onnellinen husky-tyttö

Kärpäset ovat heränneet auringon lämpöön parvekkeella ja Lumi saattaa viettää pitkiä aikoja tarkkaillen ja kuunnellen niitä. Kärpäset ovatkin toistaiseksi Lumin ainoita saalistamia eliöitä - josta en ole lainkaan pahoillani. Toivottavasti saalisveläimet pysyvät jatkossakin tässä kokoluokassa...

"Toimisikohan, jos teeskentelisi välinpitämätöntä? - Haa, lankaan meni!
Tosiasiassa olen heti valmis toimimaan kun tilaisuus koittaa."




Tyylinäytteet lempipaikalla:








Tulisikohan meidän perheeseen toinen husky jo ennen vuorotteluvapaan loppua? Se on käynyt mielessä. Lumi olisi kesäkuussa puolivuotias. Onkohan liian aikaista vai paras rauhassa odotella vielä reilun vuoden verran? Olen aina ajatellut ettei kahta pentua samaan aikaan, muttaa.... Kun työt alkavat elokuussa ei Luminkaan tarvitsisi olla kohtuuttomia aikoja yksin. Ja huskynä se nauttii niin kovin lajitoverien seurasta. Sitä ei ihminen voi korvata. Vastaanotan mielellään muiden kokemuksia, mielipiteitä ja järjen ääntä.

Enemmän ja enemmän pehmeää sammalmaastoa paljastuu lumen alta.

Joskus käy näinkin, että alkaa väsyttää kesken matkan. Useimmiten kuitenkin mietin, että teenkö itselleni karhunpalveluksen kasvattamalla Lumin kuntoa. Eilenkin mentiin melkein 5h, josta osa kahden koiran kanssa leikkien, ikää lauantaina 4kk...
No tänään aamusamoilu jätettiin vähän lyhyemmäksi (ainakin se oli tarkoitus. Kummasti siihenkin meni aikaa reilu tunti...). Uusi terrieri tuttavuuskin sai vähän rauhallisemman vastaanoton. Jotenkin vain aikaa on niin mukava viettää ulkona. Varmaan yksi syy siihen ettei Lumi ole tehnyt sisällä oikeastaan minkäänlaista tuhoa on energian purkaminen ulkona.
Sorakuopalla kevätauringosta nauttien.
Siinä yhdessä istuskellessamme näimme alhaalla oikein komean ketun juosta jolkuttavan. Se pysähtyi hetkeksi katsomaan meitä ja jatkoi taas matkaansa. Lumi istui vieressäni ja seurasi tarkasti otuksen matkaa jatkaen sitten omia puuhiaan eli vierivien käpyjen jahtaamista pitkin rinnettä.
Tässä isojen päätösten edessä ja olen miettinyt mistä todella nautin ja huomannut, että se on Lumin kanssa luonnossa samoilu. Toistaiseksi se on helppoa, kun Lumi pitää minua silmällä ja seurailee ilman hihnaa. Usein Lumista huomaa koska se on kiihtyneemmässä mielentilassa ja alttiimpi menemään oman mielensä mukaan. Silloin mennään enemmän teitä pitkin hihnan kanssa.
Naapurin Matilla on aina purutikkuja taskussa Lumia varten. Eilen saimme lisäksi oikein kunnon keittolihojen jäännökset ja mehevät luut, jotka odottavat jääkaapissa perjantain sählytreenejä, jolloin Lumi on pidempään yksin. Miten huomaavaista vanhalta mieheltä.

Lumi kotikuusen katveessa. Jos se on totta niin tämä tyttö on pulassa....



Elli ja Lumi. Tällaisia ovat minun koirakuvat. Näkyy häntää, korvaa, tassua, selkää, utua... Seuraava tilannekin on jo ohi ennenkuin kamera räpsähtää ja sitten taas odotellaan koska ollaan valmiita seuraavan kuvaan. Kameravanhus käy vähän hitaalla.



Lumi on ilmeisesti kuullut olevansa "vetokoira". Se rakastaa vetää valtavia oksia perässään pitkiäkin matkoja. Välillä ei voi olla nauramatta, kun se todella tekee työtä vetäen oksaa edelleni ja pysähtyy hetkeksi järsimään, kunnes ehdin kohdalle ja taas sama uudelleen.
Kuivatut siankorvat maistuvat, kun niitä ensin vähän mujuuttaa, näykkii, heittelee ja murisee. Täytyyhän saalis ensin tappaa. Lumi ei onneksi ole nirso. Kaikki mitä on ruoaksi saanut niin menee alas. Tämän päivän herkkua olivat äidin vanhat kananpalat. Kuivaruoka jää palkkana auttamatta kakkoseksi. Jos tilanne on kovin jännä niin nappuloita ei edes noteerata ja kovemmatkin herkut saattavat jäädä täysin huomiotta. Silloin koko huomio on vain yhdessä asiassa ja kaikki muu saa odottaa.
Kun tänne kutsua ei kuulla niin onneksi kohde on lähes aina eloton: joku vastustamattoman mielenkiintoinen haju tai aarre. Toki "yllättäen" ihan viereen päässeet koirat ja joskus lehahtavat varikset tai sorsat voivat aiheuttaa tilapäistä valikoivuutta. Ihmisetkin ovat alkaneet taas kiinnostaa ohitettaessa. Täytyy taas alkaa liikkua enemmän ihmisten ilmoilla.

On se niin ihanaa kun on koira. Vaikea kuvitella, että 7 viikkoa sitten elämä oli vielä niin erilaista. Sanoinkin yhdelle ystävälle, että jos joku on kahden vaiheilla ottaako vai eikö ottaa koira, niin ehdottomasti ei. Ja jos hän silti ottaa, niin mikään ei voita sitä! Se on elämäntapa.
Kouluttaminen ja oppiminenkin on niin mielenkiintoista. Miten kaksi niin erilaista olentoa voikin ymmärtää toisiaan niinkin hyvin. Ja koskaan ei voi olla varma. Kun yhteistyö sujuu se on hieno tunne.

Lumi ja Viljami 2v




Olipa viikonloppu omien ajatusten ja pelkojen kanssa. Lumin kuulo tuntui valikoituneen. Johtajuus hukassa? Liian lepsu kasvatus? Nytkö se pentuaika on ohi ja tilalla itsenäinen omapäinen husky, joka tulee silloin kun ei ole muuta mielenkiintoisempaa? Hihnassa ollaan menty enemmän. Tuleeko siitä remmikoira, jota ei voi päästää vapaaksi? Lumi oli minimaalisella huomiolla viikonlopun, jos vaikka mielenkiinto kuunteluun heräisi. Ei koulutusta vain pakolliset lupakäskyt ulosmentäessä ja ruokailtaessa. Ulkona oli hihnassa muutamaa lyhyttä poikkeusta lukuunottamatta. Ei sanottavaa vaikutusta, paitsi sisällä oli surkeampi ja apaattisempi.
Tunnin puhelinterapia Jaanan kanssa ja taas elämä hymyilee. Lumi toimii niin kuin ennenkin. Luulen myös, että muutama onnistunut piiloutuminen sai Lumin taas tarkkailemaan paremmin minun liikkeitä. Tällaista se siis on koiranomistajan elämä: tylsyys kaukana =)
Olisihan se kiva kun olisi husky joka tottelee ajatustakin, mutta se ei aina ole meillä todellisuutta. Ymmärrän täysin niitä koiranomistajia joilla on ongelmia koiransa kanssa. Ylpistymään ei ainakaan pääse =)
Ihana koira Lumi on edelleen. Ja uskokaa tai älkää arki on oikeasti aika tasaista tallaamista. Siitä ei vain tule raportoitua vain kaikki draama puetaan sanoiksi =)
Lumi kasvaa koko ajan hurjaa vauhtia. Kasvu tuntuu koskevan erityisesti häntää, jalkoja ja korvia: venyy, venyy, venyy... Koskahan se hidastuu? Tänään huomasin, että kaksi ensimmäistä alahammasta ovat lähteneet.



Sumuisena maanantaina vietimme Lumin kanssa tuntikaupalla ulkona kevyessä räntäsateessa. Oli kauniin harmaata. Viimeisiä talven rippeitä ja samalla kevään enteileviä ääniä. Joella kuului ensimmäisten palailevien muuttolintujen ääntelyä. Räntää satoi hiljalleen ja oli pysähtyneen rauhallista. Nämä on niitä elämän pieniä kauniita hetkiä. Lumikin nautti ja istui pitkän aikaa joenrannalla vain kuunnellen ja katsellen.





Matkalla Lahteen