Rekikelit jatkuvat

Hiljaiseloa on jatkunut viime viikon lopulta asti. Surku päätti auttaa minua eroon tietokoneella istumisesta ja katkaisi akun johdon. Tänään saapui uusi ja hintaakin oli ihan mukavasti 69e. Kaikenlaisia oppirahoja sitä tuleekin maksettua. Koiriin liittyvä toinen välillinen kustannus tuli viimeisistä sisäagitreeneistä palatessa, kun kamera välähti ensimmäistä kertaa kohdallani. Nopeutta oli 91km/h 80-alueella. Taitaa sieltäkin tulla aikanaan jonkinmoinen summa. Nuo nyt on sellaisia asioita joita ei tule kummemmin harmiteltua. Minkäs asialle enää mahtaa kun se on tapahtunut.


Viikonloppuna oli kenties tämänkauden viimeiset yhteisrekitreenit. Viiden valjakon voimin kirmailtiin taas jäällä täällä Vääksyssä. Mukana Tomi, Sirpa, Kirsi, Noora ja Eetu. Meillä oli taas kunnia saada kokenut Inkkari keulille. Matkaa kertyi reilut 11km. Kaikki kolme koiraa vetivät koko matkan innoissaan, niin lujaa kuin kintuista kussakin tilanteessa lähti. Vanha herra Inkkarikin johdatti meidät vauhdilla ja varmasti Tomin perään. Surkua alkoi lopussa jo vähän hyydyttämään Lumin pinkoessa vielä laukkaa. Kyllä Lumistakin irtoaa kunnon motivaatio ja työinto, kun on porukkaa enemmän. Trackeri näytti meidän valjakon huippunopeudeksi 33.5km/h. Tomi kyllä epäili, että ei taidettu tuohon todellisuudessa päästä.

Ollaan tuon jälkeen käyty aamuisin vetämässä pienet lenkit jäällä 4-5km. Tänään ennen töihin lähtöä käytiin ensin vauhdikas rekilenkki ja siitä jatkettiin vielä jalkaisin kanavan varteen. Jäällä oli kaunista ja sankka sumu. Seurattiin kelkan jälkeä, jonka avulla kotirantakin löytyi ongelmitta. Työaamuina en ole ennen noita aiemmin vedättänyt, kun sen jälkeen ne täytyy päästä tarpeille useammin. Eihän minun niitä tarvitse lyhyitä pyrähdyksiä varten juottaa ja palkankaan ei tarvitse olla koko ruoka. Niin pitkään kun saadaan nauttia rekikeleistä käydään aamuisinkin ajelemassa ainakin joka toinen päivä.

Koirat ovat muuten toimineet ihan normaalisti. Lumin suhteen olen ollut tarkempi. Se ei välttämättä ole aina hyvä asia. Tänäänkin kun pyörälenkin lopussa päästin ne irti juoksemaan pää kääntyi usein Lumin suuntaan taakse -ihan turhaan, siellä se jolkotteli mukana. Pitäisi olla pyörässä peili, josta voisi huomaamatta varmistaa, että kaikki kulkevat mukana. Surku juoksee irti ollesssaan usein edellä ja Lumi seuraa takana. Hauskaa kuitenkin oli. Poljin välillä minkä polkimista lähti ja kahdeksan jalkaa pinkoi mukana. Lopuksi löytyi repusta vielä ruuat ja se oli sen saalistusretken onnistunut päätös.

Elias 2v oli Ranuan susiaitauksella todennut: "Lumi ja Unku".

Olen viimepäivinä tiiraillut puhelimen näytöltä Cesar Millanin videoita. Se mitä olen niistä imenyt on se järkähtämätön rauhallisuus millä Millan työskentelee koirien kanssa.  Mikään ei saa häntä ulospäin kiihtymään. Itse olen pohtinut sen niin, ettei koirilla ole mitään valtaa Cesariin. Ne eivät saa häntä hiiltymään tai pois tolaltaan. Kaikki tehdään rauhallisesti, päättäväisesti ja tehokkaasti. Tuollaista johtajaa minäkin kunnioittaisin, en sitä joka huutaa pää punaisena tai lirkuttelee houkutellen. Vihan takana on pelko, lirkuttelun taas epävarmuus ja se ei kuulosta luottamusta herättävältä.
Tomilta sain jo Lumin mukana kirjallisen ohjeen yhtenä lauseena: Pentua ei tule käsitellä hermostuneena, kiukkuisena, jännittyneenä, humalassa ym.
Tällaisia pohdintoja taas tämän viikon aikana. 




  Lauantain yhteisajelun päätteeksi saimme pihavieraiksi Nooran ja Eetun laumansa kera. Mukana Halla, Lumin ja Surkun sisko; Ninja-husky samanikäinen myöskin; Elvis-husky 5kk sekä Luna. Pientä keskustelua koirat kävivät keskenään. Surku lähinnä Elviksen ja Lumi siskonsa Hallan kanssa.

Surku ja Elvis

Halla, Lumi, Elvis ja Luna

Halla-sisko

 

 

Sisko ja veli

Ei tullut osumaa kuonoon

Halla ja Surku

Lumi sai komennon seurata maasta toisten touhuilua, kun Surkun kanssa kaksin oli muita kohtaan pelkkää isottelua ja ärinää.

Kevät ottaa ohjia

Niin se vain on, että kevät tulee, vaikka muunkinlaisia mielipiteitä olen kuullut. Varjossa lämpöä oli tänään iltapäivällä +5 ja jäällä auringossa vielä enemmän. Ensimmäisen kerran ajoin ilman pipoa ja hanskoja. Ihan rannat alkavat joistain kohden olla pian sulina. Tänään meni jo jalka yhdestä rantarailosta läpi ja tummaa jäätä näkyy koivun alla, joka tiputtelee vettä oksistaan.
Koiratkin menivät rauhakseen, enkä niitä yrittänytkään hoputtaa. Nyt nautitaan vaan auringosta ja viimeisistä rekikeleistä jäällä. Välillä pidettiin peiniä taukoja. 4.9km näytti trackeri, ihan sopiva matka meille tuohon keliin.
Huippunopeus oli 23km/h. Kyllä pienetkin asiat saa välillä koirat pistämään tassua toisen eteen. Tällä kertaa kyseessä oli yksinäinen lokki joka lensi meidän sivuitse. Koirat eivät kaartaneet linnun perään, mutta johan tuli vauhtia, jota piisasi pitkän matkaa lokin jo jäätyä taakse.

Lopuksi käytiin naapurin rannassa moikkaamassa tuttuja. Kun oltiin lähdössä sanoin "oikea" ja Surku vaan on johdattamassa toiseen suuntaan toistoista huolimatta. Vasta kun oltiin jo matkalla kotiin tajusin, että koirat olikin tällä kertaa oikeassa. Oikealle ne olivat olleet koko ajan kääntymässäkin, oma käsky oli vain väärä kun vasemmalle halusin... Onneksi näitä sattuu enää hyvin harvoin. Olen petrannut suunissa valtavasti, vaikka pientä ennakointia pyrinkin tekemään, että annan oikean käskyn.

Ranta-auringossa kuvista tuli seuraavanlaisia =)

Lumista ei juuri erotu kuin panta ja valjaat

Vääksyn yhteisajo

 Saatiin vieraaksi valjakoita tänne kotipuoleen. Viiden valjakon voimin kierrettin reippaat 12km Vesijärven jäällä. Sää oli paras mahdollinen, niin kuin lähes joka päivä jo viikkojen ajan.
Lumi ja Surku saivat vahvistukseksi keulaan kokeneen johtajan Inkkarin. Kolmen koiran voimin pysyttiinkin ihan mukavasti muiden vauhdissa. Sirpalla nelivaljakko, Antilla ja Tomilla 5-valjakko ja Kirsillä 8 koiraa reen edessä. 25 koiraa matkassa kaikenkaikkiaan.

Vauhti oli mukavan reipasta. Kyllä kolme kulkee ja jaksaa ihan erilailla kuin kaksi. Hyvin paineli meidänkin kaksikko Inkkarin perässä. Lopussa alkoi askel jo vähän painaa kaikilla.
Oli taas hieno päivä ja kokemus. Komean näköistä oli myös katsella viiden valjakon menoa jäällä.

Taas opin uutta: seiso koko ajan jalaksilla silloinkin kun ollaan paikallaan. Nyt reki keuli välillä kun oltiin paikallaan ja koirat päättikin lähteä eteen ja pidin pelkästä tangosta kiinni. Ja sitäkin tulee harjoitella etten lähdössä päästä irti ohjaustangosta, kun irrotan sieppausköyttä ja yleensäkin tuota koko sieppauköyden käyttöä. Kahdella koiralla ajellessa noilla ei ole ollut niin väliä, mutta kun on useampia reen edessä pitää muistaa varautua tilanteisiin paremmin.

Rekeilyn jälkeen mentiin vielä Jossun rantaan nuotion ääreen auringonpaisteeseen. Lumi ja Surku sai sillä välin harjoitella kuljetusboxissa oloa Antin ja Annan autossa. Jossulle kiitos nuotiopaikan lainasta ja Jallulle ja isälle parkkitilasta. Ja lämmin kiitos kaikille valjakoille ja tukijoukoille, jotka viitsitte tulla meidän kotikulmille. Kyllä oli taas mukava päivä. 

 Ja lopuksi: koirani ovat vielä keskenkasvuisia natiaisia. Määrätietoinen, rauhallinen ja päättäväinen toiminta -sillä mennään pitkälle.

 Pieni tauko Kajaankalliolla. Ihmeen hyvin kuvat osuivat kohdalleen, vaikka kameran ruutu oli pimeänä ja tähdätessä näin vain mustaa.

 

 

 

 

 

Pitkäperjantain aamuajelu

 Aamulla ennen 7 lähdettiin kotoa ajelemaan. Pakkasta oli vielä 7 astetta. Aurinko lämmitti jo mukavasti ja horisontti oli kauniissa usvassa.  Alkumatkan sain videolle ennenkuin akku loppui.

Lyhyesti virsi kaunis: päätin, että pääsiäisen ajan ajetaan lyhyitä pätkiä melkein päivittäin, kun vielä jäälle pääsee. Sports tracker näytti matkaksi 5.12km. Keskinopeus 12.5km. Max.nopeus 23.1km/h.
Videossa näkyvän alun vauhdikkaamman osuuden jälkeen, vauhti vähän laimeni.

 Saatiin Elsa ja Siiri pitkästä aikaa vieraaksi. Koirat saivat helliä silityksiä. Löysivätpä tytöt koiran aktivointipallotkin. Lumi oli heti juonessa mukana. Surku ei ollut moisia koskaan nähnytkään ja ihmetteli mistä ne raksut oikein tipahtelee lattialle. 

 

Maailman suloisin pääsiäisnoita kävi piipahtamassa: Niin reippaasti tuli "ViRRRvon vaRRRvon vitsaksilla TuoRRReeks teRRRveeks..."
Kuvat hyppi jostain syystä sekaisin, joten olkoon niin.

Hmmm Lumi näkee tilaisuutensa tulleen... Oikeasti se ei kyllä tuollaisissa tilanteissa ota, mutta kiinnostuu kyllä tuoksuista

Maanatain maan pinnalle palautus: Lumi P****E! Kyllä on hetkiä jolloin tuntuu, että parempi kun olisin ottanut kissan. Ei tarvitsisi huolehtia onko se hallinnassa, kun se ei olisi sitä kumminkaan. Ei tarvitsisi menettää hermojaan ja mielenrauhaansa jos se lähtisi huitelemaan omiaan. Sehän tekisi sitä kumminkin. Ei tarvitsisi pohtia omaa käyttäytymistään ja toimintaansa.  Ei tarvitsisi miettiä mikä on elikon kannalta oikea toimintatapa, silloin kun siitä ei ole mitään hajua ja tilanne on päällä. Saisi helliä ja huolehtia ja hösätä niin paljon kun sielu sietää ja olla mahdollisimman epälooginen. Ei tarvitsisi huolehtia hoitopaikoista, kun on pieniä menoja. No jostain syystä päädyin huskyyn ja vielä kahteen. Aika ajoin nuo osaavat testata olenko vielä valintojeni takana ja kuiskailevat selkäni takana myhäillen:  -kyllä me tiedetään mistä naruista kannattaa vetää ja koska saada sen höyry nousemaan ja heikkoudet esiin...

Lumi siis lähti juuri ennen vetolenkkiä veljeni pihasta huitelemaan. Sieltä ollaan kymmeniä kertoja lähdetty samalla tapaa ajelemaan. Se siis sai ilmeisesti kalanperkeiden hajun (mitä en silloin tiennyt) ja yksinkertaisesti lähti jäätä pitkin kaarrellen kohti naapuria ja Surku perässä. Surku sentään hieman epäröi ja katsoi taakseen, mutta katsoi kannattavammaksi seurata Lumia, kuin palata takaisin. Surku tuli takaisin vähän arpoen, kun oli ensin käynyt naapurin pihassa (matkaa kuitenkin ehkä pari sataa metriä). Otin sen kiinni ja jäin odottelemaan Lumia. Näin että se katsoi meitä rannalta. Annoin Surkulle ruokaa ja en ollut huomaavinaankaan koko valkoista. Ajattelin sen nöyränä varovasti lähestyvän. Mitä vielä. Se katseli hetken ja katosi sitten näkyvistä.

Veljeni käveli jäätä pitkin ja sanoi Lumin olevan naapurin rantasaunan kulmalla syömässä jotain. Lähdin Surkun kanssa kävelemään siihen suuntaan. Surku alkoi vääntää ripulia ja sillä tunnetusti kestää. Niinpä laskin sen irti ja jätin asioilleen. Halusin ehtiä Lumin luokse vielä kun se on itse teossa. Kävelin sen luo niin, kuin en olisi huomannutkaan sitä. Sitten katsoin sitä, huitaisin sitä hihnalla ja muutaman voimasanan saattelemana kerroin mielipiteeni sen käytöksestä. Kutsuin sen sitten luokse ja se kulki loppumatkan meidän perässä niin nöyränä, niin nöyränä.

Koko loppuajan olin kuin koira olisi ollut ilmaa. Matkalla kotirantaan annoin Surkulle ruuan ja Lumi ei tehnyt pienintäkään elettä yrittääkseen lähellekään ruokaa. Kotirannassa laitoin Lumin hihnaan ja rantavajan kaiteeseen kiinni. Valjastin Surkun reen eteen ja ajettiin pikku lenkki. Sitten annoin Surkulle Luminkin ruuat lenkin päätteeksi. Varmistin, että Lumi näki paluumme. Se katseli meitä tarkasti ja ruokaa esille ottaessani alkoi liikehtiä rauhattomasti. Tein rauhassa kaikki normaalit toimenpiteet ajon jälkeen ja irrotin sitten Lumin tolpasta -edelleenkin mitenkään siihen reagoimatta tai katsomatta. Kotona se jäi pihalle nököttämään kun päästin Surkun sisään. Käytiin vielä vähän myöhemmin Surkun kanssa kävelyllä. Lumi seurasi aidan takaa menoamme. Kyllä oli nöyrä koira kun vihdoin päästin sen illalla sisään pienen kävelyn jälkeen.

Tilanteen jälkeen sain hillittyä kiukkuni ulospäin, paitsi muutamassa kohden hihnassa komensin Lumia jostain pikkujutusta kiukkuisen vihaisesti ja samalla tempaisin hihnasta tarpeettoman kovaa. Tuo hermoheikon emännän ärhentely oli turhaa ja olisi saanut jäädä pois, se ei varmastikaan parantanut asemaani.

 

Kaksi seuraavaa aamulenkkiä Lumi oli lähes koko ajan kiinni. Ja eipä se siitä mitään rutissut -kuinkas se olisi voinutkaan.

Samankaltaisia pienempiä juttuja on nyt vajaan kuukauden aikana sattunut Lumin kanssa muutama ja tuo peli ei ollenkaan vetele. Se on hypännyt autosta ilman lupaa mennäkseen tervehtimään lajitovereitaan, käynyt metsästä hakemassa hevosenkakkaköntin, vaikka tänne käsky on käynyt sitä ennen. Ja käynyt jopa tarkastamassa yhden kannon päällä istuneen lintujen tarkkailijan, jota se epäröiden kauempaa ihmetteli. 

Tiistai itapäivänä lähdettiin Kirsin valjakon kanssa jäälle ajamaan. Lähdettiin niiden edeltä ja voi sitä nihkeyttä. Aluksi mentiin ihan ok eteenpäin, mutta kun pysäytin koirat hetkeksi odottamaan, niin Lumi alkoi löysäillä ja vilkuilla taakseen. Päästiin kuitenkin kohtuudella eteenpäin. Sitten alkoi Surkukin keulassa kääntyillä takaisinpäin... Ja kun sen kuono oli eteenpäin niin alkoikin kieriskellä maassa. Kävin kädestä pitäen palauttamassa koirat oikeaan suuntaan ja hetki päästiin taas eteenpäin kunnes kaikki toistui. Kirsin mennessä ohi oltiin taas jo jonkunmoisessa vauhdissa ja ainakin suunta oli oikea. 

Kun alkuun muutamaan kertaan pysähdyttiin yhdessä ja Kirsi lähti sitten ensin eteenpäin, niin perään yritettiin ampaista välittömästi, vaikka käsky oli seis. Sitä sitten harjoiteltiin muutamassa eri tilanteessa, että vaikka muut meni jo kaukanakin edellä, lähteä sai vasta kun oltiin ihan paikallaan ja MINÄ sanoin mennään. No alun temppuilujen jälkeen homma alkoi sujua paremmin ja hetken päästä yrittäessäni selvittää Kirsin koirien sotkua, omat pysyi ihan hyvin omalla paikallaan. 

Edellä menoakin koetettiin muutamaan kertaan matkan aikana ja vaikkei vauhti päätä huimannut, niin ainakin eteenpäin päästiin. Jos Kirsi oli jäänyt kauemmas taakse, niin jostain syystä Lumi silloin vilkuili taakseen ja saattoi löysäilläkin. Sen sijaan kun Kirsin valjakko oli lähempänä ja välillä ihan peesissä Lumikin meni vilkuilematta eteenpäin. Ota noista selvää. 

Sports tracker oli ensimmäistä kertaa päällä ja yllätyksekseni matkaa tuli 11.5km. Olisin itse veikannut jotain 8km paikkeilla. Keskinopeus oli reilu 10km/h. Kaikkine pysähdyksineen ja sähläilyineen ei tuon kovempaa päästy, vaikka oli toinen valjakko mukana. 

Takaisinpäin tullessa mentiin keulilla ja puhdit oli jo pois ja vauhti sen mukaista. Maximi nopeus meidän osalta oli 27.9km/h eli mentiin monesti ihan mukavaakin vauhtia.

Kyllä oli kaunista katseltavaa kun Kirsin kuuden koiran valjakkoa seurailin suoraan sivusta ilta-aurinpaisteessa.

Meidän kaksikko oli ihan loppu reissun jälkeen. 

Vaikka on ihanaa, kun koirat on aktiivisia, niin jotenkin kaikkein eniten sydäntä lämmittää katsoa kun kaksi työskentelystä väsynyttä koiruutta nukkuu raukeasti vierekkäin. Lumi kyllä varmaan kykenisi vaipumaan sellaiseen apaattiseen tylsään horrokseen jos ei mitään tapahtuisi. Surku on se eläväisempi, aktiivisempi ja leikkisämpi, joka on aina innolla valmiina seuraavaan tilanteeseen. Kun ovat ihan poikki, niin yleensä tunnin pari makaavat ihan reporankana ja sitten alkavat kevyesti touhuskella jotain, kuten järsimään vanhoja kuivunneita luita.

Vierumäen maastoissa

Autoa lainaamassa...

...Päädyinkin tuohon punaiseen

 Ei ole videokuvaa meidän tän päiväisistä ajoista -se olisi ollut jo liioiteltua extremia.
Sellaista menoa oli taas tänään tälle arkajalalle, etten tiedä miten tähän hommaan olen edes eksynyt. Ja minulla on vain se kaksi koiraa, joita vielä ylämäkiin auttelen. Kun joku kirittää edessä ja on käännöksiä, pomppivaa kelkkauraa ja mäkiä, niin apua! Takaisin tullessa aloin jo nauttiakin vauhdista. Ja meidän vauhti ei ollut mitään verrattuna edellä menevään useamman koiran valjakkoon. Kyllä hatunnosto kaikille kuskeille, jotka sellaisessa vauhdissa mukana roikkuu. Ehkä vähitellen kokemuksen myötä tulee sitä varmuutta myös ajamiseen.
Jarrumaton käyttöä täytyy alkaa oikeasti harjoitella, että se sujuu silloin kun on todella tarvis. Sitä en ole oikeastaan kertaakaan käyttänyt (jäällä kun lähes aina ajetaan ja vauhti on vaan plussaa) kengällä olen laahannut jos on ollut tarvis.
Sen huomasin tänään, että ensi syksynä täytyy alkaa panostaa siihen, ettei aina olla peesissä, kun muiden kanssa treenataan. Kun pikku pätkä mentiin tänään edellä, niin vauhti tippui suuresti ja Lumin liinat löystyivät useasti. Tämä on meidän eka talvi -nuoria kun ovat- ja paljon on vielä opittavaa.
Hauskaa tämä on, vaikka joskus hirvittääkin.
Ja jossain vaiheessa oikeasti haaveilin kolmannesta koirasta...

Edessä oleva vieras valjakko kiinnostaa, kiinnostaa...

Lähtötunnelmaan latautumista

 Täytyy kyllä myöntää, että useasti toivon vauhtia löytyvän enemmänkin, kun keskenään mennään -etenkin silloin kun mennään tasaisella suoralla tai jäällä. Mutta maastossa muiden peesissä vain ylämäissä olisi vahvistus tarpeen. No saanhan itsellekin kunnon treeniä, kun pitää vähän rehkiäkin

Vähän tasaisemmalla pätkällä lopussa uskalsi jo tarttua kameraan, kun ei tarvinnut juosta ylämäkeen tai täristä alamäessä Vierumäen mäkisessä maastossa.

Tällaista on meidän meno: peesissä ollaan, mutta edessä näkyy aina vain tyhjä tie =)

Vinkki: liinoja lyhyemmäksi niin koirat ohjaa myös rekeä! Tällä hetkellä siinä on talutin ja vasta siitä lähtee haarat. Ja Tomi ohjeisti viime reissulla sieppausköyden käyttöön. Se on vielä hankkimatta. Täytyykin laittaa muistilistalle

 

Auto häämöttää jo tienpäässä

 Kiitokset Kirsille uusista kokemuksista. Matkaa tuli Kirsin arvion mukaan reilu 8km

Matka takana ja valmistaudutaan kotiinlähtöön

 

Pari kuvapätkää aamulenkiltä

Tiistaina oltiin työporukan kanssa virkistäytymässä Orimattilan kehräämöllä. Koiria tulivat ulkoiluttamaan työkaverini kaksi tyttöä. Hyvin oli kaikki mennyt kokeneilta reippailta tytöiltä. Koirat saivat tunnin hihnalenkin ja luut kaupanpäälle. Kaikki olivat tyytyväisä. Lähdettiin vielä vähän rekeilemään ja takaisin tullessa saatiin ihailla auringonlaskua.
Kyllä on nyt luksusta kun meitä hellitään näillä mahtavilla liukkailla aurinkoisilla rekikeleillä eikä vielä loppua näy. Kun keskenään ajamme vauhti on aluksi lujaa ja sitten rauhallisempaa ravia, mutta olkoon sitten niin, vaikka kovempikin vauhtikurvailu jäälläkin sopisi...

Ajatan kaksikkoa kaikenlaisissa kokoonpanoissa, joita saatan vaihdella myös kesken lenkin. Lumi kärjessä, sitten Surku kärjessä ja parivaljakkona myös. Matkat ovat jäällä kohtuullisia arvioilta 7-8km. Kunhan saan asennettua sport trackerin puhelimeen, niin saan oikeaa faktaa. Eilen oli tarkoitus kuvata vähän ajoa, mutta unohdin kokonaan. Ehkä huomenna sitten. Tässä kuitenkin muutama lyhyt pätkä aamulenkiltä.

Tuossa kolmannessa pätkässä Rotwailer kulki meidän edellä irti sekin. Kun se huomasi meidät se kääntyi kohti. Koska se ja omat koirat olivat irti päätin pysäytttää meidän koirat ja mennä itse edelle, enkä vain ohittaa sivusta, kun en tuntenut koiraa lainkaan. Ei mennyt pysähtyminen ihan hallitusti... Juteltiin sitten aikamme omistajan kanssa ja annoin sitten Lumille luvan mennä tutustumaan. Harmi etten huomannut kuvata tilannetta. Siitä näkyisi niin hyvin Lumin ja Surkun tapa kohdata toinen koira. Lumi meni häntä ylhäällä ylväästi astellen 6v. rotikkanartun luokse haistelemaan. Sitten pyysin Lumin luokse maahan ja päästin Surkun rotikan luo. Se meni hyvin nöyrästi aluksi, mutta aikansa haisteltuaan yritti laittaa päätä toisen niskaan ja jopa epävarmasti haukahden tökkiä toista. Kokenut rotikka ei kovin paljoa välittänyt nuorten reagoinnista. Sitten jatkettiin ohi ja kummatkin lähti mukaani ilman sen kummempia mutinoita tai yritystä rotikan luo. Tavallisestikin ohitukset menee etenkin vapaana ihan hyvin täällä kotopuolessa. Saatan kyllä joutua huomauttamaan ohitustilanteessa. Voin myös aika huoletta kuljettaa niitä irti, vaikka näköpiirissä olisi toinen koira. Kiinnostuu kyllä, mutta korvat pysyy tallella eikä lähde perään. Paitsi kun ollaan vieraammalla maaperällä ja kiinnostus ympäristöön on suurempi saattavat korvatkin olla enemmän hukassa.

Alimmassa pätkässä pientä harjoittelua lenkin lomassa. Tällä tasolla mennään ei ihan putkeen eikä ihan hunningollakaan..

Yhteisajot Evolla

Lumi

  Tänään sunnuntaina ajettiin Evolle yhteisajoon. Paikalla olivat Tomi, Anna ja Antti valjakoineen sekä Sirpa lumikenkineen. Olipas taas oikein kiva ja hyödyllinen reissu.
Alkuun koirat kävi ihan kierroksilla haistaessaan laumansa. Lumi hyppäsi ilman lupaa peräkontista ja Surku kohta perässä. Niinpä otin ne hihnassa pissatukselle ennen ajoa.
Lähdin viimeisenä kahden valjakon perään. Lumin laitoin tällä kertaa eteen. Maasto oli vaihtelevaa: aurattua tietä, upottavaa hankea, metsäpolkua, mäkiä, kääntymisiä, ja jäätä (+ vettä). Itse sain maistaa myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Minulle tarjottiin vahvistukseksi kolmatta koiraa valjakkoon, mutta onneksi kieltäydyin. Kahdenkin koiran vauhdissa oli paikoitellen minulle ihan tarpeeksi kestämistä =). Tiukat mutkat ja lumivallien ylitykset ovat minulle ihan uutta. Suurimmaksi osaksi nautin kuitenkin vauhdista ja tekemisen meiningistä ja olihan niitä rauhallisempiakin hetkiä upottavammassa hangessa. Potkin apuja, kun oli tarvis ja jaksoin, mistä oli toisinaan vain haittaa oman jalan upotessa polveen asti lumeen. Muut kuitenkin odottivat meitä aina tarpeen mukaan.
10.4km tuli matkaa. Koirat tekivät todella töitä ja loppua kohden olivat jo aika väsyneitä. Pinnistivät kuitenkin vielä laukkaa pienten himmailujen jälkeen.Tämä oli yksi niistä raskaimmista lenkeistä meidän koirille ja teki oikein hyvää kaikille.
Tässä torpassa huokuu tällä hetkellä raukea levollisuus.

Valmiina lähtöön

Illemmalla lenkillä päätinkin juosta kanavansuorapätkän. Ei kuitenkaan canicrossia, vaan koirat sai mennä irrallaan mukana. Hyvä tsemppi oli juosta. Matka oli ihan lyhyt ehkä reilu 2km. Heti lopetettuani se alkoi: kevyt rytmihäiriö. Niitä ei ole ollut vähään aikaan.
 Ensin harmitti ihan vietävästi, kun ajattelin ettei päästäkään aloittamaan juoksemista kevään tultua. Ei se kuitenkaan välttis sitä tarkoita. Ihan rauhallisesti, kun pikkuhiljaa aloitellaan, niin kuka tietää vaikka sydänkin tykkäis =) Nyt oli kuitenkin pohjalla tuo päivän vetolenkki, jossa hetkittäin itselläkin nousi sykkeet ihan kiitettävästi.
Ennen sai rasittua vaikka kuinka, eikä siinä rutissut kuin korkeintaan lihakset ja nivelet. Alkaakohan ikä
painaa...

Tähän loppuun vielä Sirpan ottamia kuvia Evolta, joita en saanut pienennettyä. Me ollaan siis takana tuo pieni piste =)