Pohdintaa

Säkkituolin sisukset vielä maassa todisteena hauskanpidosta.

Teippasin tuolin myöhemmin jeesusteipillä ja se ajaa edelleen asiansa lepopaikkana.

Kahtena päivänä tullessani töistä vastassa on ollut iloinen kaksikko häntää heiluttaen: "Meillä on ollut tosi nastaa ja huomaatko kuinka hienosti tullaan jo toimeen keskenämme ! " Ja kyllähän minä huomasin: Säkkituolia revitty, sängyltä ja sohvalta vaatteet lattialla, tyynyjä maassa, laturi pureksittu jne. 

Sitä ulkotarha vaihtoehtoa aloin pohtia. Sirpalta sain oivia neuvoja ja ajattelemisen aihetta: Millä mielellä tulen kotiin? Oletanko jo valmiiksi, että mitähän kotona on tapahtunut? Miten se mahdollisesti näkyy minusta?

No en voi sanoa, että olisin koirien touhuiluista juuri stressiä ottanut (ainakaan vielä=), lähinnä todennut vain, mitä on tapahtunut ja miettinyt mitä voisin tehdä. Tulin kuitenkin ajatelleeksi, että töissä meillä on tällä hetkellä aika akuutti stressaava asia menossa. Se kyllä varmasti on aistittavissa ja kotona en ole aina parhaassa vireessä.

• Sirpan kanssa käytiin pieni keskustelu aiheesta ja haluan lainata tähän suoraan Sirpan vastauksen, jossa on mielestäni tärkeää asiaa:
  "Eipä kiittämistä noi koirat vaan on niin uskomattoman herkkiä, kun ei ne osaa yhdistellä syitä ja seurauksia ja elävät vain sitä hetkeä. Ei niihin vaikuta suoraan se mitä tapahtuu esim. töissä, mutta jos illalla on vähän kireä olo ja tulee niille tiuskaistua tyhjän takia, niin se heti syö pomon uskottavuutta. Koiramaailmassa turha pörhistely kun tulkitaan epävarmuudeksi.
  Lukuisat on ne ihmisten kertomat tarinat, joissa heidän mielestään oma koira on niin viisas, että se osaa valmiiksi hävetä tekemäänsä tuhotyötä, kun isäntä/emäntä tulee kotiin. Väitän, että ei ole viisautta, vaan herkkää vaistoa. Isäntä siinä ovea avatessaan miettii ehkä jopa tietämättään, että mitähän pahaa se sesse on tänään saanut aikaan. Alitajuinenkin mietintö aiheuttaa muutoksen isännän hajussa, asennossa, liikkumisessa jne. Koira vaistoaa tämän ja yhdistää ehkä edelliseen kertaan, jolloin isäntä noin käyttäytessään toimi oudosti. Aiemmasta negatiivisesta kokemuksesta ja isännän senhetkisestä olemuksesta johtuen koira painuu valmiiksi kasaan, pistää hännän koipien väliin ja ehkä vielä tulee ryömien isäntää kohti. Ja tsadam, ihmismäinen tulkinta on valmis: sehän on viisas koira kun tietää tehneensä pahaa ja osaa hävetä ennen kuin isäntä edes tietää tuhosta."
  
  Olen aikaisemminkin miettinyt tuota koiran inhimillistämistä ja ihmismäisten tulkintojen tekemistä koirien reaktioista. Usein saan itseni kiinni siitä. Olen kiinnittänyt myös huomiota siihen, miten ääneni muuttuu jos siinä on vihaista kiukkua mukana. Se ei kuulosta enää ollenkaan varmalta, vaan lähinnä epätoivoiselta rääkäisyltä... Ja silloin tuota turhaa pörhistelyä on ilmassa. Sellainen pomo ei tunnu luotettavalta. Vihassa ja kiukussa on aina pelkoa mukana. Varmaan ja tiukkaan toimintaan ei mielestäni tarvita kiukkua/vihaa lainkaan -viha vain syö sitä. Mutta hokkus pokkus nappia painamalla ei omia tunnetiloja pysty vaihtamaan. Mutta sekin auttaa jo paljon, että tiedostaa ne.
  

Lisää kuvateksti

 Jos olisin koiratutkija olisi mielenkiintoista tutkia sitä vaikeasti määriteltävää asiaa, mikä tekee toisista ihmisistä huippuja koiran hallinnassa ja joita koirat tuntuvat kunnioittavan itsestään selvänä asiana. Hypoteesini olisi, että paitsi näiden ihmisten kokemus ja koirien tuntemus -mikä on ensiarvoisen tärkeää ja edellytys kaikelle- heillä on myös jokin levollinen, vahva tunne siitä mikä on heidän paikkansa ja horjumaton usko siihen, joka huokuu kaikesta (hajuista, eleistä, äänestä...) He myös tietävät mitä tehdä ja se tuo heille sellaista kunnioitettavaa varmuutta joiden edessä koirat (ja ihmiset) kumartavat.
Koiran hallintaa ja käsittelyä voi ja tuleekin ehdottomasti opettaa, mutta sitä jotain ei pysty toiselle siirtämään kukaan muu kuin ihminen itse ehkä oman kokemuksen ja kasvun kautta. Jos kaksi ihmistä toimii koiransa kanssa täsmälleen samalla tavalla noudattaen tiettyjä periaatteita, väitän, että se ei vielä takaa, että kummankin koirat ovat yhtä hyvin hallinnassa. Ihan yksinkertaisesti koiraa on vaikea todella huijata. Jos esim. sanomme koiralle tiukasti ja vaadimme jotain ja samalla pelkäämme (ehkä tiedostamatta, että koira ei tottele, mitä muut ajattelee tms.) ja olemme hieman epävarmoja, uskon koiran aistivan sen paitsi äänestä, myös monesta muusta asiasta.

Tuo hajuasia on myös mielenkiintoinen. Jos koira kykenee haistamaan ihmisen verensokerin heilahtelut, niin varmasti se pystyy haistamaan meistä myös kaikenlaisia tunnetiloja. Teeskentely on siis pelkkää voimien haaskausta ja varmasti koirasta aika hämmentävää, kun se saa ristiriitaisia viestejä. Jatkuvaa kasvua se on näiden kahden opettajan kanssa, joista olen niin kiitollinen.

Näin meillä tällä hetkellä

   Tilanne kotona on rauhoittunut työpäivien aikana. Painaumista ja luista huomaan, että sängyllä on makailtu, mutta muuten kaikki on ollut siistiä ja rauhallista. Mielenkiintoista on myös se, että käymämme keskustelun jälkeen touhuilu on rauhoittunut ja samalla työasia alkoi myös purkautua. Kotiin tullessa myös kuulostelin itseltäni millä mielellä olen ja tiedostin päivän aikana ne hetken kun ajattelin mitä kotona tapahtuu. Se alkoi tuntua lähinnä huvittavalta. Niin tai näin ihan mielenkiintoisia ajatuksia.

Tämä on normaali tilanne sisällä. Jos ovat oikein aktiivisia saattavat nakertaa vanhoja luita tai ottaa pientä kontaktia toisiinsa.

 Vetolenkkejä ollaan tehty jo muutamia Surkun leikkauksen jälkeen. Surku on vahvempi ja jaksaa enemmän. Muuallakin Surku on energisempi pakkaus kuin Lumi, vaikka siitäkin virtaa löytyy.
Eilisen aamuiselle vetolenkille kummatkin lähti hyvin matkaan. Sitten Lumi joko väsyi tai se ei viitsinyt. Ajattelin, että pidän vapaapäivän vetämisestä ja otan Lumin kanssa muutenkin rauhallisemmin, jotta se saa koottua voimia.

 Loppupäivä otettiin iisimmin ja seuraavana aamuna nukuttiin ensimmäisiä kertoja rauhassa pitkään. Katsoin sään ja totesin, että päiväksi on luvassa sadetta. Lihatkin ovat sopivasti sulanéet. Jos sitten kuitenkin pieni lenkki ajettaisiin, kun on poutaakin... Potkuteltiin pururadan 7km:n lenkkiä kolmen kilometrin kohdalle. Lumin pidin kiinni, ettei energiaa kuluisi mihinkään turhaan, Surkun juostessa irrallaan.
Lähdettiin matkaan ja kumpikin työskenteli innolla himppasen reilut 4km, joka on meidän pisin. Suurin osa oli pururataa. Pari kilometriä melko tasaista ja viimeinen mäkiä ylös ja alas. Loppumatka sitten kävelyteitä kotiin. Kyllä oli taas tyytyväinen koiriin sillä erää.
Surku työskentelee varmemmin. Lumi olisi edellisenä päivänä jäänyt jossain kohden mieluummin haistelemaan, kuin painanut täysillä eteenpäin. Osansa on varmasti ollut väsymyksellä, mutta ei pelkästään. Luulen, että Surku väyneenä olisi vain hiljentänyt tahtia. Toisaalta kun koira meni kauempana niin Lumi oli se, joka vain vilkaisi ja jatkoi eteenpäin.   

Surku irtoaa hajuista helpommin kuin Lumi, vaikka onkin niistä hyvin kiinnostunut. Lumi lähtee kyllä tulemaan kutsuttaessa, mutta kuono saattaa olla edelleen maassa, kun taas Surku haistelee innolla ja ikäänkuin unohtaa hajun kun kutsu käy.

Lähtöä odotellessa

 Ensimmäistä kertaa olen saanut pieniä aavistuksia siitä mitä se on silloin kun huskyt päättää aikansa kuluksi puuhastella sisällä. Lauantaina meillä oli koko päivän koulutus. Käytiin aamusella 3km:n vetolenkillä ja sen jälkeen vielä tavallinen lenkki päälle. Kun tulin koulutuksen jälkeen kotiin oli mm. puhelimen laturi hajoitettu, pöytäliinat alhaalla ja pienet pissatkin oli tehty eteisen syvennykseen, jonka onneksi olin vuorannut pahveilla ja sanomalehdillä. Monesta asiasta näkyi, että sisällä oli tehty muutakin kuin otettu päiväunia. Kävi mielessä ulkotarhan rakentaminen, mutta tänä syksynä ei siihen riitä enää voimavarat.

Surku sai kohtauksen jossa hengitti raskaasti hetken aikaa ja rohisi ja sitten kaikki oli ohi ja ennallaan.

Ja koska tiesin, että minun säälittelyt ja voivottelut vain pahentaisivat asiaa, otin kameran pöydältä ja ikuistin hetken, joka oli pian ohi. Muistutukseksi itselleni, että täytyy antaa koirille syksyn matokuuri.

Surkun leikkaushaava on aavistuksen tulehtunut toisesta reunasta. Toisen kannuksen haava on ok ja tikkikin irronnut itsekseen. Toisessa kannuksessa haava on paranemaan päin, mutta se on ommeltu vähän huolimattomasti ja muutaman kerran haavan repsottavat reunat ovat ottaneet kiinni johonkin risuun ja se on hieman vuotanut.

Näin lähekkäin saatetaan jo syödä jos tarjolla on vain puuroa, parsakaalia, riisiä ja aavistus kanaa, mikä ei aiheuta suuria tunteita. Lumi on omansa hotkinut ja odottelee Surkun jämiä.

Surkun ruokarauhaa: Utelias pikkuneiti (juurio 4v) ja toinen kärkkyjä seuraa tarkasti tilannetta.

 

Kaverukset

Kuvassa erottuu kannuksen haavoista se siistimpi.

Surku on toipunut mainiosti. Meno on jo entisenlaista. Vain vetämisen suhteen olemme vielä odotelleet, mutta ei enää kauan. Toisen kannuksen haava vielä hieman punoittaa ja repsottaa. Siihen olen yrittänyt laittaa aina jonkin suojan, joka kyllä lähes aina putoaa pois liikkeessä.
Luotetaan luonnon lääkkeisiin ja päivittäin ollaan käyty herkuttelemassa ruusunmarjoilla ja marja-aronioilla. Ja koirat syö innolla. Kaipa ne tietää mitä tarvitsee ja kakkakin on sen väristä... 

Päivän lääkeannos.

Surku oli sitä mieltä, että ikivanha kamerani on aikansa elänyt ja pureskeli laturinjohdon hajalle. Viimeiset kuvat siis vanhalla rakkaalla surkealla kameralla niin kauan kuin akkua riittää. Siskoni lupasi minulle juuri vanhan pokkarinsa, joten kaikki tapahtui loistavasti ajallaan.

Onnellinen uni

Valmiina ulos. Surku on onnistunut hävittämään liivinsä kahdesti painellessaan menemään. Ei siinä menossa kahdet tarrakiinnitykset meinaa mitään...

Surkusta ja Lumista alkaa tulla erottamattomat kaverukset. Leikeissään Surku on raju ja Lumi huutaa välillä ja jää hetkeksi maahan makaamaan. Surku on paljon massiivisemman oloinen, vaikka painoa niillä on lähes samanverran. Muihin koiriin verrattuna Luminkin leikit ovat olleet melko rajuja, mutta eivät ole mitään verrattuna Surkuun, joka jyrää vauhdilla. Hauskaa niillä suurimmaksi osaksi on ja energiaa kuluu.

Kevyttä sisäpainiakin meillä harjoitetaan jo silloin tällöin

 

I just wanna say: I love you

Olen niin tyytyväinen kahteen koiraani. Vapaana ne toimii hyvin ja saa hyvin liikuntaa peuhatessaan. Ne pysyy lähellä (ohjauksella), kun kävellään eteenpäin ja leikkiessä painaa tuhatta ja sataa. Silloin vauhti on hirmuinen ja välimatka saattoi kasvaa hetkessä valtavaksi. Nyt olen saanut ne enemmän juoksemaan ympyrää tai edestakas yksinkertaisesti kieltämällä kuuluvasti tarpeeksi ajoissa. Sieltä ne sitten kimpassa juoksee täysiä lähemmäs.
Surku etenkin saattaa kävellessä olla ihan takapohkeessa kiinni, kuin paraskin paimenkoira, vaikka saattaakin sitten irrota kevyesti ja yrittää kauemmas. Sen liikkeet ovat niin vaivattomat, että kävelyvauhti ilman mitään spurtteja on sille jatkuvaa pidättelyä.
Lumin ja Surkun liikkeissä on mielestäni valtavasti eroa. Samoin takajalkojen asento on niillä huomattavan erilainen. Lumin takakoivet ovat lähekkäin ja Surkun hieman kauempana toisistaan. Surku näyttää hieman länkisääriseltä katupojalta, joka on tottunut jatkuvaan vaivattomaan liikkumiseen ja Lumi on se kaupunkilaistyttö, joka sievästi sipsuttaa. Hännän asento on myös erilainen. Lumilla se on normaalisti koholla ja hieman kaarella ja Surkulla rennosti alaspäin roikkuen

Toisten koirien ohitukset olivat aluksi se paikka, jossa toinen hölmöili myös silloin kun komensin toista. Eli kun toinen meni nätisti ohi ja toinen alkoi kaartaa kohti toista koiraa ja kielsin sitä, niin sillä välin toinen oli jo yrittämässä samaa... Niissä kyseltiin hermoja. Nyt ne sujuu jo huomattavasti paremmin, vaikkei vieläkään aina ihan toiveideni mukaan. Yleensä pyydän koirat oikeaan tai vasempaan reunaan ja siellä vaadin ne pysymään.

Toipilaan elämää

Surku muovikuvussa

Leikkausta seuraavan yön Surku nukkui melko hyvin lääketokkurasta selviten. Välistä kuului kevyttä ininää ja liikehdintää. Kauluri oli päässä koko yön. Se aiheutti Surkulle pientä paniikkia kun lääketokkura alkoi hälvetä.

Huojennus oli suuri kun huomasin leikkausta seuranneena päivänä, että kyllä haava kävelyn kestää ja kevyen ravinkin. Olin tietenkin lukenut kaikenlaisia kokemuksia, joissa monessa ensimmäisinä päivinä vain pakolliset pissatukset. Aamulla ajattelin, että katsotaan mikä on vointi, haavan kunto ja jaksaminen. Kaikki näytti hyvältä ja lähdettiin hihnakävelylle. Reilu tunti ehdittiin ennenkuin alkoi sataa rankemmin. Oli huojentuneempi olo jättää Surku tötsä päässä Lumin kanssa kahden kotiin töihin lähtiessä, kun oltiin saatu edes jonkinlainen aamulenkki alle. Kyllä arvenkin kannalta on parempi, että tulee tasaista sopivaa liikettä, ettei siitä tule kinnaava -niin ainakin uskon.

Töistä tullessa Surku oli täsmälleen samassa paikassa kaulureineen, kun lähtiessäni. Kun laitoin kaulurin takaisin aamulenkin jälkeen Surku jähmettyi niille sijoilleen kyynärpäät ilmassa puoliksi makuulle. Siitä se kävi makuulle vasta käskystä ja hyvin kuuliainen kun on, ei noussut siitä ennen kuin palasin töistä ja kutsuin luo =) Kotona ei siis odottanut hävityksen kauhistus, vaan kaikki oli siististi paikoillaan.
Oli se kyllä vähän säälittävä näky törmäillessään muovihäkkyrän kanssa silloin kun yleensäkään uskalsi liikkahtaa se päässään.

Luiden järsintä on pientä puuhastelua sairaslomalaiselle, joka on mielestään elämänsä kunnossa.

Koetin askarrella Surkulle pöksyt kaulurin sijaan.

En saanut niistä toimivia, joten ihan luomuna mennään tästä eteenpäin

 Haava näyttää siistiltä ja virtaa olisi jo enemmänkin. Ollaan menty pidempiäkin kävelylenkkejä ja kevyesti pyörälläkin, mutta koko ajan hihnassa, ettei pääse turhia reuhtomaan näin aluksi. Kipulääkkeet saatiin ja niitä syötän ainakin pari päivää. Antibiootteja meille ei edes tarjottu. Surku ei enää juurikaan ole kiinnostunut haavasta ja kauluria en ole ensimmäisen yön ja sitä seuraavan työpäivän jälkeen käyttänyt. Takakannusten haavat ovat ehkä ainoat aavistuksen tulehtuneet. Toisessa on kaksi ja toisessa yksi tikki.

Sisarukset

 Nyt kolmantena päivänä leikkauksesta alkaa näkyä Surkun virtamäärä. Jos sen energian saisi siirrettyä talonlämmitykseen, niin ei tarvitsisi palella... Perjantaina viikon töistä väsyneenä ja  kahden virtaa täynnä olevan koiran kanssa kävely pelkästään remmissä ei ole aina parasta lepoa hermoille.
Kyllä se on tänään todistettu, että vaikka kolmekin tuntia käveltäisiin pitkin kyliä, niin koirat vasta kysyy, että koska päästään oikeasti tekemään jotain - mitä eikö leikkiäkään saa? Kyllä mielessä kävi päästää sisarukset hetkeksi peuhaamaan ja juoksemaan itseään väsyksiin... Jos vielä malttaisi mielensä.
  
Leikkauksen hinnaksi tuli 165e kaikkineen

 Normaalisti lähdetään jahtaamaan toiselta keppiä ja lopulta ei huomatakaan, kun koko keppi on tippunut matkasta ja mennään vain tuhatta ja sataa peräkkäin.

"Mullapas onkin keppi" Lumin vakiokeino saada Surku leikkiin, ei nyt onnistunutkaan.

Lisää kuvateksti

Surkun leikkauspäivä

Lumi ottaa mallia Surkusta.

Viimeisiä päiviä tosimiehenä

Ke aamu 5.30. Viimeinen ajelu vähään aikaan. Iltapäivällä Surku lähtee leikkaukseen.

Melkein 4km tuli mittariin ja nyt onkin sitten pidempi tauko tiedossa.

 Tänään oli Surkun kastraatiopäivä.

Aamusta aikaisin tehtiin normaaliin aamulenkin sijaan vauhdikkaampi kikkarilenkki, josta osan koirat vetivät. Matkassa  tuli tähänastisen ennätys lähemmäs 4km ja maasto oli kiitettävän vaihtelevaa. Vauhti oli välillä rauhallisempaa ravia. Taitavat kumpikin olla jo hieman väsyksissä. Pakollinen palautuminen taitaa tehdä ihan hyvää. Itseä kuitenkin eniten mietityttää kuinka aktiiviseen ja vauhdikkaaseen leikkiin ja menoon tottuneet nuoret malttavat ottaa rauhallisemmin monta päivää peräkkäin. Päivä kerrallaan, niin se on mentävä.
 Ja myöntää täytyy, että olen hieman neuroottinen siinä, että koirat saavat ainakin vähimmäisannoksen sopivaa liikuntaa etenkin aamuisin ennen työpäivää. Taitaa olla minulle opin paikka tai sitten keksin jonkin työlään kiertotavan ja kyllästytän koirat ja itseni kävelyttämällä niitä hihnassa aamusta iltaan sievästi tienviertä pitkin.

Töistä tullessa nappasin kummatkin koirat mukaan ja käveltiin läheiseen eläinlääkäriin. Surku tapansa mukaan tuli vähän tunnustellen sisään. Lumi oli mukana ihan tarkoituksella rohkaisemassa Surkua. Sille kun paikat ovat jo tutut.
Surkun paino on tasan 20kg. Yllätys oli se, että Lumi painoi lähes saman verran 19.8kg. Äidin vaaán mukaan viikko sitten niillä oli eroa vielä 1,6kg.

Ennen nukutusta Surku sai rauhoittavan. Myöntää täytyy, että vähän säväytti, kun toinen vaipui maahan ensin tassujen varaan ja sitten kokonaan. Ehkä siinä palautui mieleen, kun meidän samojedia lopetettiin kaksikymmentä vuotta sitten...

Sitten olikin meidän aika poistua Lumin kanssa lenkille.

Tunnin päästä tultiin hakemaan. Operaatio oli vielä hieman kesken kannusten vuodon takia. Takakannukset siis  poistettiin samalla leikkauksen yhteydessä.
Äiti tuli auton kanssa meitä noutamaan, mikä olikin välttämättömyys. Surku kun ei ottanut herätäkseen edes ylimääräisestä piikistä huolimatta. Lumi oli aluksi reippaasti astelemassa perässäni sisään, kun menin avustamaan Surkun kanssa. Kun se huomasi tilanteen ja Surkun se oli kuitenin palannut kiireesti äidin jalkoihin.
 Kannettiin tiedoton Surku autoon ja siellä se osoitti ensimmäisiä elonmerkkejä. Muutaman minuutin automatkan jälkeen kannettiin vielä pihaan ja siellä Surku haparoi jo ensimmäiset hoippuvat askeleet ja kuono hamusi heti nuolemaan haavaa...
Sisällä laitoin tötterön päähän ja poika jäi niille paikoilleen sulattelemaan lääkehöyryjä elimistöstään.

Surku on nyt ollut meillä kohta kuukauden. Surkusta on tullut osa joukkoa, mutta kuitenkin se on ollut "se uusi". Nyt leikkauksen myötä huomaan, kuinka tärkeä se on ja ihan tunnetasollakin osa meidän porukkaa.

 Vetolenkin jälkeen vielä vapaana leikkiä metsässä. Väsyneitä koiruleita. Nyt onkin sitten aikaa päiväkausia ladata akkuja.

Ensimmäiseksi eläinlääkärissä murinahyökkäys peiliä kohti. Siellä kun kehtasi joku tulla liian lähelle ja vielä irvistää.

Lumi kummastelee Surkun ja peilin keskustelua.

Surku tainnutettuna

Nyt olikin meidän aika Lumin kanssa poistua ja jättää lääkäri hoitamaan hommansa

Surku ei meinannut millään herätä, joten sai herätyspiikin. Siitä huolimatta kannettiin autoon (mikä onkin ihan normaali toimenpide meillä ilman lääkkeitäkin)

Takakannukset poistettiin samalla. Ne vuosivat kuulemma aikalailla verta.

Muissa maailmoissa leikkauksen jälkeen

Lyhyen automatkan aikana Surku jo heräili. Kannettin pihalle ja siinä jo otti muutamia hoipertelevia askeleita.

Aika rauhallinen poika meillä tällä hetkellä

Lumi tulee ihmettelemään toisen käytöstä ja outoja hajuja

 

Nyt punahilkka pötköttelee sisällä niillä sijoilla mihin sattui asettumaan.

Surku opettajana

Äidillä kyläilemässä

Lenkillä ollessa Surku ei ohita minua nenän edestä jos pyydän sen reunaan, vaan kiertaa AINA takaa. Aluksi koetin hihnasta vetämällä saada sen oikeaan reunaan -turhaan. Juttelin Tomin kanssa asiasta ja Tomi kertoi sen olevan luonnollista laumassa. Johtajan edestä ei mennä. Samoin kun pyydän koirat nimeltä sisään ja seison itse oviaukossa, niin Surkun oli aluksi hyvin vaikea (melkein mahdoton) kulkea minun ohi. Lopulta se luikahti sisään ja odotti ennen seuraavaa ovea, että kuljen ensin. Nyt tilanne on hieman muuttunut. Ulko-ovesta menen itse ensin, mutta kun lupa on annettu, niin surku tulee jo sisään ja saattaa hyvinkin mennä peremmällekin ennen minua. Kyllä on mielenkiintoista oppia Surkun myötä miten koiralaumassa käyttäydytään.

Portista kun kuljemme niin laitan koirat ensin maahan (tai jos on oikein kuraista, niin istumaan) ja sitten kutsun koirat yksitellen nimeltä. Nyt se alkaa jo sujua jouhevammin. Olen pyrkinyt siihen, että yhden käskyn pitää riittää. Usein tarvitaan kuitenkin muistutus, kun ollaan jo laskeutumassa maahan mutta jäädäänkin puolitiehen. Ensin annoin nimeltä kummallekin oman käskyn. Nyt pärjätään jo yhteisellä. Aluksi tein niin myös ulko-ovella, mutta se ei ollut oikein käytännöllistä. Ulko-ovesta pääsee oman nimen kuultuaan.

Ensi tutustuminen Viljamin kanssa

Palomies Sipponen ja Lumi

Aloitettiin Tomin agilityryhmässä Tuuloksessa. Ollaan ihan aloittelijoita. Itse en tiedä edes kaikkien esteiden nimiä... Täytyy sanoa, että agilityn arvostus on noussut huimasti silmissäni, kun ymmärrän miten paljon se vaatii (ohjaajalta). Enkä voi kuin ihailla Tomin tapaa ymmärtää ja nähdä tilanteissa mikä siinä toimii ja etenkin mikä ei; mikä on koiralle loogista ja miten koira saadaan helpoiten ymmärtämään mitä siltä halutaan. Oikestaan olen opettelemassa koirien kieltä ja saan siihen loistavaa opetusta.

Ihmisvilinässä

Elias ja Surku

Olen hyyyvin harvoin poissa iltasella. Eilen sitten lähdin naapuriin neljäksi tunniksi työporukan illanviettoon. Surku reagoi siihen, että lähden rutiineista poiketen. Se aavistaa sen ja siirtyy lähemmäksi makaamaan ja jää seurailemaan lähtöäni. En koskaan sano koirille mitään lähtiessäni. Tullesani takaisin oli luut levitetty lattioille ja sohvalle ja Surku tuli vastaan eteiseen. Selkeästi se oli ollut aavistuksen levoton ja rauhoittui nukkumaan kun saavuin. Normaalisti tuohon aikaan koirat jo nukkuvat yöunta.

Surkua olen pitänyt jo toisinaan irti. Pyrin pitämään ne n.10 m säteellä. Vain leikkiessä niille sallitaan pidemmät pyrähdykset.

Vetolenkin päätteeksi

Tänään teimme pidemmän vetolenkin pururadalla. Matka ei ollut huima (n. 2,5km), mutta koirille puolet pidempi ja raskaampi kuin aikaisemmin. Ne vetää kyllä mielestäni hyvin. Lumi välillä hamusi Surkua kesken juoksun, mistä sitä kielsin. Kilometri oli melko tasaista tai loivaa ylämäkeä ja viimeinen pätkä ylös ja alas mäkiä. Mäkiä ei olla aiemmin käytännössä menty ja niissä liinat pääsi välillä jopa löysälle ja sitten taas mentiin täyttä laukkaa. Viikonloppuisin aletaan pikkuhiljaa pidentämään matkoja ja viikolla mennään sitten kevyemmin.  
Tomilta sain vinkin harjoittelun jatkamiseen. Aluksi mennään niin kuin ennenkin: Palkat puuhun ja potkutellaan lähtöpaikalle ja sitten samaa reittiä saalille. Samalla tietenkin käännöksissä nimeän suunnat. Mennään muutamaa eri reittejä eri päivinä. Sitten jonkin ajan kuluttua jätänkin saaliin huomaamatta vaivihkaa maaliin ja mennään lähtöpaikkaan ja sieltä sitten saaliille.

Aamuhämärissä Aurinkovuorella vetolenkin jälkeen

Ollaan ihan kilttejä ja vaarattomia...