Nyt se on pihassa!

 

 Nyt sen tiedän: oikeaksi ammattilaiseksi valjakkopuolella tuleminen ei vaadi kovaa treeniä, loistavia koiria, tietoa ja taitoa. Se vaatii hankinnan jonka myötä ryhti kohentuu, rinta röyhistyy ja status nousee. Ei olla enää nysväreitä, omaksiiloksiharrastelijoitaautontakakontissamatkustajia, vaan oikeita tosimenijöitä. Mistä sen tietää? Siitä että aidan vierellä seisoo KOIRANKULJETUSKÄRRY!!! Hyvä kun torstaina nukkua maltoin ihaillessani uutta kuljetuslaatikkoa! Harmi kun kärryn säilytyspaikka on aidan vieressä rinteen takana näkymättömissä. Harkitsen säilytystilan vuokraamista Päijännetalon pihasta...

Kiitoksia (taas kerran) Tomi Niemi.

Siinä se nyt on, joka kantilta. Kaksi kahden koiran boksia. Olkaa hyvä ja ihastelkaa!

Niin ja koiratkin näyttää siellä tyytyväisinä matkustavan. Kunhan vain muistaa käskeä nuoremmat ENNEN Sälliä laatikkoon...

Suzuki 80

Mönkijän testauksen tulos: OSTAN!!!

Toinen kerta toden sanoi tällä kertaa. Kyse siis mönkijästä. Suzuki 80 on ihan omaa luokkaansa verrattuna aikaisempaan huteraan kulkupeliin. Kaksi treeniä olen nyt sillä ajanut ja olen huippu tyytyväinen. Ensimmäinen treeni tosin soitti, että kypärä olisi ihan varteenotettava varustus myös tällä pikkumönkijällä. Mäkimaan Annen kanssa suunnistettiin perjantaiaamuna maastoon ja sain ensimmäisen kunnon tuntuman uuteen mönkijään. Vanhalla ei olisi ollut mitään asiaa sellaiselle pohjalle. Metsätiellä oli paikoin hyvinkin vahvat urat ja kulku meni paikoin kallellaan. Pohja oli kivinen ja pomppuinen. Siinä ei paljon vesilätäköitä mönkkärillä väistelty, vaan ohjauskahvaa puristaen menin kieli keskellä suuta siitä missä satuin olemaan. Kivikkoisessa alamäessä jarru soi. Onneksi koirat ymmärtää myös "rauha"-sanan merkityksen eikä silloin kisko ihan sata lasissa. Loppuosa 4km:n lenkistä oli selkeämpää pohjaa ja pääsin nauttimaan menosta. Anne tuli kikkarilla (!) perässä. En ymmärrä miten se selvisi. Välillä takaa kuului vain "auts", kun kivet raapivat astinlaudan pohjaa. Koirat -Lumi mukaan lukien- tekivät hyvin töitä ja jaksoivat. Mitään suuria mäkiä ei matkalla ollut. Anne Aslan kanssa takana toi varmasti lisätsemppiä. Olin ihan fiiliksissä lenkin jälkeen, vaikka kaikki paikat olivat ravassa. Keskinopeus oli 9.4km/h.

Seuraavana aamuna menin kovalle tasaiselle tiepohjalle tekemään ensimmäistä vähän reippaampaa treeniä. Olin oikein tyytyväinen siihenkin. 3.5km 19.5km/h parin lyhyen tauon kera. Huomenna sunnuntaina on luidensulatus- ja pitkäännukkumispäivä ja maanantaiaamuna taas mönkijä liikahtaa, jos sää sallii.

Iloiset köpöttäjät lähimetsässä

Perjantain talkoovuorokin sujui lopulta hyvin. Osa agiseuramme maksuista suoritetaan Tuuloksen Kapakanmäellä tanssiväen autoja ohjaten (1 vuoro/koira). Huolta aiheutti tällä kertaa se pysyvätkö koirat hiljaa sen ajan kun olen poissa. Erityisesti jos siili tai supikoira päättää ajoittaa vierailunsa juuri tuohon yöhön. Päädyin ottamaan Sällin matkaani. Muut jäivät kotiin. Ihana naapurini lupasi tarvittaessa komentaa niitä purkin avustuksella, jos ne alkaa elämöimään. Melko helpottunein mielin vietin illan ja yön keltaisissa liiveissä. Koirat ovat tottuneet jonkunmoiseen aktiivisuuteen illasta. Aikaistin kaikkia normaaleja rutiineita muutamalla tunnilla. Ihan hiljaista oli naapurin mukaan ollut kotosalla ja metsän eläimet pysyneet poissa. Iltapuuhastelunsa koirat olivat näköjään toteuttaneet kaivamalla tarhaan valtava kuopan. 

Sälli vietti aikansa autossa ja pääsi illan hämärtyessä toimittamaan myös vartiokoiran virkaa, jossa se oli ilmeisen uskottava -jo ulkonäkönsäkin puolesta. Puikkelehdin illan pimentyessä autojen välissä ja samalla kertailin Sällille suuntia. "Vasen", sanoin ja Sälli kääntyi. Samassa huomasin, että pariskunta istui asuntoautonsa edessä. Hämmentyneellä äänellä he kysyivät: "Onko se ihan oikea vartiokoira??" "Kyllä se on", vastasin -sinä iltana se oli ihan totta, olkoonkin että se oli sen ensimmäinen virkatoimitus. Eihän koira, joka osaa käskystä kääntyä vasemmalle voi olla muuta kuin koulutettu ammattilainen ;)

Sälli vartiotehtävissä

Ja taas syödään... Tällä kertaa vasikkaa. Kuvissa se on vielä tuoretta. En kuitenkaan antanut koirien syödä kaikkea kerralla. Sitten tulikin vetopäiviä jms. Vajaan viikon kuluttua samat ruhon osat olivat toukkien ja kärpästen mureuttamia ja koirat saivat oivallisen vastustuskyvynkohotusateriansa.

Ihan oman otsikkonsa ansaitsee väline, joka on nostanut statukseni ihan oikeaksi rekikoiraihmiseksi -eikä se ole mönkijä. Seuraavaksi siitä kuvien kera.

Lauantaiaksa Jaanan kanssa

 

Lauantaina aloitettiin Jaanan ja Jaanan tyttöjen kanssa lauantaiaksailut. Oli niin kiva ja antoisa reissu, että päätettiin tehdä siitä tapa aina kuin suinkin mahdollista. Nelistään jaksaa kantaa jo esteitäkin radalle. Yhteensä hallilla hengaili kahdeksan koiraa 4huskya, 2bortsua, 1sheltti ja 1kääpiösnautseri. 

Aikaa hurahti huomaamatta hyvä tovi. Sekin kuvio mikä yksissä torstain treeneissä tuntui ylivoimaiselta ilman koiraakin, sujui nyt hyvin ja toimi. Se oli siis kuitenkin jäänyt jonnekin lihasmuistiin ja ei ollut enää edes hankala. Kun ohjaan koiran esteelle niin käännynkin koiran tulosuunnan kautta ympäri ja jatkan takaisinpäin. Lumi teki huomattavasti tiukemman kaarroksen ja itse pääsin jatkamaan ripeämmin matkaa. Muutenkin sujui kivasti Lumin kanssa ja se oli innoissaan. Surkukin meni muutaman kerran ihan kivasti, paitsi pussin se juoksi monesti ohi.

Nyt jos päästäisiin harjoittelemaan kahdesti viikossa ja jos saan vielä kepitkin kotiin, niin agikin nytkähtää eteenpäin.

Sällin kohdalla tuli huomattua mielenkiintoinen asia. Sen ollessa "häiriökoirana" kentällä käskin sen maahan ja kävelin itse pidemmälle. Sieltä kutsuin Sälliä korkealla äänellä. Se katsoi minua odottavasti muttei reagoinut nousemalla. Kutsuin sitä uudelleen muutaman kerran ilman reaktiota, vaikka se selkeästi odotti seuraavaa siirtoa. Vaihdoin korkean ääneni astetta matalampaan ja samassa Sälli ampaisi luokse minkä kintuistaan pääsi.

Roihu-sheltti 13vk

Päivystäjät

Surkukin pääsi hetkeksi fiilistelemään aksaa

Sieltä taitaa tulla Gero

Bortsut on niin nopeita että häviää melkein kuvasta

Monti(?) 6kk

Vetojututkin ovat nytkähtämässä varusteiden osalta eteenpäin lähiaikoina. Palaan niihin myöhemmin. Niiden myötä aloitetaan systemaattiset treenit toivottavasti jo ensi viikon lopulla. Lauantai-aamuna oli oikein onnistuneet mönkijätreenit. Sälli teki ekaa kertaa minulla kärjessä "vasen takaisin"- käännöksen auttamatta ja epäröimättä ensimmäisestä käskystä. Siitä olin kovin iloinen. Vaikka ihan kunnon treenejä ei olla vielä aloitettu, niin lihaksia on vähän herätelty tulevaan.

Sen sijaan tarhassa oli viime yönä levotonta. Puolenyön aikaan sieltä alkoi kuului alkavaa ääntelyä. Komensin ikkunasta. Lumi ja Corvette asettui sillä koppiinsa, eivätkä tietääkseni enää yön aikana kuonoaan ulos pistäneet. Surku tarvitsi vähän tiukemman käskyn ja meni koppiinsa. Sälli asettui hetkeksi ja olisi ollut taas kohta menossa. Aidan takana oli joko supikoira (joka edellisenä päivänä tuli melkein naapurin ovesta sisään) tai siili. Sälli ja toisinaan myös Surku nousivat monta kertaa yön aikana aidan viereen pitäen pientä ääntä. Sieltä aina komensin ne pois. Sälille minun komennoillani ei ole absoluuttista arvoa. Se kyllä uskoo ja poistuu paikalta, mutta menee myöhemmin taas uudelleen, kun "se jokin" taas liikehtii aidan luona. Perjantaina pitäisi olla yötä myöten poissa ja koirat keskenään. Saa nähdä pitääkö ne viedä koirahoitolaan yöksi, ettei ne ilman komentoa ala elämöimään jos kyseinen elukka eksyy taas paikalle.

Luujuhlat!

Sain ison laatikollisen sianluita, -nahkaa ja -läskiä kotiinkuljetettuna. Voi sitä juhlaa ja hajua! 

Seuraavana aamuna ajoin koirilla mönkkärilenkin. Ensimmäistä kertaa piti laittaa autossa lämpö hetkeksi päälle ja hanskatkan eivät olisi olleet liiottelua. Lämpömittari näytti alimmaan +7 viiden maissa aamulla. Kyllä se sieltä tulee, syksy ja ajoilmat! Menin vähän mäkisempään maastoon ja himpun vajaa 3km. Mönkijä menee vaihtoon, heti kuin vain suinkin mahdollista. En enää jaksa uskoa, että siitä on mahdollista saada tarpeeksi vakaata. Jarruttelin alamäissä ja kaltevimmilla paikoilla ja vaaratilanteita ei tällä kertaa yntynyt. Peräkärryn säilytyspaikan kanssa on tullut myös ongelmaa. Se ei sovikaan isän pihaan, niin kuin alkuun oli puhetta. Sille löytynee paikka kuitenkin hieman kauempaa hallilta.

Vetolenkin jälkeen koirille palkaksi läskipalat ja kotona odotti sitten todellinen juhla-aamiainen: jokaiselle oma siivu sianselkärankaa. Pihalta kuului puolentunnin ajan vain harras rouskutus. Kyllä oli vatsat täydet tarhaan mennessä ja työpäivän aikana ei varmaan korvalehteäkään heilautettu.

 

Kävin P-Haun agiepiksissä tiistaina. Ilmoitin myös Surkun radalle, vaikkei se enää agia harrastakaan. Mieli ei ollut ihan levollinen rataan tutustuessa eikä itse suoritusten aikana. Liekö se näkynyt hätäilynä vai johtuiko koirien nopeasta suoritukesta, että virheitä tuli. Surkun kanssa aloitettiin. Jos en ihan väärässä ole, niin Surkukin teki vauhdikkaan radan. Intoakin sillä riitti, mutta siihen se sitten jäikin. Lumi meni lujaa ja jos olisin osannut ohjata olisi se saatanut olla erinomainen rata. Nyt tuli muutama virhe ja suoritus ei ollut ihan kasassa omalta osaltani.

Olen niin tyytyväinen kun koirani voivat asua tarhassa. Siellä ne kuuntelevat tuulen suhinaa, paistattelevat auringossa ja kömpivät koppiin suojaan sateelta. Toisinaan seuraavat naapurin ruohonleikkuuta tai oravien puissa hyppelyä. Tarvittaessa kaivavat viilentymismönttuja (tai huvittelumonttuja) ja tietysti löhöävät toistensa seurassa. Sisällä olisi jotenkin niin paljon steriilimpää ja tyhjempää asua. 

Minusta on ilahduttava nähdä vanhainkodin asukkaiden hymy kun kävelen ohi koirien kanssa. Kahden koiran kanssa ei kukaan sen enempää katsellut. Nyt näen usein hymyn vanhojen ihmisten kasvoilla, joskus saan vilkutuksia ja ne jotka tulevat tiellä vastaan, lähes aina vaihtavat muutaman sanan. Pyörätuolissa olijat nauttivat kun saavat silittää pehmeää turkkia tai vain katsella koiria pienen hetkisen.Voisin joskus varmaan piipahtaa ihan pihassa asti tervehtimässä.

  Kesäloman viimeisinä päivinä sain yllätysvieraita kun törmäsin Susannaan ja Erkkiin heidän viettäessään kesäpäivää Vääksyssä. Siinä meni hyvä tovi jutustellessa ja koirakuulumisia vaihtaessa. Erkki muisteli miten vaivalloista se oli silloin, kun ei suoraan pihasta päässyt lähtemään. Olen huomannut saman asian. Reilun kymmenen minuutin lenkkiin meni tänäänkin valmisteluineen, peräkärrynhakuineen, automatkoineen ja lastauksineen kaksi tuntia... Siitä huolimatta ehdin tehdä sen ennen töiden alkua ja jäi hyvä mielin kaupan päälle.



                               

Loman lopputunnelmat

Viimeinen lomayö meni Evolla. Partiolasiet purkivat leiriään ja majoituin ihan lähelle nuotiopaikalle. Tarkoitus oli yöllä testata mönkijä johon on nyt alas lisätty paljon painoa vakauttamaan menoa.
Auton mittari näytti +9 astetta ja foreca +13 auringon nousun aikaan. Ajettiin tasamaalla himpun päälle 2km:n lenkki. Sälli ja Corvette olivat keulassa ja hyvin meni. Takaisin käännökseen olivat lähdössä väärää kautta ja yhdessä kohtaa Sälli varmoin ottein oli kääntymässä suoraan menon sijaan -liekö tuttu kohta aikasemmilta kerroilta? Mönkijäkin toimi nyt tasamaalla kohtuudella ohjattavuuden suhteen. Pienemmille monttuisille mutkaisille poluille en sillä edelleenkään uskaltaisi, mutta jotakuinkin ohjattava se jo on. Tosin nyt tuli toinen ongelma. Se on nyt niin raskas etten millään meinannut saada työnnettyä sitä luiskia pitkin takaisin kärryyn, etenkin kun etupyörät meinasivat aina kääntyä vinoon. Mielessä kävi jo lähteä katsomaan olisiko joku partiolaisista jäänyt vielä yöksi telttailemaan.
No seuraavan yönä testasin mönkijän mäkisemmässä maastossa ja totesin ettei se ole sellaiseen edelleenkään riittävän vakaa...

Lumi on kärkäs ruuasta ja Sälli näpäytti sitä siitä Evolla. Muulloin se on katsonut Lumin reaktioita läpi sormien. Heittelin koirille lihasuikaleita etsittäväksi.  Kenties lihasuikaleet olivat sen verran halutumpia kuin nappulat, että se päättä laittaa Lumin ruotuun. Lumi ei heti luovuttanut ja rähisi vastaan. Siististi ja varmasti Sälli homman hoisi. Lumi vielä lopuksi yritti kylkeä hamuilla, mutta tyytyi sitten huutamaan ja pitelemään tassua. Sen verran se opetusta sai, ettei hetkeen kyennyt säntäilemaan lihojen perässä. Päivällä se kiltisti luovutti, kun ehtivät Sällin kanssa samaan aikaan apajille.
Surku ja Sälli ovat muutamaan kertaan tuoreista luista rähisseet. Viimeisellä kerralla Sälli koetti viedä Surkun luuta. Siinä ne jonkun aikaa painivat eikä Surkulla ollut aikomustakaan luovuttaa. Lopulta Surku asteli luunsa kanssa ja Sälli jäi nurkkaan tyhjin suin.

Näillä kahdella tuntuisi olleen asiat selvät jo heti alkuunsa

Sälli ei ole ollut enää tarhassa ketjussa. Tiistaina sen saapumisesta tulee kuluneeksi 3viikkoa. Se näyttää tyytyneen oloonsa ihan hyvin. Makailee rennosti ja tarhan kiertely on jäänyt. Ihan aina se ei edes viitsi nousta katsomaan lähtöäni.
Olen monen monta kertaa lähtenyt kotoa vain jäädäkseni kuuloetäisyydelle päivystämään alkaako ulvonta. Huuteluita ei ole kuulunut viime perjantain jälkeen, paitsi kerran: Lähdin iltasella pois, mutta palasinkin vähin äänin kuuluetäisyydelle. Silloin kuului muutama matala ääni, josta pääsin heti huomauttamaan. Siskoni tuli vielä auttamaan ja laitettiin lisää vettä myllyyn. Otettiin Lumi ja Corvette lenkille. Sälli jäi Surkun kanssa tarhaan. Ira jatkoi koirien kanssa kävelyä ja minä jäin taas kuulomatkan päähän. Ensin näytti ettei mitään tapahdu, mutta sitten alkoi matala basso virittyä ja taas pääsin heti puuttumaan.
Naapuritkaan eivät ole kuulleet muita huuteluita. Iltasella lähtö tuntuu aiheuttavan sitä kaikkein herkimmin. Aina jaksaessani pitäisi iltalähtöjä treenata, eikä saisi luovuttaa liian nopeaan. Kun olen palannut kotiin on Sälli ollut edelleen seuraamassa eikä siis ihan rauhoittunut. Tilasin usb-jatkokaapelin ja jos webbikameran saisi sitä kautta toimimaan, niin tietäisi olla palaamatta liian aikaisin.
Ensimmäinen työpäivä oli torstaina ja tiedän että sen jännitys jossain määrin näkyi. Se ei kuitenkaan laukaissut ulvontaa, vaan naapuri sanoi, että ihan hipihiljaista on ollut koko päivän. Varmuuden vuoksi aidan kyljessä oli purkki, jota naapuri olisi kopauttanut kiellon tehosteena. Kenellä on naapurit jotka viitsivät mielellään ja vapaaehtoisesti vaivautua <3 Kukaan naapureista ei ole ollut näreissään koirien huuteluista -päinvastoin. Yksikin naapuri oli laskenut toissaperjantain ulvomiset. Aluksi oli kuulunut 8 ulvonnan sarjoja 10 kappaletta, sen jälkeen joku muu koira oli tullut mukaan... Sain raportin siihen asti, kunnes televisiosta oli alkanut kiinnostavampi ohjelma.

Lähitienoolle tuli selväksi, että täällä asuu koiria

On ollut hieman viileämpiä iltoja ja yhtenä niistä päätin kokeilla Sälliä pyörän kanssa. Pariksi otin sille Lumin, joka kulkee pyörän kanssa kaikkein rauhallisimmin. Meni oikein hyvin. Muutamaan kertaan Sälli koetti mennä hieman omiaan hajuja kohti, mutta hoksasi äkkiä mistä on kyse ja jolkotteli nätisti.
Seuraavana iltana otin sitten kaikki neljä koiraa. Matka taittui ihan kivasti. Kirkolle matkaavista autoista kuikuiltiin yhdestä jos toisestakin. Jo se että neljä huskya jolkottelee rintarinnan pyörän vierellä voi saada jonkun vilkaisemaan, mutta luulen että se hauskin yksityiskohta on alakouluikäisen vaaleanpunainen Helkama, jolla matka taittuu. Omani varastettiin pari viikkoa sitten ja sain ystäväni tyttären vanhan pyörän tilalle.
Ihan hiljaista vauhtia mennään. Hankalinta on saada koiria olemaan kiihdyttämättä pyörän edelle, kun rintama on niin leveä. Ihan sentilleen se ei mennyt mieleni mukaan. Omien hermojen kurissa pitäminen siinä tilanteessa on kaikkein haasteellisinta. Mietin jo josko etupyörään kiinnittäisi jonkun siivekkeen jonka takana koirat juoksisivat.  Hihnassa ne täytyy kuitenkin näillä reiteillä pitää. Hihnat tuovat pyöräilyyn oman lukunsa, etenkin Surkun mutkahännän kanssa joka suorastaan pyydystää takaa kulkevat remmit.

Hyvin se Sälli kovankin ruokansa pureksii, vaikka purukalusto onkin jo aikaa nähnyt.

 Olipa juhlaa antaa koirille aitoa ruokaa. Olen viimeaikoina pystynyt ruokkimaan koirat pääosin lihalla. Se liha on muoviin pakattua ja valmiiksi jauhettua Kennelrehun autolta tai Vom og hundematin yhteistilauksesta levynä. Ihan hyvää sinänsä, mutta oli silti ihan eri asia pieniä kirveellä kokonainen siantakajalka nahkoineeen ja luineen ja syöttää se koirille. Siinä oli aito tekemisen meininki ja riitti vähän repimistä ja jäystämistäkin. Kaksi päivää sitä juhlaa kesti.

Perjantaina olin veljenpojan synttäreillä tässä kotikulmilla. Koirat jäivät rauhakseen tarhaan, Sälli vielä ketjussa. Takaisin tullessani reilun 2 1/2h kuluttua oli tarhassa edelleen leppoisa ja rauhallinen menininki.
Menin sisään ja puuhailin hetken omiani ennen iltalenkkiä. Silloin huomasin naapurini soittaneen. Ilmeni että Sälli oli aloittanut haukkumisulvonnan, johon Corvette ja Surku olivat yhtyneet... Naapuri oli jossain vaiheessa tullut aidan viereen seisomaan ja se oli hiljentänyt koirat. Sisälle päästyään oli sama meno alkanut. Koirat olivat kuulemma myös hyppineet toisiaan vasten ja naapuri oli pelännyt että alkavat tapella. Aikamoinen show oli ollut pitkään ja se oli kuulunut. Vähintään 1 1/2h oli meno jatkunut. Ainoastaan Lumi oli koko ajan ollut ihan hiljaa ja rauhakseen -katsellut vain toisten touhuja.
Itse samaan aikaan nautiskelin juhlapöydän jäätelöbaarista autuaan tietämättömänä kotipihan tapahtumista. Koko vanhakeskusta on varmasti kuullut, että täällä on koiria. Tänään ylärinteen naapuri kysyi oliko minulla tai koirilla eilen joku hätä. Olivat jo huolestuneet.
Kyllä nolotti ja harmitti, kun kuuli omien koirien kunnolla mekastaneen. Vähän kävi huolestuttamaan, että mitä jos se jatkuukin ja joudun luopumaan Sällistä. Sitä en kyllä millään haluaisi. Pitäisköhän sitten muuttaa sinne Maakeskeen...

Lopun iltaa harjoitutin Sälliä siihen ettei tarhasta kuulu pihaustakaan. Otin vuorollaan jonkun  koiran mukaani ja lähdettiin "lenkille". Sälli oli aloittamassa ja sain komennettua sen hiljenemään. Naapuri lainasi pihaansa ja siinä talonkulmalla näkymättömissä odottelin tilaisuutta komentaa.
Tuo taitaa olla enemmän kuitenkin oireen hoitoa, vaikka meinaan sitäkin jatkaa. Sain kullanarvoisen muistutuksen, ettei koirien kanssa saa olla liikaa tai ne alkaa huuteleen perään. Totta varmasti. Viime aikoina on tullut käytyä "turhaan" tarhassa enemmänkin. Olen laittanut Sälliä ketjuun -kun olen tiennyt kohta lähteväni, harjoituttanut niitä rauhassa odottamiseen tarhaan mennessäni ja siihen päälle vielä normaalit lenkit. Sälli etenkään ei ole varmaan tottunut tuollaiseen "ramppaamiseen", vaikka aika eleettömästi olen ne suorittanutkin. Nyt olen lopettanut ylimääräiset vierailut tarhalla.
Kesälomalla on aikaa ja olen ollut paljon kotosalla. Olenkin asiaa sen kummemmin ajattelematta ollut koirien kanssa normaalia enemmän tekemisissä. Corvette tuli kun kävin töissä ja se ei muutoinkaan piippaillut (muistaakseni). 
Aamupäivästä ainakaan minun lähtö ei näytä aiheuttavan meteliä. Aikasemmin ei kuulemma ole ollut kuin korkeintaan pientä vikinää lähtiesäni. Jos minulla on joku muu koira mukana niin Sälli on saattanut muutaman matalan ulvonnankin päästää. Sisko kun oli täällä niin se otti Lumia ja Corvettea ja minä jäin aidan taa näkymättömiin hiljentämään Sälliä.
  Seuraavana päivänä episodista menin useasti tienposkeen lehteä lukemaan ja samalla kuulostelemaan. Ihan hiljaista oli... Ja hiljaista on ollut tänäänkin poissaollessani.

Lauantaiaamuna oli hieman viileämpi yö ja tehtiin pieni vetolenkki vanhan oppilaani mönkijällä (oma on vielä syynissä, saa nähdä tuleeko siitä ajettavaa). Samaa mönkijää olen käyttänyt tasaisessa maastossa kolmella koiralla ennen Sälliä. Nyt menin hieman mäkisempään maastoon ja hyvin se kulki, vaikka olikin raskas. Kyllä neljä koiraa jaksaa vetää yllättävän raskasta kuormaa, etenkin kun on kolme vahvaa urosta. No Surku on vielä aika rimpula, mutta töitä se tekee. Erityisesti ilahdutti se, että Lumi oikein tsemppasi ylämäkiin. Tasaisella en ole sen työpanoksesta ihan vakuuttunut, mutta mäissä se ainakin tänään yritti tempoa laukalla ja takajalat tärisi kun pidettiin pieni tauko. Sälli ja Corvette olivat keulassa ja ne muutamat suunnat toimivat ihan hyvin. Sälli oli pientareen puolella ja piti ihan kelvollisesti oiekan reunan. Kaksi kertaa kävin sen korjaamassa sinne takaisin. Sekin oli lopussa kun se ennakoi suoran päässä olevaa käännöstä autolle.

Hellepäivän lenkki= nappuloiden etsintä pihalta:

Joskus sekin käy liian raskaaksi...

Harjoitusta, harjoitusta

Eilen illalla oli eka yhteenotto. Surku oli käsittääkseni laukaiseva osapuoli. Sällillä oli luu ja se oli ilmoittanut muille kevyellä urinalla ettei kaipaa jakajia. Kun menin sisälle alkoi kuulua mekastusta. Surku ja Sälli siellä olivat toistensa kimpussa. Sällin kovia kokeneet korvat saivat uuden vekin ja verta tuli hetken runsaasti. Surku ei saanut tietääkseni kunnon osumaa -eihän Sällillä ole edes toista kulmahammasta juuri enää jäljellä. 
Surku väisti sen jälkeen, mutta ei ollut ihan nöyränkään oloinen. Puhdistin korvan ja se siitä. Surku makoili loppuillan kopin katolla ja jos se alkoi tehdä lähtöä, Sälli ilmoitti sille tarhan toisesta päästä ettei tarvi liikkua. Siksi illaksi Sälli unohti ramppaamisen ja kotikaipuun kokonaan, kun sillä oli muuta puuhaa. Koko tämän päivän se oli jo tarhassa vapaana ollessaankin huomattavasti levollisempi kuin aiemmin. Kyllä se muutaman kierroksen teki silloin tällöin, mutta suurimmaksi osaksi vain makaili rennosti tai touhusi muiden kanssa.

Olen pitänyt Sälliä jo pihassa irti. Eiliseen asti se on ollut aina kiinni. Heti tarhan ovella laitoin sen flexiin, vaikka oltaisiin siirrytty vain portille tai ruokakupille. Nyt se kulkee pihalla muiden kanssa ilman hihnaa, muttei ilman valvontaa. Senpä takia Sälli on saanut jo pari lyhyttä sisävisiittiä, kun sisältä onkin pitänyt hakea vielä kakkapussit tms...

Kontaktin Sälli pitää käytännössä koko ajan. Lenkillä jos pysähdyn odottamaan tienylitystä Sälli siirtyy automaattisesti taakseni odottamaan, vaikka olisi ollut vierellä. Muut kolme napottavat siinä mihin sattuivat jäämään. Kun taas annan luvan tulla pihaportista sisään, Sälli kiertää aina minun takaa.

Ajan myötä sitä näköjään unohtaa mitä on joskus ollut. Selasin vanhoja tekstejäni Corveten tuloajoilta ja niihin verrattuna kaikki on sujunut kovin vaivattomasti. Autosta, portista, tarhasta, mistä vaan rynniminen oli enemmän sääntö. Hihnassa kulkeminen vaati paljon kärsivällisyyttä. Miten olen voinutkin unohtaa senkin kerran kun kikkarilenkille lähtö kesti kauemmin kuin itse lenkki. Corvette ei meinannut pysyä millään maassa. Lukuisten vääntöjen jälkeen pääsin kikkarille asti. Sitten tuntui tulevan ihan ylivoimanén kohta. Nosteassani kikkarin maasta ylös ja liinojen heilahtaessa oli Corvette aina ylhäällä. En voi kun onnitella itseäni, että jaksoin loppuun asti. Seuraavilla kerroilla se oli jo helppoa kuin heinänteko tuohon verrattuna.

Tarhasta ulostuloa maassa rauhassa odottaen olen harjoituttanut koirien kanssa. Samoin muita hillintäharjoitteita -kuten herkun ottoa vasta luvan saatua. Ne eivät ole aina sujuneet ihan niin kuin olisi tarkoitus -eikä se ole aina Sälli joka sählää. Ensimmäisellä kerralla Corvette söi lihansa ennen lupaa ja komentaessani sitä ehti Surku sillä välin hotkaista omansa... Lumi ja Sälli odottivat lupaan asti. 
Kaikille omille koirilleni on uutta, että niiden oletetaan pysyvän maassa jo kun lähestyn tarhaa. Maasta saattaa nousta ennen aikojaan Sällin lisäksi Corvette tai Surku. Lumi ei koskaan.   
Päätin kuvata kaiken tämänhetkisen keskeneräisyyden  videolle,  jotta voin sitten joskus katsoa mihin on päästy. Koirat eivät ilmeisesti halunneet joutua julkisesti nolatuiksi, joten sen sijaan että olisin saanut ihan autenttisen "tässä tilanteessa ollaan nyt"-videon, kaikki menikin jotakuinkin putkeen. 
Vain viimeinen tarhaanmenopätkä piti ottaa uusiksi, kun se ei olisi sopinut muuhun =) Kaikkia ei olisi heti hotsittanut palata samantien takaisin...

Ensimmäistä viikkoa Sällin seurassa

Ei Sälliä luut kiinnostaneet. Niiden omistaminen kyllä...

Corveten ja Sällin välillä ei ole ollut mitään. Corvette on väistänyt suosiolla ja Sälli on uusi laumanvaltias. Edes minkäänmoisia jäykistelyjä en ole huomannut missään vaiheessa. Ne makailee tassut tassuja vasten ilman jänniteitä tarhassa. Surku sen sijaan alkuun aavistuksenomaisesti jäykisteli tarhassa, jos osasi tarkkaan katsoa. Sälli ei sitä noteerannut millään lailla. Lumi on ollut koko ajan pelkästään tyytyväisen oloinen. Sälli ei ole kertaakaan murissut saatika näyttänyt hampaitaan (no okei, kerran se kertoi matalalla äänellä muille, että omistaa luut vaikkei niitä syökään). Se on yksinkertaisesti olemuksellaan ottanut paikkansa suvereenisti haltuun.

 

Sälli on tarhassa ketjussa aina kun en ole koko ajan seuraamassa. Vaikka ketju estääkin sen liikkumista, ei muiden koirien mielessäkään näytä käyneen tilanteen hyväksikäyttäminen. Ketjussa se on lähes aina rauhakseen. Näkee kuitenkin, että sillä on ollut jotain hukassa. Irrallaan se kiertelee tarhaa ja on levottoman oloinen. Käy makuulle ja lähtee kohta taas liikkeelle. Huutanut se ei ole kertaakaan, joskus kevyesti vinkuu. Eilen illalla Sälli jopa haastoi Lumia ja Surkua leikkiin. Lumi ja Surku kyllä painivat tarhassa, mutta en ole koskaan nähnyt niiden jahtaavan siellä juosten toisiaan. Sällin leikkiin kutsua seurasi kaivuupuuhien totaalinen keskeytys ja vähän epätietoinen kehon asento. Mitäs nyt kun toinen vetää tarhaa ympäri ja pyytää mukaan. Siinä kaksikko katseli Sälliä hieman hämillään arvaamatta kuitenkaan lähteä mukaan.

Pehmeä puulaituri ja pitsan tuoksu. Sen Sälli muistaisi lauantai-illan vierailusta satamassa. Mikä haitari? Mitkä ihmiset?

Niin kun olin valmistautunu opettamaan Sällin hihnassa kulkemiseen ja taajamaelämään. Sälli nauraisi viiksikarvoihinsa, jos olisi tiennyt ajatukseni. Hihnassa se kulkee jopa paremmin kuin omat ja Vääksyn kesäruuhkat eivät hetkauta sitä mihinkään suuntaan. Se liikkuu rennosti missä tahansa ollaankaan kuljettu ja mitä tahansa on tullutkin vastaan. Toista se oli Corveten kanssa, sillä meni aikansa tottua kaikenlaiseen menoon. Jopa yksittäinen ihminen tai pyörä sai sen reagoimaan. Surkukin oli aikanaan ihmeissään suuressa maailmassa, vaikka ne kummatkin tulivat hiljaisina syys- ja kevättalven kuukausina.

Puunhakureissulla Pappilassa.

Maltti ei ole Sällin valtti. Se menee kyllä maahan, mutta siellä pysyminen on eri juttu. Etenkin jos jotain mukavaa ja kiihdyttävää on odotettavissa, kuten tarhasta poispääsy. Se on tarhassa ketjussa ja kun lähestyn tarhaa se menee maahan, kun olen vähän lähempänä se ponkaisee ylös. Uudella yrityksellä se nipinnapin pysyy maassa, mutta onnistuu ryömimään ja pyörimään mahallaan.... Taas uusi yritys. Se pysyy kunnes aukaisen tarhan lukot... Vielä kerran. Lähestyn tarhaa, avaan lukot ja pääsen Sällin viereen, jossa se pinnistelee viimeisillä tahdonvoimillaan maassa. Siten sen maltti pettää... Kaikki alusta. Tällä kertaa saan otettua rauhassa sen kummastakin pannasta lukon auki ja käveltyä takaisin tarhan ovelle ja sieltä ulos ja Sälli pysyy! Sitten vapautus. Pelkkä komentaminen takaisin maahan toimii myös, mutta jotenkin tuntuu tehokkaammalta, että ylös noustessa, koko homma alkaakin ihan alusta.
Onneksi on kesäloma eikä mihinkään kiire =)

Sälli on kuin ne töissä kohtaamani pojanviikarit vuosien saatossa. Ne joiden kanssa sattui ja tapahtui, joiden kanssa väännettiin asioita eikä menty aina helpoimman kautta. Ne jotka menivät pilke silmäkulmassa sattumuksesta toiseen, eikä kolhuja (ja ohjeita aina) muisteltu. Jokaisen niistä pojista olisin voinut viedä koska tahansa kotiin ja vieläkin niitä muistelen lämmöllä.

Metsässä olen käynyt aamulla varhain hölkällä parina aamuna -silloin kun olen jaksanut herätä. Pidän ne kaikki hihnassa ja ihan hyvin sujuu hölkkäkin niin. Joku eläin oli ilmeisesti kulkenut tuoreeltaan pururataa pitkin ja haju sai kaikki kuonot täpinöihin. Sällin kanssa siinä testattiin kuuntelemista. Ei se kiskonomaan alkanut, mutta meni sen verran kierroksille, ettei olisi malttanut kuunnella. Lopulta se luovutti.

Ennen loman loppua haaveilen vielä uudesta telttayöpymisestä metsässä ja pienestä ajolenkistä yöllä. Se edellyttäisi yhtä viileämpää yötä...
Päivisin on ollut niin kuuma, että lenkillä olen käynyt vain aamuisin ja pienemmästi iltaisin. Päivällä vähän pihalla nappuloiden hakua, luita tms. +30 paikkeilla ovat lämpötilat seilanneet. Kyllä on koirille tosiaan tullut kunnon lepoloma ennen treenikauden alkua.

Ikkunasta tulee seurattua "salaa" paljonkin koirien touhuja