Agirotu

 Elämäni ensimmäinen agirotu ja iso agilitytapahtuma oli sunnuntaina Turengissa. Kisat pyörivät samanaikaisesti neljällä radalla ja koirakoita puikkelehti joka puolella. Alkuun omat olivat vähän täpinöisssään kaikesta hälinästä ja ahtaassa tilassa koirien ohittelusta. Nopeasti siitä tokenivat kun samat säännöt pätivät siellä kuin kotikulmillakin. Heittäytyivät kohta niin rennoksi lämpimässä säässä, että kävivät ihan kapean kulkuväylän viereen kyljelleen koirakoiden kävellessä ohitse kuonoa hipoen.

Olimme paikalla jo puoliltapäivin, vaikka oma kisa, alo-huskyjen joukkue, alkoi vasta 16.20. Ilmoittautuminen piti hoitaa kuitenkin ennen yhden jälkeen alkavaa pukukisaa. Pääsin myös seuraamaan kilpailevan huskyjoukkeean suorituksia, jotka menivät sen verran hyvin, että niillä irtosi 27. sija. Niin korkealle epäillään ettei huskyilla ole aiemmin ylletty.

Pukukilpailun kuvat Jaana-Maarit Perkkalan

Nala, Surku, Lumi ja Corvette taustalla

Pukukisa oli melkoisessa kuumuudessa. 4Run-huskyjoukkue pääsi viiden parhaan joukkoon formula teemalla. Paikalla oli tietysti myös oikea kilpakärry ja huskyt valjaissa. Vähän ensin mietitytti onko järkeä laittaa kolme koiraa valjaisiin ja ottaa hihnat käteen... Odottelua kuumassa oli kuitenkin sen verran, että näyttävä mahallaan kyntäminen valjakon perässä jäi tekemättä. Se olisi saattanut olla pukukilpailun voiton avain =)

Sitten hengailua nurmikolla puun varjossa. Olin varannut Aku Ankan taskukirjan mukaan, mutta sainkin parempaa ajanvietettä joukkuekaverista. Ihanan leppoisa päivä ja ihania ihmisiä. Koiratkin ottivat tapansa mukaan lunkisti loikoillen.

Juuri ennen kisastartteja...

Vihdoin koitti oma vuoro. Sain jokaiselle koiralle "huoltajan". Eräs ulkopuolinen nainen istuskeli Corveten kanssa rataantutustumisen ja kisan ajan. Ihan rauhakseen Corvette oli, vaikka lauma poistui seuraillen aidan takaa radan tapahtumia. Rata oli ihan mukava eikä ihan suoraviivainen. Sisälsipä muutaman peruutusaskeleenkin. Surkun kanssa aloitettiin. Se pysyi lähdössä kiltisti -niin kuin aina. Jännitystä oli jonkun verran jäsenissä ja rehellisesti sanoen en tiennyt lainkaan miten Surku menisi radan tietyt kohdat. Se ohitti muutamia esteitä ja otettiin ne uusiksi. Jotain muutakin säätöä tuli radalla. En esim muistanut vaihtaa puolta ja Surkun kanssa ei takanaleikkaus onnistu. Ei ollut lainkaan sujuvaa menoa, mutta yllättävän leppoisin mielin silti etenin. Kuuluttaja totesi radan aikana miten husky hyppää kepoisasti esteet, mutta sitäkin täytyy ohjata ei olettaa =) Aika kuvaavaa. Surkun kanssa en ole löytänyt oikein yhteisiä askelia agilityyn, toinen menee humppaa ja toinen jenkkaa. Joulusta asti olen ajatellut jättää Surkun kanssa treenamisen ja nyt on sen aika. Voin sen kanssa joskus kisata huvin vuoksi joitain mölliratoja, jos siltä tuntuu.
Surkun jälkeen menivät huskyt Huuru (Anni Mettälä) ja Nala (Marjo Vesa). Kummatkin tekivät hyvät radat, mitä ehdin näkemään. Lähtö oli liukuva, joten jo hyvissä ajoin Nalan ollessa radalla laitoin Lumin odottamaan lähtöasemiin ja päästiinkin lähtemään samantien Nalan ylittäessä viimeisen esteen. Lumia minun on huomattavsti helpompi ohjata ja se kulkikin hyvin. Lumi teki heinon radan virheettömällä tuloksella. Huskyjen alo-koukkue sijoittui hienosti 4/17! Lumi meni jopa niin lujaa, että taakse jäi jokunen bortsukin. Täältä löytyvät tulokset
Ja täytyy vielä mainita, että joukkuehenki oli meillä loistava, vaikka osa porukasta oli kaikille uusia.

Kuvat radalta Toni Pollasen. Valitettavasti Huurusta ja Annista ei ole kuvan kuvaa.

Surku

Nala Ja Marjo

Nala ja Marjo

Lumi

Lumpsu-lompsottaja meni hienosti

Höpinää

 

Surkulla ei ole enää lainkaan pohjavillaa. Corvette ja Lumi pudottelevat karvaansa pikkuhiljaa. Onneksi koiria on kolme, niin lempipuuhaani riittää vielä jopa viikoiksi.

 Aamuisinkaan ei olla nyt törmätty kuin muutamaan yksittäiseen pupuun Kanavanpuistossa. Ne saavat jo olla rauhassa, vaikka niiden menoa kovasti seurataankin. Metsän siimeksessä ei ole sen sijaan rapistellut palokärkeä kummempia otuksia. 

Vaikuttaisi siltä, että Lumista on leikkauksen myötä tullut aavistuksen leikkisämpi. Se on yhä useammin haastamassa muita leikkiin, vaikka laiska se on silti edelleen. Aamuisin sillä ei ole mitään kiirettä ulos kopista. Joskus olen sen sinne jättänytkin, mutta se taitaa olla sille enemmänkin palkinto.

Vein koirat jyrkkään mäkeen jossa oli tarkoitus juoksuttaa niitä. Corvette ei viitsinyt muiden tavoin sinkoilla pitkin mäkeä lihasuikaleiden perässä. Se kyttäsi vieressä josko suoraan suuhun tipahtaisi jotain. Kun niin ei käynyt, päätti se kieriä mäkeä alas. Mitä sitä turhaa voimia tuhlaamaan.

No, lopulta senkin lihahammasta alkoi kolottamaan...

Mönkijä saattaa hyvällä tuurilla olla pihassa jo ensi viikolla pientä laittoa vailla. Peräkärry sen sijaan meni sivu suun ja on edelleen etsinnässä. Jos vaikka jo heinäkuun öinä pääsisin testaamaan mönkijää koirilla...

Patikointia, riistaa ja aavistus tulevaisuudesta

 Maanantaina myöhäinen aamulenkki. Lähdin anivarhaisen sijaan vasta klo 8 =). Sen jälkeen katselin Kreikka-Costa Rica ottelun uusinnan. Oli loistava peli ja lopputuloskin mieleinen! Näin blogin aiheeseen liittyen: Brasilia on kautta vuosien ollut kestosuosikkini, mutta nyt Kolumbia ajaa ohi mennen tullen. VAMOS COLOMBIA!
Harmaa ilma ja siivous ei huvittanut sitten lainkaan. Eilen illalla maalaamani puusohva ei sekään ollut vielä lähimainkaan kuiva. Perinteiset öljymaalit ottavat kuivumiseen oman aikansa.

 



Niinpä pakkasin repun karttoineen, kumisaappaat jalkaan, koirat tarhasta ja lähdin patikoimaan kohti Uusimyllyn laavua Ilvesreittiä pitkin. Matkaa tulisi n. 30km pitkin metsäpolkuja ja teitä. Niin siinä kuitenkin kävi, että päästiin reiluun puoleen matkaan. Kahlatessani kainaloita myöten saniaisissa ja kumppareiden upotessa alapuolella lilluvaan veteen hävisi polku lopulta kokonaan. Hetken koetin etsiä josko jostain löytyisi mitään merkkiä minne tie vie, mutta vastassa oli vain umpipusikkoa tai metsikköä. Niinpä täyskäännös ja ympäri. Corvette sai totaalisen pentuhepulin, johon Surku tietysti lähti samantien mukaan. Siinä ne painoi peräkkäin edestakaisin saniaspöheikköä. Liekö ollut koskaan sellaisessa paikassa ennen.

Tämä kuvaa hyvin lenkin tunnelmaa. Kaikki oli kosteaa ja huuruista puhelimen linssiä myöten

Välillä poikkesin polulta umpimetsään tai hakkuuaukiolle ja annoin koirien irrotella. Aikaa hurahti yli neljä tuntia. Kumisaappaat olivat märät sisältä ja ulkoa, samoin takki ja reppu. Tarhassa makoili retken jälkeen lokoisia kavereita.
Pakkohan sitä oli kuitenkin vielä iltasella tehdä pieni kierros pyörällä koko sakin kanssa. En ole jymähtänyt rutiineihin, mutta lenkkien lukumäärä on kolme, pituudesta viis...

Etenkin Surku hakee lähes koko ajan nenällän ilmavainuja. Lumi myöskin ja Corvetteakin kiinnostaa niin kovin. Olen NIIN kateellinen niille, joiden huskeilta puuttuu kiinnostus riistaan. Se helpottaisi ja tekisi elämästä niin paljon huolettomampaa. Näköärsykkeen lisäksi, kaikki hajut ja jäljet kiinnostaa myös.
Viikonloppuna kotikolmosen lenkillä rymisteli kolmen hirven joukko. Koirat sai niistä vainun jo ennen kuin kukaan tiesi mitä siellä oli. Perään olisivat menneet kaikki kolme, jos olisivat päässeet. Samoin ketun perään on kiinnostus kovin suurta. Ja varmaan kaiken mikä yleensäkään liikkuu...
No kanavan lukuisat hanhet saavat jo olla untuvikkoineen rauhassa. Surku niitäkin vielä välillä kyttäilee, muttei lähde, vaikka ihan vierestä mentäisiin irti.
Jäniksien suhteen on armottomalla opettelulla päästy siihen pisteeseen, että yksin ollessa eivät lähde, jos etäisyys on kohtuullinen (minun ei useinkaan tarvitse enää sanoa mitään, paitsi Corvetelle). Kohtuullisen etäisyyden ylitti ainakin se pupu, joka päättikin pomppia minua ja Lumia kohti ja ohittaa meidät metsäpolun toista reunaa. Melkein korvista olisi voinut napata kiinni.
Ärsyttävää kun Surkunkin nenä niin herkästi nousee etsimään vainua. Olisivat vain ihan leppoisasti välittämättä. Tuntuu välillä ihan toivottomalta ja tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja lopettaa koko opettelu. Tai siirtyä johonkin rotuun tai yksilöön, jota ei kiinnosta metsänelukat pätkääkään. Tai sitten vaikka vuohiin...
Tätä kaikkea ei oikein tue se tosiasia, että olen ostanut taas uuden hihnan, pannan ja ruokakupin. Enkä vain sen vuoksi, että hihna oli kivan pinkin värinen ja pantakin pirteän punainen. Peräkärryäkin on jo alustavasti kyselty ja sille on säilytyspaikkakin tiedossa. Vielä se sopiva mönkijä on hakusessa...

Eikös tuo olisikin ihan sopivankokoinen nätti pikkulauma?

Tupatarkastus

Metsäilyä

Maanantaina tulee 3viikkoa Lumin leikkauksesta. Lumin kuntoutus on edennyt vaiheeseen, jossa olen muutamaan otteeseen vienyt sitä oikein vaikeakulkuiseen metsään. Vanhaa hakkuuaukeaa, jota ei ole siistitty. Se kasvaa vadelmapensaita ja saniaisia. Puunrungot, oksat, kannot ja kuopat tekevät kulkemisesta hidasta ja hankalaa. Oma tasapainokin on koetuksella, kun ei tiedä mihin jalka holahtaa tai kolahtaa. Koirien läsnäolon kuulee välillä vain läähätyksestä. Hyvin ne kiertää lähellä. Lumi yleensä kaikkein eniten liki. Corvette avoimemmalla paikalla meinaa vielä harvakseltaan irrota kauemmas, mutta palaa muistutettaessa tai vaihtaessani suuntaa. Se on alkanut paremmin totella ensimmäistä käskyä, toisinaan jopa jo silloin kun sillä on jotain mielenkiintoista menneillään. Pyrin siihen etten niitä kutsu, vaan ne pitäisivät itse yhteyden.

Nyt kun pääsin Kennel-Rehun autolle on koirille taas ruuaksi lihaa. Heti näkyy ruokavalion vaihdos kakan määrässä. Olen ottanut metsään parina kertana jäiset liharuuat reppuun. Sitten odotan tilaisuutta, jolloin koiran tai koirien huomio on muualla tai etäisyys kasvanut pitkäksi ja kaivan ruuat esiin. Lähellä ne pysyy ja hetkessä kaikki ovat siinä. Kukaan ei ole vielä jäänyt ilman. Silloin se jopa vähän harmittaa, kun hyvä tilaisuus jää käyttämättä...

Vähän jo selkeämpää maastoa. On se Surkukin siellä

Kaikki kolme

Corvette ateriallaan

Vielä puupellon kautta kotiin.

Puupellossa pystyi vähän irrotellakin:

 


Lumi palasi torstaina myös agilityn pariin matalin estein. Erityisesti keppejä harjoiteltiin radan ohella. Surkukin oli erityisen innoissaan ja pomppi innoissaan lähtöpaikalle. Agirotu on seuraava kisa, jossa osallistutaan huskyjoukkueeseen sunnuntaina 6.7.

Juhannusviikonloppu

      

Lumin sterilisaatiosta tulee huomenna 2viikkoa. Haavahan on ollut koko ajan siisti ja sen ympärillä oleva turvotuskin on lähes kokonaan hävinnyt. Lumi on päässyt jo muutamana päivänä juoksemaan irti muiden kanssa. Vetämisestä se on vielä tauolla. Samoin torstain agitreeneissä se sai kerätä motivaatiota katsomon puolella. Ensi viikolla Lumikin pääsee näillä näkymin jo kevennettyyn treeniin agissa. 

Juhannusviikonloppuna on meidänkin normilenkkireitillä kanavalla ollut paikoin suorastaan ruuhkaa. Koirien ohituksiakin on tullut ihan kivasti normaaliin verrattuna. Uudet hajut ja ihmiset vähän ihmetyttävät. Tarkoituksella ollaan kuljettu muutamaan otteeseen kanavan ihmishyörinän ohi. Moni on pysähtynyt jutustelemaan ja tunnistanut koirat huskyiksi. Tai ainakin melkein huskyiksi, kun koirien turkki ei ole ihan vastannut kuvaa huskysta.

Olen taas (toivottavasti) pääsemässä hölkkäilyn makuun. Juhannusaattoaamuna ensin Surkun ja Corveten kanssa 10km ja päälle vielä Lumin kanssa 7km. Jos kävis jokaisen koiran kanssa erikseen pururadan 7km, niin saisi ihan huomaamatta 21km. Kun vaihtaa koiran aina välillä, niin se ei tunnu sen pidemmältä kuin yhden kerran yksin hölkäten. Ei tuo kuitenkaan jokapäiväistä ole =) Useimmiten ulkoilutan kaikki kolme kerralla. 

 Tässä juhannussunnuntain päiväkävelyä. Koti oli savusta sakeana, joten ei auttanut kuin ottaa koirat ja lähteä evakkoon. Välillä ne saavat luvan vähän irrotella, niin kuin

tässä videossa näkyy

Neljäs koirakin elää ja raksuttaa vahvasti ajatuksissa. Katsotaan tuoko jo heinäkuu laumanlisäyksen vai mennäänkö edelleen kolmella...

Tällainen juhannusprinsessa tuli koiria katsomaan.

Viikko leikkauksesta

SHS:n vuosikokous oli sunnuntaina Lahdessa. Oli mukava nähdä tuttuja koiramaailmasta. Hallitukseen heitä valittiin myös. Paljon onnea Anna Piiraiselle hallituksen jäsenyydestä ja Hanne Saariselle varapuheenjohtajuudesta.
Kokouksen jälkeen alkoi taas päässä suhisemaan. Neljäs koira? Mistä? Koska? Mönkijä? Jos ei muuta niin pentu? Lainakoirat kisoihin? Unohtaisiko koko kisat? Kuljetusboksit ja peräkärry?
Tulisiko laumanlisäys vasta, kun en ole yksin vastaamassa kaikesta? Tarkoittaako se: ei koskaan? Ei ehkä niinkään että en käytännössä selviäisi, mutta henkisesti tarvitsisin jonkun jolle urputtaa pahimmat harmitukset. Ei tainnut olla paras mainospuhe...
Hullua sinänsä miettiä kaikkea tuota, ottaen huomioon etten pidä kärryllä, enkä reellä ajosta -se on pelottavaa kovissa nopeuksissa ja mutkissa (myönnetään, itsensä voittamisessa piilee myös se haaste ja viehätys)


Lumi on toipunut melkoisen hyvin. Leikkauksesta on nyt 8 päivää. Sen maha roikkuu haavan kohdalta, joten lihasten kuntoutuminen on vielä vaiheessa? En olisi heti Lumista uskonut, että se kaipaa tarhaan. Se on hyvin määrätietoisesti kävellyt tarhalle aina muiden mukana. Sunnuntaina päästin sen sinne hetkeksi. Se sukelsi koppiin ja makoili siellä niiiiin tyytyväisen oloisena. Lähtiessäni SHS:n kokoukseen kävin hakemassa sen varmuuden vuoksi sisälle. Neiti sisäkoira ei olisi meinannut millään lähteä armaasta kopistaan.

Onkohan tuo ihan normaalia? Melkoiset poimut haavan ympärillä koiran seisoessa.

Vähän huonoa omaatuntoa koen siitä, etten ole ihan pilkuntarkasti noudattanut toipumisohjeita. Lumi on ollut mukana paitsi kävely- myös kevyillä pyörä ja hölkkälenkeillä. Erona on ainoastaan se, että se on hihnassa ja en päästä sitä riehumaan. Lenkkien pituudet ovat ihan normaalit. Viimeyöstä lähtien siitä on tulut taas ulkokoira. Onneksi on ollut sateista, joten se on pysynyt kopissaan. Ohjeiden mukaan tähän mennessä olisi saanut tehdä vain pissatuskävelyitä. En suosittele kenellekään, mutta huomaan näin taas tapahtuneen. Surkun leikkauksen jälkeenhän tilanne meni kutakuinkin samalla kaavalla. Sen leikkaus oli vaan pienempi ja toipumisaika lyhyempi, jolloin koirat leikkivät keskenään jo muutamia päiviä leikkauskesta.

Surku ja Corvette ovat päässeet muutamana aamuna kikkarilla minilenkille. Tuleepa niitä liikutettua niinkin. Melkoista vapaajuoksuahan se on kahdella uroksella pelkän kikkarin kanssa. Metsässä juoksua, pyörälenkkejä, kanavalla juoksutusta ja hihnakävelyitä. Niistä on poikien kesäaktiviteetit koostuneet. Melkoisen viileä on tosin kesä tällä hetkellä. Sisällä istun villapeiton alla tätä kirjoittaessani ja ulkona sataa.

Toipuminen sujuu vauhdilla

Toisena päivänä leikkauksesta poistin haavateipin. Haava oli siisti. Paita pysyi päällä tasan yhden päivän leikkauksen jälkeen, Lumin vain makoillessa ja käydessä ulkona vain pienillä pissakävelyillä. Sitten se oli milloin minkäkinlaisella mutkalla ja poistin sen suosiolla. Lumi on ollut ilman mitään suojaa eikä ole käytännössä kiinnostunut haavasta. Lenkillä olen sitä käyttänyt hihnassa kävellen matkaa vähitellen lisäten -nyt jo ihan tavallisia matkoja. Muutaman kertaan olen hiljakseen vienyt sitä pyörälläkin. Tänäiltana otin ensimmäistä kertaa Lumin muiden mukaan kun käytiin vain hihnakävelyllä, muutoin se on saanut yksityislenkit. Kipulääkettä annoin kaksi ensmmäistä päivää määrätyt 1 1/2tbl, sitten yhden ja tänään vain puolikkaan. Ei se ole enää ollut lainkaan kipeä, eikä arista haavaa, mutta ajattelen sen ehkäisevän vähääkään kiinnostusta haavaa kohtaan. Huomenna annan varmaan vielä jäljellä olevan puolikkaan ja sitten saa olla. Todella helpolla ja vaivattomasti on leikkauksesta toipuminen mennyt. Leikkauspäivän se oli kipeä ja tokkurainen. Seeraavan päivän voipunut ja sen jälkeen aika nopeasti ihan normaali.

Lumi on aina pitänyt ahtaista paikoista

Surkulla ja Corvetella on karvanlähtö menossa. Liekö se niin kuluttavaa, että ne eivät meinaa millään lihoa, vaikka olen lisännyt ruokaa ja saa öljylisää joka päivä. Enemmän ne syö nyt kun "työkaudella" ja ihan laihoja ovat kumpainenkin. Tokihan ne nytkin liikkuu, mutta ilman taakkaa vedettävänä. Lieköhän silläkin merkitystä, että ne ovat nyt pelkällä nappulalla (ja kananmunalla), kun lihaa saan vasta juhannuksen jälkeen...

Taitaapi käydä niin että pääsen poikia ajeluttamaankin kun ilmat näyttävät viikonlopun ja alkuviikon osalta melkoisen viileiltä...

Paitasillaan. Leikkauksen jälkeinen päivä

Jo eilen leikkauspäivänä Lumi oli valmis syömään -ja ahneesti, vaikkei ihan täysin tolpillaan ollutkaan. Annoin sille muutaman nappulan veden seassa. Tramalin saamisen jälkeen kivut hävisivät, mutta n. tunnin kuluttua alkoi kevyt vinkuna joka kesti muutamia tunteja. Ajattelin jo antaa sille vielä toisen Tramalin ennen maata menoa. Onneksi pohdin hieman tarkemmin. Se kävi jo ulkona tarpeillaan omin jaloin varovasti astellen ilman, että olisi ilmaissut kipua liikkumisesta, niin kuin ennen Tramalia. Tramal oli vaan laittanut sen pään sekaisin, niin kuin se tuppaa tekemään myös ihmisillä. Jos olisin antanut sille vielä toisen, olisi yöstä saattanut tulla hyvinkin levoton: kivuton sekava koira. Yö meni kovin rauhallisesti.
Aamulla annoin normikipulääkkeen. Koetin sovittaa sille kauluria. Se venkoili itsensä siitä hetkessä ulos... Sitten aloin askarrella suojaa vanhasta poolopaidasta. Se toimi hetken ja valahti sitten naruineen alas. Sain hyviä vinkkejä ja hain kirpparilta tyttöjen halternec- mekon. Se on toiminut kohtalaisesti -ja edesauttanut hyvin paljon koiran inhimillistämistä. Se on niin huvittavan näköinen hiihdellessään yöpaita päällä pissakierroksille... Haavassa on vielä side päällä ja se on ihan siistin oloinen. Kovin kiinnostunut Lumi ei haavasta ole ollut. Muutamaan otteeseen se on sitä nuollut.
Ruokahalu on erinomainen ja janokin on ollut. Se kävelee vähän varovaisesti ja saattaa istahtaa vähän kummeksuen - tiedä johtuuko paidasta vai haavasta :) Pienillä pissakävelyillä ollaan käyty tänään jo portin ulkopuolellakin. Muuten Lumin aika on mennyt puhtaasti makoillessa. Vähäkin piippaileminen on iltaan mennessä loppunut kokonaan.

Corvette ja Surku ovat päässeet taas pyörälenkeille. Hermo on meinannut olla tiukassa poikien kanssa. Ne kun meinaavat kiihdyttää pyörän edelle. Hidastavat käskystä ja kohta taas sama meininki. Toisia koiriakin ne tuntuvat taas kyttäävän, vaikka menevätkin mukinoitta ohi. Nyt tarvitsisin jämäkkää zen-mielentilaa "Jumalauta pojat"-mielentilan sijaan. Voisi toimia paremmin...

Lumia ei löytynyt päivällä mistään. Se ei ilmeisesti pidä vaatetustaan kovin edustavana kun oli piiloutunut suihkunurkkaan liukuoven taakse. Todellisuudessa voisikohan sen vaisto kertoa, että kun kaikki ei ole kunnossa, on viisaampaa vetäytyä?

Viimeisin viritys