Valoa ja aurinkoinen mieli

Rekiretki aurinkoisella Vesijärvellä takana

Johannes ja Elias laskee tervehtimään

 Olipa ihana ilma tänään. Kyllä aurinkoa osaa arvostaa kun se tarpeeksi kauan pysyy näkymättömissä. Pakko oli suunnata rantaan ja ajella hetki jäällä. Jonkunverran vettä jäällä on. Kelkkaurilta se oli onneksi kutakuinkin jäätynyt. Ei meidän vauhti aina päätä huimaa, mutta eteenpäin päästään ja välillä lujaakin. On kyllä käynyt mielessä kolmaskin koira, joka toisi vähän enemmän menoa ja osaamista meidän porukkaan. Pauliina Kiisken kanssa juttelin ja hän mainitsi, että hänellä saattaisi olla minulle sopiva koira 8v alaskanhusky Zorro. Zorro on safarikoira ja työskentelee johtajana takavaljakossa. On tottunut poroihin ja hevosiin ja ei niistä välitä. On myös niitä koiria jotka laitetaan aina pentujen seuraksi pentuja opettamaan. Voisi tehdä Lumpparillekin hyvää saada laumaan joku joka laittaisi sitä vähän ruotuun. Zorro on nyt loukannut jalkansa ja pitkiin safarimatkoihin siitä ei ehkä enää ole.  No ei meille toistaiseksi ole vahvistusta tulossa, vaikka mielessä se välillä käykin.
Lumpparin juoksut jatkuu nyt 11 päivää. Alapää on turvoksissa ja kirkas verinen vuoto on muuttunut tummemmaksi. Häntää siirtää jo sivuun kun juuresta rapsuttaa. Lumi on enemmän rauhakseen ja lepäilee. Hajut kiinnostaa ja Surkua astuu silloin tällöin.
Surku on taas asettunut muutaman päivän kokeilun jälkeen. Koirien ohitukset hihnassakin ovat taas sujuneet vaivattomasti. Pieni kielto jossain vaiheessa ja se on yleensä riittänyt. Pari päivää yritti kaartaa kohti toisia koiraa. Puutuin siihen tiukasti. Sitten alkoi mennä korvat alhaalla nätin oloisesti ohi, mutta jäi minun taakse ja yritti sieltä toisen luo.

Aurinko! häikäsee

Mari, Valtteri ja Surku

"palauttelua"

 

 

 

 

Saalinjämien tutkiskelua

 

 

 

Surkun rituaali aina ruuan jälkeen: kasvojenpesu

 

Jossun ja Katrin torppa ja vanha pappila aurinkokylvyssä

Pitäisiköhän koirillekin aurinkolasit kun niin häikäisee =)

Juoksuinen hömppeli

Välikohtaus ja vaisua menoa

Puolessa välissä kääntöpaikalla pidettiin hetken taukoa.

 Tänään päätin suunnistaa Vesijärven jäätä pitkin Kurhilan rantaan, kun pari muuta suunnitelmaa meni myttyyn.
Päästin koirat pihalle ja puuhastelin vielä hetken sisällä. Hetken kuluttua ulkoa alkoi kuulua huutoa. Pinkaisin samantien katsomaan. Portti oli auki. Paikalla oli nainen kahden pienen valkoisen koiran kanssa. Huusin Surkua ja se tuli portin ulkopuolelta. Surku oli saanut portin auki koirien kulkiessa ohi ottaen pienestä valkoisesta niskasta otteen. Lumi oli pysynyt koko ajan portin sisäpuolella.  Nainen ja koirat tietysti säikähtivät. Mitään jälkeä ei koiraan onneksi tullut. Nainen oli saanut ne irti. Nyt on portissa sellainen metalliketju, jota ei ihan heti auki saa Surkukaan. Positiivista tilanteessa oli, että Surku tuli ensimmäisellä käskyllä luo, kun huusin sitä portailta.
Surku juoksi vielä jokin aika sitten aidan viertä hyppien ja haukkuen jonkun koiran kulkiessa ohi, ja sille sai olla todella tiukkana ennen kuin se lopetti.  Ikkunasta näen, että se ei enää hypi eikä hauku, vaikka saattaakin tarkkana seurata ohikulkevan koiran menoa. Jos olen itse paikalla en anna sen mennä edes aidan viereen seuraamaan ja se totteleekin nykyään hyvin jo ensimmäisestä kiellosta tai kutsusta. En tiedä ovatko Lumin juoksut nyt saaneet sitä provosoitumaan enemmän vieraista koirista. Luulen, että se suojelee Lumia.
Vieraita koiria kohtaan Surku on vähän epäluuloinen ja saattaa joskus näykkiäkin kintereistä. Siksi päästänkin Lumin aina ensin tutustumaan, jos yleensäkään mennään.
Omaa mokahan tuo oli: Portissa heppoinen lukitus ja koirat valvomatta pihalla. Lumilla juoksu ja itse olen sisällä, joten Surku koki ilmeisesti tehtäväväkseen laittaa haukkuvat ohikulkijat ojennukseen. Onneksi ei käynyt pahemmin.

Niin kuin edellisessä postauksessa totesin, niin tuntuu, että Lumin juoksut ovat vaikuttaneet Surkuun voimakkaammin kuin Lumppariin. Sille on saanut viikon aikan muutamaan otteeseen olla ei vain tiukka, vaan todella ankara. Täytyy olla tarkkana ettei se saa nyt yhtään löysää.

Lähdettiin sitten kuitenkin jonkun ajan päästä rekeilemään. Meno oli melkoisen vaisua ison osan matkaa. Liinat pysyi kireällä, mutta puhti ja into oli poissa. Vaihdoin hetkeksi jopa Lumin kärkeen, kun tuntui, että sillä oli enemmän yritystä.

Kääntöpaikalla pidettiin taukoa. Ilmeet suorastaan loistavat

Saaks mä jäädä tähän

 

 

 

Apaattisten kerho

Me ollaan niin innokkaita

 

Valmiina kotimatkaan

Löytyi sitä välillä vauhtiakin

 

 

 

"kotirannassa" syömässä

Kaksi kuonoa

Vielä viime sunnuntaiselta retkeltä yhteiskuva

Juoksut ovat parhaillaan Lumilla menossa. Hyvässä vuotovaiheessa vielä. Haistelevat toisiaan useasti ja merkkailevat -kumpikin. Kummatkin kulkee lenkillä kuono maassa lahes koko ajan, joskus tuntuu, että Surku enemmän... Puuttuisi enää minulta suurennuslasi kädestä ja hattu päästä, niin kylillä kulkisi Sherlok Holmes vihikoiriensa kanssa... Surkuhan leikattiin silloin kun se minulle tuli, mutta kyllä sillä hajuaisti toimii, vaikkei hormooneja niin oliskaan. Jotenkin tuntuu, että juoksut ovat vaikuttaneet Surkuun enemmän kuin Lumiin ainakin tähän mennessä. Lumi astuu Surkua silloin tällöin ja on vaisumpi.

Agissa menin Surkun kanssa. Lumi oli mukana, mutta ei juoksujen vuoksi osallistunut lainkaan. Se sai kerätä motivaatiota häkissä seuraten muiden menoa. Alunperinkin oli suunnitelmana pitää Lumi häkissä intoa keräämässä ja ottaa se vasta lopuksi radalle. Ollaan kuitenkin sisähallissa, jossa on matto lattialla ja veripisarat matossa ei ole kiva juttu, joten Lumi sai katsella koko kerran toisten menoa. Surku oli ihan täpinöissään. Häkistä se onnistui tulemaan ulos kahdesti. Piti laittaa siihen ylimääräinen lukko. Surku taitaakin olla meidän Houdini, kun ulko-ovikin täytyy aina laittaa varmuuden vuoksi lukkoon, kun lähden Surkun ollessa sisällä.

Oppilaiden kanssa käytiin taas ystävänpäivän aattona ilahduttamassa kahta vanhusta. Otettiin matkalla Lumi ja Surku mukaan. Olen koirien kanssa käynyt tervehtimässä kahta vanhaa herraa epäsäännöllisen säännöllisesti ja nyt mentiin taas vähän isommalla porukalla. Kaikille jäi oikein hyvä mieli. Lumi ja Surku käyttäytyi mallikkaasti. Lasten oli helppo niitä kuljettaa ja se olikin heille tärkeä tehtävä =)

Välipäivinä kun ei ajeta, olen antanut ruuan lenkkien yhteydessä. Ihan suunnitelmieni mukaan se ei ole mennyt. En todellakaan ehdi piiloutua ja "löytää" ruokaa. Vaikka pyrinkin ottamaan sen esiin silloin kun kummankaan huomio ei ole minussa, ovat kummatkin salamana paikalla.
Tosin yhtenä aamuna olisi ollut tilaisuus opettaa Lumia, kun juoksi kanalinnun (?) perään, tai Surkua joka löysi jäällä tongittavaa (kalan?), eikä kuullut kutsua, mutta ei minulla tietenkään silloin ruokaa mukana ollut...

Markkinahiihto

Vihdoinkin laavulla

 Jostain syystä kameraan on jäänyt päälle mustavalkoasetus enkä ole saanut sitä pois.

Tänään oli Asikkalassa perinteinen Markkinahiihtotapahtuma. Hiihto- ja ulkoilureittejä oli pitkin Vääksyä ja sivukyliä. Me päätimme osallistua Varjansaaren reitille.

Lähdettiin "kotirannasta" täydelliseen umpihankeen. Lunta on tullut kaksi päivää reilusti ja nyt se on raskasta suojalunta. Aluksi jätin suosiolla valjastamatta koirat, kun pelkkä reen työntäminen oli urakka sinänsä. Koirat saivat juosta vapaana vieressä tai oikeammin kävellä -vauhti oli sen mukaista. Mutta kun kerran olin päättänyt, että tänään mennään Varjansaari ympäri, niin mehän mennään.

 Kun löydettiin jonkinlainen kelkkaura, jossa reen oli mahdollista liikkua, pääsivät koirat töihin. Alusta oli raskas ja pehmeä ja keli nihkeä. Eteenpäin kuitenkin päästiin, niin kauan kuin uraa riitti. Sitten saaren kulmalla taas umpihankeen. Kyllä tuli kuuma. Koirat pitivät liinat kireällä, vaikka vauhti oli minimaalista ja itse olin läpimärkä hiestä. Suunta oli hakusessa useampaan otteeseen, mutta päästiin kuin päästiinkin taas vähän paremmalle jäljelle. Hetken aikaa mentiin pehmeää latua pitkin. Suokaa anteeksi kaikki muut perässä hiihtäjät (onneksi niitä ei ollut paljon, harva oli lähtenyt enää saarta kiertämään). Tassunjäljet pyrin siloittamaan reen suksilla. Alettiin olla jo ihan puhki.

Päästiin kuin päästiinkin laavulle, jossa oli tarjolla nuotio ja kuumaa mehua. Koirille annoin pienen makkaranpätkän ja juotavaa. Ne saivat hyvää harjoittelua paikallaan olosta ihmisten keskellä ilman hihnoja -jotka olivat jääneet rantaan. Hyvin siitä suoriutuivat, muutaman kerran yrittivät nousta tutkimaan paikkoja, mutta asettuivat käskystä takaisin. Valjakkokokemuksia oli monella paikallaolijalla kertoa nuotion ääressä.
Takaisin oli onneksi lyhyempi matka kun saari oli jo kierretty. Matkaa tuli kaikenkaikkiaan arviolta 6km kävely mukaan lukien. Monelle huskylle se olisi ollut vastaa alkupala, mutta meidän joukolle aikamoinen suoritus. Rantaan tultiin väsyneinä, kaikki 3. Kaksi nuorta koiraa, jotka ovat tottuneet juoksemaan siloiteltuja jalkakäytäviä ovat päässeet raapaisemaan vähän oikeaa työntekoa. Vaikka vauhti oli hidasta eivät liinat löystyneet, paitsi silloin kun oltiin epävarmoja mihin pitäisi suunnistaa.

Lumi on ollut pari päivää vähän apaattinen jopa ihan hihnalenkeillä ja löntystellyt jäljessä. Tänään sitten kotiinpäin kävellessä huomasin, että juoksuthan ne ovat alkaneet.

Oli hieno kokemus. Tunnelma kotona on tällä hetkellä kovin uninen, suorastaan taintunut. Taidetaan pitää huomenna lepopäivä.

Varjansaaren laavulla

Kummatkin kaarteessa.

Töistä tullessa laskin normaaliin tapaan koirat pihalle. Kun hetken päästä katsoin ikkunasta ulos näin Surkun syövän jotain. Tiesin, ettei ulkona ole koirilla luun luuta ja nyt se syö jotain ihan tohkeissaan. Lumia ei näy. "Naapurin kissa! -olisiko se juossut miedän pihaan... ".  Pihalle katsomaan. Pyydän Surkun esittelemään aarrettaan ja luuhan se on, ihan kunnon sellainen. Karvoja ja nahkaa ei näy missään, joten ihan niin tuoreesta tavarasta ei siis ole kyse. Lumi järsii omaansa mahdollisimman kaukana Surkusta. Varisten tiputtama? Mutta, oikein kummallekin omansa? Taitaa olla naapuri asialla =) No asia ei ratkennut, mutta käytin tilaisuuden hyväksi ja lenkin sijaan painuin päiväunille, mikä tulikin tarpeeseen.

Lumi, Elias ja Surku. Elias tulee aina seuraamaan meidän ajeluita jäällä oman kelkkansa kanssa. "Unku" on suosikki. Elias on upeasti koirien kanssa. Puhuu kyllä niistä, mutta kun koirat ovat lähellä on kuin niitä ei olisikaan.

 Vetäminen reellä sujuu hienosti Lumilta edelleen. Eilen oli meidän koirille raskas keli, kun hanki ei kantanut edes koiria. Liinat kireällä meni Lumikin koko matkan, vaikka vauhti oli rauhallista. Tai paremminkin aina välillä ottivat spurtin, lepäsivät hetken rauhallisella menolla ja sitten taas hetki lujaa. Sama jatkui koko matkan. Tänään sitten huilitaan ja huomenna taas menoksi. Neljä kertaa viikossa käydään yleensä vetämässä. Ke, to ovat vakituisia "vapaapäiviä".

Toisten koirien kanssa eivät Lumi ja Surku ole kauheasti leikkineet. Tänään kuitenkin tervehdittiin ensin kahta puolituttua ja sitten tuli vanha ystävä Unna toisen lapinkoiran kanssa vastaan. Toimin yleensä niin, että koirat tulevat lähelleni, kun huomaavat vieraan koiran. Jos jään juttelemaan, niiden tulee pysyä lähellä ilman yritystä lähestyä toisia koiria. Jos lupa käy niin saa mennä. Olen päästänyt vieraampia koiria moikkaamaan vain yhden koiran kerrallaan. Yleensä Lumille annan ensin luvan mennä ja Surkun on pysyttävä lähellä. Kun he ovat tutustuneet. Pyydän Lumin luokse ja Surku saa mennä. Sitten saavat vasta mennä kummatkin yhdessä. Yleensä yhdessä ovat huomattavasti dominoivampia, etenkin Lumi. Tänäänkin Lumi meni aluksi ihan nöyränä tervehtimään vanhempaa, mutta lopulta se oli niin häntä pystyssä, kuin vain suinkin. Luulen, että sai Surkusta tukea. Pyysin Lumin pois kun huomasin kuinka se on kuin maailman omistaja. Pitäisi löytää joku oikein dominoiva yksilö, jota Lumi kunnioittaisi. Sellaisia ei ole löytynyt Tomin lauman lisäksi kuin ihan muutama yksilö.

Kukkulan valloitusta:

Surku nauraa

Elämä on soljunut ihan rauhakseen. Välillä hermostutan itseäni jos huomaan Lumin hännän olevan tavallista ylempänä sen lähestyessä tai jollain muulla asialla ja sehän tunnetusti auttaa meitä huimasti eteenpäin.  Pääasiassa kaikki on kuitenkin ollut aika tavallista.

Lenkillä kävelytän koiria nyt enemmän itseni lähellä (vaikkakin vapaana). Saatan päästää ne temuamaan keskenään tai innostaa leikkiin yhdessä minun kanssa ja sitten taas mennään lähekkäin. Tarkoitus olisi saada Lumia innostumaan enemmän yhteisestä tekemisestä, eikä ominpäin tutkimisesta mikä tulee esille mm. agissa.

Tomi kysyi miten ruokin koirat. Ajopäivinä ruokin ne lenkin jälkeen. Välipäivinä saavat ruuan usein ihan normaaliin tapaan. Tästä sain idean. Miksi tosiaan antaa ruoka valmiina kupista, kun sen voi samalla vaivalla antaa toisinkin.
Välipäivinä aion siis ottaa ruuat mukaan lenkille ja annan koirien mennä vapaasti, toiveena, että kumpikin alkaa mennä enemmän omia menojaan. Silloin katoankin johonkin "puun taa" ja olen löytänyt sieltä meille ruokaa. Nopeimmat syövät ja hitaimmille jää herkulliset tuoksut.
Tänään päätin heti aloittaa. Sanoin koirille vapaa metsässä ja oikein toivoin, että ne menisivät ja kiinnostuisivat jostain muusta. Arvata saattaa mitä tapahtui. Kumpikin meni kyllä edellä, mutta piti hyvin yhteyttä. Lopulta tuli pienen pieni tilaisuus ja katosin kuusen taa. En ehtinyt edes kyykistyä kun kaksi kuonoa oli selän takana. Mussuttelin hetken muka löytämääni aarretta ja heitin loput hankeen koirille. Muutaman tunnin päästä koetin samaa tutulla kanavan pätkällä. Lumi kulki korkeintaan 10m edellä pysähtyi ja tuli viereen toistaen samaa. Surku kulki hivenen kauempana tasaiseen tahtiin. En mielestäni millään lailla ilmaissut, että minulla on ruokaa mukana. Lopulta menivät hieman kauemmas ja heti löysin ruokaa, jonka jätin maahan. Lumi ehti ensin ja Surku sai vain vihaisen ärähdyksen kun yritti samoille apajille.

Lumilla on ilmeisesti juoksut alkamassa, kun on alkanut ulkona pissailla tiheään.

On ne niin ihanat