Sisko ja sen veli

 

 

Viimeisin tilannekuva: kaksi uupunutta sisarusta onnellisesti yhdessä

Surku Alias Kaisla/Isla on viettänyt ensimmäiset tunnit uudessa kodissaan. Matka Aitoosta sujui Lumin nukkuessa etupenkillä tilavasti kerälle käpertyneenä ja Surkun kyhjöttäessä jalkatilassa aika epämukavan oloisessa asennossa. Ihan rennolla fiilikesellä tultiin ja matka sujui hyvin rauhallisesti.

 Ohjeeksi tuli ettei Surkua saa pitää kotipihan ulkopuolella irti kolmeen viikkoon ettei alkaisi kotimatka... Aidatulla pihalla voi pitää irti kunhan on koko ajan valvonnan alla.
Pihalla pidin alkuun kiinni ja laskin sitten irti. Surku nimeä toistelen sille aika ajoin ja kutsun usein luo ja taskusta löytyy jotain makoisaa. Muuten en sitä huomioi enkä juttele. Pihalla Surku kulki tiiviisti minun perässä ja tuli samantien jos meni hieman kauemmas haistelemaan kun kutsuin sitä.

 Veljeni lapsineen sattui poikkeamaan juuri tullessamme. Pyysin ettei Surkua huomioitasi mitenkään. Sitten lähdettiin kävelylle. Hienosti Surku kulkee hihnassa, vaikka se on sen ensimmäsiä kertoja. Tosin sen verran ympyrää kiertää, että laskin Lumin irti etten olisi ihan solmussa kahden taluttimen kanssa. Hyvin toimi. Kutsuessa käytän aina koiran etunimeä. Alkuun Lumille aiheutti hämmennystä ettei "tänne" kutsu ollutkaan aina sille.
Lumikin reagoi taas käskyihin entiseen malliin toisin kuin Tomin pihassa... Luulen, että toisinaan Tomin läheisyydessä Lumi vaistoaa minun haluni osoittaa, että me pärjätään ja samalla iskevän epävarmuuden ja silloin ei pärjätä ollenkaan... Kaikenlaisia hassuja ajatuskuvioita sitä itsestään löytää =)

Surku vaikuttaa upealta koiralta ja kyllä täytyy sanoa, etten Tomin koirien veroista nöyryyttä ole nähnyt missään muualla. Oma kokemus ja taidot ei lähellekään samaan riitä, mutta silti olen ihan tyytyväinen siihen mihin mekin ollaan päästy ja koko ajan opitaan ja tehdään parhaamme. 

Kaisla vielä tutussa turvallisessa kotitarhassaan

 

Lumi ja Kaisla

Kotilaumassa pinkomassa koppiin turvaan...

Kukahan tässä on Surku? Lumi kotilaumassaan saamassa oppia...

Lumi ja Surku ensihetkiä yhdessä kotipihalla

 

Kanavalla kävelyllä

 

 Sisälle tulo olikin sitten hämmentävämpi juttu. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Lumi meni makoilemaan rennosti omalle paikalleen ja Surku mietti mitenkähän sisällä kuuluu olla. Lopulta se rauhoittui hetkeksi pitkälleen kuitenkin selkeästi valppaana. Nyt Surku jo rentoutuneempi ja järsii Lumin kuivaa luuta. Kaislasta tuli Surku, kun Kaisa ja Kaisla ovat liian lähellä toisiaan ja Isla nimi sekoittuu istu käskyyn. Niinpä kun ei Lumista saanut Surkua tekemälläkään, niin nyt oli sitten sen aika.

Ensiaskeleet sisällä

Tästä pidemmäs en kyllä tule...

 

 

 

 

Rauhoitu veliseni, ei täällä ole mitään pelättävää...

Lumista vielä sen verran, että lähti viime viikolla peuran perään ja piti oikein kunnon "jahtivikinääaukuntaa". Tuli kyllä takaisin parin minuutin päästä ja käveli sen jälkeen ihan minussa kiinni. Olin kuitenkin niin raivona että se tuntui koko kropassa. Ehkä hankalin asia monessa tilanteessa onkin oman raivon kanssa toimeentuleminen. Raivoisa omistaja joka hillitsee eksistentialistisen kuristamisen halun vain viimeisillä tahdonrippeillään ei vaikuta kovin tasapainoiselta ja luotettavalta, niin kuin arvostettu johtaja. Kun pystyisikin olla tiukka, ehdoton, oikeudenmukainen ja vaativa ja samalla itse tasapainoinen niin koira kunnioittaisi varmasti ihan erilailla. Tänään aamulla Lumi oli taas lähdössä, mutta pysähtyi kun annoin sille tiukan käskyn ja tarpeeksi ajoissa. Pyrinkin nyt kiinnittämään erityistä huomiota omaan tasapainooni. 

Paluu takasin itse räpsittyihin kuviin. Jos oltaisiin vielä filmiajassa tämä olisi karu totuus...

 Käytiin Tuuloksessa ekaa kertaa tutustumassa Tomin agilityyn. Täytynee opiskelu alkaa omien taitojen hiomisella. Heti ensimmäisessä tehtävässä kaadoin metallisen keppirivistön Lumin päälle, kun kutsuin sitä kulkemaan kyseisen kujan läpi... Pienellä houkuttelulla saatiin tyttö kuitenkin takaisin ja kulkemaan kyseistä kujaa pitkin. Lumi on aika hyvä koira palautumaan monenlaisista kommelluksista. Toissapäivänä sen päälle kaatui isohko välihylly. Lumi pötki kyllä pakoon, mutta kun en reagoinut tilanteeseen muuten kuin viemällä levyn turvallisempaan paikkaan, se palasi pian takaisin samaan paikkaan tutkimaan jäikö kongiin ruokaa -eikä sitä sitten sen enempää muisteltu.

Oman kehon kieli onkin seuraava opin paikka jos meinataan agia jatkaa ja niinhän me tehdään =) Siis suorassa kuin heinäseiväs kun odotan Lumin saapuvan esteeltä ja sitten vauhdilla eteenpäin kunnnes Lumi saa minut kiinni. Vähän kyllä epäilyttää saanko Lumin toimimaan agin vaatimalla sähäkkyydellä. Leluista Lumi ei tällä kertaa palkkautunut, niin kuin ei meidän tokossakaan viimeksi. Tosin pallon olen unohtanut kokonaan. Täytyy katsoa jos niitä vielä löytää lehtien seasta. Palloja Lumi ainakin lenkillä innostuu juoksemaan kiinni. Tokossakin elokuussa kerran kokeiltiin, niin toimi se ainakin hetken aikaa.
Kotiläksyksi sain totuttaa Lumia tulemaan luokse sille puolen mihin kädellä osoitan. Sitä tehdään aina silloin kun muistan.

Ensi torstaina menemme vielä tutustumaan ja sitten katsotaan jatkammeko agilityryhmässä Tuuloksessa. Tosi mielenkiintoiselta vaikuttaa ja hinku on kyllä kova. Matka Tuulokseen näin syyspimeällä mutkaista valotonta Lammintietä on kyllä aika epämiellyttävä. Aikaa kuluu yhteen suuntaan 50 minuuttia ja työpäivän jälkeen autossa istuessa alkaa toivottomasti väsyttää. Ja talvi tulee ja muistan tien kunnon silloin... Katsotaan nyt rauhassa mikä päätös syntyy ja otetaan kaikki oppi irti mikä tähän päähän on mahdollista juurtua. Huomaan, että tarvitsen tietyn sulatteluajan, ennenkuin pystyn omaksumaan ohjeet. Nytkin sain tarkat ohjeet mitä tehdä kun Lumi lähestyy esteen jälkeen ja silti toimin niin kuin aina ennenkin... Sama tapahtui kesällä tokossa. Seuraan kertaan mennessä olin kuitenkin jo osannut muuttaa toimintaani. Eli viikko menee siihen, että ohjeet siirtyvät kuuloaistimuksesta aivojen siihen osaan joka ohjaa toimintaa =)
 
Tomi oli ottanut Kaislan mukaan. Ihana yllätys! Alustavasti ensi perjantaina, kun syysloma alkaa, niin Kaisla tulee Vääksyyn. Aika jännittävää. Kaisla on ollut ulkokoirana ja kasvanut vahvasti laumassa. Nyt seuraa sitten varsin erilaiseen elämään tutustuminen. Erilaista se tulee olemaan myös Lumille ja etenkin minulle =)
Hihnassa Kaisla ei ainakaan juuri vetänyt, vaikkei Tomi muistanut onko Kaisla hihnassa aikaisemmin ollutkaan.

Pellavavillat odottavat vielä koska ehtisi vintin kimppuun... Syyslomalla viikon päästä?

Vai ehtisikö silloin vihdoin siivoamaan? Onneksi on yksi opettaja joka ei stressaa vaikka ympärillä olisi kuinka kaaos.

 Keskiviikon harrastetokon jälkeen mentiin muutaman koiran kanssa kanavaniemeen leikittämään niitä. Siinä katsellessa koirien touhuja ja jutustellessa tuli mieleen, että mitenhän koirat reagoi jos mekin alamme leikkimään keskenämme. Jaanan kanssa alettiin hippasille ja heti tuli koiriin eloa. Lumi ainakin oli aluksi hivenen hämmentynyt, juostessa meidän ja toisten koirien mukana. Ei siis huomioitu koiria mitenkään vaan leikittiin vaan keskenämme Jaanan kanssa. Lopputulos oli, että meidän lopettaessa Lumi ja Miki sai valtavan hepulin ja juoksivat itsensä läkähdyksiin meitä ympäri. Hauskaa oli =)

Ja onpa uudella kuistilla yksi huone joka on jo melkein valmis. Meidän prinsessahuone eli WC. Oli muuten kattolistojen laitossa vähän näpertämstä. Hyvä tovi vierähti tänään kun sovittelin eteisen listoja toisiinsa...

Syksyn säveliä

 Tänään sähkäri oli taas hommissa meillä, kun olin itse töissä. Tullessaan hän totesi vain että: "On sulla pikkupeto". Ullakolta oli lentänyt sinitiainen alakertaan ja Lumi oli pyydystänyt sen alta aikayksikön ja pistellyt poskeensa. Mahtaa vatsassa vähän höyhenet ja nokka kutitella. Sähkäri totesi vielä ettei hän uskaltanut lintua pois ottaa eikä Lumia kieltää, ties vaikka kimppuun olisi käynyt kun saaliin vie...
 Ensi reaktio oli että "Voi ei, nyt se pääsi jahtaamisen makuun, mitä olen niin kovin yrittänyt saada hallintaan. Olisi pitänyt itse olla kotona estämässä tilanne".  Mieleen ei juuri sillä hetkellä muistunut, että päästäisiä ja myyriä Lumi on saanut pyydystellä pitkin kesää... Siitä isompiin eläimiin onkin sitten kielto käynyt.
Näki sähkärikin, että Lumissa on oikeasti eloa, kun tähän asti hän on miettinyt onko se oikea koira lainkaan, kun jatkaa vaan makoilemista, vaikka hän puuhailee sisällä.
Sen vajaa seitsemän tuntia mitkä olen normaalisti töissä Lumi nukkuu ja viikonloppuisinkin makoilee aamulenkin jälkeen sinne kahteen asti täysin tyytyväisenä jos ei muuta ohjelmaa ole tiedossa.
Huskypalstalla katsoin videon, jossa oli kuvattu kahden huskyn puuhailua kotiväen ollessa muualla. Cd-levyt saivat kyytiä ja kovasti etsittiin jotain puuhaa. Lumista kukaan ei jaksaisi katsoa vastaavaa pätkää. Jos hyvä tuuri kävisi se saattaisi jopa kääntää kylkeään...

Meidän pikkuinen

 Vakiolenkkimme varrella kanavalla on jo pitkään ollut tutti puussa. Yksi kerta taas siellä kävellessämme Lumi loikki onnessaan takaani tutti sievästi suussa. Niin hauskalta se näytti, ettei sitä raaskinut poiskaan ottaa. Elias 1,5v oli matkassa mukana ja tutin vieroitus on hänellä menossa. Nyt sitten kotona sanotaankin "Hiiri vei" sijaan "Lumi vei"

 Kaikki kuvat ovat Veljeni Johanneksen ottamia. Ihanat syksyiset värit.

 

 

 

 

 Lumi on taas tänään ollut vähän hajamielinen. Juuri kun eilen pääsin oikein kehumaan, niin tänään ollaan mentykin sitten vähän enemmän omissa maailmoissa ja hiukan tiukemmalla äänensävyllä toistetuissa käskyissä. Vielä eilen tilanne olisi voinut mennä korvien tiliin. Putsasin nimittäin aikamoisen saaliin neidin korvista ja Lumi nauttii toimituksesta kovin =)
 Edelleen vähän vaisulta Lumi vaikuttaa toisinaan, etenkin taas tänään. Päivälenkillä olisi mieluummin jäänyt seisoskelemaan ja "mennään" käskyä sai toistaa alkuun useamman kerran ennen kuin vauhtiin päästiin. Sitten kyllä taas mentiin ihan reippaasti, kunhan alkuun päästiin.Vieläköhän ne juoksuhormoonit vaikuttaa?

 

"Olenko jo yhtä pitkä?"

 

 

Koppi

 

Yritin heittää lehtiä, että saataisiin oikein ihana syksyinen lehtisade kuva. Tällainen möykky oli tulos...

Elias ja Lumi

 

 Pari kuvaa meidän TOKO-treeneistä. Näkyy seuruu kulkevan vähän kaukana, mutta muuten upeasti. Keskiviikkona taas tokoillaan ja saa nähdä päästäänkö torstaina tutustumaan ensimmäisiin agility-treeneihin!!!

Aamulenkin maisemia

Aamun hämärässä. Viikonloppuisin lähdemme hiukan myöhemmin aamulenkille, joten valoakin on enemmän.

Alkaa pikkuhiljaa valjeta

 Alotettiin TOKO-treenit keskiviikkoisin ihan epävirallisesti kaikille halukkaille. Seitsemän koiraa oli ensimmäisissä harkoissa ja hienosti meni kaikilta ja mukavaa oli.
Lumi teki jopa yhden puhtaan hypyn ja jäi seisomaan ohjeiden mukaan esteen toiselle puolen, vaikkei sitä olla harjoiteltu kuin muutaman kerran elokuisissa TOKO-treeneissä. Vähän epätietoisuutta aiheutti alkuun se, ettei kaikkien tuttujen koirien kanssa päässytkään kontaktiin, vaikka paikka oli sama kuin leikkiessä.

Koirien ohitukset sujuvat nykyään lähes aina mallikkaasti. Mitään ei tarvitse sanoa ja hihna löysällä Lumi menee ohi vaikka kävelytiellä menisi joku vierestä ohi. Jälkeenpäin saatetaan kyllä vähän kurkkia taakse.

Oltiin työporukan kanssa Kelventeellä risteilyllä ja äiti haki Lumin työpäivän jälkeen kotiinsa. Hienosti oli neiti käyttäytynyt. Koirista ohi käskyittä hihna löysällä myös äidin kanssa. Käskystä luo ja vierellä kun ihmisiä tuli vastaan. Ja odotti lupaa ennenkuin meni tutustumaan äidin juttukavereihin matkan varrella. Ihan noin hienosti ei meillä suju aina kahdelleenkaan.

Toisaalta taas yksi aamu Lumi hävisi hetkeksi metsään jonkin perässä (kauris?). Ai miten se ottikaan päähän... Sen jälkeen ´Lumi kyllä nöyrästi käveli ihan liki, vaikka se välillä tarkottikin mudassa astelua. Usein se ottaa ilmavainua pitkin lenkkiä, mutta on pysynyt nätisti kuulolla, vaikka kierrokset vähän nousevatkin. Tuo ilmavainu melkein kertoo kauriiden läsnäolosta ja jälkiäkin olen nähnyt. Tilauksessa on hyvä valo aamuisia pimeitä metsälenkkejä varten.  Toistaiseksi Lumi kulkee keltaisessa huomioliivissä ja minulla on Lidlin otsalamppu... Toimii, mutta jotenkin varmempi olo olisi nähdä laajemmalle. Ensi viikolla pitäisi postin tuoda valoa pimeisiin aamuihin.

Maisémia ihailemassa

Aamuisen Aurinkovuoren maisemia

Viikonloppuisin teemme usein saman aamulenkin kuin arkenakin. Aikaa tosin saattaa kulua lähemmäs kolmea tuntia, kun teemme enemmän poikkeamia umpimetsään. Siitä onkin sitten hyvä aloittaa päivän puuhat.

 Juoksut eivät vieläkään ole täysin ohi. Lumi on edelleen hiukan turvoksissa ja merkkailee puskia kuin poikakoirat ikään... muutaman tipankin kirkasta tai rusehtavaa saattaa silloin tällöin vuotaa.

Kukkulan kuningatar

 Eilen satoi illalla rankasti. Thelma-koira kävi morjestamassa ja olisi halunnut leikkiä, mutta Lumi pysytteli tiukasti katoksessa ja tyytyi painimaan siellä työntämättä vahingossakaan kuononpäätä sateen puolelle, vaikka toinen kaikkensa teki.
Lähdimme sitten pyörällä lenkille, koska en itsekään niin välittänyt astella pidempää aikaa sateessa. Kun pääsimme pois autotien viereltä laskin Lumin irti ja sitten alettiin oikeoppiset intervallitreenit. Aluksi rauhallista hölkkävauhtia eteenpäin. Sitten kiihdytin niin lujaan vauhtiin kun pyörälläpääsin ja innostin Lumin mukaan: "Mennään-mennään-mennään-juokse-juokse-juokse!" Ja Lumihan juoksi sydämensä kyllyydestä. Sitten taas himmattiin ennenkuin Lumin into hiipui ja mentiin hetki rauhakseen ja sitten taas täysiä. Lumi tuntui nauttivan täysin rinnoin ja kaatosateessa lenkki taittui riemulla ja vauhdilla. Nopeudessa en enää pyörälläkään Lumille pärjää, vaan halutessaan se vilkuttaa minulle perävaloja.

Mistä vaan löytyy iso risu, niin siitä saa hupia jos on tylsää...

...juostaan kovaa ja muristaan