Johanneksen kuvia olkaa hyvä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Niitä näitä ja aamuisia vetolenkkejä

Lämmittämässä uuneja veljelläni viime sunnuntaina

  Jo 7 peräkkäisen päivän ajan ollaan ajeltu joka ikinen aamu. Perjantaina oli viimeinen ajelu jäällä. Jään pinta on jo sohjoa, vaikka vielä kestääkin.

Viimeisiä kertoja jäällä. Sen verran oli sumua, että kasvot saivat kevyen kuurapeitteen

Nyt ollaan menty pururadalla kahtena aamuna. Siellä ei ole samalla lailla vettä, vaikka hieman pehmeää jo reunoiltaan onkin. Käydään niin aamuisin, ettei muita ole vielä liikenteessä -jos siellä nyt muita enää liikkuukaan. Pururadalla matkamme on ollut reilu 5km. Mäkiä on kiitettävästi lähes koko matkalla ja olen päässyt harjoittelemaan kantapääjarrutusta molemmilla jaloilla. Alamäkiin mennään vauhdilla. Ylämäkiin hitaasti. Surku on edelleen se joka varmasti AINA vetää, kun ollaan kolmestaan liikenteessä. Lumi saattaa joissain tilanteissa löysäillä.

Reki odottaa taas seuraavaa aamua

Max nopeus näytti eilen peräti 39.6 ja tänään 33.7. Ei meillä kyllä tuollaista eroa vauhdin suhteen ollut. Taitaa trackeri mittailla vähän omiaan.

On niin kivaa,että...

Tänään harjoiteltiin reunassa pysymistä, kun käskin ne liukkaamman oikean sijaan vasemmalle. Se vaati hieman aikaa ja paljon toistoja. Vasempaan reunaan kyllä mentiin lopulta, mutta sieltä yritettiin pungeta lähes samantien pois, kun vauhtia tuli taas lisää. Takaisin tullessa onnistui jo paljon paremmin.

Ainakin torstaihin asti päästään vielä reellä. Perjantaiaamuna vien koirat kirkolle hoitoon ja sinne asti ei enää reitistö kulje, ellei saada jo kikkaria käyttöön siksi.

Tuota varmaa jämäkkyyttä olen pyrkinyt nyt harjoittamaan joka tilanteessa. Ja huomaan, kuinka moni pikkuasia meinaa käydä ärsyttämään. Silloin muistutan itseäni, että korjaa asia, mutta ei kiukkuisesti vaan varman jämäkästi. Pikkuhiljaa...

Rusakot ovat näemmä saaneet jo ensimmäiset poikueensa. Kentältä palatessamme Lumi iski hanakasti hampaansa johonkin tienvieressä ja Surku perässä. Kaksi kuollutta rusakonpoikasta oli kylkikyljessä tienposkessa (olivat kuolleet jo aiemmin). Sillä intensiteetillä millä noihin pikkuisiin iskettiin kiinni, valmistauduin pieneen keskusteluun saaliin irrottamisesta. Turhaan, ensimmäisestä käskystä saalis pudotettiin maahan ja seuraavana päivänä kiersivät kohdan vähän kauempaa.

Tässä pikku pätkä videota tämän aamuisen vetolenkin jälkeen.

Rekikelit jatkuvat

Hiljaiseloa on jatkunut viime viikon lopulta asti. Surku päätti auttaa minua eroon tietokoneella istumisesta ja katkaisi akun johdon. Tänään saapui uusi ja hintaakin oli ihan mukavasti 69e. Kaikenlaisia oppirahoja sitä tuleekin maksettua. Koiriin liittyvä toinen välillinen kustannus tuli viimeisistä sisäagitreeneistä palatessa, kun kamera välähti ensimmäistä kertaa kohdallani. Nopeutta oli 91km/h 80-alueella. Taitaa sieltäkin tulla aikanaan jonkinmoinen summa. Nuo nyt on sellaisia asioita joita ei tule kummemmin harmiteltua. Minkäs asialle enää mahtaa kun se on tapahtunut.


Viikonloppuna oli kenties tämänkauden viimeiset yhteisrekitreenit. Viiden valjakon voimin kirmailtiin taas jäällä täällä Vääksyssä. Mukana Tomi, Sirpa, Kirsi, Noora ja Eetu. Meillä oli taas kunnia saada kokenut Inkkari keulille. Matkaa kertyi reilut 11km. Kaikki kolme koiraa vetivät koko matkan innoissaan, niin lujaa kuin kintuista kussakin tilanteessa lähti. Vanha herra Inkkarikin johdatti meidät vauhdilla ja varmasti Tomin perään. Surkua alkoi lopussa jo vähän hyydyttämään Lumin pinkoessa vielä laukkaa. Kyllä Lumistakin irtoaa kunnon motivaatio ja työinto, kun on porukkaa enemmän. Trackeri näytti meidän valjakon huippunopeudeksi 33.5km/h. Tomi kyllä epäili, että ei taidettu tuohon todellisuudessa päästä.

Ollaan tuon jälkeen käyty aamuisin vetämässä pienet lenkit jäällä 4-5km. Tänään ennen töihin lähtöä käytiin ensin vauhdikas rekilenkki ja siitä jatkettiin vielä jalkaisin kanavan varteen. Jäällä oli kaunista ja sankka sumu. Seurattiin kelkan jälkeä, jonka avulla kotirantakin löytyi ongelmitta. Työaamuina en ole ennen noita aiemmin vedättänyt, kun sen jälkeen ne täytyy päästä tarpeille useammin. Eihän minun niitä tarvitse lyhyitä pyrähdyksiä varten juottaa ja palkankaan ei tarvitse olla koko ruoka. Niin pitkään kun saadaan nauttia rekikeleistä käydään aamuisinkin ajelemassa ainakin joka toinen päivä.

Koirat ovat muuten toimineet ihan normaalisti. Lumin suhteen olen ollut tarkempi. Se ei välttämättä ole aina hyvä asia. Tänäänkin kun pyörälenkin lopussa päästin ne irti juoksemaan pää kääntyi usein Lumin suuntaan taakse -ihan turhaan, siellä se jolkotteli mukana. Pitäisi olla pyörässä peili, josta voisi huomaamatta varmistaa, että kaikki kulkevat mukana. Surku juoksee irti ollesssaan usein edellä ja Lumi seuraa takana. Hauskaa kuitenkin oli. Poljin välillä minkä polkimista lähti ja kahdeksan jalkaa pinkoi mukana. Lopuksi löytyi repusta vielä ruuat ja se oli sen saalistusretken onnistunut päätös.

Elias 2v oli Ranuan susiaitauksella todennut: "Lumi ja Unku".

Olen viimepäivinä tiiraillut puhelimen näytöltä Cesar Millanin videoita. Se mitä olen niistä imenyt on se järkähtämätön rauhallisuus millä Millan työskentelee koirien kanssa.  Mikään ei saa häntä ulospäin kiihtymään. Itse olen pohtinut sen niin, ettei koirilla ole mitään valtaa Cesariin. Ne eivät saa häntä hiiltymään tai pois tolaltaan. Kaikki tehdään rauhallisesti, päättäväisesti ja tehokkaasti. Tuollaista johtajaa minäkin kunnioittaisin, en sitä joka huutaa pää punaisena tai lirkuttelee houkutellen. Vihan takana on pelko, lirkuttelun taas epävarmuus ja se ei kuulosta luottamusta herättävältä.
Tomilta sain jo Lumin mukana kirjallisen ohjeen yhtenä lauseena: Pentua ei tule käsitellä hermostuneena, kiukkuisena, jännittyneenä, humalassa ym.
Tällaisia pohdintoja taas tämän viikon aikana. 




  Lauantain yhteisajelun päätteeksi saimme pihavieraiksi Nooran ja Eetun laumansa kera. Mukana Halla, Lumin ja Surkun sisko; Ninja-husky samanikäinen myöskin; Elvis-husky 5kk sekä Luna. Pientä keskustelua koirat kävivät keskenään. Surku lähinnä Elviksen ja Lumi siskonsa Hallan kanssa.

Surku ja Elvis

Halla, Lumi, Elvis ja Luna

Halla-sisko

 

 

Sisko ja veli

Ei tullut osumaa kuonoon

Halla ja Surku

Lumi sai komennon seurata maasta toisten touhuilua, kun Surkun kanssa kaksin oli muita kohtaan pelkkää isottelua ja ärinää.

Kevät ottaa ohjia

Niin se vain on, että kevät tulee, vaikka muunkinlaisia mielipiteitä olen kuullut. Varjossa lämpöä oli tänään iltapäivällä +5 ja jäällä auringossa vielä enemmän. Ensimmäisen kerran ajoin ilman pipoa ja hanskoja. Ihan rannat alkavat joistain kohden olla pian sulina. Tänään meni jo jalka yhdestä rantarailosta läpi ja tummaa jäätä näkyy koivun alla, joka tiputtelee vettä oksistaan.
Koiratkin menivät rauhakseen, enkä niitä yrittänytkään hoputtaa. Nyt nautitaan vaan auringosta ja viimeisistä rekikeleistä jäällä. Välillä pidettiin peiniä taukoja. 4.9km näytti trackeri, ihan sopiva matka meille tuohon keliin.
Huippunopeus oli 23km/h. Kyllä pienetkin asiat saa välillä koirat pistämään tassua toisen eteen. Tällä kertaa kyseessä oli yksinäinen lokki joka lensi meidän sivuitse. Koirat eivät kaartaneet linnun perään, mutta johan tuli vauhtia, jota piisasi pitkän matkaa lokin jo jäätyä taakse.

Lopuksi käytiin naapurin rannassa moikkaamassa tuttuja. Kun oltiin lähdössä sanoin "oikea" ja Surku vaan on johdattamassa toiseen suuntaan toistoista huolimatta. Vasta kun oltiin jo matkalla kotiin tajusin, että koirat olikin tällä kertaa oikeassa. Oikealle ne olivat olleet koko ajan kääntymässäkin, oma käsky oli vain väärä kun vasemmalle halusin... Onneksi näitä sattuu enää hyvin harvoin. Olen petrannut suunissa valtavasti, vaikka pientä ennakointia pyrinkin tekemään, että annan oikean käskyn.

Ranta-auringossa kuvista tuli seuraavanlaisia =)

Lumista ei juuri erotu kuin panta ja valjaat

Vääksyn yhteisajo

 Saatiin vieraaksi valjakoita tänne kotipuoleen. Viiden valjakon voimin kierrettin reippaat 12km Vesijärven jäällä. Sää oli paras mahdollinen, niin kuin lähes joka päivä jo viikkojen ajan.
Lumi ja Surku saivat vahvistukseksi keulaan kokeneen johtajan Inkkarin. Kolmen koiran voimin pysyttiinkin ihan mukavasti muiden vauhdissa. Sirpalla nelivaljakko, Antilla ja Tomilla 5-valjakko ja Kirsillä 8 koiraa reen edessä. 25 koiraa matkassa kaikenkaikkiaan.

Vauhti oli mukavan reipasta. Kyllä kolme kulkee ja jaksaa ihan erilailla kuin kaksi. Hyvin paineli meidänkin kaksikko Inkkarin perässä. Lopussa alkoi askel jo vähän painaa kaikilla.
Oli taas hieno päivä ja kokemus. Komean näköistä oli myös katsella viiden valjakon menoa jäällä.

Taas opin uutta: seiso koko ajan jalaksilla silloinkin kun ollaan paikallaan. Nyt reki keuli välillä kun oltiin paikallaan ja koirat päättikin lähteä eteen ja pidin pelkästä tangosta kiinni. Ja sitäkin tulee harjoitella etten lähdössä päästä irti ohjaustangosta, kun irrotan sieppausköyttä ja yleensäkin tuota koko sieppauköyden käyttöä. Kahdella koiralla ajellessa noilla ei ole ollut niin väliä, mutta kun on useampia reen edessä pitää muistaa varautua tilanteisiin paremmin.

Rekeilyn jälkeen mentiin vielä Jossun rantaan nuotion ääreen auringonpaisteeseen. Lumi ja Surku sai sillä välin harjoitella kuljetusboxissa oloa Antin ja Annan autossa. Jossulle kiitos nuotiopaikan lainasta ja Jallulle ja isälle parkkitilasta. Ja lämmin kiitos kaikille valjakoille ja tukijoukoille, jotka viitsitte tulla meidän kotikulmille. Kyllä oli taas mukava päivä. 

 Ja lopuksi: koirani ovat vielä keskenkasvuisia natiaisia. Määrätietoinen, rauhallinen ja päättäväinen toiminta -sillä mennään pitkälle.

 Pieni tauko Kajaankalliolla. Ihmeen hyvin kuvat osuivat kohdalleen, vaikka kameran ruutu oli pimeänä ja tähdätessä näin vain mustaa.