Pientä kevennystä

Ennen kuin hankit koiranpennun...

* Kaada kylmää omenamehua matolle ja lattialle. Kävele sitten avojaloin pimeässä.

* Pidä jaloissasi sukkia, joihin olet tehnyt reikiä tehosekoittimella.

* Mene ulos kaatosateeseen heti herättyäsi. Kävele kuraista tietä ja hoe:
"Hyvä poika, pissi ja kaki pian!"

* Peitä kaikki parhaat vaatteesi koirankarvalla, vaaleat tummalla, tummat vaalealla.

* Juokse avojaloin lumisateessa sulkemaan portti.

* Kaada lattialle puhtaat silitetyt vaatteet.

* Heitä käytettyjä alusvaatteita pitkin lattioita, kun teille tulee vieraita.

* Hyppää lempituolistasi juuri ennen elokuvan tai urheiluohjelman loppuratkaisua, ja juokse avaamaan ulko-ovi.

* Pistele ruokapöydän ja tuolien jalkoihin koloja haarukalla ja ruuvimeisselillä.

* Tiputa aamulla matolle suklaavanukasta ja yritä puhdistaa se illalla.

* Levitä aamulla lähtiessäsi vessapaperirullia ympäri taloa ja siivoa ne illalla kotiin tultuasi.

* Ota päällesi lämmin ja pehmoinen peitto, jota on lämmitetty patterin päällä ja kiedo se ympärillesi.
Samanlaisen tunteen tulet kokemaan, kun pentu nukkuu sylissäsi.

* Mene eläinlääkärin vastaanotolle, tyhjennä lompakkosi ja pyydä lääkäriä ottamaan rahat.
Jatka matkaa eläinkauppaan ja sovi, että palkkasi maksetaan suoraan sen tilille.

* Pidä itsellesi yökoulua. Herää, kun herätyskello soi klo 3:00.
Aseta 30-kiloinen jauhosäkki päällesi ja yritä nukkua.
Sivele kasvojasi wettex-liinalla, jonka olet illalla laittanut pesuvatiin vuoteen viereen.
Nouse ylös, kun kello on viisi.

* Ala käyttää ulkokenkiä sisälläkin, erityisesti kura-aikana.

* Voit myös käydä syksyllä keräämässä puista tippuneita lehtiä ja levittää niitä kotiisi.

* Roiskuta vettä ympäriinsä kun tiskaat äläkä pyyhi sitä pois.

* Säilytä luuta sohvan takana ja pyydä ystäviäsi tuomaan kotiisi auton alle jääneitä eläinten raatoja ynnä muuta sellaista.

* Unohda urheiluauto ja osta pakettiauto.

* Etsi roskiksesta täysi koirankakkapussi ja pane se auton hansikaslokeroon.

* Vedä haravalla komeat jäljet autosi kylkiin. Täydellistä!

* Unohda hetkelliset mieliteot ja yllätyslähdöt! Mene kotiin aina suoraan töistä.

* Mene kävelylle, vaikka olet kuumeessa ja vaikka sataisi kaatamalla.

* Pysähdy ja tutki tarkasti jokainen purukumi, likainen paperi ja kuollut kärpänen.

* Ennen kuin päätät lopullisesti hankkia koiran, mene kylään koiraperheeseen.
Arvostele heidän koirankasvatusmenetelmiään ja kärsivällisyytensä puutetta.
Anna heille hyviä neuvoja koiran nukkumistavoista, sisäsiistiksi opettamisesta, ruokatavoista ja käytöksestä.

 

* Nauti, sillä tämä on viimeinen kerta elämässäsi kun tunnet itsesi täydelliseksi.

Hännän asennot. Surkun mutkalla ja Lumin korkeuksissa, kuin maailmanomistajalla

Agissa meitä laitettiin ruotuun. Koiran kanssa ei neuvotella. Koiraa ei pyydetä, sitä käsketään. Lähtökohta on, että yksi käsky riittää ja jos niin ei käy, seuraa pakote tai ainakin ehdottoman vaativa viimeinen käsky. Koira ei ominpäin tee MITÄÄN radalla. Ei lähde hetkeksikään nuuskimaan ympäristöä jne.
Nälkä on hyvä motivaattori. Samoin se, jos on ollut tylsää muuten. Oikein hyvät rasvaiset pekoniviipaleet voivat olla hyväksi avuksi esim. kontaktille pysähtymisessä. Ohjaaja saa myös huskyn motivoimiseksi radalla olla itse täysillä mukana koko ajan.
Ilmeisesti Lumin motivaatio ei ole ollut lähelläkään toivottavaa. Itse en tuota asiaa ole osannut huomata.

Kaikki liika vapaus muutenkin pois. Mitä enemmän koira saa puuhailla omiaan on se pois hallinnasta ja mielenkiinnosta yhteiseen tekemiseen. Kun koirat leikkii minä päätän koska se loppuu tai saako se edes alkaa.  Lenkillä koiran tehtävä on pitää yhteyttä omistajaan -ei minun huolehtia siitä, että koira pysyy mukana. Jatkuva kutsuminen syö johtajuutta. Paljon käännöksiä, suunnanvaihtoja, katoamisia, yllättäen namin löytymisiä, silloin kun toinen koira on jäänyt kauemmas tutkimaan jotain. Ja itse olen kuin koirat olisivat ilmaa. Jätän niiden tehtäväksi kontaktin pitämisen. Toki kutsun tai kiellän jos siihen on tarvetta, mutten lähtökohtaisesti ole se joka hoitaa yhteyden ja huolehtii, että muut seuraa.

Niinpä aloitettiin heti perjantaina tuo tehostettu toiminta käskyissä ja ulkoilussa. Aamulenkin teemme paljolti metsässä ja se on minulle ollut hyvin tärkeää.
Lähdettiin normaalille metsälenkille, mutta tavallisuudesta poiketen en kulkenutkaan aina polkua pitkin, vaan aina kun koirat menivät kauemmas mitä halusin -sen sijaan että olisin kutsunut tai kieltänyt- käännyin yllättäen umpimetsään mitään sanomatta. Heti oli kaksi kuonoa perässä. Saatoin tiputella nameja silloin tällöin jalkoihin kun toinen meni kauempana, kuitenkin niin, että huolehdin, että se huomaa mistä jäi paitsi. Sieltä se sitten tulikin juoksujalkaa toteamaan, että: "Hemmetti kaikki on jo mennyt", vain hajut jäljellä. Saatoin myös painella nakinpaloja puuhun jne. Koirat piti kivasti yhteyttä. Jopa kun ne intoutuiovat keskenään leikkimään -ennenkuin ehdin edes ajatella sen lopettamista- ne olivat jo pysähtyneet kuin yhteisestä käskystä ja katsoivat minua, kuin odottaen jatkotoimintaohjeita.
Surku on se joka tarkemmin pitää yhteyttä. 

Päivällä kylillä kulkiessamme olen alkanut opettaa koirille, mitä "lähellä"- käsky tarkoittaa. Sananmukaisesti sitä, että pysytään niin lähellä kuin oltaisiin hihnassa. Ehkä lumisilla poluilla kuvaavampi käsky olisi ollut "juna". Sitä kun mennään junassa kaikki perätysten. Kun sanon "vapaa", se tarkoittaa, että saa irrota kauemmaskin tai vaikka leikkiä. Aika hyvin nuo tuntuu hoksanneen asian jo heti alkuunsa ja kävelee kiltisti perässä tai ihan lähellä. Vapaa käskystä ne ei ole ihan varmoja ja jäävätkin usein "varmuuden vuoksi", vielä kulkemaan ihan lähellä. Toinen mahdollisuus olisi kytkeä ne aina kiinni, mutta on helpompaa olla puljaamatta hihnojen kanssa, jos se toimii myös näin. Tietenkin asuinalueella ja kävelytiellä kuljetaan hihnassa.

Käskyihin olen kiinnittänyt myös huomioita, etteivät ne olisi pyyntöjä, vaan edellyttäisivät reagointia heti. Tämä on asia josta Kiti minulle huomautti jo kesällä ja nyt olen taas luisunut samaan.
Myös purkkia olen ottanut taas pari kertaa avuksi, kun koirien ohitusten jälkeen Surku kaartaa koiran perään. Sitä ei ole tarvinnut tehdä kuin kaksi kertaa ja heti on tullut Surkulle selväksi, että tässä tilanteessa ei oikeasti kannata yrittää mitään.
Purkki kolahtaa samaan aikaan kiellon kanssa. Itse miellän purkin ikään kuin koiran hampaiksi. Niin kuin Tomi sanoi, meillä ihmisillä on toivottoman tylsät hampaat ja olemme toivottoman hitaita.
Kun koiran ymmärtävällä tavalla koiralle on tehty selväksi mitä haluaa se rentoutuu ja hyväksyy tilanteen. Purkin kanssa ongelmani on ollut lähinnä se, etten ole sitä kehdannut käyttää vierasta koiraa ohitettaessa. No enpä ole tuohon vielä kuollut. Sen sijaan eilen yksi koirakko totesi -hätkähtäessään purkin kolausta ja nähdessään miten Surku heti asettui- että tuollaista mekin oltaisiin tarvittu.

Tärkeitä ohjeita ja huomioita. Silti ei ole ihan mutkatonta ottaa niitä vastaan, vaikkei se enää maailmanloppu olekaan. Tunne mikä seuraa on, että "olen epäonnistunut ja vielä hölmö, kun en ole sitä tajunnut, ollaan tehty asiat ihan päin p...., "  Ja silloin menetän sen tärkeän tiedon ja viisauden, joka niihin sisältyy.
Todellisuus- minkä kyllä ymmärrän heti kohta- on että minulla on etuoikeus saada ohjeita parhaalta tuntemaltani koiran käyttäytymisen tuntijalta. Ja se tärkein, että ihmiset oikeasti käyttää aikaa meihin ja meidän ohjeistamiseen, että asiat sujuisivat paremmin ja yhä enemmän sillä tavalla mitä toivon. Eihän siitä voi olla kuin kiitollinen.
Ja sitä olenkin tällä hetkellä -kiitollinen. Kun  nyt kolme päivää ollaan menty noiden neuvojen mukaan, niin tulokset näkyy. Koirat ovat helpommin käskyn alla, pitävät enemmän oma-aloitteisesti yhteyttä.
Taas askeleen verran pidemmällä matkalla oikeaan suuntaan. 

Eliaksen kokkailut ovat vastustamatonta seurattavaa. Lattialle kun ropisee lähes yhtä paljon tavara kuin pataankin.

Jos koirat tulee seurailemaan keittiötouhuja, olen toisinaan kun en niitä huomaisikaan ja toisinaan lähetän ne katseella pois. Ei tarvita kuin tuijotus ja vähän etukumara asento, niin kahdeksan tassua hiipii omiin oloihinsa

 

Pikkumies kahden silmäparin alla

 

 

joulumieltä

 Tänään käytiin lasten kanssa päivällä viemällä tervehdyksiä vanhuksille laulun, runon ja itse tehtyjen leivonnaisten kanssa.
Moni vanhus on hyvin yksinäinen ja saattaa viikkokaupalla olla vailla ketään joka kävisi tervehtimässä. Kyllä oli koskettava reissu. Kyyneliltä ja liikutukselta ei vältytty.
Sitten iltalenkillä menin hetken mielijohteesta koirien kanssa pimpottamaan yhden vanhuksen summeria. Meidät otettiin ilolla ja kiitellen vastaan. Koirat oli kuin kotonaan vanhan miehen luona, jolla on aikoinaan ollut eläimiä koirista hevosiin. Ensin nuuskuteltiin pieni asunto läpi ja sitten mentiin hellittäväksi. Surkukaan ei kavahtanut lainkaan, vaikka käsi alkoi silittää suoraan pään päältä.
Surku asettui makaamaan olohuoneen matolle ja Lumi eteiseen sen oloisena, että tänne jäädään. Niinhän sitä toivottiinkin. Minulle luvattiin käyttää koirat ulkona ja pitää niistä hyvää huolta. Päivällä saatu kortti oli pöydällä auki piparien kanssa. Tuhansien kiitosten kanssa poistuttiin ja mennään kyllä toistekin piipahtamaan ohikulkiessa aina jonkun luona. Epäviralliset ysäväkoirat: Lumi ja Surku.
Vaikka koirista ei tulisikaan mitään erikoisia ja loistavia tai edes lähimainkaan kunnollisia, niin jos niillä on kyky tuoda iloa ihmisten elämään, niin siinä on jo tarpeeksi tarkoitusta tälle elämälle kenelle tahansa. Ei ne säälittele, eikä arvota, vaan kohtaa aidosti jokaisen.

Kiitos ja kumarrus. Oli liikuttavaa olla välittämässä joulumieltä, eikä ollut antajia ja saajia -oli vain viimeksi mainittuja.

 

 

Ulos lähdössä

 Tänään oli koirilla muutenkin epätavallinen hemmottelupäivä. Kun palattiin oppilaiden kanssa vanhusten luota, kuljettiin meidän talon ohi. Huomasin ulko-oven olevan auki! Ei muuta kun mentiin katsomaan. Lumi ja Surku oli sisällä. Otettiin ne mukaan kouluun, joka oli juuri päättymässä ja arvata saattaa, että muutama rapsuttaja ja silittäjä ja taluttaja oli tarjolla...
En tiedä olinko itse laittanut oven huonosti kiinni vai ovatko koirat oppineet avaamaan oven -tuskinpa kuitenkaan=). Pienen tuuletuksen lisäksi mitään sen vahinkoa ei tietenkkään tullut. Saattaa jopa olla, että kaikki tapahtui minun onnekseni. Pihalta nimittäin löytyi aikamoiset ripulit. Ovatko ne aamulla jääneet minulta huomaamatta vai syntyneet päivän aikana, sitä ei tarina kerro.

iltapissat

 

 

 

Sisaruksista on tullut ihan erottamattomat.

 Yhtenä aamuna käveltiin rämeittynyttä joenvartta pientä polkua. Lumessa näkyi meidän koiria suuremmat jäljet eikä muita jälkiä lainkaan. Leikilläni ajattelin mielessäni, että susi. Mainitsin asiasta meidän luontoharrastaja naapurilleni. Hän kertoi yksi yö heränneensä oman koiransa ulvontaan. Hän oli mennyt ulos tupakalle ja kuuli kuinka tuolta suunnalta vastattiin ulvontaan. Hånen mielestään ei olisi lainkaan tavatonta, että joku susi olisi ollut ohikulkumatkalla.
Muutama päivä myöhemmin lenkillä eräs vanhempi mies oli tutkimassa joenvarren luontoa. Jäin juttusille ja tuli puhetta jäljistä ja ulvonnasta. Hän kertoi syksyllä erään tuttavapariskuntansa olleen meidän vakiolenkillä aurinkovuorella ja nähneen suden ylittävän polun. Ja hän piti havaintoa luotettavan, koska mies on ollut rajavartijana Kuhmossa ja nähnyt susia.
Aika jännää ja hienoa. Saattaa olla, että yksikään hukka ei ole meidän lenkkimaastoja tallannut ja silti kuka tietää varmasti! Minusta on ainakin jännää ajatella, että villejä sukulaisia saattaa seurata meidän menoa, oli niin tai näin =)

Wintryn sisarussarja 1v.

 10.12.11 Olin täysin tietämätön, että Aitooseen syntyi 6 huskynpentua. Enkä sitäkään osannut aavistaa, että 8 viikon kuluttua yksi valkoinen tulisi mullistamaan elämääni. Ja vielä vähemmän, että 10kk:n kuluttua tulisi toinen mutkahäntä ja vielä poika.
Siis Lumi ja Surku 1v.
Onnea myös sisaruksille Kilalle, Hallalle, Inkalle ja Mayalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Katri toi minulle juuri pokkarinsa lainaan, joten saan muutaman juuri räpsityn kuvan höysteeksi. Kiitos Katri!

 Lumi ei onneksi saanut isoja traumoja parinpäivän takaisesta ja ajelut ovat sujuneet vauhdikkaasti. Eilen teimme vauhtilenkin tyhjällä kävelytiesuoralla n.4km ja tänään haettiin taas Siwasta eväät suunnilleen samalla matkalla. Oikeat ja vasemmat tienreunat ovat täysin hakusessa vielä. Niitä tarvitaan kun tarvitsee vaihtaa puolta jos joku kulkija on samalla puolella kanssamme tai tulee vastaan.
Koirien ohitukset eivät tänään menneet ihan nappiin. En voi ihan Lumin piikkiinkään laittaa kun vastaantuleva päästi koiransa ihan viereen. Lumi oli hetken nenät vastakkain koiran kanssa ennenkuin matka jatkui. Yleensä Lumi on varmempi koirien ohittaja, vaikka mikään ei ole meillä vielä kirkossa kuulutettua. Hihnassa on Surkukin alkanut mennä aika hyvin ohi. Vapaana jos ovat niin kiinnostuvat kyllä jos koira kulkee edellä, mutta tietävät ettei perään lähdetä. Silloin jos on tarkoitus jäädä jonkun kanssa leikkimään odotetaan lupaa (mistä pitää joskus muistuttaa=)

Im dreaming...

 Ilokseni olen saanut huomata, että tietyt jo tapahtuneet asiat eivät minua enää juurikaan hetkauta -mikä tekee elämästä yksinkertaisempaa ja helpompaa.
Yhtenä päivänä koirat järsi luitaan ja itse istuin koneella. Surku alkoi kierrellä luunsa kanssa ympäri kahden huoneen huushollia. Pysähtyi välillä ja jatkoi taas. Ajattelin sen etsivän paikkaa minne piilottaa luunsa. No sillä olikin vatsa sekaisin sillä seurauksella, että 10 min kiertelyn jälkeen kahdella matolla oli kunnon ripulit. Ensi reaktio oli, että "voi ei". Sitten tajusin, ettei asialle enää mitään mahda ja heivasin matot ulos jaa uudet vintiltä tilalle (onneksi niitä riittää=). Ei siinä sen kummempaa ja uudet matot on kaiken lisäksi kivemmat kuin vanhat.
Muutenkin jos jotain on tuhottu tai itseltä jokin putoaa ja särkyy, niin ei muuta kuin spontaanin alkureaktion jälkeen korjataan jäljet ja jatketaan elämää.
Tosin edelleen seuraus on se, että olen herkempi reagoimaan koirien liikkeisiin yöllä. Jos minusta tuntuu siltä, että Surku etsii tarpeidentekopaikkaa nousen ylös ja päästän ulos, missä se sitten käy asioilla ja tulee sisään. Toisaalta olen sitä mieltä, että koiria ei tulisi totuttaa siihen, että yöllä pääsee ulos. Toistaiseksi meillä mennään kuitenkin näin, koska olen huomannut, että itse pääsen asiasta nopeammin rauhaan päästämällä pihalle ja jatkamalla sitten rauhassa unia, kuin jäämällä kuulostelemaan.

Jossun, Katrin, Eliaksen ja vauvan lähtöä seuraamassa.

Sama tilanne ilman salamaa. Tekee talvi-illan tunnelmalle enemmän oikeutta, vaikkei siitä mitään erotakaan.

 Toisinaan kierroksia sitten nostaakin se, jos minua ei totella haluamallani tavalla. Viisaampaa ja tuloksellisempaa olisi tietenkin pohtia miksi niin tapahtuu, kuin ajatus "p**le ja minuahan te tottelette". Niin pyrin aina pohtimaankin viimeistään jälkikäteen.
Asiat ovat monesti pieniä ja joskus vain sitä ettei koira ymmärrä mitä siltä halutaan eikä voi toimia minun kannalta oikein. Siitä olen varma, että ilkeyttään koira ei toimi niin kuin toimii. Se toimii vaistojensa ja sille ominaisen käyttäytymismallin mukaan. Ja jos se on vaikka jossain tilanteessa päässyt pomoksi, niin tottakai se toimii sen mukaan, ilman että siinä olisi sen kannalta mitään väärää.
Kaikenkaikkiaan olen sitä mieltä, että asiat ovat ihan mallillaan ja aina löytyy petrattavaa ja opittavaa.

 

 

  Mahtava, että meillä on niin suopeat naapurit. Ne todella pitää minun kahdesta ystävästä. Tänäänkin yksi oikein huokaisten totesi, ettei näin ihania koiria ei voi oikeasti ollakaan, nuo eivät ole todellisia. Ja siinä nuo kaksi kaivelivat naapurin koskematonta hankea, mutte ei kuulemma haittaa ollenkaan.

 

Ja niin he katosivat talviseen yöhön. Sen pituinen se.

Riman alitus

Eilen lähdin Surkun kanssa kaksin äidille hakemaan autoa Lumin jäädessä kotiin huilaamaan, että jaksaa agilityssa olla täydessä vireessä. Otin valjaat ja kikkarin mukaan. Tulos: Ei yhdellä koiralla ainakaan meillä juuri vedetä. Liikkeelle lähtö oli tahmeaa ja sitten mentiin kävellen, liinat kuitenkin juuri ja juuri kireällä. Raviinkin päästiin ja jopa laukkaan, mutta aika vaisuun ja ilottomaan sellaiseen. Kyllä vetäminen on tiimityötä ja nyt puuttui kaveri.

Käytiin agissa, missä Surku huusi häkissään laumaansa takaisin. Tai no vähän liiottelen, mutta levoton oli, silloin kun oltiin Lumin kanssa vuorossa. Tänään kävin sitten ostamassa uuden suuremman häkin, johon mahtuvat kummatkin koirat, niin ei tarvitse Surkun yksin kököttää koko aikaa. Nyt olisi myynnissä yksi 97cm leveä musta metallihäkki muovipohjalla, tasan kaksi kertaa käytetty ja yksi hivenen pienempi ylimääräinen löytyy myös.

Takaisin tullessa oli tarkoitus ajaa kikkarilla kotiin noin 4km:n matka. Kyllä oli nihkeää. Surku meni ihan ok (ei parhaassa puhdissa kylläkään), mutta Lumi löysäili ja juoksi liinat löysällä noin puolet matkaa.
Siinä paloi pinna, vaikka sainkin nipinnapin estettyä itseni kuristamasta Lumia. Hoin sille hokemasta päästyäni, että "Lumi mennään" aina kun liina pääsi löysälle. En ole lainkaan varma ymmärtääkö Lumi mitä "mennään" tuossa tilanteessa tarkoittaa ja tuolla äänensävyllä. "Mennään" on muodostunut meidän lähtökäskyksi ja "mennäämennäämennää" vauhdittamaan menoa. Sama käsky on kuitenkin käytössä myös muaalla, kun haluan koirat lähemmäs minua. Esim. jos ne ovat juosseet liian kauas pysäytän ne kiellolla ja pyydän takaisinpäin mennään käskyllä. Mahtaa olla aika sekavaa koiralle, kun valjaissa se tarkoittaa nimenomaan minusta poispäin menoa.
Lumin korvien asento ilmensikin hämmennystä ja se vilkuili minua ja juoksi edelleen liina löysällä ja minulla ärsytys kasvoi ja se kuului äänestä. Ei hyvä ei... Kyllä se liina välillä kireälläkin oli ja vauhtiakin löytyi hetkittäin, mutta aika tahmeaa silti kaikenkaikkiaan aikaisempiin verrattuna.

Viimeinen loistovetoni oli kotiin tullessa, kun päätin että Lumin osalta tämä ei lopu tähän. Päästin Surkun pihaan syömään ja päätin, että Lumin kanssa lopetan vasta, kun se menee kunnolla. Ota nyt sitten yksi hämmentynyt husky joka haluaa kotiin syömään, kiukkuisen emännän kanssa ja suunta poispäin kotoa ilman kaveria. Arvaahan sen mitä siitä tulee... Toivottavasti en saanut ihan kokonaan pilattua sen vetoiloa.
Takaisinpäin tultiin sitten ihan oikeaoppisesti liinat kireällä, mutta aika varuillaan Lumi oli. Vaikka kyse oli vain muutamista sadoista metreistä oli se aikamoinen matka. Loppumatkasta kehuin ja kannustin, mutta mieli ei ollut kovin korkealla oman reaktioni vuoksi. Kyllä tiedän hyvinkin miten ei olisi pitänyt toimia. Sen opin, että kun itsellä kierrokset nousee on paras viheltää homma poikki HETI kun se toimii vähänkin sinnepäin ja odottaa seuraavaan kertaan, kun itse on rauhoittunut.

En tiedä oliko osansa laiskaan menoon ripulilla, joka alkoi illalla ja yölläkin kolmesti kävi tulostamassa ulos.

Päätin sitten, että tänään mennään taaksepäin ja tehdään ihan lyhyt matka ja palkka jossain yllättävässä paikassa ja ihan eri asenne itselle, niin että kaikille jää hyvä ja innostunut mieli. Käskyn muutan vetämiseen, koska se on koirille uudempi tilanne ja en usko niiden vielä jumiutuneen siihen. "Mennään" sijalla saa luvan olla vaikka "eteen".
Lunta oli tullut kymmenkunta senttiä ja pakkasin reppuun palkat. Hyvin mentiin, vain lähtö oli nihkeä. Hyvän menon todistaa jo se, että itseä hirvitti monta kertaa vajaan kilometrin matkalla puuterilumessa kikkarilla hurjastellessa.  Ja hauskaa oli sen jälkeenkin, kun saatiin Unna kaveriksi postikorttimaisemaan ja koirat toimi ja totteli, vaikka leikki oli päällä.

Kameraa ei tällä hetkellä ole. Tai on, mutta laturi pureksittu hajalle...

Ihanaa kun tuli lumi. Joulun odotus alkakoon. Koirat nauttivat hangesta ja ovat intoutuneet irrottelemaan jopa pihalla. Tosin aina kun ulko-ovi kolahtaa tulevat tarkistamaan pääseekö jo sisälle.
Tänään kolailin lumia ja jotenkin alkoi tuntua oudolta kun edes Surku ei vähään aikaan ollut tullut tarkistamaan missä olen. Kurkistin vajan taakse ja Lumi istui huussin tyhjennysluukun vieressä. Kutsuin Surkua, vaikka vähän jo arvelinkin mistä se ilmestyisi. Sieltähän se tuli, luukusta ulos. Herrasmies oli sananmukaisesti tehnyt paskahommat prinsessan odottaessa saalista sievsäti ulkona. Onneksi oli pakkanen ja mitään sen ihmeempää sotkua tai hajuhaittaa ei päässyt syntymään. Kampesin puunkarahkan tukemaan luukkua kiinni. Pääsisihän ne sinne uudelleenkin ja kerran Surku vielä nuuskutteli luukkua, mutta uskoi ja jätti sen kokonaan rauhaan. Täytyy ehkä kuitenkin varmuuden vuoksi käydä ruuvaamassa se kiinni, kunhan vain saa aikaiseksi.

Omat hyvät puolet on autottomuudessa: on pakko lähteä soitellen sotaan, eli vetämään niissä maisemissa mitä on tarjolla ja niillä taidoilla tai taidottomuudella mikä sillä hetkellä on. Käytännössä se tarkoittaa osittain kävelyteitä, tienylityksiä ja puistoja. Vääksyn taajama ei ole niitä ihan vilkkaimpia, mutta muutama kulkija osuu aina reitille. Olen jo kauempaa huhuillut: "Älä säikähdä; täältä tulee kaksi koiraa takaata" ja tietenkin on hiljennetty vauhtia. Kaikki ovat toistaiseksi suhtautuneet hyvin tai sitten pitäneet vain suunsa kiinni. Haasteena ovat suunnat jos pitäisi vaihtaa tienreunasta toiseen. Huomasin tänään, että Surku kulkee aina pientareen puolella. Hihnassakin se hakeutuu sinne.

Koiria on tullut vastaan vasta ihan muutama. Jos omat saa jatkaa vauhdilla suoraan omalla puolella niin melko hyvin ohitetaan, mutta jos joudun pyytämään niitä toiseen reunaan -mikä saattaa aiheuttaa vähän häslinkiä, niin silloin helpommin vetää kohti toista. Pyöristä ja jalankulkijoista ei yleensä välitä lainkaan.
 Kokeilin toissapäivänä lähtöä melkein kotiportilta. Ajattelin, että tahmeaa saattaa olla luvassa, kun mennään "väärään suuntaan", mutta koetetaan. Ja erinomaisesti meni. Kummatkin veti hienosti ja tehtiin onnistunut lenkki ja palkat odotti kotiportilla.
Tänään tehtiin ekat hyötytreenit, kun käytiin Siwasta hakemassa koirille lihat. Katsoin Enirolta, että matkaa tuli reilut 5km. Tosin puolessa välissä oli kauppatauko ja muutenkin lujaa mentiin vain osa matkasta, kun oli suoraa ja tyhjä tie. Hyvin meni meidän mittapuun mukaan. Lumi välillä härkkii Surkua etenkin alussa. Se lopettaa kun kiellän ja alkaa taas uudelleen hetken päästä. Ja sitten kun on vauhtiin päästy niin sitten vain mennään täysillä, kunnes tulee ihminen, tai tienylitys...
Kikkarilla siis edelleen mennään. Tänään vaihdatin siihen veljelläni nastarenkaat, kun eilen tuntui että mutkissa kynnetään kohta hankea =)
Reki on kyllä tilauksessa...

Pientä touhuilua on sisällä edelleen kun olen poissa. Viikonlopun aikana olen tullut johtopäätökseen, että se on Surku. Kun olen ollut poissa vain reilun tunnin verran, niin Lumi on aina maannut samalla paikalla tuvassa, kun taas kammarissa on vähän puuhasteltu ja sieltä löytyy Surku. Mitään sen ihmeempää ei ole tapahtunut, mutta huomaan, että hieman levotonta on ollut. Toisaalta saattaa olla työpäiviä jolloin kaikki on ollut siististi paikallaan.

Pohdintaa

Säkkituolin sisukset vielä maassa todisteena hauskanpidosta.

Teippasin tuolin myöhemmin jeesusteipillä ja se ajaa edelleen asiansa lepopaikkana.

Kahtena päivänä tullessani töistä vastassa on ollut iloinen kaksikko häntää heiluttaen: "Meillä on ollut tosi nastaa ja huomaatko kuinka hienosti tullaan jo toimeen keskenämme ! " Ja kyllähän minä huomasin: Säkkituolia revitty, sängyltä ja sohvalta vaatteet lattialla, tyynyjä maassa, laturi pureksittu jne. 

Sitä ulkotarha vaihtoehtoa aloin pohtia. Sirpalta sain oivia neuvoja ja ajattelemisen aihetta: Millä mielellä tulen kotiin? Oletanko jo valmiiksi, että mitähän kotona on tapahtunut? Miten se mahdollisesti näkyy minusta?

No en voi sanoa, että olisin koirien touhuiluista juuri stressiä ottanut (ainakaan vielä=), lähinnä todennut vain, mitä on tapahtunut ja miettinyt mitä voisin tehdä. Tulin kuitenkin ajatelleeksi, että töissä meillä on tällä hetkellä aika akuutti stressaava asia menossa. Se kyllä varmasti on aistittavissa ja kotona en ole aina parhaassa vireessä.

• Sirpan kanssa käytiin pieni keskustelu aiheesta ja haluan lainata tähän suoraan Sirpan vastauksen, jossa on mielestäni tärkeää asiaa:
  "Eipä kiittämistä noi koirat vaan on niin uskomattoman herkkiä, kun ei ne osaa yhdistellä syitä ja seurauksia ja elävät vain sitä hetkeä. Ei niihin vaikuta suoraan se mitä tapahtuu esim. töissä, mutta jos illalla on vähän kireä olo ja tulee niille tiuskaistua tyhjän takia, niin se heti syö pomon uskottavuutta. Koiramaailmassa turha pörhistely kun tulkitaan epävarmuudeksi.
  Lukuisat on ne ihmisten kertomat tarinat, joissa heidän mielestään oma koira on niin viisas, että se osaa valmiiksi hävetä tekemäänsä tuhotyötä, kun isäntä/emäntä tulee kotiin. Väitän, että ei ole viisautta, vaan herkkää vaistoa. Isäntä siinä ovea avatessaan miettii ehkä jopa tietämättään, että mitähän pahaa se sesse on tänään saanut aikaan. Alitajuinenkin mietintö aiheuttaa muutoksen isännän hajussa, asennossa, liikkumisessa jne. Koira vaistoaa tämän ja yhdistää ehkä edelliseen kertaan, jolloin isäntä noin käyttäytessään toimi oudosti. Aiemmasta negatiivisesta kokemuksesta ja isännän senhetkisestä olemuksesta johtuen koira painuu valmiiksi kasaan, pistää hännän koipien väliin ja ehkä vielä tulee ryömien isäntää kohti. Ja tsadam, ihmismäinen tulkinta on valmis: sehän on viisas koira kun tietää tehneensä pahaa ja osaa hävetä ennen kuin isäntä edes tietää tuhosta."
  
  Olen aikaisemminkin miettinyt tuota koiran inhimillistämistä ja ihmismäisten tulkintojen tekemistä koirien reaktioista. Usein saan itseni kiinni siitä. Olen kiinnittänyt myös huomiota siihen, miten ääneni muuttuu jos siinä on vihaista kiukkua mukana. Se ei kuulosta enää ollenkaan varmalta, vaan lähinnä epätoivoiselta rääkäisyltä... Ja silloin tuota turhaa pörhistelyä on ilmassa. Sellainen pomo ei tunnu luotettavalta. Vihassa ja kiukussa on aina pelkoa mukana. Varmaan ja tiukkaan toimintaan ei mielestäni tarvita kiukkua/vihaa lainkaan -viha vain syö sitä. Mutta hokkus pokkus nappia painamalla ei omia tunnetiloja pysty vaihtamaan. Mutta sekin auttaa jo paljon, että tiedostaa ne.
  

Lisää kuvateksti

 Jos olisin koiratutkija olisi mielenkiintoista tutkia sitä vaikeasti määriteltävää asiaa, mikä tekee toisista ihmisistä huippuja koiran hallinnassa ja joita koirat tuntuvat kunnioittavan itsestään selvänä asiana. Hypoteesini olisi, että paitsi näiden ihmisten kokemus ja koirien tuntemus -mikä on ensiarvoisen tärkeää ja edellytys kaikelle- heillä on myös jokin levollinen, vahva tunne siitä mikä on heidän paikkansa ja horjumaton usko siihen, joka huokuu kaikesta (hajuista, eleistä, äänestä...) He myös tietävät mitä tehdä ja se tuo heille sellaista kunnioitettavaa varmuutta joiden edessä koirat (ja ihmiset) kumartavat.
Koiran hallintaa ja käsittelyä voi ja tuleekin ehdottomasti opettaa, mutta sitä jotain ei pysty toiselle siirtämään kukaan muu kuin ihminen itse ehkä oman kokemuksen ja kasvun kautta. Jos kaksi ihmistä toimii koiransa kanssa täsmälleen samalla tavalla noudattaen tiettyjä periaatteita, väitän, että se ei vielä takaa, että kummankin koirat ovat yhtä hyvin hallinnassa. Ihan yksinkertaisesti koiraa on vaikea todella huijata. Jos esim. sanomme koiralle tiukasti ja vaadimme jotain ja samalla pelkäämme (ehkä tiedostamatta, että koira ei tottele, mitä muut ajattelee tms.) ja olemme hieman epävarmoja, uskon koiran aistivan sen paitsi äänestä, myös monesta muusta asiasta.

Tuo hajuasia on myös mielenkiintoinen. Jos koira kykenee haistamaan ihmisen verensokerin heilahtelut, niin varmasti se pystyy haistamaan meistä myös kaikenlaisia tunnetiloja. Teeskentely on siis pelkkää voimien haaskausta ja varmasti koirasta aika hämmentävää, kun se saa ristiriitaisia viestejä. Jatkuvaa kasvua se on näiden kahden opettajan kanssa, joista olen niin kiitollinen.

Näin meillä tällä hetkellä

   Tilanne kotona on rauhoittunut työpäivien aikana. Painaumista ja luista huomaan, että sängyllä on makailtu, mutta muuten kaikki on ollut siistiä ja rauhallista. Mielenkiintoista on myös se, että käymämme keskustelun jälkeen touhuilu on rauhoittunut ja samalla työasia alkoi myös purkautua. Kotiin tullessa myös kuulostelin itseltäni millä mielellä olen ja tiedostin päivän aikana ne hetken kun ajattelin mitä kotona tapahtuu. Se alkoi tuntua lähinnä huvittavalta. Niin tai näin ihan mielenkiintoisia ajatuksia.

Tämä on normaali tilanne sisällä. Jos ovat oikein aktiivisia saattavat nakertaa vanhoja luita tai ottaa pientä kontaktia toisiinsa.