Lumivalkoinen: Jämi 2013

Jämin kauniilla kankaalla jaloittelemassa.

Tätähän se on suurimmaksi osaksi. Odottelua ja ihmettelyä.

Lauantaiaamuna klo 5.20 starttasin auton pihasta. Silloin se vielä starttasi -onneksi. Suuntana Jämijärvi ja vetokoirien SM-etuliitteen omaava DS2-luokka. Puoli yhdeksän aikaan oltiin perillä. Äänestä kuului, että oikea paikka häämöttää jo hetkeä ennen kuin mitään näkyi. Iso osa porukasta oli ilmeisesti tullut paikalle jo perjantaina ja väkeä oli. Asuntoautoja, telttoja ja telttakatoksia oli tekemässä oloa mukavaksi. Kangasmetsä levittäytyi ympärillä ja houkutteli kävelylle.

Sain oikein mukavan paikan autolla ja rataselostuksen jälkeen koirat pääsivät nuuhkimaan paikan tunnelmaa autonrenkaaseen hihnoitettuna.

Meidän lähtövuoro oli vasta 12.45 ja olin hieman huolissani lämpötilasta. Aamulla oli vielä hyvinkin kylmä, mutta päiväksi oli luvattu jopa 12 astetta. Lähdön hetkellä lämpömittari oli kuitenkin kumpanakin päivänä 9 asteen molemin puolin.

Juotin koirat n. 3h ennen lähtöä ja noin tuntia ennen vielä vähäsen. Olen itse käynyt jokaisessa kisassa ennen lähtöä n.3km kevyen hölkän saadakseni itseäni vähän lämpimäksi. Näin henki ei salpaudu heti ensimmäisiin mäkiin.

Sitten koirat valjaisiin, kikkarin eteen ja siirrytään pikkuhiljaa lähtöpaikalle. Sain pari minuuttia ennen lähtöä "rytmihäriön". Odottelin rauhassa ja se meni kuin menikin ohi ja matkalla ei ollut onneksi oireita. Lähtijöitä DS2-luokaan oli ilmoittautunut 20, lähtöviivalle ilmestyi 17 kilpailijaa. Matkana oli 4.2km. Oltiin lähtövuorossa loppupäässä. Radalla olivat olleet jo kaikki kärryluokat DS1 lukuunottamatta ja taisivat olla pyöräilijätkin jo.

Paikkapaikoin oli pehmeää ja keskityin pitämään kikkarin pystyssä. Alku sujui mainiosti. Matka taittui vauhdilla ja puolen matkan paikkeilla tehtiin ohitus. Se sujui hienosti. Pelkoni oli, että koirien vauhti tippuu ohituksen jälkeen ja jäävät kuikuilemaan taakse. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan matka jatkui vauhdilla kannustaessani koiria eteenpäin. Ehkä kilometri ennen loppua koirat väsähtivät. Surku vaihtoi raville ja en saanut sitä enää laukalle loppumatkasta. Lumi laukkoi vielä eteenpäin kannustaessani sitä. Toisesta kengästäni aukesi nauha ja sitä piti muistaa varoa aina jalkaa vaihtaessa. Aikaan se ei meidän tasolla vaikuttanut, mutta muistin silti seuraavana päivänä sitoa nauhat kaksoisrusetille.

Ensimmäisen päivän aika oli 10.33 ja sijoitus 10/17.

Viihdyin kisapaikalla vielä hyvän tovin oman suorituksen jälkeen. Majoituin n. 9km päähän Hevoskievarissa. Aivan ihana paikka. 14 Suomenhevosta ja vanha 1800-luvulta peräsiin oleva pihapiiri. Nukuin vanhassa viljamaksiinissa oikein mukavasti. Koirat koisivat autossa ja luulen, että nekin oikein mukavasti. Aamulla ei auto sitten inahtanutkaan. Akku oli tyhjä. Onneksi paikan isäntä sai sen lopulta virkoamaan ja pääsin kisapaikalle ja vielä kotiinkin ihan omilla renkailla. Nyt uusi akku odottaa asentajaansa.

Sunnuntaina vähän arvelutti miten koirat jaksavat, kun lauantainakin puhti hiipui jo ennen maalia. Matka sujui hienosti ja puolenvälin jälkeiset mäetkin mentiin vielä ihan kivasti paljon pidemmälle kuin edellisenä päivänä. Ihan lopussa ei sitten enää kannustuksetkaan auttaneet ja Surku siirtyi taas raviin. Itselläkään ei enää henki kulkenut niin jouhevasti, että olisin kyennyt kovin hihkumaan. Maali kuitenkin häämötti jo. Parannetiin aikaa tasan 29sekuntia (10.04) ja noustiin yhteistuloksissa 9/17. Huskeista olimme todennäköisesti neljänsiä. Omassa luokassani ei ollut näkyvillä rotuja, joten tein taas epävirallisia tiedusteluja kisan jälkeen joten täyttä varmuutta ei ole.

Oli oikein ihana viikonloppu -koko reissu alusta loppuun! Jäi niin hyvä mieli. Treeniä ja vielä oikeanlaista koirat kaipaavat paljon. Askel kerrallaan tässä opiskellaan valjakkourheilun saloja.

Maaliin tulo pitää saada vauhdikkaammaksi. Nyt ovat oppimassa, että kun näkee/kuulee maalin ja jaloissa painaa, niin voi aavistuksen vielä höllätä armottoman loppukirin sijaan. Ajattelin mielessäni pyytää seuraavaksi jonkun huutamaan koiria ja palkaamaan ne samantien mehevällä lihakimpaleella. Jos löytyisi vielä silloin se viimeinen rutistus.

Koirat käyttäytyivät hienosti ja niiden kanssa oli vaivatonta toimia. Odotukset sujuivat hiljaa ja nätisti. Valjastukset onnistuvat helposti, kun odottavat maassa. Lähtöpaikalle siirtyminen sujui myös ilman kommervenkkejä tai muiden sekaan pyrkimisä. Toisessa lähdössä Lumi istahti lähtöviivalle. Kun lähdettiin matkaan kuulin takaa lapsen vähän ihmettelevän kommentin: "Se valkoinenkin lähti lujaa".

Kotimatkalla saatiin viesti Pialta, että tiedossa olisi hirvenluita. Kotitarhassa odotti siis illalla saapuessamme vielä mieluisa yllätys joka tuntui maistuvan erinomasiesti. Lumi olisi niellyt varmaan kokonaisena jos olisi suinkin kyennyt.

Lumista ja Surkusta ei ole yhtään kisakuvaa, kun minulla oli sillä hetkellä vähän muuta puuhasteltavaa.