Paluu kotirantaan

 Kun kirjoitin ja laitoin videopätkää kuinka hienosti koirat pitää yhteyttä, niin taisi se olla sitä parhaimmillaan satoa. Ei aina mene ihan noin. Kiinnostuu kyllä ympäristöstä toisinaan enempikin ja jää/menee pidemmälle tutkimaan. Ja Lumin hännän asento oli niin alhaalla, mitä se ei aina suinkaan ole. Olen tullut siihen empiiriseen tulokseen, että kylmillä aamupakkasilla tuo pitää hännänkin alempana...


Olen kokeillut välillä Lumia johdossa alussa ja/tai lopussa. Se menee siellä ihan mallikkaasti. Parivaljakkosysteemi sen sijaan ei oikein toimi kuin hetken aikaa. Lumi alkaa siinä helposti löysätä. Suunnat jäällä on hukassa aina toisinaan ilman minkäänlaista uraa. Kääntyvät kyllä usein pyydettyyn suuntaan päin, mutta etenkin Surku pyrkii palautumaan kohta takaisin vanhaan. Jos päästään edes jonkinmoiselle kelkkajäljelle asia korjaantuu.

Määränpäänä Kajaankallio

 

  Lumi on aina joskus nuollut tai pureksinut tassujaan. Ei mitenkään suuressa määrin, mutta kuitenkin. Eilen huomasin, että Surku nosteli toista etutassuuan ajon jälkeen. Kotona tarkastin tilanteen. Ihan siisteiltä näyttävät tassut minun silmiin. Lumilla oli toisen etutassun anturoiden välissä hieman joitain mustia rupi(?)pilkkuja, muuten tassut on siistit ehkä aavistuksen kuivat. Täytyy koittaa muistaa tuota öljyä antaa.

Agissa on kivaa ja joka kerralla mennään vähän eteenpäinkin. Tällä kerralla harjoiteltiin mm. esteiden ylitystä niin, että menen itse sivusta.
Tomi kertoi alkuun kuinka koira on tapaeläin ja sen vuoksi esteiden paikkoja on tärkeä vaihdella.
Jossain vaiheessa halliin tuli tyttö seurailemaan harjoituksia päällään äidin iso takki. Yksi koira alkoi haukkua tyttöä epäluuloisena. Lumi oli häkissä ja yhtyi haukkuun matalalla äänellä. Kun kävin hakemassa Lumin, sen suurin huomio oli tytössä, minua seurasi puolihuolimattomasti siinä sivussa. Lumi kävi kuitenkin käskystä maahan haukahdellen kuitenkin edelleen. Päätin viedä sen takaisin häkkiin. Matkalla se ei enää kuunnellut tänne-kutsua, vaan jatkoi epäluuloista haukkua. Tomi käski ottaa koira haltuun. Ei auttanut tiukka ääni. Tomi hoiti tilanteen hakemalla Lumin luokseni. Laitoin sen maahan ja menin tytön luo juttelemaan. Kutsuin sitten Luminkin luokse. Se tuli vähän epäluuloisena ja kävi korvat harallaan maate tytön rapsuttaessa sitä.

Kevätaurinko =)

  

 

Surku odottaa järsimisvuoroaan. Ihan priimatavarasta ei enää ole kyse, kun voidaan olla noin lähekkäin

Johanneksen kuvia eiliseltä

Saatiin kutsu koiramalleiksi. Veljeni Johannes kuvaili eilen illalla koiria jäällä. Kyllä olen etuoikeutettu, kun saan näin hienoja kuvia. Tässä muutamia otoksia näin alkuun.

Koirat käyttäytyi hyvin, paitsi lopussa tunnin kuvausten jälkeen Lumi sai kaislikossa jonkun hajun ja kävi kierroksilla. Sille sai tehdä selväksi, että tänne on tänne ja ihan loppuun asti kanssa. "P***le" on ollut toimiva ärähdys, sitä kun ei voi sanoa kauniisti. Toisaalta se ei jäällä kiiriessään ole ehkä kaikkien korviin sopiva. Niinpä päätimme, että se tiukka ärähdys on tästä lähtien "porkkana" tai "persikka". Nähtäväksi jää saako siihen samanlaista uskottavuutta vai pettääkö pokka.

Kuvailin aika pitkät pätkät meidän aamulenkkiä perjantaina ja kun katselin niitä yllätyin miten hyvin kaikki oikeastaan sujuu normitilanteissa. Koirat pitää yhteyttä paljon paremmin kuin olen tajunnutkaan. Kävelytän niitä paljon irti "lähellä"- käskyn kanssa, kun vapautan ne, ei niillä useinkaan ole mitään kiirettä irrota. Ne kävelee usein ilman mitään käskyäkin lähellä. Joskus jää kauemmas haisteleaan ja kiiruhtaa sitten perään. Seuraavssa yksi hämärä pätkä perjantaiaamuiselta metsälenkiltä ja toinen jo vähän valoisampi kanavan varrelta.

Tekniikkaa opettelemassa

 

 Ettei kaikki olisi kuin Stromsössä, niin alkuun muistutus todellisuudesta silloin tällöin: Tehtiin lenkki jäällä tiistaina. Olen muutaman kerran valjastanut koirat vierekkäin, niin tuolloinkin. Lumi alkoi jossain vaiheessa löysäillä. Vaihdoin ne peräkkäin ja taas sujui paremmin. Lähellä kotirantaa päätinkin ajaa hieman ohi. Voi sitä hitauden määrää. Surku kääntyi nihkeästi pyytämääni suuntaan, mutta oli heti kaartamassa takaisin. Päätin, että koirat ei kyllä vie tätä erää ja jatkoin vielä hieman eteenpäin kanavan varteen asti. Matka oli pysähtyi kokonaan muutamaan otteeseen ja koirat katselivat taaksepäin. No sitten kun vetivät taas liinat kireällä oikeaan suuntaan hetken aikaa ok sanoin "takaisin" ja vauhtia riitti taas vaikka muille jakaa. Päätin, että ajatan ne vielä aavistuksen kotirannan ohi. Yllätys, yllätys sama juttu. Nihkeästi kääntyivät pyytämääni suuntaan ja taas heti kaartamassa takaisin. Vauhti oli minimaalista. Pakko olikin mennä sitten vähän pidemmälle, että pystyttiin lopettamaan vasta kun eteneminen sujui. Olivat yhtäkkiä, kuin eivät olisi ymmärtäneet käskyjä. Ihan kuin mamma olisi seonnut ja ei tietäisi mitä tekee. Hermot siinä meni kun muutaman suuntakäskyn kohdalla olivatkin kääntymässä rantaan. Vähän tarpeettoman kovakouraisesti palautin ne oikeaan suuntaan, ja äänestä kuulsi kärsimätön kiukku. Jäi ikävä olo omasta maltin menetyksestä. Voi kun olisin kyennyt vain jämäkkään ja varmaan palautukseen. Käskin koirat maahan ja otin pienen aikalisän itseäni varten. Eteenpäin käskyä ei meinattu millään ymmärtää vaan maattiin vain paikallaan... Kun lopulta päästiin hetken aikaa suht hyvää vauhtia, annoin luvan kääntyä rantaan ja taas mentiin vaudikkaasti eteenpäin.
Täytyy silloin tällöin ajaa yksi lenkki ohi kotirannan, että homma alkaisi toimia.

 Nyt saatte videomateriaalia. Laadukasta sellaista ;) Käytän ensi kertaa videota ja älypuhelinta yleensäkään ja tämän tekniikan ihmelapsen käsissä siitä syntyi seuraavaa jälkeä. Näköjään ajattelin, että kommentointi on kannattavaa. Jos olisin tiennyt miten, olisin poistanut äänet, mutta paljon on vielä opittavaa... Koettakaa kestää, mä en meinaa pystyä ;) 

 

Käytiin tekemässä rekilenkki jäällä. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli selällä valtaisa ja lunta pöllysi oikein urakalla. Ensimmäisessä pätkässä näkyy meidän vetämistä silloin, kun kaikki toimii -paitsi koirien oikein valjastus. Tuulen tuiverruksessa selällä matka meinasi muutamaan otteeseen jopa pysähtyä... 

Klikkaa "lisätietoja". Loput videot/kuvat/tekstit siellä. Älkää kysykö miksi...

Kaikenmaailman turinaa

Tämän päiväinen nappularuoka tarjottiin lumikokkarekasaan heitettynä. Siinä vierähti koirilta 45 min. kun etsivät ja kupsuttelivat jokaista papanaa.

 Lumin juoksut alkavat olla pulkassa. Aika tarkalleen kolme viikkoa + 2pv voi sanoa juoksujen kestäneen. Tällä kertaa päästiin helpolla, kun ensimmäisellä kerralla juoksut venyivät melkein kaksikuukautisiksi. Olisikohan meidän suhde siis hivenen selkiytynyt? Mistä sitä tietää mikä kaikki juoksuihin vaikuttaa.

Koirat pitävät uunien lämmöstä. Kun tänä aamuna käveltiin pitkästä aikaa lenkki -20 pakkasessa, niin kumpikin kipitti sisälle päästyään samantien kerälle uunien lämpöön. Toisaalta etenkin Surku nukkuu mielellään yöt eteisessä minne käy vetoa.

 Koitettiin pitkästä aikaa vähän aktiviteettiä lenkillä ollessa. Koirat oli irti ja pyysin aina sen joka ei ollut vuorossa maahan makaamaan ja odottamaan vuoroaan. Kierrätin niitä itseni ympärillä ja edessä kättäni seuraten. Lumi tekee sen hanakasti. Surku välillä hukkaa käden jota pitää seurata (johtuu ohjaajan liikkeiden sulamattomuudesta), mutta se on  niin intoa täynnä, että ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Se hyörii ja pyörii kuin innokas pikkupoika.
Sitten laitoin kummatkin koirat makaamaan. Kutsuin toista luokse ja sanoin matkalla seis. Yllätyksekseni kummankin kohdalla seisahtuminen toimi lähes samantien. Surkun jopa aavistuksen paremmin. Ja hienoa oli myös se, että koira jota ei kutsuttu pysyi maassa ensimmäisen kokeilun jälkeen. Ihan lyhyt sessio otetiin ehkä 5min yhteensä ja sitten pieni leikkihetki päälle. Kun jatkoimme matkaa kävellen en enää huomioinut koiria lainkaan. Kumpikin pyöri ympärilläni niin kontaktissa kuin mahdollista. Halusivat kai varmistaa, että jos käsky käy, niin ollaan heti valmiudessa ja palkka tietysti päälle.

 Olen ollut todella laiska harjoituttamaan Surkun yksinoloa. Hiihtolomallakaan ei tullut tehtyä sitä kertaakaaan. Tänään sitten jätin sen ehkä reiluksi 5min sisään, kun Lumin kanssa jatkettiin vielä pikkukierros. Sisällä oli ihme kyllä hiljaista ja Surku makasi eteisen portailla minun tullessa. Se oli tarkkaavainen, mutta kiitettävän leppoisa kuitenkin. Ihan pienin askelin siis, kun vain viitsisi noita tehdä säännöllisesti.

Mutkahäntä =)

 Ehkä suurin oppimisen paikka minulla on oma varmuus ja selkeä jämptiys kaikessa toiminnassa. Jos hermostun yhtään koiriin ja niiden toimintaan on se osoitus koirille, että tuohon ei voi luottaa. Ja rehellisyyden nimissä niin tapahtuu usein.
Esim kun ohitamme pieniä koiria olen hieman epävarma, miten Surku niihin suhtautuu. Vaikka yritän olla ulospäin varma, niin huijaan enemmän itseäni kuin koiraa. Huomaan, että jo äänestäni kuuluu epävarmuus jolloin varma ja jämäkkä yritys vaihtuu kiukkuiseen parahdukseen, joka ei voi kuulostaa luotettavalta ja kiukku jää helposti päälle vielä tilanteen jälkeenkin.
Esim. tiettyjen koirien ohituksissa on jännitettä ja oma toimintani on siihen suurin vaikutin. Periatteessa uskon, että koira ohittaa koiran kuin koiran ja toimii muutoinkin ongelmitta jos vain luottaa 100% omistajaansa ja arvojärjestys on selkeä. Sinne on vielä matkaa

 

Kantohanki

 

 Auringonpaiste ja hanki joka kantoi reen ja koirat. Luxusta. Vauhtia oli jopa sen verran, että kun tulimme aikamoiseen jäiseen rosokohtaan PÄÄSTIN KELKASTA IRTI välttääkseni nurin menon (niin uskoin). Huusin seis-käskyä, mutta parivaljakko vain jatkoi täysiä eteenpäin kelkka perässä keikkuen. Sitten karjaisin niin, että rantoja pitkin kaikui. Koirat pysähtyivät niille sijoilleen, katsoivat taakseen ja ihmettelivät miten se mamma nyt tuonne on jäänyt, juuri kun oli loistava vauhti. Siinä ne kököttivät paikallaan, kunnes ehdin luokse. Sainpa opetuksen, että kaaresta vain kiinni joka tilanteessa, etenkin kun vauhti on laukalla -jää nähtäväksi kuinka se onnistuu... Veljeni oli nähnyt tilanteen rannasta ja nauranut niin, että Elias-pikkuinen oli alkanut itkeä.
Kierrettiin samainen saari mikä vajaa kuukausi sitten oli valtava suoritus hangessa rämpien. Nyt viiletettiin lentokelissä pitkin jäitä.

Inhoan tätä sanaa, mutta ajelu oli tänään mahtavuutta

Ja hauskuudesta seuraa lisää hauskuutta: Jäisiä possun henkitorvia.

 

 

 Idan kanssa vedettiin vielä pienet lenkit stigalla. Seisinki puuttui kokonaan ja alku meinasi olla haahuilua, kun suuntakin oli  "väärä". Täytyy lähteä huomenna alku eri suuntaan, etteivät totu vain yhteen tapaan. Päästiin kuitenkin stigallakin ihan mukavaan viiletysvauhtiin. Päälle päätteeksi saimme vielä juuri paistettua pannukakkua ja teetä. Kiitokset Jossulle ja Katrille.

 

Koirajuoksua ja yövieraita

 Testaus alkoi kotipihasta. Kaksi hihnaa ei oikein sopinut pikalukitussysteemiin, joten otin avuksi palomiehen haan johon laitoin kiinni hihnan päät.

Lähdettiin matkaan kotipihasta. Alkuun lähti hyvin, kunnes Lumi lakkasi vetämästä ja juoksi vain mukana. Kun huomasin, että hihat alkaa palaa eikä sen vetäminen siitä parane, kävin palauttamassa Lumin pihaan ja koitettiin Surkun kanssa kahden. Surku veti yksin nipinnapin. Hain Lumin ja koetin sen kanssa kahden. Jotakuinkin voi sanoa, että remmi pysyi kireällä. Matka oli lyhyen lyhyt yhden koiran kanssa. Surkua en edes uskaltaisi jättää pelkästään aidan taakse jos mentäisiin yhtään pidemmälle. Se saattaisi olla kohta perässä. Otin sitten kummatkin vielä yhtäaikaa mukaan. Surku alkoi heti vetää. Lumin hihnaa pidin lyhyemmällä ja sekin piti silloin remmin kireällä, vaikkei niin kovasti vetänytkään. Parin kilsan pätkä mentiin ja Lumikin alkoi saada jo vähän juonesta kiinni -missä olikin omat ongelmansa... Takaisin Lumi veti jo paljon paremmin ja välillä oikein vauhdilla, mistä meinasikin seurata haastetta, kun oli kaksi kunnolla vetävää koiraa ja tavalliset lenkkarit ilman piikkejä... Kyllä reisissä tuntui seuraavana päivänä ja kyykistyminen vaati hetken aikaa =)

Matka oli lyhyt ja se oli tarkoituskin, koska tiesin koirienkin tarvitsevan lepoa edellisistä vetoreissuista. Koirajuoksu kahden koiran kanssa ei ole vähänkään liukkaiden kelien laji. Onneksi Lumi huolehti siitä, että tosissaan vetäjiä oli suurimmaksi osaksi vain yksi. Hiekkatiellä tai pururadalla toimii varmasti kahdellakin koiralla, etenkin jos alamäet ovat vasta lopussa...

Ensimmäinen yritys koirajuoksua

Toinen yritys yhdessä. Lähestytään juuri kolmea ohitettavaa koiraa. Hyvin mentiin ohi tällä kertaa.

Kotona palkaksi kermapurkkiin piilotettu makkaranpätkä ja pari lihapullaa

 Veljentyttö Ida tuli yökylään. Aluksi koirat pelottivat ja Ida halusi liikkua sylissä paikasta toiseen. Pikkuhiljaa Ida rohkaistui ja käsi ilmestyi kuonojen eteen tämän tästä. Oltiin kerrottu, että antaa koiran ensin haistaa kättä kun menee luokse. Ja jos Ida olisi saanut päättää, niin käsi olisi ollut tämän tästä koiran nenässä ja kuivamuonaa olisi tarjottu jatkuvalla syötöllä -yksi papana kerrallaan. Surkusta tuli Surkkari, kun kerran Lumiakin sanotaan Lumppariksi.

"Lumi, Lumi, haista"

"SuRkkaRi ja LumppaRi on mun kaveReita"

Idan upea näkemys minusta koirien kanssa

Vuorenvalloittajat tämän vuoden ensimmäisessä vesisateessa

 

 

Ylpeä ja innokas taluttaja tärkeässä tehtävässään

 

 Agilityssa Surku on nyt päässyt innokkaana touhuamaan ja tutustumaan esteisiin. Ensi viikolla sitten testataan taas Lumia ja katsotaan löytyykö siitä enemmän innokkuutta aikaisempaan verrattuna. Ainakin yhdeltä sitä löytyy.
Tänään jumiuduin katsomaan viimeisen lomapäivän kunniaksi Klikkaa mua- sarjan jaksoja monta tuntia putkeen ja evästystä oli tietenkin koko ajan tarjolla. Lenkki sen jälkeen ei oikein innostanut, joten tehtiin pikainen 4km vauhtipyrähdys tasaisella pyörätiellä kikkarilla. 3km jaksoivat vetää hyvällä laukalla lähestulkoon täysiä koko ajan. Viimeinen kilometri meni vähän rauhallisemmin, Surku ravasi ja Lumi laukkasi (=sama vauhti).