Toipilaan elämää

Surku muovikuvussa

Leikkausta seuraavan yön Surku nukkui melko hyvin lääketokkurasta selviten. Välistä kuului kevyttä ininää ja liikehdintää. Kauluri oli päässä koko yön. Se aiheutti Surkulle pientä paniikkia kun lääketokkura alkoi hälvetä.

Huojennus oli suuri kun huomasin leikkausta seuranneena päivänä, että kyllä haava kävelyn kestää ja kevyen ravinkin. Olin tietenkin lukenut kaikenlaisia kokemuksia, joissa monessa ensimmäisinä päivinä vain pakolliset pissatukset. Aamulla ajattelin, että katsotaan mikä on vointi, haavan kunto ja jaksaminen. Kaikki näytti hyvältä ja lähdettiin hihnakävelylle. Reilu tunti ehdittiin ennenkuin alkoi sataa rankemmin. Oli huojentuneempi olo jättää Surku tötsä päässä Lumin kanssa kahden kotiin töihin lähtiessä, kun oltiin saatu edes jonkinlainen aamulenkki alle. Kyllä arvenkin kannalta on parempi, että tulee tasaista sopivaa liikettä, ettei siitä tule kinnaava -niin ainakin uskon.

Töistä tullessa Surku oli täsmälleen samassa paikassa kaulureineen, kun lähtiessäni. Kun laitoin kaulurin takaisin aamulenkin jälkeen Surku jähmettyi niille sijoilleen kyynärpäät ilmassa puoliksi makuulle. Siitä se kävi makuulle vasta käskystä ja hyvin kuuliainen kun on, ei noussut siitä ennen kuin palasin töistä ja kutsuin luo =) Kotona ei siis odottanut hävityksen kauhistus, vaan kaikki oli siististi paikoillaan.
Oli se kyllä vähän säälittävä näky törmäillessään muovihäkkyrän kanssa silloin kun yleensäkään uskalsi liikkahtaa se päässään.

Luiden järsintä on pientä puuhastelua sairaslomalaiselle, joka on mielestään elämänsä kunnossa.

Koetin askarrella Surkulle pöksyt kaulurin sijaan.

En saanut niistä toimivia, joten ihan luomuna mennään tästä eteenpäin

 Haava näyttää siistiltä ja virtaa olisi jo enemmänkin. Ollaan menty pidempiäkin kävelylenkkejä ja kevyesti pyörälläkin, mutta koko ajan hihnassa, ettei pääse turhia reuhtomaan näin aluksi. Kipulääkkeet saatiin ja niitä syötän ainakin pari päivää. Antibiootteja meille ei edes tarjottu. Surku ei enää juurikaan ole kiinnostunut haavasta ja kauluria en ole ensimmäisen yön ja sitä seuraavan työpäivän jälkeen käyttänyt. Takakannusten haavat ovat ehkä ainoat aavistuksen tulehtuneet. Toisessa on kaksi ja toisessa yksi tikki.

Sisarukset

 Nyt kolmantena päivänä leikkauksesta alkaa näkyä Surkun virtamäärä. Jos sen energian saisi siirrettyä talonlämmitykseen, niin ei tarvitsisi palella... Perjantaina viikon töistä väsyneenä ja  kahden virtaa täynnä olevan koiran kanssa kävely pelkästään remmissä ei ole aina parasta lepoa hermoille.
Kyllä se on tänään todistettu, että vaikka kolmekin tuntia käveltäisiin pitkin kyliä, niin koirat vasta kysyy, että koska päästään oikeasti tekemään jotain - mitä eikö leikkiäkään saa? Kyllä mielessä kävi päästää sisarukset hetkeksi peuhaamaan ja juoksemaan itseään väsyksiin... Jos vielä malttaisi mielensä.
  
Leikkauksen hinnaksi tuli 165e kaikkineen

 Normaalisti lähdetään jahtaamaan toiselta keppiä ja lopulta ei huomatakaan, kun koko keppi on tippunut matkasta ja mennään vain tuhatta ja sataa peräkkäin.

"Mullapas onkin keppi" Lumin vakiokeino saada Surku leikkiin, ei nyt onnistunutkaan.

Lisää kuvateksti

Surkun leikkauspäivä

Lumi ottaa mallia Surkusta.

Viimeisiä päiviä tosimiehenä

Ke aamu 5.30. Viimeinen ajelu vähään aikaan. Iltapäivällä Surku lähtee leikkaukseen.

Melkein 4km tuli mittariin ja nyt onkin sitten pidempi tauko tiedossa.

 Tänään oli Surkun kastraatiopäivä.

Aamusta aikaisin tehtiin normaaliin aamulenkin sijaan vauhdikkaampi kikkarilenkki, josta osan koirat vetivät. Matkassa  tuli tähänastisen ennätys lähemmäs 4km ja maasto oli kiitettävän vaihtelevaa. Vauhti oli välillä rauhallisempaa ravia. Taitavat kumpikin olla jo hieman väsyksissä. Pakollinen palautuminen taitaa tehdä ihan hyvää. Itseä kuitenkin eniten mietityttää kuinka aktiiviseen ja vauhdikkaaseen leikkiin ja menoon tottuneet nuoret malttavat ottaa rauhallisemmin monta päivää peräkkäin. Päivä kerrallaan, niin se on mentävä.
 Ja myöntää täytyy, että olen hieman neuroottinen siinä, että koirat saavat ainakin vähimmäisannoksen sopivaa liikuntaa etenkin aamuisin ennen työpäivää. Taitaa olla minulle opin paikka tai sitten keksin jonkin työlään kiertotavan ja kyllästytän koirat ja itseni kävelyttämällä niitä hihnassa aamusta iltaan sievästi tienviertä pitkin.

Töistä tullessa nappasin kummatkin koirat mukaan ja käveltiin läheiseen eläinlääkäriin. Surku tapansa mukaan tuli vähän tunnustellen sisään. Lumi oli mukana ihan tarkoituksella rohkaisemassa Surkua. Sille kun paikat ovat jo tutut.
Surkun paino on tasan 20kg. Yllätys oli se, että Lumi painoi lähes saman verran 19.8kg. Äidin vaaán mukaan viikko sitten niillä oli eroa vielä 1,6kg.

Ennen nukutusta Surku sai rauhoittavan. Myöntää täytyy, että vähän säväytti, kun toinen vaipui maahan ensin tassujen varaan ja sitten kokonaan. Ehkä siinä palautui mieleen, kun meidän samojedia lopetettiin kaksikymmentä vuotta sitten...

Sitten olikin meidän aika poistua Lumin kanssa lenkille.

Tunnin päästä tultiin hakemaan. Operaatio oli vielä hieman kesken kannusten vuodon takia. Takakannukset siis  poistettiin samalla leikkauksen yhteydessä.
Äiti tuli auton kanssa meitä noutamaan, mikä olikin välttämättömyys. Surku kun ei ottanut herätäkseen edes ylimääräisestä piikistä huolimatta. Lumi oli aluksi reippaasti astelemassa perässäni sisään, kun menin avustamaan Surkun kanssa. Kun se huomasi tilanteen ja Surkun se oli kuitenin palannut kiireesti äidin jalkoihin.
 Kannettiin tiedoton Surku autoon ja siellä se osoitti ensimmäisiä elonmerkkejä. Muutaman minuutin automatkan jälkeen kannettiin vielä pihaan ja siellä Surku haparoi jo ensimmäiset hoippuvat askeleet ja kuono hamusi heti nuolemaan haavaa...
Sisällä laitoin tötterön päähän ja poika jäi niille paikoilleen sulattelemaan lääkehöyryjä elimistöstään.

Surku on nyt ollut meillä kohta kuukauden. Surkusta on tullut osa joukkoa, mutta kuitenkin se on ollut "se uusi". Nyt leikkauksen myötä huomaan, kuinka tärkeä se on ja ihan tunnetasollakin osa meidän porukkaa.

 Vetolenkin jälkeen vielä vapaana leikkiä metsässä. Väsyneitä koiruleita. Nyt onkin sitten aikaa päiväkausia ladata akkuja.

Ensimmäiseksi eläinlääkärissä murinahyökkäys peiliä kohti. Siellä kun kehtasi joku tulla liian lähelle ja vielä irvistää.

Lumi kummastelee Surkun ja peilin keskustelua.

Surku tainnutettuna

Nyt olikin meidän aika Lumin kanssa poistua ja jättää lääkäri hoitamaan hommansa

Surku ei meinannut millään herätä, joten sai herätyspiikin. Siitä huolimatta kannettiin autoon (mikä onkin ihan normaali toimenpide meillä ilman lääkkeitäkin)

Takakannukset poistettiin samalla. Ne vuosivat kuulemma aikalailla verta.

Muissa maailmoissa leikkauksen jälkeen

Lyhyen automatkan aikana Surku jo heräili. Kannettin pihalle ja siinä jo otti muutamia hoipertelevia askeleita.

Aika rauhallinen poika meillä tällä hetkellä

Lumi tulee ihmettelemään toisen käytöstä ja outoja hajuja

 

Nyt punahilkka pötköttelee sisällä niillä sijoilla mihin sattui asettumaan.

Surku opettajana

Äidillä kyläilemässä

Lenkillä ollessa Surku ei ohita minua nenän edestä jos pyydän sen reunaan, vaan kiertaa AINA takaa. Aluksi koetin hihnasta vetämällä saada sen oikeaan reunaan -turhaan. Juttelin Tomin kanssa asiasta ja Tomi kertoi sen olevan luonnollista laumassa. Johtajan edestä ei mennä. Samoin kun pyydän koirat nimeltä sisään ja seison itse oviaukossa, niin Surkun oli aluksi hyvin vaikea (melkein mahdoton) kulkea minun ohi. Lopulta se luikahti sisään ja odotti ennen seuraavaa ovea, että kuljen ensin. Nyt tilanne on hieman muuttunut. Ulko-ovesta menen itse ensin, mutta kun lupa on annettu, niin surku tulee jo sisään ja saattaa hyvinkin mennä peremmällekin ennen minua. Kyllä on mielenkiintoista oppia Surkun myötä miten koiralaumassa käyttäydytään.

Portista kun kuljemme niin laitan koirat ensin maahan (tai jos on oikein kuraista, niin istumaan) ja sitten kutsun koirat yksitellen nimeltä. Nyt se alkaa jo sujua jouhevammin. Olen pyrkinyt siihen, että yhden käskyn pitää riittää. Usein tarvitaan kuitenkin muistutus, kun ollaan jo laskeutumassa maahan mutta jäädäänkin puolitiehen. Ensin annoin nimeltä kummallekin oman käskyn. Nyt pärjätään jo yhteisellä. Aluksi tein niin myös ulko-ovella, mutta se ei ollut oikein käytännöllistä. Ulko-ovesta pääsee oman nimen kuultuaan.

Ensi tutustuminen Viljamin kanssa

Palomies Sipponen ja Lumi

Aloitettiin Tomin agilityryhmässä Tuuloksessa. Ollaan ihan aloittelijoita. Itse en tiedä edes kaikkien esteiden nimiä... Täytyy sanoa, että agilityn arvostus on noussut huimasti silmissäni, kun ymmärrän miten paljon se vaatii (ohjaajalta). Enkä voi kuin ihailla Tomin tapaa ymmärtää ja nähdä tilanteissa mikä siinä toimii ja etenkin mikä ei; mikä on koiralle loogista ja miten koira saadaan helpoiten ymmärtämään mitä siltä halutaan. Oikestaan olen opettelemassa koirien kieltä ja saan siihen loistavaa opetusta.

Ihmisvilinässä

Elias ja Surku

Olen hyyyvin harvoin poissa iltasella. Eilen sitten lähdin naapuriin neljäksi tunniksi työporukan illanviettoon. Surku reagoi siihen, että lähden rutiineista poiketen. Se aavistaa sen ja siirtyy lähemmäksi makaamaan ja jää seurailemaan lähtöäni. En koskaan sano koirille mitään lähtiessäni. Tullesani takaisin oli luut levitetty lattioille ja sohvalle ja Surku tuli vastaan eteiseen. Selkeästi se oli ollut aavistuksen levoton ja rauhoittui nukkumaan kun saavuin. Normaalisti tuohon aikaan koirat jo nukkuvat yöunta.

Surkua olen pitänyt jo toisinaan irti. Pyrin pitämään ne n.10 m säteellä. Vain leikkiessä niille sallitaan pidemmät pyrähdykset.

Vetolenkin päätteeksi

Tänään teimme pidemmän vetolenkin pururadalla. Matka ei ollut huima (n. 2,5km), mutta koirille puolet pidempi ja raskaampi kuin aikaisemmin. Ne vetää kyllä mielestäni hyvin. Lumi välillä hamusi Surkua kesken juoksun, mistä sitä kielsin. Kilometri oli melko tasaista tai loivaa ylämäkeä ja viimeinen pätkä ylös ja alas mäkiä. Mäkiä ei olla aiemmin käytännössä menty ja niissä liinat pääsi välillä jopa löysälle ja sitten taas mentiin täyttä laukkaa. Viikonloppuisin aletaan pikkuhiljaa pidentämään matkoja ja viikolla mennään sitten kevyemmin.  
Tomilta sain vinkin harjoittelun jatkamiseen. Aluksi mennään niin kuin ennenkin: Palkat puuhun ja potkutellaan lähtöpaikalle ja sitten samaa reittiä saalille. Samalla tietenkin käännöksissä nimeän suunnat. Mennään muutamaa eri reittejä eri päivinä. Sitten jonkin ajan kuluttua jätänkin saaliin huomaamatta vaivihkaa maaliin ja mennään lähtöpaikkaan ja sieltä sitten saaliille.

Aamuhämärissä Aurinkovuorella vetolenkin jälkeen

Ollaan ihan kilttejä ja vaarattomia...

Arjen hyrinää

Surkun saalista

Surkulle on varattu sterilisaatio ensi viikon keskiviikoksi. Se onkin kiitettävästi kokeilemassa miehuuttaan jokaiseen koiraan jonka kanssa pääsee tekemisiin. Sukupuolella ei väliä, eikä aina etu- tai takapäälläkään. Viikko saapumisensa jälkeen se aloitti myös koiven nostelun ja merkkailun.

Teen ruokaa ja käsittelen ruoka-aineita, jotka voisivat aivan hyvin olla koirille tarkoitettuja. Kumpikin koira nukkuu levollisesti tuvassa karvaakaan väräyttämättä. Miten on mahdollista, että kun alan laittamaan koirien vetopalkkoja valmiiksi, niin kumpikin valpastuu samantien? En siis puhu niille mitään tai muuten huomioi niitä millään lailla. Käykö talon haltijatonttu niille vinkaamassa, vai mistä on kyse? -siitä otan vielä joskus selvän.

Tällä viikolla joka päivä tullessani töistä, luu on mystisesti ilmestynyt sohvalle. Taitaa olla sama haltijatonttu kyseessä kuin ruuankin kanssa. Samoin Lumi nukkui tänään tuvan laverilla minun aluksi edes huomaamatta asiaa. Vaihdoin viikonloppuna koirien säkkituoleja ja yhden siirsin laverin viereen, jonka tyhjensin kaikesta sinne kertyneestä romusta. Lumi kiittii ja kumarsi kun valmistelin sille niin ison ja pehmeän pedin ja nautti täysin siemauksin uudesta aluevaltauksestaan.

Tässä vihdoin aikoja sitten mainitsemani kuva parin neliön minikeittiöstäni, jossa kaikki on eriparia ja sikinsokin värikästä. Muutamaan uuteen kaappiinkin tilasin jokaiseen eriväriset ovet =)

 

 

Kicbike on mainio vehje. Ehkä muutama lisäosa voisi olla käytännöllinen. Ulkona roikkuu nyt kahdet läpirapaiset ulkovaatteet ja kengät. Sama tuleeko taivaalta vettä vai räntää pieni vetoharjoittelu on tehtävä. Sirpa kyllä mainitsi, että lokasuojien hankkiminen voisi olla paikallaan, mutta kun ei niitä juuri nyt ole...
 Tämän hetken päivärytmi menee niin, että aamusta 12-13km lenkki metsässä kävellen. Töistä tullessa vetoharjoittelua osa matkasta ja muuten vähän vauhdikkaampaa menoa kikkarilla ja illemmalla vielä yleensä tunnin verran kyläkävelyä. Kyllä siinä emäntäkin kunnossa pysyy.
Myöntää täytyy, että on aamuja jolloin olisi mieluummin kääntänyt vain kylkeä peiton alla, kuin lähtenyt tuuleen ja vesisateeseen. Kun varteenotettavia vaihtoehtoja ei ole, ei asia kuitenkaan mene sen vaikeammaksi. Vaatteet niskaan lamppu otsalle ja menoksi ja hyvillä mielin parin tunnin päästä takaisin.

Taas se kamera...En ole tavattavissa juuri nyt...

Jää sulaa

Pääsiskö jo sisään?

Ja taas valmiina lähtöön. Tänään sujui taas hienosti.

Vetämisestä ehdin jo ajatella, että koirat on sisäistänyt touhun punaisen langan, kunnes toissapäiväinen palautti minut maanpinnalle. Olen käynyt aiemmin viemässä palkat maaliin koirien kanssa ja sitten olemme kääntyneet takaisin ja valjaat päälle ja menoksi. Koirat ovat juosseet sydämen kyllyydestä, ehkä alun pienen ihmettelyn jälkeen.

Nyt ajattelin niiden tietävän mitä tehdä. Laitoin valjaat päälle. Herkut oli repussa piilossa ja suunta uusi. Koirat maahan ja mennään käsky. Lumi kääntyi minuun päin ihmetellen mitä kummaa nyt haluan. Surku ei reagoinut juuri mitenkään. Hetken aikaa koetin saada koiria liikkeelle ja liikkuihan ne -minun suuntaan. Menin edelle ja kutsuin ja kehuin kun ne tuli liinat kireällä. Ajattelin, että nyt ne tajusi. Kikkarin selkään... ja kumpikin kääntyy minuun päin... Piti ottaa itselle hetken aikalisä, kun huomasin ettei homma toiminutkaan ja olin edennyt liian nopeasti. Onnistuneeseen suoritukseen me silti tultasiin lopettamaan.
Koirat irti kikkarista. Käveltiin "maaliin" ja lihat puuhun. Sitten takaisin kaksipyörän luo ja uusi yritys. Kumpikin selvästi vähän epäröi. Sain kuitenkin innostettua ne matkaan ja sitten kun ne taas hoksasi, että: "Ai tämä onkin tätä, olisit heti kertonut", niin matka sujui. Maalissa kehut ja palkat.
Mitä opin: Älä mene asioiden edelle. Hitaasti ja askel kerrallaan. Ehkä ensin vaihdellaan enemmän eri paikkoja ja laitan lihat maaliin vähän vähemmällä huomiolla...

Maalissa n. kilometri takana

Lihapussi lähestyy... valppaus 100%

 Eilen ja tänään tehtiin taas niin kuin ennenkin, vain himppasen pidempi matka. Kummatkin vetivät taas vauhdilla liinat kireällä. Aluksi Surku jäi paikalleen makaamaan ja Lumi kääntyi katsomaan minua ja oli tulossa kohti, mutta sain sen kuitenkin eteenpäin ja sitten mentiin.
Nuorison meno on vauhdikasta, ei mitään kevyttä ravia, vaan täyttä laukkaa. Joskus saattaa tulla pientä epäröintiä tai toisen hamuamista ja vauhti hetkeksi hidastuu. Vetäessä ei kuitenkaan sallita muuta kuin eteenpäin menoa ja kohta taas kirmataan. Kanavan lehdenpuhaltajat pysäytti työnsä, kun viiletettiin ohi ja niin olisin tehnyt minäkin =)

Minulla ei ole autoa ja se vähän rajoittaa meidän vetoharjoittelupaikkoja. Kaksi koiraa ja kikkari pitää saada kuljetettua paikalle kävellen ja muita kulkijoita häiritsemättä, joten kovin kaukana se ei voi olla. Kun osaamme vähän suuntia ja reunassa kulkemista, voin ajatella jopa pihasta vetäen lähtemistä kävelyteitä pitkin, mutta se on vielä tulevaisuutta. Surku on pikkuhiljaa oppinut pysymään korokkeen kävelytien puolella, mutta ei siitä mitään satavarmuutta ole. Suuntia harjoittelemme aina hihnalenkeillä päivittäin muistaessani ja osan matkaa myös reunassa kulkemista.

Tällaiset joustinlenkit löysin halppiskaupasta. Neljän kappaleen pussissa myytiin. Laitoin varmuudeksi kahdella kiinni, ettei haittaa vaikka toinen katkeaa. Paljon jämäkämpää kuin mustekala ja antaa hyvän vaimennuksen.

 Surku on toiminut sisällä lähes samoin kuin Lumi. Sängylle koetti kuitkin eilen nousta. Laittoi tassun patjan päälle ja oli valmiina ponnistamaan kun huomasin tilanteen. Ja luulen että se on nyt siinä. Ei siinä muuta tarvittu kuin "Suuurku" vähän matalammalla äänellä. Sohvalle ei ole ollut minkäänlaista yritystä minun ollessa paikalla. Eilen kuitenkin töistä tullessani Surku makasi sievällä kerällä sohvan päällä =)
 Aluksi se hamusi ja kuljetteli kenkiäni, mutta sitäkään ei ole enää viime aikoina tapahtunut. Luut löytää laatikosta ja niitä järsii, kun niikseen tulee. Ihan aluksi hyppäsi pari kertaa keittiön tasoilta hakemassa jotain herkkua. Muutama kerta kuitenkin riitti.
Kerran Surku on kakannut sisään. Olimme hetki sitten tulleet ulkoa ja näin kyllä, että Surku kierteli ja oli vähän rauhaton, mutten ajatellut, että se pitäisi päästää ulos, kun vasta sieltä tulimme.
Viime yönä pissasi ensimmäisen kerran sisään. Kuulin kun se käveli hetken, kävi taas makaamaan ja lähti taas liikkeelle. Arvasin, että sillä saattaa olla hätä, mutta uskoin sen pystyvän pidättelemään aamuun, niin kuin aiemminkin. Ja kohta rupesi eteisen syvennyksestä kuulumaan lorinaa...

Surkun yöllisen pissauksen jälkeen päätin päällystää syvennyksen pahvilla ja tuoda vielä maton alle reilun kasan sanomalehtiä. Jos kestämätön hätä iskee joskus uudelleen niin todennäköisesti - ja toivottavasti- paikka on sama.

 Työpäivien ajan Surku on ollut ihan rauhakseen kotona Lumin kanssa. Noin 7 tuntia olen päivisin poissa lapsia opettamassa. Minulla on onni asua lähellä työpaikkaa: rauhallisesti kävellen 5min ja kun on kiire niin 3min.

Näin tänä aamuna: Lumi järsii "sahanpurutikkuaan" pakenematta Surkun läheltä. Surku ei paljon moisista tikuista perusta...

...Päätti kuitenkin järsiä omansa, kun oli ensin katsellut Lumin touhut loppuun

Eilen illalla juuri kun olin käymässä nukkumaan ihmettelin mitä tuvasta tai keittiöstä kuuluu. Tassujen töminää... Onko Surku hypännyt keittiön tasolle ja käsittelee nyt saalistaan? Valot päälle ja katsomaan. Lumi ja Surku otti kontaktia sisällä! Varovaista tunnustelua ja pientä leikintynkää! Voi miten hienolta tuntui.
Ehkä jäykistely ja palonsekainen varautuneisuus on pikkuhiljaa väistymässä. Vapautumista on tapahtunut vähitellen. Olen päivittäin kutsunut Lumia sisällä luo, niin että sen on ollut pakko ohittaa Surku.
Unenrippeet katosi ja otin sohvalle lehden seuratessani samalla sivusilmällä Lumin ja Surkun kanssakäymistä. Niin se jää on alkanut sulaa =)

Näin rennosti lähekkäin <3