Välikohtaus ja vaisua menoa

Puolessa välissä kääntöpaikalla pidettiin hetken taukoa.

 Tänään päätin suunnistaa Vesijärven jäätä pitkin Kurhilan rantaan, kun pari muuta suunnitelmaa meni myttyyn.
Päästin koirat pihalle ja puuhastelin vielä hetken sisällä. Hetken kuluttua ulkoa alkoi kuulua huutoa. Pinkaisin samantien katsomaan. Portti oli auki. Paikalla oli nainen kahden pienen valkoisen koiran kanssa. Huusin Surkua ja se tuli portin ulkopuolelta. Surku oli saanut portin auki koirien kulkiessa ohi ottaen pienestä valkoisesta niskasta otteen. Lumi oli pysynyt koko ajan portin sisäpuolella.  Nainen ja koirat tietysti säikähtivät. Mitään jälkeä ei koiraan onneksi tullut. Nainen oli saanut ne irti. Nyt on portissa sellainen metalliketju, jota ei ihan heti auki saa Surkukaan. Positiivista tilanteessa oli, että Surku tuli ensimmäisellä käskyllä luo, kun huusin sitä portailta.
Surku juoksi vielä jokin aika sitten aidan viertä hyppien ja haukkuen jonkun koiran kulkiessa ohi, ja sille sai olla todella tiukkana ennen kuin se lopetti.  Ikkunasta näen, että se ei enää hypi eikä hauku, vaikka saattaakin tarkkana seurata ohikulkevan koiran menoa. Jos olen itse paikalla en anna sen mennä edes aidan viereen seuraamaan ja se totteleekin nykyään hyvin jo ensimmäisestä kiellosta tai kutsusta. En tiedä ovatko Lumin juoksut nyt saaneet sitä provosoitumaan enemmän vieraista koirista. Luulen, että se suojelee Lumia.
Vieraita koiria kohtaan Surku on vähän epäluuloinen ja saattaa joskus näykkiäkin kintereistä. Siksi päästänkin Lumin aina ensin tutustumaan, jos yleensäkään mennään.
Omaa mokahan tuo oli: Portissa heppoinen lukitus ja koirat valvomatta pihalla. Lumilla juoksu ja itse olen sisällä, joten Surku koki ilmeisesti tehtäväväkseen laittaa haukkuvat ohikulkijat ojennukseen. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Niin kuin edellisessä postauksessa totesin, niin tuntuu, että Lumin juoksut ovat vaikuttaneet Surkuun voimakkaammin kuin Lumppariin. Sille on saanut viikon aikan muutamaan otteeseen olla ei vain tiukka, vaan todella ankara. Täytyy olla tarkkana ettei se saa nyt yhtään löysää.

Lähdettiin sitten kuitenkin jonkun ajan päästä rekeilemään. Meno oli melkoisen vaisua ison osan matkaa. Liinat pysyi kireällä, mutta puhti ja into oli poissa. Vaihdoin hetkeksi jopa Lumin kärkeen, kun tuntui, että sillä oli enemmän yritystä.

Kääntöpaikalla pidettiin taukoa. Ilmeet suorastaan loistavat

Saaks mä jäädä tähän

 

 

 

Apaattisten kerho

Me ollaan niin innokkaita

 

Valmiina kotimatkaan

Löytyi sitä välillä vauhtiakin

 

 

 

"kotirannassa" syömässä

Kaksi kuonoa

Vielä viime sunnuntaiselta retkeltä yhteiskuva

Juoksut ovat parhaillaan Lumilla menossa. Hyvässä vuotovaiheessa vielä. Haistelevat toisiaan useasti ja merkkailevat -kumpikin. Kummatkin kulkee lenkillä kuono maassa lahes koko ajan, joskus tuntuu, että Surku enemmän... Puuttuisi enää minulta suurennuslasi kädestä ja hattu päästä, niin kylillä kulkisi Sherlok Holmes vihikoiriensa kanssa... Surkuhan leikattiin silloin kun se minulle tuli, mutta kyllä sillä hajuaisti toimii, vaikkei hormooneja niin oliskaan. Jotenkin tuntuu, että juoksut ovat vaikuttaneet Surkuun enemmän kuin Lumiin ainakin tähän mennessä. Lumi astuu Surkua silloin tällöin ja on vaisumpi.

Agissa menin Surkun kanssa. Lumi oli mukana, mutta ei juoksujen vuoksi osallistunut lainkaan. Se sai kerätä motivaatiota häkissä seuraten muiden menoa. Alunperinkin oli suunnitelmana pitää Lumi häkissä intoa keräämässä ja ottaa se vasta lopuksi radalle. Ollaan kuitenkin sisähallissa, jossa on matto lattialla ja veripisarat matossa ei ole kiva juttu, joten Lumi sai katsella koko kerran toisten menoa. Surku oli ihan täpinöissään. Häkistä se onnistui tulemaan ulos kahdesti. Piti laittaa siihen ylimääräinen lukko. Surku taitaakin olla meidän Houdini, kun ulko-ovikin täytyy aina laittaa varmuuden vuoksi lukkoon, kun lähden Surkun ollessa sisällä.

Oppilaiden kanssa käytiin taas ystävänpäivän aattona ilahduttamassa kahta vanhusta. Otettiin matkalla Lumi ja Surku mukaan. Olen koirien kanssa käynyt tervehtimässä kahta vanhaa herraa epäsäännöllisen säännöllisesti ja nyt mentiin taas vähän isommalla porukalla. Kaikille jäi oikein hyvä mieli. Lumi ja Surku käyttäytyi mallikkaasti. Lasten oli helppo niitä kuljettaa ja se olikin heille tärkeä tehtävä =)

Välipäivinä kun ei ajeta, olen antanut ruuan lenkkien yhteydessä. Ihan suunnitelmieni mukaan se ei ole mennyt. En todellakaan ehdi piiloutua ja "löytää" ruokaa. Vaikka pyrinkin ottamaan sen esiin silloin kun kummankaan huomio ei ole minussa, ovat kummatkin salamana paikalla.
Tosin yhtenä aamuna olisi ollut tilaisuus opettaa Lumia, kun juoksi kanalinnun (?) perään, tai Surkua joka löysi jäällä tongittavaa (kalan?), eikä kuullut kutsua, mutta ei minulla tietenkään silloin ruokaa mukana ollut...

Markkinahiihto

Vihdoinkin laavulla

 Jostain syystä kameraan on jäänyt päälle mustavalkoasetus enkä ole saanut sitä pois.

Tänään oli Asikkalassa perinteinen Markkinahiihtotapahtuma. Hiihto- ja ulkoilureittejä oli pitkin Vääksyä ja sivukyliä. Me päätimme osallistua Varjansaaren reitille.

Lähdettiin "kotirannasta" täydelliseen umpihankeen. Lunta on tullut kaksi päivää reilusti ja nyt se on raskasta suojalunta. Aluksi jätin suosiolla valjastamatta koirat, kun pelkkä reen työntäminen oli urakka sinänsä. Koirat saivat juosta vapaana vieressä tai oikeammin kävellä -vauhti oli sen mukaista. Mutta kun kerran olin päättänyt, että tänään mennään Varjansaari ympäri, niin mehän mennään.

 Kun löydettiin jonkinlainen kelkkaura, jossa reen oli mahdollista liikkua, pääsivät koirat töihin. Alusta oli raskas ja pehmeä ja keli nihkeä. Eteenpäin kuitenkin päästiin, niin kauan kuin uraa riitti. Sitten saaren kulmalla taas umpihankeen. Kyllä tuli kuuma. Koirat pitivät liinat kireällä, vaikka vauhti oli minimaalista ja itse olin läpimärkä hiestä. Suunta oli hakusessa useampaan otteeseen, mutta päästiin kuin päästiinkin taas vähän paremmalle jäljelle. Hetken aikaa mentiin pehmeää latua pitkin. Suokaa anteeksi kaikki muut perässä hiihtäjät (onneksi niitä ei ollut paljon, harva oli lähtenyt enää saarta kiertämään). Tassunjäljet pyrin siloittamaan reen suksilla. Alettiin olla jo ihan puhki.

Päästiin kuin päästiinkin laavulle, jossa oli tarjolla nuotio ja kuumaa mehua. Koirille annoin pienen makkaranpätkän ja juotavaa. Ne saivat hyvää harjoittelua paikallaan olosta ihmisten keskellä ilman hihnoja -jotka olivat jääneet rantaan. Hyvin siitä suoriutuivat, muutaman kerran yrittivät nousta tutkimaan paikkoja, mutta asettuivat käskystä takaisin. Valjakkokokemuksia oli monella paikallaolijalla kertoa nuotion ääressä.
Takaisin oli onneksi lyhyempi matka kun saari oli jo kierretty. Matkaa tuli kaikenkaikkiaan arviolta 6km kävely mukaan lukien. Monelle huskylle se olisi ollut vastaa alkupala, mutta meidän joukolle aikamoinen suoritus. Rantaan tultiin väsyneinä, kaikki 3. Kaksi nuorta koiraa, jotka ovat tottuneet juoksemaan siloiteltuja jalkakäytäviä ovat päässeet raapaisemaan vähän oikeaa työntekoa. Vaikka vauhti oli hidasta eivät liinat löystyneet, paitsi silloin kun oltiin epävarmoja mihin pitäisi suunnistaa.

Lumi on ollut pari päivää vähän apaattinen jopa ihan hihnalenkeillä ja löntystellyt jäljessä. Tänään sitten kotiinpäin kävellessä huomasin, että juoksuthan ne ovat alkaneet.

Oli hieno kokemus. Tunnelma kotona on tällä hetkellä kovin uninen, suorastaan taintunut. Taidetaan pitää huomenna lepopäivä.

Varjansaaren laavulla

Kummatkin kaarteessa.

Töistä tullessa laskin normaaliin tapaan koirat pihalle. Kun hetken päästä katsoin ikkunasta ulos näin Surkun syövän jotain. Tiesin, ettei ulkona ole koirilla luun luuta ja nyt se syö jotain ihan tohkeissaan. Lumia ei näy. "Naapurin kissa! -olisiko se juossut miedän pihaan... ".  Pihalle katsomaan. Pyydän Surkun esittelemään aarrettaan ja luuhan se on, ihan kunnon sellainen. Karvoja ja nahkaa ei näy missään, joten ihan niin tuoreesta tavarasta ei siis ole kyse. Lumi järsii omaansa mahdollisimman kaukana Surkusta. Varisten tiputtama? Mutta, oikein kummallekin omansa? Taitaa olla naapuri asialla =) No asia ei ratkennut, mutta käytin tilaisuuden hyväksi ja lenkin sijaan painuin päiväunille, mikä tulikin tarpeeseen.

Lumi, Elias ja Surku. Elias tulee aina seuraamaan meidän ajeluita jäällä oman kelkkansa kanssa. "Unku" on suosikki. Elias on upeasti koirien kanssa. Puhuu kyllä niistä, mutta kun koirat ovat lähellä on kuin niitä ei olisikaan.

 Vetäminen reellä sujuu hienosti Lumilta edelleen. Eilen oli meidän koirille raskas keli, kun hanki ei kantanut edes koiria. Liinat kireällä meni Lumikin koko matkan, vaikka vauhti oli rauhallista. Tai paremminkin aina välillä ottivat spurtin, lepäsivät hetken rauhallisella menolla ja sitten taas hetki lujaa. Sama jatkui koko matkan. Tänään sitten huilitaan ja huomenna taas menoksi. Neljä kertaa viikossa käydään yleensä vetämässä. Ke, to ovat vakituisia "vapaapäiviä".

Toisten koirien kanssa eivät Lumi ja Surku ole kauheasti leikkineet. Tänään kuitenkin tervehdittiin ensin kahta puolituttua ja sitten tuli vanha ystävä Unna toisen lapinkoiran kanssa vastaan. Toimin yleensä niin, että koirat tulevat lähelleni, kun huomaavat vieraan koiran. Jos jään juttelemaan, niiden tulee pysyä lähellä ilman yritystä lähestyä toisia koiria. Jos lupa käy niin saa mennä. Olen päästänyt vieraampia koiria moikkaamaan vain yhden koiran kerrallaan. Yleensä Lumille annan ensin luvan mennä ja Surkun on pysyttävä lähellä. Kun he ovat tutustuneet. Pyydän Lumin luokse ja Surku saa mennä. Sitten saavat vasta mennä kummatkin yhdessä. Yleensä yhdessä ovat huomattavasti dominoivampia, etenkin Lumi. Tänäänkin Lumi meni aluksi ihan nöyränä tervehtimään vanhempaa, mutta lopulta se oli niin häntä pystyssä, kuin vain suinkin. Luulen, että sai Surkusta tukea. Pyysin Lumin pois kun huomasin kuinka se on kuin maailman omistaja. Pitäisi löytää joku oikein dominoiva yksilö, jota Lumi kunnioittaisi. Sellaisia ei ole löytynyt Tomin lauman lisäksi kuin ihan muutama yksilö.

Kukkulan valloitusta:

Surku nauraa

Elämä on soljunut ihan rauhakseen. Välillä hermostutan itseäni jos huomaan Lumin hännän olevan tavallista ylempänä sen lähestyessä tai jollain muulla asialla ja sehän tunnetusti auttaa meitä huimasti eteenpäin.  Pääasiassa kaikki on kuitenkin ollut aika tavallista.

Lenkillä kävelytän koiria nyt enemmän itseni lähellä (vaikkakin vapaana). Saatan päästää ne temuamaan keskenään tai innostaa leikkiin yhdessä minun kanssa ja sitten taas mennään lähekkäin. Tarkoitus olisi saada Lumia innostumaan enemmän yhteisestä tekemisestä, eikä ominpäin tutkimisesta mikä tulee esille mm. agissa.

Tomi kysyi miten ruokin koirat. Ajopäivinä ruokin ne lenkin jälkeen. Välipäivinä saavat ruuan usein ihan normaaliin tapaan. Tästä sain idean. Miksi tosiaan antaa ruoka valmiina kupista, kun sen voi samalla vaivalla antaa toisinkin.
Välipäivinä aion siis ottaa ruuat mukaan lenkille ja annan koirien mennä vapaasti, toiveena, että kumpikin alkaa mennä enemmän omia menojaan. Silloin katoankin johonkin "puun taa" ja olen löytänyt sieltä meille ruokaa. Nopeimmat syövät ja hitaimmille jää herkulliset tuoksut.
Tänään päätin heti aloittaa. Sanoin koirille vapaa metsässä ja oikein toivoin, että ne menisivät ja kiinnostuisivat jostain muusta. Arvata saattaa mitä tapahtui. Kumpikin meni kyllä edellä, mutta piti hyvin yhteyttä. Lopulta tuli pienen pieni tilaisuus ja katosin kuusen taa. En ehtinyt edes kyykistyä kun kaksi kuonoa oli selän takana. Mussuttelin hetken muka löytämääni aarretta ja heitin loput hankeen koirille. Muutaman tunnin päästä koetin samaa tutulla kanavan pätkällä. Lumi kulki korkeintaan 10m edellä pysähtyi ja tuli viereen toistaen samaa. Surku kulki hivenen kauempana tasaiseen tahtiin. En mielestäni millään lailla ilmaissut, että minulla on ruokaa mukana. Lopulta menivät hieman kauemmas ja heti löysin ruokaa, jonka jätin maahan. Lumi ehti ensin ja Surku sai vain vihaisen ärähdyksen kun yritti samoille apajille.

Lumilla on ilmeisesti juoksut alkamassa, kun on alkanut ulkona pissailla tiheään.

On ne niin ihanat

Uusi reki

Kun juuri kehuin Lumin vetämistä niin annas kun tuli seuraava kerta. Taisi painaa vähän edellispäivien pidemmät ja vauhdikkaammat matkat ja juuri syöty valtava luu. Siksi ajattelinkin ajattaa vain kaupassa käymään (5km yhteensä). Kun mentiin ihan pelkästään kylillä, kytkin koirat parivaljakoksi. Poikettiin ensin hakemaan unohtuneet kännykät koululta. Laiskalta näytti Lumin meno. Koitettiin vielä jonkun matkaa ja huomasin, että hermot meinaa mennä, kun vetäminen ei meinaa sujua toivotulla tavalla. Niinpä vanhoista viisastuneena päätin, että nyt Lumi viedään kotiin, eikä yritetä väkisin. Jätin sen pihaan odottamaan, mistä se oli ihmeissään. Surkun kanssa jatkettiin vielä lenkki kylillä. Senkään into ei ollut tavanomaista ja palattiin pian kotiin. Juotin ja ruokin Surkun ensin ja Lumi sai odottaa ennenkuin oli sen vuoro.
Kaksi päivää taukoa ja mentiin taas kikkarilla peräkanaa huomattavasti paremmalla menestyksellä.

Lähdössä. Vähän ihmetellään, että minnehän tässä aavassa valkoisuudessa olisi tarkoitus suunnistaa...

Eilen saatiin reki Tomilta ja tänään heti aamusta testaamaan kuinka matka etenee jäällä.
Minulla on onnea, kun veljeni asuu puolen kilometrin päässä järven rannassa ja saan säilyttää rekeä siellä. Samalla sain ilmaisen kuvauspalvelun ikuistamaan ensiajeluamme.
Vietettiin oikein mukava aamupäivä veljen perheen kanssa jäällä.
Rannassa ei ollut minkäänlaista uraa ja oltiin jäällä ensimmäistä kertaa valjakkoilun merkeissä. Alku olikin vähän ihmettelyä, mutta kun päästiin jonkinmoiselle kelkan jäljelle niin matka taittui vauhdikkaasti. Lumi veti koko matkan liinat kireällä. Mentiin sellainen 4-5km. Tarkoitus oli, että jää vielä hyvä tsemppi päälle ja motivaatio säilyy. Alusta kun on jäällä raskaampi, kun ne tasaiset auratut jalkakäytävät mihin ollaan totuttu. Olipa hauskaa! Reen ohjaaminen ei olekaan ihan niin helppoa kun olin ajatellut ja joustot takasivat sen, että minullekaan ei tullut kylmä.

Siihen nähden, että edessä ei ollut mitään selkeitä risteyksiä tai edes uraa, vasen ja oikea toimivat ihan kohtalaisesti.

Sitten päästiinkin jo jonkinmoiselle uralle ja matka alkoi edetä

Nainen ei voi lähteä edes rekiajelulle ilman laukkua =)

Takaisin tullessa kaartamassa vasemmalle taas ilman uraa

 

Lopuksi vielä Elias stigan kyytiin äitinsä sylissä. Koiria kiinnostaa veljeni valtava radio-ohjattava lennokki, joka juuri heitettiin taivaalle.

Ja eikun menoksi. Isäkin oli todistamassa menoa ja innostui niin, että nyt meitä odottaa 3,5kg keitettyjä pikkiahvenia pappilan eteisessä.

 

Ja takaisin

Tippuiko joku matkasta?

 Toinen veljistäni tuli jäälle lennättämään isoa radio-ohjattavaa lennokiaan (on niissä SM- tasoa=). Välillä lennokki kaarteli hyvinkin alhaalla ja laskeutui hänen käsiinsä lähteäkseen taas uudelleen ilmaan. Koirat kiinnostuivat moisesta kovin, mutta eivät sännänneet perään kun kielsin. Plussa tästä.

Taivaalla menee jotain hyvin outoa

 Lopuksi vielä irrottelua jäällä. Kyllä oli kiva aamupäivä.