Yllätysvoitto

Pakko se on jo uskoa, sijoitus 1/8 tuli DS2-luokassa Pekolan pakollisissa!

Minkäänlaisia odotuksia ei ollut sijoittumisesta, ainoa toive oli: "Ettei ihan viimeisiä oltaisi".
Jännitti armottomasti ennen ensimmäistä kisaa.

Mukana oli Tomi valjakollaan avoimessa
mönkkäriluokassa, josta niinikään tuli voitto. Koirien sisarukset DS4-luokassa. Lammin seudun koirakerholaiset sijoittuivat loistavasti koirajuoksussa ollen 3. ja 4.

Upea päivä siis kaikenkaikkiaan.
tulokset täällä
Kävin aamusta kävelemässä reitin läpi. Suurimmaksi osaksi reitti kulki melkoisen mutkittelevaa pururataa.  Vähän hymyilin reitin varrella puihin kiinnitetyille patjoille ja kantojen ympärillä oleville turvesäkeille ja keltaiseksi maalatuille isommille kiville. Ei hymyilyttänyt enää kikkaroidessani reittiä puita hipoen ja olin syvästi kiitollinen jokaisesta keltaiseksi maalatusta kivestä.
Matkana oli 2.5km ja aikaa siihen meni 0:06:12 keskinopeuden ollessa 24,39. Voitto tuli niukasti 2sekunnin erolla seuraavaan. En arvannut meidän olevan lainkaan kärkivauhdissa mukana, joten lopussa annoin vähän periksi ja olin vain suuresti helpottunut ja onnellinen, että matkasta selvittiin. Lumi alkoi hyytyä loppusuoralla ja tultiin vähän rauhallisempaa tahtia maaliin. Seuraavalla kerralla kyllä tiedän meneväni täysiä loppuun ja kannustavani koirat rutistamaan vielä kaikki mitä irti lähtee. Kovin paljoa ei rutistettavaa koirillekaan jäänyt. Lumi puuskutteli autolla ensin suurimmat höyryt ja kävi sen jälkeen varjoon kyljelleen retkottamaan märkä pyyhe päällään sen näköisenä ettei siitä heti aio ylös nousta.
Olin ensimmäistä kertaa kisoissa paikalla. Ennen lähtöä meteli oli paikoitellen lievästi sanottuna korvia huumaavaa. Omista ei tietääkseni kuulunut pihaustakaan tapahtuman aikana ja jossain vaiheessa, täytyy myöntää, mielessä kävi, että innostaako niitä lainkaan matkaan lähtö. Alla olevasta kuvasta ymmärrätte varmaan huoleni. Ollaan juuri lähtöviivalla ja kohta pitäisi mennä... No huoli oli onneksi turha.

Saakohan Sirpa noita pidettyä kun into on niin kova =)  kuva. S.Mast

Ja sitten menoksi       kuva S.Mast

Taidetaan tulla jo takaisin, kun vain seison kyydissä.   kuva S.Mast

Kuva:Tomi Niemi

Kuva: Tomi Niemi

Kuva:Tomi Niemi

Kuva S.Mast

Kuva S.Mast

Palkintojenjako. Elämäni ensimmäinen pokaali ja calluna =)

Tiistaiaamun pikku 2km ajolenkki ei kulkenut taas ollenkaan. Rankka viikonloppu oli takana, Lumin juoksut loppusuoralla, liian mukavaa muuten, joku niistä tai kaikki yhdessä. Pari päivää käytin koirat vain pissalenkillä. Torstai-iltana agin jälkeen halusin onnistuneen ajokokemuksen ja mentiin ihan vain niin lyhyesti (ehkä 1km), että tuskin ehtivät huomata kun lenkki oli jo ohi. Mäki alas vähän tasaista ja käännös ylämäkeen ja se oli siinä. Lauantaina aamulenkillä Surku sai lasinsirun anturaansa. Onneksi sen pää näkyi vielä ja sain sen heti vedettyä pois ja sunnuntaiaamuna ei enää aristellut jalkaansa. Onneksi, koska ilman Surkua ei tämän päivän ajosta olisi tullut mitään. Surku on se joka rutistaa viimeiseen asti

Lumi lompsii varjoon pitkälleen

Lihatiskille sentään tassutellaan

Ja sitten taas oikoseksi

Ei ollut koirilla päivän jälkeen ainakaan nestehukkaa. Surku oli tulomatkalla hetken melko levoton autossa ja arvasin sillä olevan hätä. Kun se kuitenkin rauhoittui makaamaan ajelin melkein kotipuoleen asti ennen pysähdystä. Pissat oli matkalla tullut alle auton takakonttiin. Lorotteli vielä minuuttikaupalla ulkonakin ja monta kertaa senkin jälkeen pienen metsäpyrähdyksen aikana. Olin kyllä käyttänyt koirat palkintojenaikaaan tarpeillaan, mutta oli näköjään liian pitkä väli. Muutoinkin autossa oli melko kostea tunnelma kun kaadoin sinne vielä täyden vesikanisterin...

Pikapalauttelu metsässä kotimatkalla

.

Surku epiksissä Asikkalan kirkolla

Maanantaina käytiin Surkun kanssa oman paikkakunnan epiksissä Asikkalan kirkolla. Osanottajia oli vain kourallinen. Epikset ovat joka kuukausi ja jatkossa on paikalle odotettavissa enemmän väkeä, kunhan epiksistä saadaan tieto leviämään. Leppoisissa tunnelmissa käytiin rataa läpi. Kisajännitystä ei ollut lainkaan samassa mittakaavassa, kuin aiemmin. Tosin nyt paikalla oli vain muutama koirakko ja niistäkin moni ainakin puolituttuja.

Surku arasteli jostain syystä puomia. Torstaina mentiin treeneissä keinua ja mahdollista on, että Surku oletti taas olevansa kiikkerämmällä alustalla.
Lumi odotteli vielä autossa juoksujensa päättymistä. Pari päivää vielä oletettavasti menee, niin syksyn juoksut ovat taas kokonaisuudessaan takana.

Treeniviikonloppu

"Onko ihan pakko mennä maahan, kun näköpiiriin tuli juuri jotain mielenkiintoista?"

Lähtöön valmistautumassa

 Ensimmäistä kertaa oikeasti tänä syksynä päästiin treenailun makuun viikonlopun aikana. Evolla kokoonnutiin aamusella kumpanakin päivänä.
Lauantaina Tomin valjakon seurassa Suvin avustamana ja sunnuntaina Anna toi kolmannen valjakon paikalle. Koirat olivat kumpanakin päivänä melkoisen raukeina ajon jälkeen. Ilmeisesti kuitenkin enemmän pääkopastaan kuin jäsenistään. Pysähdeltiin muutamaan otteeseen matkalla kumpanakin päivänä ja tehtiin ohituksia. Menin edelleen kikkarilla kahdella koiralla. Lumi juoksuilee edelleen ja oli tärpeissä vielä ainakin lauantaina. Se ei ollut kuitenkaan syy omalla kokoonpanolla ajoon. Annan kanssa oltiin pähkäilty valjastavamme minun koirat Annan valjakkoon ja itse hyppäisin kyytiin painoksi. En kuitenkaan arvannut istahtaa  kärryn eteen levyn päälle, vaikka hetken sitä arvoimmekin. Äkkijarrutuksessa tai sopivan kiven kohdalla olisin saattanut olla vahvistuksena pyöräparissa. Tarkoitus olisi kyllä pikapikaa saada etenkin Lumille kokemusta myös isommasta valjakosta ja eri paikoilla juoksemisesta. Käyttökokeisiin on kuitenkin enää reilu kuukausi aikaa.
Keskusteltiin myös painavammasta menopelistä. Lumi on juossut pelkästään kikkari takana. En ole edes juurikaan jarruja käyttänyt ajaessa, joten kevyeen painoon ovat tottuneet. Nyt olisi hakusessa kotikulmille mopo, jolla huristella vähän enemmällä massalla osa treeneistä.
Tänään matka oli peräti 6.5km. Eilen trackeri oli sammunut taskussa ja tiedot puuttuvat.

Onnellinen raukeus ajon jälkeen

"It was fun"

"Here is my opinion"

Kokousajot Evolla

Aamun pyrähdykseen valmistautumassa

Tomillakin oli tänään monta apukättä

...ja tiivis ihailijarivistö

Surku vastaanottaa lentopostia

Paikoillanne, valmiit...  Tomin valjakko lähti ja omakin perään ilman käskyä. Hetki meni kun asetuttiin takaisin lähtökuoppiin maahan makaaman ja sitten...

...hep!

Tänään kokoonnuimme Lamminseudun koirakerhon syyskokoukseen ja -retkeen Evolle. Kotoa lähtiessä klo 06.40 mittari näytti +10. Matkalla Evolle mittari painui alimmillaan jo +1! Matkaa kotoa perille kertyi vain n. 35-40km.
Ohjelmassa oli ensin valjakkoajoa. Saatiin ajaa muutama pieni kierros parhaassa mahdollisessa säässä ja seurakin oli ensiluokkaista pieniä tarkkailijoita myöten. Sain taas ohjeita Tomilta kuinka tulee /ei tule toimia kun valjakko menee meistä ohi. Eli silloin ei jäädä rinnalle juoksemaan, vaan jarrutetaan oman valjakon menoa ja päästetään toiset ohi pienen etumatkan kera. Nyt juostiin ripirinnan kylki kyljessä jonkunkin matkaa, kun Tomi tuli takaa ohi. Sotkuja ei tullut, kummatkin valjakot pysyi omalla reviirillään, mutta potentiaalinen tilanne siinä olisi saada kunnon sekaannus aikaan. Sain myös vinkkejä siitä mitä kannattaa tehdä, jos olen itse aikeissa ohittaa.

 

Oona kirittää

Ajon jälkeen siirryttiin nuotiolle makkaranpaistoon, turinoimaan ja kokoustelemaan. Aurinko porotti niin, että pieni päänsärky iski lierihatusta huolimatta.
Kokouksen päätteeksi yritettiin Nooran kanssa suunnistaa vielä järvenympäryslenkki, mutta katsottiin aiheelliseksi luovuttaa, kun ei löydetty polkua. Niinpä lähdin ajelemaan kotiin ja pääsinkin sinne, -muutaman pidemmän pitkän mutkan kautta.

On tämä mukava harrastus tai oieastaan tätä voisi jo kutsua jonkinmoiseksi elämäntavaksi. Jotenkin se vain vie mennessään ja tutustuttaa ihan uusiin ihmisiin. Lauantai meni odottaessa, että olisipa jo sunnuntai... sellaista en muista hetkeen tapahtuneen. Nyt odotetaan sitten seuraavaa yhteisajoa. Saa nähdä toteutuuko se jo ensi viikonloppuna.

Juoksuja

Surku testaamassa tehoaisiko lepakkomiestyyli Lumiin

Vaisu vastaus

No entäs ilman pantaa, auttaisiko se asiaan?

Ei auta, ei mitkään keinot. Valkea mieluummin vain on omissa oloissaan

Luovutus

 

Lumin lempiasento viimepäivinä jos haistelua ei lasketa

Lumi juoksuilee edelleen ja nyt ollaan siinä vaiheessa ettei leikit Surkun kanssa kiinnosta juuri lainkaan. Lumia pidän varmuudeksi irti enää vain silloin kun muita koiria ei ole näkösällä. Hihnassa mennään lähes koko ajan ja kohta kokonaan kun tärpit lähestyy. Tämä tarkoittaa sitä, että olen ottanut itseäni enemmän niskasta kiinni ja jo kolmasti tällä viikolla olen hölkännyt pururadan 7.5km:n lenkin. Koirajuoksun vetovöineen ja valjaineen olen toistaiseksi hylännyt kokonaan. Surku jolkottelee rinnalla irti ja Lumi narunpäässä. Kerran kaksi vapautan ne ihan hetkeksi juoksemaan sammalpäällysteiseen metsään. Koirien kanssa tulee mentyä aavistus reippaampaa vauhtia kuin yksin. Hölkkkää se kuitenkin vielä ehdottomasti on. Alku on vähän tukkoisempaa, niin kuin minulle aina. Kun muutama kilometri on takana, niin juoksukin alkaa kulkea ja tasaista vauhtia voisi hölkötellä vaikka kuinka pitkälle. Ennen töihin menoa aika asettaa kuitenkin omat rajoituksensa matkan suhteen.
Muutoinkin olo on aika hyvä. Töissä olemme keränneet suurimman osan opettajakuntaa mukaan SS-joukkoihin eli "Sokerittomaan Syyskuuhun". Jo viikon aikana huomaan kuinka olen alkanut maistamaan paremmin ruoka-aineiden omia makuja, kun lisätty makea on jäänyt pois turruttamasta makuaisteja.

Niinä päivinä kun ei hölkätä aamuisin, niin pyöräillään iltaisin. Ei mitään ihmeellisen pitkiä lenkkejä, mutta kuitenkin vauhdikkaampaa menoa kuin pelkkä kävely. Käytiinpä torstaina agilityn jälkeen pieni vetolenkkikin mittarin näyttäessä +11.

On ainakin yksi asia joka saa Lumin vielä syttymään. Alkaessani naputtaa agilityn keppejä maahan tarkkailee kaksi silmäparia minua tarhasta hyvin odottavan näköisenä. Kepit mennään innolla. Yksi suuri motivaattori lienee ruokakippo, joka usein harjoittelun päätteeksi odottaa keppien päässä. En ole keppien suhteen aloittanut mitään supertreeniä, mutta kerran-pari viikossa pystytän ne pihalle

Hevonen metsäpolulla

 Pyöräiltiin taas yksi iltapäivä metsään supalle juoksemaan. Koirat olivat siinä ihan vieressä kun laitoin kameraa reppuun. Silloin alkoi kuulua matalaa haukahtelua vähän matkan päästä. Ihan sillä sekunnilla en tajunnut sen olevan oma koira. Surku keskeytti varpujen haistelunsa. Lumia ei näkynyt, eikä se tullut kutsusta luo. Surku terästäytyi ja oli ampaisemassa Lumin haukahtelun suuntaan. Pysähtyi kuitenkin muutaman askeleen jälkeen tiukkaan käskyyn. Pitkälle ei metsässä nähnyt. Sitten näin hevosen kävelevän pientä metsäpolkua ja sieltä se Lumin haukahtelukin kuului. Hevonen meni menojaan (ei ilmeisesti kovinkaan hätkähtänyt koiraa lähellä) ja Lumi palasi nöyränä luo. Ei tehnyt Lumi enää elettäkään lähteäkseen uudelleen perään -ei edes haistellut jälkiä, vaikka tarkoituksella lähdin kulkemaan suuntaan mihin hevonen oli mennyt. Lumi käveli häntä vaakasuorassa perässäni. Sen sijaan Surku oli melko täpinöissään hajuista ja tarkkaavainen. Lumi oli poissa ehkä minuutin, mutta se tuntui kovin pitkältä ajalta, etenkin silloin kun en nähnyt missä se oli ja mitä siellä tapahtui.

 Lumin juoksut ovat vieneet sitä enemmän hajujen maailmaan. Tänään kuulin tarhasta koirien matalasti murisivan toisilleen. Surkulla oli jokin kaivuukätkö, johon se ei Lumia olisi päästänyt. Lopulta Surku väisti sivummalle. Tuollaista pitkään kestävää matalaa murinaa en muista aiemmin kuulleeni.
Pariin kertaan ne ovat napauttaneet toisiaan nenälle, jos toinen on erehtynyt tuoretta luuta tai ruokaa viemään. Muuten kyllä ärisevät toisilleen leikin lomassa niin, että ulkopuoliset yleensä empien kysyvät "Leikkiähän se taitaa vain olla?"
Lumi on nyt juoksujensa alettua laittanut Surkua ojennukseen hihnassakin nopeasti ärähtämällä. Sama pihassa jos Surku käy liian innokkaasti haistelemaan punoittavaa mollukkaa.

 

Tiellä meni jotain mielenkiintoista