Uusi reki

Kun juuri kehuin Lumin vetämistä niin annas kun tuli seuraava kerta. Taisi painaa vähän edellispäivien pidemmät ja vauhdikkaammat matkat ja juuri syöty valtava luu. Siksi ajattelinkin ajattaa vain kaupassa käymään (5km yhteensä). Kun mentiin ihan pelkästään kylillä, kytkin koirat parivaljakoksi. Poikettiin ensin hakemaan unohtuneet kännykät koululta. Laiskalta näytti Lumin meno. Koitettiin vielä jonkun matkaa ja huomasin, että hermot meinaa mennä, kun vetäminen ei meinaa sujua toivotulla tavalla. Niinpä vanhoista viisastuneena päätin, että nyt Lumi viedään kotiin, eikä yritetä väkisin. Jätin sen pihaan odottamaan, mistä se oli ihmeissään. Surkun kanssa jatkettiin vielä lenkki kylillä. Senkään into ei ollut tavanomaista ja palattiin pian kotiin. Juotin ja ruokin Surkun ensin ja Lumi sai odottaa ennenkuin oli sen vuoro.
Kaksi päivää taukoa ja mentiin taas kikkarilla peräkanaa huomattavasti paremmalla menestyksellä.

Lähdössä. Vähän ihmetellään, että minnehän tässä aavassa valkoisuudessa olisi tarkoitus suunnistaa...

Eilen saatiin reki Tomilta ja tänään heti aamusta testaamaan kuinka matka etenee jäällä.
Minulla on onnea, kun veljeni asuu puolen kilometrin päässä järven rannassa ja saan säilyttää rekeä siellä. Samalla sain ilmaisen kuvauspalvelun ikuistamaan ensiajeluamme.
Vietettiin oikein mukava aamupäivä veljen perheen kanssa jäällä.
Rannassa ei ollut minkäänlaista uraa ja oltiin jäällä ensimmäistä kertaa valjakkoilun merkeissä. Alku olikin vähän ihmettelyä, mutta kun päästiin jonkinmoiselle kelkan jäljelle niin matka taittui vauhdikkaasti. Lumi veti koko matkan liinat kireällä. Mentiin sellainen 4-5km. Tarkoitus oli, että jää vielä hyvä tsemppi päälle ja motivaatio säilyy. Alusta kun on jäällä raskaampi, kun ne tasaiset auratut jalkakäytävät mihin ollaan totuttu. Olipa hauskaa! Reen ohjaaminen ei olekaan ihan niin helppoa kun olin ajatellut ja joustot takasivat sen, että minullekaan ei tullut kylmä.

Siihen nähden, että edessä ei ollut mitään selkeitä risteyksiä tai edes uraa, vasen ja oikea toimivat ihan kohtalaisesti.

Sitten päästiinkin jo jonkinmoiselle uralle ja matka alkoi edetä

Nainen ei voi lähteä edes rekiajelulle ilman laukkua =)

Takaisin tullessa kaartamassa vasemmalle taas ilman uraa

 

Lopuksi vielä Elias stigan kyytiin äitinsä sylissä. Koiria kiinnostaa veljeni valtava radio-ohjattava lennokki, joka juuri heitettiin taivaalle.

Ja eikun menoksi. Isäkin oli todistamassa menoa ja innostui niin, että nyt meitä odottaa 3,5kg keitettyjä pikkiahvenia pappilan eteisessä.

 

Ja takaisin

Tippuiko joku matkasta?

 Toinen veljistäni tuli jäälle lennättämään isoa radio-ohjattavaa lennokiaan (on niissä SM- tasoa=). Välillä lennokki kaarteli hyvinkin alhaalla ja laskeutui hänen käsiinsä lähteäkseen taas uudelleen ilmaan. Koirat kiinnostuivat moisesta kovin, mutta eivät sännänneet perään kun kielsin. Plussa tästä.

Taivaalla menee jotain hyvin outoa

 Lopuksi vielä irrottelua jäällä. Kyllä oli kiva aamupäivä.

 

 

 

 

 

 

Vuosi koiraelämää

2.2.2012

Tästä se alkaa, yhteinen matka

Tasan vuosi on nyt kulunut siitä kun Lumppari muutti meille 8vk vauvana.
Aikamoinen elämänmuutos.
Kaikkein vaikeinta oli kuitenkin aika ennen Lumin saapumista ja päätöksen teko. Ottaako koira, olenko valmis, haluanko sitä ja voinko olla varma, että olen tyytyväinen päätökseen kaikissa tilanteissa???
 No voin nyt vuoden jälkeen kertoa, etten todellakaan ole. On ollut monia tilanteita, joissa olisin voinut kuristaa tuon valkoisen pitkäsäären. Jäniksiä on jahdattu, vieraan ihmisen autoon hypätty toisen koiran kanssa lapsen viereen, kylillä on juostu koko aamuyö ja aamu liikenteen seassa... vain muutamaia mainitakseni
Olinko valmis? No en sinne päinkään, enkä vieläkään ole. Ei sellaiseen voi valmistautua mistä ei ole omaa kokemusta. Ja se on hyvä se.

 Tekosyitä ei tarvitse vaivautua edes miettimään miksi tänään ei ole hyvä päivä lenkkeillä. Yhteiset pelireissut ovat jääneet ja töistä kiiruhdetaan suoraan kotiin.
Ja tuo perhanan valkoinen on opettanut minut kohtaamaan niitä varjoisia puolia itsestä, joita mieluummin arvostelisi vain muissa.
Se on saanut minut hymyilemään, ihailemaan, itkemään, nauramaan, vihaamaan, rakastamaan, pelkäämään, ärsyyntymään, luottamaan -ja saa edelleen.

Oikeasti olen saanut paljon ja vieläkin enemmän.

Ja vielä bonuksena: Koskaan ei ole yksinäistä kotona. Olen saanut monia hyviä ystäviä muista koiranomistajista.

Tarkoitus oli tehdä tästä blogista vuoden mittainen päiväkirja, jossa kerron ja jaan kokemuksiani pennun kanssa -hyviä ja huonoja. Nyt vuosi on takana ja tulevaisuudesta en tiedä, mutta ainakin huomenna teen vielä yhden päivityksen; saatiin nimittäin reki ja testataan se huomenna jäällä.

 Ja 8kk Lumin tulosta saapui Surku.
Enää olisi vaikeaa kuvitellakaan vain yhtä koiraa tai se tuntuisi melkein eläinrääkkäykseltä. Niin hitsautuneita toisiinsa on sisaruksista tullut. Vaikka Surkun saapumisen jälkeen ei enää olekaan itsestäänselvyys, että kotona kaikki on juuri sillä paikalla kun töihin lähtiessä, niin se on mitätön juttu.

Siinä missä Lumi on vähän vakavampi ja vanhemman oloinen, niin Surku on ikuinen pikkupoika, jonka sydämessä asuu vilpitön ilo.

Oksasilppurit minulla on omasta takaa.

 

 

Peräkanaa

Kerrankin kamera lenkillä. Sain yhdellä kädellä ohjaustangosta kiinni pitäen napattua muutaman kuvan ylämäessä...

 Ostin lukkoja ja köyttä ja väsäsin niistä uudet vetoköydet, niin, että koirat vetää peräkkäin.
Sunnuntaina testattiin ekan kerran ja aika hyvin meni mitoitus kohdilleen. Vähän lyhennystä tiedossa, ettei Surku kulje niin kaukana edessä. Alkuun olivat vähän ihmeissään, etenkin Surku jolle pamahti aika kova tehtävä johtaa yksin ja tavallista kauempana.
Kylillä jos mennään ja käännösiä on paljon, niin vanha parisysteemi on turvallisempi, etenkin käännökset eivät ole vielä satavarmoja ja hidastaminen ei aina toimi.
Kun päästiin suoralle alkoi kulkea upeasti. Lumi piti koko matkan liinat kireällä ja oikeasti veti. Mentiin yhteensä 8km lähes tasaista suoraa kävelytietä. Meidän maastot on helppoja ja siloteltuja, mutta pääasia, että matka taittuu ja on kivaa. Ja kun kikkari on toistaiseksi ainoa menopeli, niin vaihtoehtoja ei ole kovin  montaa.
Tänään sama juttu kirkon suuntaan ja muistinpa ottaa oikein kamerankin mukaan.

 

 

 

 Lauantaina lähdettiin Lumin kanssa kahden pikku iltalenkille. Ulko-oven ikkunoista näkyi Surku seuraavan meidän lähtöä. Takaisin tullessa kuului Surkun itku ulos asti. Se hiljeni heti kun kuuli, että tultiin pihaan. Ei taida poika vielä luottaa, että tytöt pärjää kaksin kylillä tai se itse ilman laumaansa. Iltapissalla pihassa päästin Surkun ensin sisään ja käytiin Lumin kanssa pikku kierros. Surku ei ilmeisesti osannut aavistaa, että lähdetään pois pihasta erikoiseen aikaan ja makasi ihan rauhassa sisällä.

Päivärutiinit ovat tällä hetkellä seuraavat:
Aamulenkille 5.30 . Aikaa vierähtää 1 1/2-2h. Metsässä ja kanavalla suurimmaksi osaksi aamusella. Iltapäivällä käydään usein vetolenkillä tai sitten muuten vain vähän juoksentelemassa ja kyliä koluamassa.
Illalla suurimmaksi osaksi hihnassa kylillä.  Koitetaan löytää mahdollisimman monta koiraa ohituksia varten, mutta aika hiljaista on
Työpäivien aikana on ollut viime aikoina rauhallista. Luulen, että lepäilevät suurimmaksi osaksi.
Aamusta käydään vetämässä usein viikonloppuisin, mutta viikolla en tohdi, kun ruuan ja juomisen jälkeen saattaa hätä yllättää herkemmin.

Vieraita kylässä. Koirat siirtyneet ovelle pitämään vahtia =)

Tutkimusmatkailija

Unten mailla

Väinö ja Surku

Elias tulee tarkistamaan onko pikkuveli hereillä

Oltiin avustamassa paikallista ongelmakoirakoulua ohitustilanteissa ja saamassa samalla Surkulle kokemusta oikein provosoivan koiran ohituksesta. Hyvin meni Surku ohi pelkällä kiellolla.
Lumi oli vuorossa seuraavaksi. Paikka oli sille huono, kun se pelkää ennestään siellä asuvaa tanskandoggia. Lumi yritti vetää paikalta pois matalana ja häntä alhaalla. Kielsin sitä normaalisti hihnan kiristämisestä. Olin mielestäni rauhallinen. Oltiin tilanteessa jonkin aikaa. Lumi hieman rentoutui loppua kohden muttei kuitenkaan niin paljon, että olisi kyennyt syömään nakinpalaa.
Jossain kohti se haki turvaa minusta. Lumi kulki ihan matalana häntä alhaalla, mutta korvat ja katse saattoivat olla hetkittäin eteenpäin, vaikka häntä ja muu asento kieli vaarattomuutta. Jos se olisi ollut irti, se olisi saattanut juosta kotiin. Täytyy seuraavalla kerralla Lumin kanssa ottaa harjoitukset eri paikassa, normaalin kävelyn yhteydessä.

Koirahoitolassa

Tänään oli 12 tuntinen työpäivä, johon sisältyi opetusalan koulutusmessut Helsingissä.
Vein koirat aamulla Koulutuskeskus Salpauksen koirahoitolaan; näin Vääksyläisille tutummin maatalousoppilaitokseen kirkolle. Paikka on sama jossa käytiin viime lauantaina mätsärissä.

Aamulla siis kamat reppuun ja koirat valjaisiin ja kikkarilla 6km kirkolle. Kokemus oli kaikinpuolin positiivinen. Tilat ovat toimivat. Sisällä oli kahden koiran "tarha", jossa kummallekin oma makuupaikka ja vesikippo. Kaikista sisätarhoista on mahdollista kulkea luukun kautta tilavaan ulkotarhaan. Koska paikalla ei ollut Lumin ja Surkun lisäksi, kuin kaksi mäyräkoiraa (jotka viettivät kai aikansa sisällä), oli minun kaksikolla koko ajan vapaa kulku ulkotarhaan. Ja mikä sen jännempää kuin seurailla sieltä aikansa kuluksi hevosten liikehdintää omassa aitauksessaan. Koska tultiin ajoissa paikalle käytiin vielä pikku kierros koirien ja kahden hoitajaopiskelijan kanssa oppilaitoksen ympäristössä. Ihania uusia tuoksuja joka paikka tulvillaan ja kaiken kruunasi hevosen lanta =)

Koirat olivat kuin kotonaan ja jätin ne sen kummemmitta seremonioitta hyvillä mielin.
Työkaverini otti minut tienposkesta kyytiin ja vietettiin pitkä päivä rattoisassa seurassa.
Illalla koiria hakemaan. Kaikki oli mennyt mainiosti. Olin varoitellut, että Surku saattaa esitellä äänijänteitään, mistä ei kannata huolestua, mutta Lumi on ihan hiljainen. Niin siinä sitten oli käynyt, että Surku ei ollut päästänyt ääntäkään, mitä taas Lumi oli loppuajasta vähän tehnyt.
Kaksi kertaa päivän aikana opiskelijat olivat lenkittäneet koiria. Pahoittelivat, että Lumi oli löytänyt jonkun hyvän hajun missä kieriskellä. Minulla on yksi ja sama jos kierivät hajuissa. Joskus saatan sen kieltää, mutta usein annan niiden toteuttaa itseään =)
Hellyyttä, huomiota ja lepertelyä saivat roppakaupalla päivän aikana. Tuntui varmaan sivusta katsoen kylmäkiskoiselle minun suhtautumiseni koiriin jälleennäkemishetkellä, kun en huomioinut niitä lainkaan ennen kuin itse kutsuin ne hetken päästä luokse. Se oli kuitenkin kaikkea muuta.
Kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja hoitivat työnsä sydämellä ja parhaan tietonsa mukaan. Hinatkin oli varsin kohtuullinen. Tosin inhimillisen erehdyksen vuoksi minulle ilmoitettiin vahingossa halvempi hinta. Normaalisti 12h hoitojakso maksaisi 13e/koira. Samat kaksi opiskelijaa vastasivat koirista koko 12 tuntisen jakson ohjaajan valvonnassa. Saatiin mukaan vielä virallinen paperi, jossa olivat lenkitysajat ja jopa tiedot koska koirat olivat pisanneet ja kakanneet.

Oli aika lähteä kotimatkalle. Juotin koirat pihalla ja valjastin kikkarin eteen ja taas menoksi. Nyt kotona makaa uusista kokemuksista rättiväsyneinä kaksi nelijalkaista ja yksi kaksijalkainen.

Tämänhetkinen tilanne. Jälleen kotona.

Valitettavasti kameraa ei ollut  mukana hoitolassa, joten yhtään kuvaa ei ole siltä reissulta. Alla kuitenkin muutama otos kotipihalta.

-  I love you. - I love you too