minut maanpinnalle omista pilvilinnoistani =)
Lumista on ehdotettu karvaukkasia ja vaikka tuo ajatus on käväissyt useampaankin kertaan mielessä vajaan kahden vuoden aikana, niin vielä ei ole valkoisten karvakintaiden aika. 2 koiraa on taas ilmoitettu lähtöviivan taakse ensi viikonloppuna ja seuraavan kerran marraskuun alussa... Ehkä tämän syksyn pärjään vielä ihan tavallisilla hanskoilla...
(Videotkin suorituksista ovat. Ne löytyvät Tomin kuvien lopusta  täältä.
Surkun suoritukset kaksi ensimmäistä ja Lumin esitykset 5. ja 6.)

Kuva kertoo tunnelmat. Lumi livistämässä puomille.  C Tomi Niemi (wintry.fi)

Lopulta puomilla oikein luvan kanssa  C Tomi Niemi (wintry.fi)

C Tomi Niemi (wintry.fi)

Surku mutkahäntineen C Tomi Niemi (wintry.fi)

C Tomi Niemi (wintry.fi)

 Perjantai-iltana ajettiin lyhyt 3km lenkki omin voimin tasaisessa metsäpohjaisessa maastossa. Ihan hyvin kulki, vaikka Lumi oli jostain syystä ripuloikin illan aikana muutamaan kertaan.
Lauantaiaamuna ajoin Karoliinan ja Rainen luokse ajamaan koirien kanssa. Ajoin heidän valjakkonsa jäljessä kikkarilla. Matkaa tuli 6.4km. Maasto oli mäkistä metsäautotietä. Irtokivet tekivät kikkarilla ajon alamäissä melko hurjaksi. Max. nopeus näytti 36.9. Keskinopeutta en saanut, kun mittari jäi päälle vielä lenkin jälkeen. Surku antaa kyllä kaikkensa ihan viimeiseen pisaraan asti. Se oli niin poikki lenkin jälkeen että mätkähti samantien makaamaan vesikipon viereen ja kurotellen välillä kyljeltään kurotella juomaan. Lohenpalat se pystyi syömään, vasta hyvän tovin hengähdettyään. Lumikin veti koko matkan kivasti. Se oli kuitenkin paljon virkeämpi lenkin jälkeen. Pötkötteli hetkin ja nousi sitten haistelemaan lohenjämiä. Enkä usko, että se johtuu siitä että Lumin kunto olisi niin paljon Surkua kovempi...

Tunnin verran hengähdettiin kotona ja sitten lähdettiin Lammille osallistumaan Lystilauantain yhteydessä järjestettyyn agilitynäytökseen. Vähän arvelutti kun samalla kentällä oli kaksi hevosta. Kenttä oli kyllä iso, mutta muistaen Lumin torstaisen agiesityksen, vähän mietitytti laskenko sitä ollenkaan irti. Kävin jututtamassa hevosten omistajaa ja se sanoi etteivät heidän eläimensä vähästä hätkähdä. Tällä kertaa säästyin julkiselta nöyryytykseltä ja koirat pysyivät hallussa. Katsoin etteivät hevoset kulje ihan näköpiirissä, kun oli Lumin vuoro. Lopksi kävin kävelemässä hevosten lähellä koirien kanssa ja  ihan hyvin ne siitä suoriutuivat.
Rapsutuksia ja silityksiä koirat saivat monen viikon edestä. Etenkin Surku tuntuu rakastavan lapsia ja niiden hellyydenosoituksia.
"Ai nämä ovat huskyja, eikö niillä olekaan siniset silmät? Sopisivatko ne ihan kotikoiraksi, näyttävät niin rauhallisilta ja hyväntahtoisilta?" 
"On ne huskyja, vaikka silmät ovat ruskeat ja jos kotiin mahtuu lauma koiria, karvoja, reki, mönkkäri... niin sopivat kyllä"