Laumanlisäys suunnitteilla

 Nyt se on sitten otettu askel uuden koiran suuntaan. Nelosen valjakolla olisi haaveissa ajella jo syksyllä. Sunnuntaina kävin katsomassa Mäkiahoilla koirien enoa McAhon Corvettea. Corvette on 6,5v uros ja tulee minulle koeajalle perjantaista lähtien. Ihan hyvänoloiselta vaikutti. Kuumuu kyllä melkoisesti, mikä näin ennakkoon mietityttää eniten syksyn ja kevään ajoja ajatellen.
Koirat pääsivät tekemään tuttavuutta ennen ajoa. Kuten kuvista näkyy ei Corveten eteen madeltu, mutta viileän rauhallisesti uros vastaanotti ympärillä pörräävän nuorison.

 

 

 

Timon avustuksella todettiin, että omien koirien paino on päässyt kipuamaan 1-2kg. Tilasin läskiä kovien pakkasten aikaan ja sitä kun jäi yli, niin eihän sitä tohtinut hukkaankaan heittää... Nyt vähän tiukempaa säännöstelyä ruuan kanssa hetken aikaa. Sain juuri tilattua 40kg Vommia pakkaseen. Siitä kelpaa lohkoa koirille sopivia paloja. 

Ajamassa olen käynyt ihan pikku lenkkejä lähinnä vain koiria liikutellakseni. Tänään päästiin jopa reellä, vaikka lunta ei ympärillä juuri näykään. Pururata on tampattu luisteluhiihtoa varten sen verran tiiviiksi, että siellä pääsee vielä hyvinkin muutamia päivien ajan reen kera. Ura ei siitä mene miksikään, pääosin siellä onkin jo kävelijöitä. On onneksi joku mahdollisuus liikuttaa kolmea koiraakin, ennen kun saan mopon tai mönkkärin pihaan. Ja jos ihan rehellisiä ollaan niin olen soitellut siitä neljännestäkin koirasta samaan sukuun liittyen, mutta ratkaisut sen suhteen jäivät avoimiksi. Katsotaan asia ja koira kerrallaan.

koeajolla

Corvette vetäisi pisimmän kielen

Pohjois-Karjala ja Taiga Maja

Sunnuntaina en vielä tiennyt mihin alkava hiihtolomaviikko minut kuljettaisi vai jäisinkö vain liukastelemaan kotipihaan. Illalla soitin Taiga Majalle ja varasin majoituksen ma-to. Fiilikset eivät olleet kovin korkealla, mutta ajattelin että mennään nyt sitten katsomaan, kun ei kotijäätiköillä ole mahdollsita millään kulkea. Kahdella koiralla ajaminenkin on alkanut jo hieman korpeamaan. Maanantaiaamuna pikkureki autoon tavaroiden ja koirien kanssa ja nokka kohti Lieksaa. Ajomatkaa kertyi n. 500km/suunta. Ihan mukavasti se taittui yksinkin ja ilman radiota. Lumitilanne ei juuri kohentunut matkan edetessä ja tuntuikin vähän hölmöltä ajaa tuollainen matka, kun pellot olivat enemmänkin mustia kuin valkeita. Lämpötila selvästi plussan puolella. Perillä odotti vanha iso koulu ja unohtumaton 4 päivää. Ja kyllä oli sitä lunta, vaikka loskaista olikin tulopäivänä.

  

 Mikä rauha ja levollisuus (ei toimivaa nettiyhteyttä), ei kiirettä, ihania ihmisiä. Koskaan en ole viettänyt niin paljon aikaa istumalla koiratarhan ovensuussa seuraamalla koirien touhuja ja jutustellen samalla ihmisten kanssa.

Koirat asuivat omassa tarhassaan, johon näin suoraan huoneen ikkunasta. Alussa oli ihmettelemistä uusissa tarhanaapureissa. Ensimmäisen illan me ihmisetkin vietimme pitkälle tarhoilla seuraten miten koirat reagoivat.

  

  Joka päivä ajoin reellä. Kaksi kertaa meni matkaennätykset rikki. Täytyy hattua nostaa koirien jaksamiselle. Nelosesta- seiskaan valjakkojen kanssa ajelin kahdella koiralla ja hyvin kulki (paitsi viimeisenä päivänä, kun käännyttiinkin takaisin toisen valjakon jatkaessa eteenpäin...). 

Kaatumisista en pitänyt enää lukua, mutta ohjauskaaresta en kertaakaan irrottanut. Tästä olen kovin iloinen. Taas on yksi mörkö selätetty. Mustelmia tuli, mutta ne kannan ylpeydellä. Maasto oli paikoin haastavaa joka oli oikein hyvä. Rohkeutta kaivataan huimasti lisää. Lämpötila oli monena päivänä hyvinkin plussan puolella, joka teki matkasta koirille raskaampaa. 

Kolmannen päivän rekiajelu 20km. Mukana Sergei ja Antti kummatkin kutosella, minä, Anne seiskalla. Aurinko paistoi niin taivaalla kuin mielessäkin

Koko paikan sielu on Sergei -ihminen joka tekee työtänsä suurella sydämellä vaivojaan säästelemättä, tyytyväisenä ja pyyteettömänä, aina valmiina auttamaan. Tuosta asenteesta toivon tarttuvan rippeitä kotiinviemisiksikin. Elämä on aika yksinkertaista. Vähemmän on monesti tuhannesti enemmän.

 

 

Oli rankka reissu koirille, mutta kuten kuvasta näkyy niin tyytyväsiltä vaikuttivat. Kotimatkalla ei  pissataullekaan ei olisi ollut niin väliksi nousta

Kisasuunnitelmat siirtyvät ensi syksyyn

Tauko ja tilannekatsaus ja sitten matka jatkuu

Sunnuntaina oli koirien ensimmäiset ja viimeiset kunnon vauhtitreenit takana. Antti ajoi kutosen valjakkoa kisakokoonpanolla (neljä Wintry-sisarusta ja kärjessä Tönteri ja Kisu). Lainana oli oikea kisarekikin. Keli oli lämmin ja kostea. Hyvin koirat juoksivat 9km ja keskinopeus oli 21km/h ilman apuja yhden tauon kanssa. Otsalampun valo eteni pellolla ihan mukavaa vauhtia. Jäi oikein hyvä mieli. Koirat näyttivät ihan oikeilta rekikoirilta kipittäessään kieli pitkällä Antin edellä. Vaikutti että niillä oli kivaa ja suunta tiukasti eteenpäin. Lopussa tapahtua ensimmäistä kertaa pieni ihme: Lumi oli Surkua väsyneempi. Se on tainnut oppia työskentelmään =)

Lumikin on tehnyt töitä =)

No, niinhän siinä sitten kävi että Ohkolan kisat peruttiin. Minkäs tälle säälle mahtaa. Se on mitä on ja niillä mennään. 

 Tänään oli taas kova hinku ajamaan. Aika heikolta kuitenkin näytti: Tiet jäätä ja/tai hiekkaa sekä järvenjäät mustana. Ei mahkuja reelle saati kikkarille. Päätin riskillä lähteä ajamaan ja katsastamaan josko vähän kauempana olisi lunta riittämiin. Kyllä autossa tuntui hullulta ajatukselta kun maisemia katselin... Ei tarvinnut kuitenkaan ajelle kuin kymmenisen kilometriä, kun jo löytyikin lumisen oloinen. Ja totta tosiaan lunta oli ihan riittämiin!
Päästiin ajamaan vajaa 6km. Enemmänkin olisi päässyt jos olisi lähtenyt koskemattomille metsäpoluille. Koirat kilpailivat toisiaan kammeten kumpi sai juosta auton jäljessä. Niinhän siinä kävi, että Surku sai uurastaa umpihangessa siskonsa sipsutellessa sileällä. 

On näistä harventuneista ajokeleistä ollut hyötyäkin: olen pystynyt jatkamaan uuden vuoden lupausta ilman suuria pinnistelyjä. 9km olen velkaa ja taidan kuitata ne huomen aamulla...

Rekeilyn aakkosia oppimassa

Annan kanssa tehtiin rohkea veto ja lähdettiin Ohkolaan lähes noviiseina kahdella valjakolla rekeilemään. Olo on kuin olympiavoittalla! Olen ajanut ekaa kertaa nelosella! Kaikki ovat vielä yhtenä kappaleena: reet, koirat ja minä. Sydän löi paikoitellen enemmän kuin laki sallii ja muutaman mutkan jälkeen olin vilpittömän onnellinen, että elämä vielä jatkuu. Mutta mikä huikea tunne, kun homma joissain kohden oli jopa hallinnassa. Viimeinen kokoonpano oli päivän paras: neljä sisarusta paineli sellaisella sykkeellä, etten voinut kun hihkua mukana pelkästä ilosta. Surku, Lumi, Maya ja Inka olivat viimeisellä kierroksella todella iskussa, eikä puhettakaan, että olisi hetkeäkään himmailtu edes ohituksen jälkeen. Suunta eteenpäin ja uusia koitoksia kohden.

Perjantaina olikin taas mönkkärin vuoro. Kunnon voimatreeniä tuli koirien punnertaessa mykällä mönkkärillä kaksi ihmistä kyydissä pitkin lumisia teitä. Rekikin olisi saaattanut kulkea ihan kohtuudella, sen verran oli metsätiellä lunta.

Lähtölupaa odotetaan

Ilmaiseksi ei tänään eteenpäin kuljettu

Hymy herkässä

 Pieni palautteluhetki lenkin jälkeen. Sen verran saivat punnertaa mönkkärin edessä, että huomenna taidetaan mennä umpimetsään hölkkäämään. Jos säät sallivat niin sunnuntaina olisi vauhtitreenit Ohkolan ensi viikonlopun kisoja silmälläpitäen.

'

 

Talven viimeinen rekiajelu?

Tästä lähdettiin. Reki ja varusteet odottaa lähtöpaikalle potkuttelua. Surkukin on jo lähtökuopissa

Niinköhän siinä kävi, että Orimattilassa ajettiin viimeistä kertaa reellä tänä talvena. Vajaa 4km:n lenkki oli hyvässä kunnossa -vielä eilen. Plusasteita oli muutama ja ilma kostea. Se taisi verottaa koirien jaksamista. Ensimmäinen kierrosta voi sanoa ihan hyväksi jolkotteluksi Lumi kevyellä laukalla ja Surku ravilla, mutta vauhtitreeneistä ei voinut kyllä puhua. Vähän tosikkomaiseksi tämä harrastaminen on mennyt, kun en ollut siihen lainkaan tyytyväinen. Toiselle kierrokselle lähdettiin Burklandien kutosen valjakon perään. Odottaa sopikin, ettei juuri niitä nähdä. Keskinopeus nousi kuitenkin 20km/h. Tuon jälkimmäisen reilun 3km lenkin jälkeen nuo oli ihan puhki. Lumikin oikein heittäytyi hankeen kyljelleen retkottamaan samantien kun pysähdyttiin. 
Taitaa Ohkolan kisojenkin tilanne olla hyvin epävarma tällä lumitilanteella ja sääennusteella. Joten voi olla että seuraavan kerran kisataankin sulalla maalla ja jätetään rekeilyt ensi talveen.

Tuli jonkun verran odottelua

...joten siirryttiin lämmittelemään sorakuopalle

Tähystäjät

Äänistä päätellen taitavat muutkin jo tulla

Ja eikun takaisin reen eteen

Taitaa Lumi kutittaa kun noin naurattaa

Suomen yksi ykköshuskyvaljakoista on lähestymässä

Kisasuunnitelmia ja ajatuksia agiradalta

Torstain agissa:
Lumi meni väärälle esteelle.
Minä: "Tekikö se tuon kiusallaan, vai ohjasinko väärin?"
Ohjaaja: "Koira ei tee mitään kiusallaan".
Minä: "Kyllähän minä sen tiedän! Tarkoitan menikö se esteelle vastoin ohjaustani vai ohjaukseni tuloksena."
Olisiko siellä kuitenkin takana ajatus että kiusallaan se sinne meni? Taas yksi inhimillistämisen muoto, josta on hyvä napata itsensä kiinni.

Tänään oltiin pitkästä aikaa lauantain vapaavuorolla agia treenaamassa ja saatiin oikein ohjaaja mukaan. Oli taas hauskaa ja opettavaista. Etenkin kun ulkona satoi räntää oli mukava touhuta sisällä. Koirien motivaatio ei ollut tänään ihan huipussaan, mistä lie johtunee. Jokaisesta harjoituskerrasta saan kuitenkin arvokasta kokemusta. Meidän agility on vielä suureksi osaksi oikean ajoituksen hakua, vähän kankeaa töksähtelyä ja sitten on myös niitä onnistuneita suorituksia. Videomateriaaliakin saatiin.

Ensimmäinen rekiajelu jäällä ei mennyt ihan putkeen. Lumi oli sen verran kiinnostunut  hajuista, että pinna ei riittänyt. Toinen rekiajelu jäällä sujui jo ihan kivasti. Se olikin ehkä viimeinen pikkureellä.
Hain toisen isomman reen, jolla on mahdollista vedättää 4-6 koiraa ja kisatakin. Mukaan sain rekipussin, ankkurin, alppilukon, vaihtojalakset ja nelosen liinat. Kyllä nyt kelpaa. Reki ei ole ihan uusi ja muutama pikkuasia odottaa laittoa.
Ensimmäisellä koelenkillä uudella reellä Inkkari meni kärjessä omien edessä. Ihan alun pahimmat paikat talutin koirat ennen valjastusta. Mentiin jäällä aika leppoisaa vauhtia ja väliin vähän maastossa, jossa oli pientä mutkaakin. Oli ihan hauskaa ja hieman tuntumaa sain rekeen.
Tänä talvena en kuitenkaan pääse itse osallistumaan vielä rekikisoihin. Ei ole mitään edellytyksiä ajaa nelosella tällä kokemuksella -jota ei siis toistaiseksi ole. Kakkosen luokka Ohkolassa on, mutta se on vain 3km. Nyt olisi kyllä siihen vaadittavat rekipussit ja ankkurit, mutta ei se tunnu oikein kunnon kisalta. Oma kuntokin on kasvanut. Olen erityisesti treenannut sitä, että jaksan pitää ylämäissä juoksuvauhdin yllä -kyllä se edelleen puuskuttamaan laittaa. 
Onnekseni Piiraiset tarjosivat mahdollisuutta laittaa koirat niiden valjakkoon Ohkolan kisaan. Käydään koeajolla yhdessä ja mikäli omat koirat pysyy vauhdissa mukana, niin ne pääsevät kisaamaan kutosissa. Muussa tapauksessa osallistutaan vaikka sitten siihen kakkosen luokkaan. Kilpailut on kuitenkin kilpailut ja hinku niihin on kova.

Kannanotto

8kk alaskanhuskyksi tituleerattu pentu etsii uutta kotia kodinvaihtajat.com n kautta. Ilmoituksen seuraavan kohta pisti silmään:
"On kuitenkin huomioitava että Hertta on ihmiselle nöyrä mutta koiria  kohtaan esiintyy hieman dominanssia, joten koirakaverin olisi hyvä olla luonteeltaan pehmeä ja alistuva."
Jos pentu on vasta 8kk ja dominoiva, niin ehdottomasti sijoittaisin sen perheeseen, jossa on vanhempi oman arvonsa tunteva koira, joka laittaa pennun omalle paikalleen. Ei tuon ikäisen pennun dominointiyrityksiä tule mielestäni missään nimessä tukea. Itse olen tehnyt Lumin suhteen paljon virheitä juuri tuon asian suhteen. En tunne lainkaan kodinvaihtajat.comia, mutta toivoisin, että sieltä löytyisi asiantuntijuutta koirien käyttäytymisen suhteen. Koiran hankintaa suunnittelevat eivät osaa aina ottaa kaikkea huomioon, etenkään jos saavat harhaanjohtavaa tietoa "asiantuntijoilta".
Toinen jota en huomioinut Lumin ollessa pieni on pennulle tarjottu liika vapaus. Kun pentu alkaa touhuta omiaan ja kiinnostuu liikaa ympäristöstä sen vapaus saa riittää. Monesti se on hyvinkin pieni hetki. Ja Lumikaan ei pentuna koskaan yksin jäänyt vapaaana touhuamaan, vaan olin aina mukana.

Vuoden ensimmäinen lenkki jalaksilla

Rekiretken jälkeen koirat pääsivät vielä hieman irrottelemaan. Kuvat on ottanut Tomi Niemi

 Ensimmäinen rekiajelu takana ja matkaakin kertyi reilut 15km. Pisin lenkki minkä koirat ovat koskaan juosseet. Surkun valjaat vaikuttaisivat nyt sopivilta, mutta Lumin valjaita pitää vielä vähän syynätä. Itse sain hieman tuntumaa reen ohjaamiseen seisomalla kuormareen jalaksilla. Erityisen iloinen olen saamastani opista miten mutkissa tulee toimia. Vähän jo kutkuttelee päästä itsekin ajelemaan!
Surku vähän höllensi liinoja muutamaan otteeseen, mikä on sille hyvin poikkeuksellista. Tänään agissa sitten Tomi katsoi ja totesi takajaloissa olevan jumia. Surku sai suosituksen juosta umpimetsässä ja vähän huilia. Illalla juoksin ensin Lumin kanssa reilu 10km erityisesti ylämäkiin kirien. Sitten koiran vaihto ja Surkun kanssa metsään. Koska Surku vain jolkotteli polulla perässäni, ei auttanut kun itsekin lähteä umpimetsään. Vauhti ei päätä huimannut kun välillä kynsin mahallani oksien seassa, mutta hiki virtasi ja oli aika metkaa. Tähän ajattelin lopettaa uudenvuoden lupaukseni, mutten tiedä raaskinko sittenkään. 

Huomenna vielä huilitaan. Lumi saa silloin hoitaa Surkun metsässä juoksutuksen ja itse tyydyn vain käppäilemään mukana. Tiistaiksi on sovittu ensimmäiset yhteistreenit reen kanssa Vesijärven jäälle. Toivottavasti koirat on kunnossa, itse sain nimittäin melkoisen rekikärpäsen puraisun...

Niitä kehnoja koirakuvia ja ihan hyviä vetoja

Tässä kuvaamani otos kahdeksasta koirasta...

 Viimepäivien ajot ovat menneet ihan mukavasti. Torstaina reilu 12km kikkarilla Aurinkovuoren maastossa. Lumi työskenteli koko ajan iloisella asenteella ja pisimmät ja jyrkemmätkin mäet mentiin ilman pysähdyksiä ja peruutuksia tiukkojen kannustusten saattelemina.
Tänään koirat pääsivät piiiitkästä aikaa oikeisiin töihin mönkkärin eteen. Olikin todellista voimatreeniä koko 7km matka. Maasto oli mäkistä ja "mykkää"mönkkäriä kahden kyytiläisen kera veti 8 koiraa. Koirat saivat pinnistellä ja hyvin menivätkin. Lopuksi palauteltiin vielä juosten ilman valjaita.

 Koirilla oli testissä uudenmalliset valjaat, mutta eivät olleet sopivat. Tomilta katsottiin uudet tilalle. Kävi niin, että Lumi sai Surkun valjaat ja Surku uudet, astetta isommat. Kyllä nyt kelpaa taas tehdä töitä uusissa varusteissa.
Ohkolan kisat helmikuun lopulla ovat ajatuksissa, jos vain varustetaso saadaan ajanmukaiseksi. Kahden koiran luokkaan vaaditaan rekipussi ja ankkuri ja toinen jarru. Reessäni on joku jarru mutten edes tiedä onko se piikkijarru vai jarrumatto -enkä ole sitä koskaan käyttänyt. Huomenna pitäisi sadella lunta, joten ehkä jo sunnuntaina mennään reellä...

On se Surku aika iso, kun Ymppykään ei ole ihan pikkuinen

Siskokset

Hyvän mielen menoa

Tänään oli eilisen uusinta -parhailta osin. Kirsin valjakon kanssa taas yhteislenkki. Omien kanssa mentiin kikkarilla. Tällä kertaa en päättänyt antaa kiukulle ja ärtymykselle sijaa tapahtui mitä tapahtui. Se toimi. Koirat kuikuilivat ja kääntyilivät samaan malliin taakse ohitusten jälkeen kuin eilen ja hidastivat tahtia. En menettänyt malttiani kertaakaan ja tiukasti käskin ne jatkamaan matkaa. Homma sujui paljon paremmin ja jouhevammin. Kuikuilu vaihtui eteenpäin menoon ja ihan joutuisaan sellaiseen. Kun pysähdyttiin odottamaan muita kävin muutamaan kertaan korjaamassa koirien kuonot takaisin menosuuntaan ja lopussa eivät enää edes yrittäneet kääntyillä. Pitäisi AINA muistaa koirien kanssa tuo levollinen mieli. 11km mentiin ja hyvällä tempolla jaksoivat lopussakin painaa mäet ylös, vaikka muut tulivat perässä.

Tämänkertainen tie oli kikkarilla hieman pitävämpi kuin eilinen. Siitä huolimatta monessa mutkassa mentiin pienessä sladissa ja jarruttaa piti, muttei kuitenkaan aina voinut, ettei pyörä karkaa. Ilman kaatumisia selvisin, vaikka muutamassa kohden Lumin takajalka ei ollut ainoa joka tärisi pysähdyksissä... Onneksi koirat pysyivät mutkissakin omassa reunassa oikomatta.

Huomenna tulee vielä kolmas päivä ajoa peräkkäin ja sitten kai pitäisi huilia. Olen vielä pysynyt uuden vuoden lupauksessani ja juossut koirien vetämän matkan, mutta koirien kilometrien ja ajopäivien tästä mahdollsiesti kasvaessa täytyy miettiä pientä helpotusta omiin matkoihin. Ehkä niin, että ajolenkkiä vastaisi yksi hölkkälenkki, oli sen pituus mikä tahansa

Pakolliset kierimiset lenkin jälkeen

Lumia kovasti kiinnosti vieraat koirat